Somaliaan, Afganistaniin ja Irakiin voi jo palata. Näin sanoo UV ja oikeassa on, maat ovat turvallisia palautuskohteita.
Nauroin melkein kuoliaaksi kun Somalialainen ruutupaperi insinööri näytteli mieliala lääkkeitään, joukossa Sheriproct peräpukama lääke, tämähän tunnetusti on hyvinkin mielialaa nostattava.
Tälläisiä valehtelijoita ja raukkoja, tämäkin herra oli jättänyt vaimonsa ja 10 lastaan Somaliaan avuttomana. Oli saapunut Suomeen siinä toivossa, että sais vaimonsa ja lapsensa pian kaveriksi ja pääsisi nauttimaan verorahoistamme.
Mielestäni kaikki tälläinen b-lupien myöntäminen on väärin ja lähettää vääränlaisen viestin hakijoille. Muut Euroopan maat käännyttävät nämä takaisin ja Suomessa heitä elätetään 2-vuotta jonka jälkeen luvasta tulee pysyvä maleskelulupa.
Siinä hyysäreille purtavaa, lääkäri ystäväni vieressä nauroi ihan himona.. Peräpukamalääkettä esiteltiin mieliala lääkkeenä Suomen televisiossa;)
Sama asia tämän Kurdi perheen kanssa, poika on kolme, eikä kuulemma puhu mitään. Eikai siinä mitään opi puhumaan kun isi ja äiti katselevat DVD laitteillaan videoita päivät pitkät. Luulevatko he tarhaan pääsyn olevan puheen edellytys?
Tietokonekin oli tainnut olla kovassa käytössä, koska johdot näkyivät tietokonepöydän alla, mutta itse kone oli poissa. Olisiko mahdollisesti niin, että sossu haki vanhan pois ja tuo uuden tilalle:) Hyvin oli komiat nahkasohvat, vaikka töitä ei saa tehdä.
Näki, että nainen parhaansa mukaan yritti vääntää tippaa, sanoi kuolevansa jos joutuu Irakiin takaisin, miksi syy ei koskaan selvinnyt. Syy ei voi olla kovin uskottava, jos kerran UV ei sitä uskonut. Kertakaikkisen traaginen ohjelma, sääliksi kävi, mutta ainoastaan varonmaksajien kukkaroa.
Edelleen ihmettelen muutamaa asiaa, viisaat monikultturistit voisivat näihin kysymyksiin vastata?
1. Millainen ihminen jättää vaimonsa ja 10 lastaan Somaliaan ja lähtee itse maitojunalla karkuun.
2. Saatuaan kielteisen päätöksen, hän jää yksin tänne maleksimaan, esittelemään peräpukama lääkkeitä mieliala lääkkeinä.
3. Kuinka kovasti viiraa päässä, ellei heti lähde auttamaan vaimoaan ja 10 lastaan kotimaahan takaisin.
4. Aikooko tämä b-luokan hakija nyt odotella kaksi vuotta, että luvasta tulee pysyvä.

Vastaukset 6
Vanhimmat
ihmisen noin valppaana, aina valmiina hyökkäämään muutamaa avutonta maahanpäästettyä vastaan?
Määrittele tässä tapauksessa avuton maahanpäästetty? Ymmärätkö, että näitä on jo yhden keskikokoisen kaupungin verran Suomessa. Juuri näitä mainitsemiasi avuttomia maahanpäästettyjä, samanlaisia tapauksia.
Heitä on maahanmuuttaja statuksella, pakolaisina ja b-luokan turisteina.
Ensin tulee lapsi, ankkurilapsi ja hänen jälkeensä 9 siskoa ja vanhemmat. Toinen vaihtoehto on nyt jo esitelty, jossa isä saapuu ja yrittää saada lapset ja vaimonsa Suomeen. Tämä kaikki perustuu pakolaisten järjestelmälliseen Suomen hyväksikäyttöön, todelliset avuntarvitsijat kärsivät kotona. Lähtikö mies nyt auttamaan vaimoaan kotiin ja huolehtimaan lapsistaan?
Mikä saa hyökkäämään, olisiko paikoitellen jopa kymmenkertaiset rikostilastot ja 90% työttömyys?
Kannattaisi alkaa sinunkin miettimään, meillä on täälä Suomessa pian samat ongelmat kuin Ruotsissa.
Ja raukalla tarkoitan pelkuria tässä tapauksessa. Vastuunpakoilijat, elintasoloiset takaisin kotimaihinsa.
on jo aika aloittaa uusi aikakausi näiden retkujen kanssa. siis takaisin sinne mistä ovat tulleeetkin tai vaihtoehtoisesti viereiseen maahan. ok- maksetaan matkat, mutta paluulippua ei ole.
kokonaan toinen asia on että on myös aivan oikeita pakolaisia, joilla on todellinen tarve olla muualla, kuin missä heidän juurensa ovat. siis emmehän halua olla mikään kehitysvaltio vailla inhimillisyyttä. sallivuutta meillä aivan varmasti on, kunhan sitä ei käytetä väärin. jippon onkin siinä, etteivät nämä todelliset avuntarvitsijat roudaa koko sukuaan heti perässä, niinkuin eräät tietyt kansallisuudet.
näin olen ainakin tänään tämän ajatellut, huominen ei ehkä olekaan niin pilvinen päivä.
ps.. hassulla saattaa olla pari muutakin nimimerkkiä, aina tilanteen mukaan.
ei suomalaisetkaan saa asustella ilmaiseksi täydellä ylläpidolla, joten tämä musta ja puolimusta pariskunta muut a,b,c -luokan pakolaiset lähetettävä lähtömaihinsa.
Eikö www-rassu malttanut pysyä rasismi-palstalla, vaan päätti taas tulla tänne ihmisten palstalle. Mene vaan takaisin sinne rasismi-palstalle valehtelemaan ja massapostaamaan tätä samaa viestiä, monellakohan palstalla tämäkin jo on?
Pysy vaan pois täältä, vai keskustellaanko taas niistä vaivoistasi. En tarkoita niitä alapään ongelmiasi vaan nimenomaan yläpään...