Suomi24 palstalta löysin takertujan, josta oli todella vaikea päästä eroon.
Mies kirjoitteli mukavia, tuntui oikein reippaalta ja iloiselta. Välimatkaa tosin oli tuhat kilometriä, joten ajattelin että tästä ei tule ainakaan mitään ja sen hänelle kerroinkin.
Miehen mielestä välimatka ei ollut mitään, sillä hän voisi vaikka muuttaa samalle paikkakunnalle jos tästä jotain kehittyisi ja töitä löytyisi.
Kuviakin vaihdettiin, katseet kestävä tavallinen suomalainen mies. Puhelinnumerot vaihdettiin ja mies soitti pari kertaa.
Mies sitten jossain vaiheessa kertoili että asuukin kulissiavioliitossa ja etsii seuraa ja mahdollisesti rakkauden kohdetta. Erosta on kotona puhuttu.
Tässä vaiheessa kerroin että en etsi varattuja miehiä enkä seikkailuja. Mies hätääntyi suorastaan, halusi olla sentään ystävä ja sähköpostitse vaihtaa kuulumisia. Hän kuulemma masentuisi todella jos hänellä ei olisi ketään, jolle jutella.
Suostuin, että voihan sitä joskus postilla nakata, mutta mitäpä vaimo sanoisi jos tästä tietäisi. Yhteydenotot jäivät yksipuolisiksi.
Mies lähetteli tekstiviestejä, jopa parikymmentä pitkin päivää. Oletti, että jokaiseen vastaisin. No minulla ei kyllä onnistu työssä räpelöidä puhelinta ja harrastaa viestittelyä. Miehen lähettämät viestit olivat aivan tyhjänpäiväisiä, kuten että "Istun nyt kahvitauolla, masentaa, mitä sinä teet?" "Päätä särkee, katkeaakohan verisuoni päästä, mitä arvelet?" "Vaimo nakkasi eilen tuolilla ja raivosi, en jaksa. Ottaisitko minusta miehen jos pääsisin täältä irti?"
Kun en vastannut, kohta tulee viestiä, että olenko löytänyt jonkun miehen kun en vastaa. Kun en siihenkään selitellyt viestitse mitään, kesken töiden, tämä yksi alkaa soittelemaan. Puhelimeni oli äänettömällä työpöydällä. Töistä lähtiessä vastaamattomia puheluita oli tullut 12 kpl.
Lähetin yhden ainoan viestin. Kerroin löytäneeni miehen, jonka kanssa saattaa elämästä tulla jotain yhteistä hyvää.
Mies siitä katkerana miettimään meileitse, että olenkin tainnut häntä vetää höplästä että se suhde on ollut olemassa kokoajan.
Tekstiviestejä tuli päivittäin puhelimen täydeltä, itsesääliä joihin minun olisi pitänyt ottaa kantaa ja antaa lohdutusta.
Vaihdoin puhelinnumeroni.
Tuosta jutusta jäi lähinnä ällötys mielen sopukoihin.

Vastaukset 9
Vanhimmat
kun tänne pääsee kaikenmaailman persoonat ilman minkäänlaista kontrollia. En anna enää ikinä kenellekkään puhelinnumeroani enkä omaa sähköpostiosoitettani jossa olisi nimi. Ehkä vuoden seurustelun jälkeen, koska minulla on samalaiset kokemukset kahdesta miehestä jotka omasta mielestäni olivat aluksi aivan ok tyyppejä. Toinen olikin naimisissa ja toisella aika pitkälle edennyt narsismi joka tarkoitti että omistan kaiken johon kosken.
Eikö tollaseen ole yksinkertainen ratkaisu...sanoo suoraan, ettei kiinnosta. Kai tollainen pyrykyryys kertoo jotain kyseisestä tapauksesta...kaikki ei ole kotona korvienvälissä.
Kuulostaa aika uskomattomalta. Tiedän kyllä yhden vastaavanlaisen tapauksen jossa jo lyhyen viestittelyn jälkeen peliin on astunut mustasukkaisuus ja vainoharhaisuus. Netissä törmää kaikenlaisiin persooniin joita ei välttämättä "siviilissä" tapaa esim. työpaikoilla tai harrastuksissa.
Samanlainen älykääpiö-proffa mullakin kiusaa teki, olin jo vähällä tehdä poliisille ilmoituksen!
Minulle selitti olevansa psykiatri tai psykologi, joku tämmöinen kuitenkin jolla on alan koulutus.
Hyvin mukavan ja leppoisan oloinen.
Sitten sanoikin muuttavansa Kotkaan, satamatyöhön.
Satamatyöhön? Korkeasti koulutettu?
Juu-u, kuulemma hermolepoa kun voi tehdä jotain muuta...
Sitten, töissä mullakin mahdoton jatkuvaan viestittelyyn. Aloin epäillä työttömäksi, tai avohoidokiksi tai jotain kun viestitti typeriä viestejä koko ajan. Lähestyi meilitsekin.
"Sä et välitä musta", "Sä oot huijannut mua alusta asti." "Sulla on koko ajan ollut muita."
So? Eihän kai kukaan mee netitse naimisiin ees toista näkemättä? Mitä siitä jos tapaan muita?
Laitoin tänne tyypistä varoituksenkin ja sain muilta kommenttia että tuttu mies muillekin.
Olenpa jokseenkin varma, että nyt se sama mies oli sun kimpussas, eri tarinalla.
Jos en ihan väärässä ole niin olet törmännyt tyypilliseen lappilaiseen mieheen? Ei lapin miehistä eroon pääse kuin virkavallan avulla. Pirun sitkeitä ovat ja äärettömän mustasukkaisia ( huono itsetunto), petollisia ja itsekkäitä.
Kokemusta on!
Tuollaisia takertujia varmasti on moniakin. Tuskin oli edes naimisissa, kunhan antoi ymmärtää että joku sentään on kiinnostunut. Valitettavaa tietenkin on, ettei niistä pääse eroon kuin numeroa vaihtamalla. Koskaan ei ensialkuun huomaa onko joku tyyppi rasittava takertuja, kun alkuun vaikuttaa mukavalta. Itse aikoinaan pääsin moisesta eroon vasta, kun eräs kaapin kokoinen bodariystäväni alkoi häiriköidä tyyppiä, joka ei lopettanut minun häirintääni. En sitten tiedä millä uhkaili :)
Kyllähän näitä takertujia on nähty. Olen todella ihmeissäni miesten (ja varmasti naistenkin) tavasta toimia, kun kerron, että EN etsi epätoivon vimmalla ketään ja että voin käydä kahvilla tms.,mutta jos sitten tuntuu siltä että en jatkossa haluu tavata, niin olen kyl saanut kuulla olevani mitä vain ja tekstarirumba on ollut joidenkin kohdalla ihan liiallisuuksiin menevä.
Viimeisin, kenen kanssa suunnittelin tapaamista oli niin ihmeellisesti käyttäytyvä mies, että päätin olla toteuttamatta treffejämme. Hän kun kehui, että kyllä olisi ollut ottajia, mutta hänelle ei ole kelvannut kukaan. Kyseli tarkkaan pituuteni ja painoni, vaikka ne profiilistani oli nähnytkin. Niin ja normaalipainoinen olen. Kyseli ulkonäköäni jne...ja kun sitten kerroin itsestäni ja pukeutumistyylistäni, hän soitti seuraavana päivänä ja kertoi nähneensä unta minusta. Liian läpinäkyvää ja ehdottomasti liian lällyä. Vaikka olisi unta nähnytkin, niin pitäkööt omana tietonaan, minuun kun ei liiallinen lässytys tehoa, koska hänen tyyli kertoa asiasta oli todella imelä. Hän kyseli puhelujemme aikana monestikin, että "enkö olekin aito ja rehellinen ihminen" jne...todella outoa, että tuollaisia kysellään, koska aidosti rehellisen ihmisen ei tarvitse sitä tuoda esille. Niinpä päätinkin poistaa profiilini ja jos onni suo, niin löydän miehen jostain ihan muualta kuin netistä.
..kuulostipa tutulta..oliko hän espoolainen..aivan kuin olisin omaa tarinaani lukenut..tein saman ratkaisun kuin sinä ja poistuin chatista..ne ihmiset eivät käy täysillä..
Niin, täältä keskisestä suomesta olen ja tää kyseinen mieskin. Olen ollut ottamatta häneen yhteyttä, mutta hänpäs sitten itse tekikin sen, että soitti eräänä aamuna minulle. Pyysi tapaamaan häntä, mutta en lähtenyt. Minulla on hyvä intuitio ihmisten suhteen ja jokin hänessä mättää. Niin ja kun tossa viime viikonloppuna pitkästä aikaa kävin tutustumassa raflaelämään, niin huomasin, että sehän se elämää on, tavata ihmisiä livenä eikä täällä virtuaalimaailmassa, jossa voi valehdella kaiken, ulkonäköä, ikää ja sukupuolta myöten. Poistun todellakin treffi ja chat jutskista ja elän elämääni ilman niitä :))