Miten päästä eroon

katkeruudesta? kirjoitti:

Olen 30-vuotias nainen. Seurustelin yhteensä noin 3 vuotta minua kolme vuotta vanhemman miehen kanssa, jota rakastin hyvin paljon. Hänkin rakasti minua. Kahden vuoden seurustelun ja tapailun jälkeen mies ilmoitti haluavansa pitää seurustelussamme paussia. Tämä johtui siitä, että aloin silloin tällöin kysellä häneltä mielipidettä yhteisistä tulevaisuudensuunnitelmistamme. Homma päättyi silloin kuin seinään, mies ei halunnut keskustella mitään aiheista yhteenmuuttaminen, vakiintuminen, lapset. Pelästyi kai. Hän kyllä halusi lapsia ja perheen, näin ainakin väitti. Piti vain pitää paussia ja miettiä asioita. Murruin täysin, en ymmärrä miten ihminen voi mennä niin sekaisin kuin mitä silloin olin monta kuukautta. Miehen ainoa mielipide tuntui olevan, että olemme liian erilaisia voidaksemme edes harkita yhteistä tulevaisuutta ja arkea. Itse en nähnyt alkuunkaan tuollaisia ongelmia "ennalta". Silti hän viihtyi kanssani mainiosti, kun tavattiin viikottain, pari kolme kertaa viikossa, useamminkin. Mies oli jostain syystä varma, ettei arki tule toimimaan meillä koskaan. Emme missään vaiheessa asuneet yhdessä ja vietimme aikaa aina miehen asunnolla. En edelleenkään täysin tajua mistä syystä emme olisi pystyneet elämään arkea, emmehän edes sitä koskaan kokeilleet. Syynä hänen mukaansa oli se erilaisuus, mitä hän ei voinut hyväksyä. Kyse oli pääasiassa pienistä asioista, leikkasin kurkkua ja leipää väärillä leikkuulaudoilla ja toin vahingossa pikkukiviä sisään eteiseen. Oli muitakin pieniä asioita, kuten esim. huonon sunnuntaileffan katsominen. Oli väärin jos halusin katsoa leffan, kun hän ei halunnut. Radikaalimpia eroja (jotka minäkin tajusin ja hyväksyin) olivat tyystin erilainen musiikkimaku, erilaiset harratukset ja tietyt asenteet ja elämän arvot.

Palasimme yhteen puolen vuoden erossaolon jälkeen. Syy yhteenpaluuseen oli se, että tutustuin toisessa kaupungissa vieraillessani ystävättäreni veljeen ja meillä synkkasi. Kerroin tästä ex:älleni ja hän halusi välittömästi minut takaisin, yrittää uudelleen. Palasimme yhteen, (vääristä syistä tietysti). Mikään asia ei muuttunut, myöhäiseen syksyyn mennessä ero oli jälleen edessä. Mies ei tietenkään edelleenkään ollut valmis muuttamaan yhteen tai keskustelemaan tulevaisuudesta. Oltiin vain liian erilaisia. Silti hän olisi halunnut omien sanojensa mukaan "tapailla minua vaikka ikuisesti".

Erosimme lopullisesti viime marraskuussa. Se oli molemmille vaikea päätös mutta erityisesti minulle myös helpottava päätös. Emme ole palanneet yhteen. Nyt mies kyselee minulta kuulumisia ja lähetti kännispäissään viestinkin, kyseli olenko löytänyt jo hyvän miehen itselleni. Kuulumisten vaihto on mennyt vanhojen asioiden jankkaamiseksi, vittuiluksi suorastaan.

Nyt koko suhdetta tuntuu leimaavan pelkkä katkeruus ja kauna, minun puoleltani nimenomaan. Mies ei tunnu olevan katkera lainkaan. Syy omaan katkeruuteeni on varmaankin se valtava pettymys, jonka koin kun kaikki ei mennytkään miten olin toivonut. EMME EDES YRITTÄNEET SITÄ YHDESSÄ ASUMISTA! Mies vatvoi ja vatvoi, vuoden se vatvoi, että ollako vai eikö. Taisin kyllä aina tietää, ettei siltä myöntävää vastausta voi saada, miksi ihminen nyt muuttaisi mielipidettään yhtäkkiä. Kyllästyin koko hommaan aivan totaalisesti ja minä tein lopulta viimeisen eropäätöksen. Olen ollut siihen tyytyväinen. Nyt elämä alkaa pikku hiljaa hymyillä.

Nyt olemme siis jälleen vatvoneet vanhoja juttuja pari päivää sähköpostilla ja hän kehottaa minua menemään jonkun juttusille, että saisin pääni puhtaaksi tästä katkeruudesta ja vihasta. Toden totta, tekisi varmasti terää. Meille molemmille. Mutta miten katkeruudesta pääsee eroon? Varmasti löytyy ihmisiä, joilla on tai on ollut samanlaisia kokemuksia entisistä suhteistaan. Katkeruus on kuin syöpä, se hallitsee ja syö positiivista elämänenergiaa. Miten oppia olemaan vähemmän katkera? Hoitaako aika sen puolestani, kultaako se muistot? Voinko itse vaikuttaa asiaan? Miten?

Kertokaa viisaita mietteitä.

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä