Mä käytän baarissa aika avonaisia vaatteita ja tykkään tanssia ja kyllä mä voin myöntää, että on ihan mukavaa olla miesten huomion kohteena. Ja joskus ihan arkenakin laitan ykköset päälle ja lähden kaupungille "shoppailemaan". Tykkään flirttailla ja hymyillä ja muutenkin olen kova juttelemaan. Mä olen 24 vuotias ja olen harrastanut seksiä tasan kahden miehen kanssa. Toisen kanssa seurustelin puoli vuotta ennenkuin annoin neitsyyteni, ja tämä toinen on nykyiseni. Silti useimmat, varsinkin naiset tuntuvat pitävän mua halpana lutkana.
Lisäksi olen huomannut, että minua pidetään kummallisena jos kerron olleeni kahden miehen kanssa. Miehet ei usko ja naiset miettii, et mikä tossa on vikana. Niinpä en puhu asiasta enää ollenkaan. Annan uusien ystävieni rauhassa olettaa mitä olettavat kukin.
Sanokaa rehellisesti miehet, mitä ajattelette IHAN ensimmäisenä, kun kaunis, flirttaileva, (uskallan sanoa) nainen 20 sanoo teille baarissa, et on ollu sängyssä tasan yhden tai kahden miehen kanssa? Tai peräti kertoo olevansa neitsyt...
Lisäksi olen huomannut, että minua pidetään kummallisena jos kerron olleeni kahden miehen kanssa. Miehet ei usko ja naiset miettii, et mikä tossa on vikana. Niinpä en puhu asiasta enää ollenkaan. Annan uusien ystävieni rauhassa olettaa mitä olettavat kukin.
Sanokaa rehellisesti miehet, mitä ajattelette IHAN ensimmäisenä, kun kaunis, flirttaileva, (uskallan sanoa) nainen 20 sanoo teille baarissa, et on ollu sängyssä tasan yhden tai kahden miehen kanssa? Tai peräti kertoo olevansa neitsyt...
Vastaukset 32
Vanhimmat
Ajattelisin, että kylläpä innostui aika henkilökohtaisuuksia laukomaan heti näin kärkeen. Ottaisin tuon merkkinä siitä, että on minusta kiinnostunut. Minä kun en laukoisi noin henkilökohtaisia juttuja ihan satunnaisille tutuille.
Tosin jos nainen olisi erittäin flirttaileva ja käyttäytyisi viettelevästi, ottaisin tuon lähinnä kutsuna: "Ota minut, mutta ole hellä!"
Lähinnä sitä, mikä tarve sulla on seksikumppaniesi lukumäärää toitottaa ympäri baaria tai kaupunkia? Pitäisin aika omituisena, mutta en lukumäärän takia vaan nimenomaan siksi, että sen kerrot heti kärkeen.
Jos kävisi siis ilmi, että näin on. Enhän mä nyt oikeasti sano et hei mä oon minna ja oon ollu kahden miehen kanssa:) Sehän olis yhtä uskottavaa ku senssilinjojen neitsyysteemat... Myönnetään et kysymys oli huonosti aseteltu mut nyt varmaan joudutte tajuamaan pointin:) Mitä ajatuksia tälläinen siis herättää miehissä? Mun yhdelläkään ystävällä luku ei ole alle 10... Ja se on kait ihan normaalia?
heräisi arvostus sitä kohtaan, verrattuna johonkin jolla on ollut miehiä moninkerroin enemmän.
Jos niitä aikaisempia seksikumppaneita on yhtä paljon tai hieman enemmän kuin ex-seurustelukumppaneita, niin ok. Mutta jos seurustelusuhteita olisi paljon (tai ainakin enemmän kuin seksisuhteita), mutta seksikumppaneita vähän, ajattelisin, että nainen pihtaa jopa seurustelusuhteessakin. En olisi kiinnostunut.
Aika mielenkiintonen pointti. Tuntuu, et aika helposti leimautuu lutkaks, tai sitten pihtariks...
Kaks seksikumppania saattaa kyllä kuulostaa pihtaukselta... Pitää vaan harkita tarkkaan, kenelle sitä toosaa rupeaa antamaan sellaset parikyt kertaa viikossa:) Heh.. Sehän voi selittää sen, miks useita seurustelukumppaneita, mut vaan harvoja seksikumppaneita.
Pointtini oli lähinnä se, että minusta seurustelu ja seksi kuuluvat olennaisesti yhteen, lukuun ottamatta teiniaikaa. Eli en voisi kuvitellakaan seurustelevani niin, että suhteeseen ei kuuluisi seksi. Sen vuoksi on minusta luonnollista, että seksikumppaneita on vähintään yhtä paljon kuin on seurustelukumppaneitakin.
Siis seksikumppaneiden absoluuttinen määrä ei sinänsä ratkaise mitään.
Miksi juokset baareissa flirttailemassa, jos sinulla on mies?
Sanopa muuta, sekin on outoa, että seksikumppaneiden määrä tulee edes puheeksi satunnaisten ihmisten kanssa. Mieskin vielä kotona.
kyllä mukana, ei kotona. Enkä mä juokse baareissa, käyn harvoin, mut sillon on kiva kerätä katseita ja flirttaillakin. Kyllä mieskin ihan avoimesti katselee muita ja flirttailee, mut aina tuo on kotiin yöks tullu.
No se ei oo sun asia, senki joka panon mies!
Että ihan kiva etteivät kaikki suomen leidit ole kuvottavia kurahaaroja, jos asia puheeksi tulisi.
hoitoa vailla olevien kerhoon.Tollasia päivät pitkät pienessä mielessään pyörittelevä ihminen ei oo ihan täysissä sielun ja ruumiin voimissaan,mistä pirusta se edes tiedät kuka suakin pitää lutkana ja kuka ei,nää vaan taas perinteiseen pissistyyliin kuvittelet itsestäs aivan vitun paljon liikoja ja kuvittelet olevas maailman napa.Ei sussa mitään muuta ihmeellistä oo kuin se oot jämähtänyt 16v tasolle henkisesti,ei sen kummallisempaa.Jos tulisit mulle flirttaileen ja kertoileen ex-panoista baarissa niin ajattelisin et sulla on vaan varmaan niin järjettömän ruma toosa ettet kehtaa sitä kovin monelle esitellä,helpottiko olemisen tuskaa :)
sanoa yhtään mitään... Olet oikeassa, tämä on todellakin koko keskustelupalstan vähäpätöisin aihe. Jaksoit silti kommentoida.
"Sanokaa rehellisesti miehet, mitä ajattelette IHAN ensimmäisenä, kun kaunis, flirttaileva, (uskallan sanoa) nainen 20 sanoo teille baarissa, et on ollu sängyssä tasan yhden tai kahden miehen kanssa? Tai peräti kertoo olevansa neitsyt..."
Yrittää vihjailla, että tarttee lisää seksikokemuksia! Se tulee mieleen. Ei kai kukaan nainen muuten tule puhumaan seksikumppaneidensa vähäisestä määrästä tai neitsyydestään, ellei halua jotain tehtävän asialle!
On ihan luonnollista nauttia siitä että kerää katseita ja tuntee itsensä halutuksi. Varsinkin baarissa pieni itsensä esittely on peräti asiaan kuuluvaa. Minua seksikumppaneiden vähäinen määrä ei hämmästyttäisi, koska tajuan sen verran naisten päälle että en vedä automaattista johtopäätöstä: seksikkäät vaatteet/tanssiminen = haluaa seksiä.
Kuule, (olen kylläkin nainen), mutta pakko kommentoida tuota koko kysymysasettelua... Mitä luulet moniko nainen kertoo miehille, että terve, mä oon Kyllikki ja oon harrastanut seksiä noin 80 eri miehen kanssa!!!??? Eli eiköhän miehet ole kuulleet noita sunlaisia toteamuksia vähän joka naisen suusta.. 5 on hyvä määrä kertoa, vaikka todellisuus olisikin jotain muuta.. Ja todettakoon, että sä siis olet niitä naisia jotka antaa ymmärtää, mutta ei ymmärrä antaa?? ;-))
teet tuon määritelmän? Silläkö, koska pukeudun seksikkäästi ja flirttailen? Eikö niin saa tehdä jos ei halua miestä sänkyynsä?
..että olet näitä "kananaivoilla varustettuja hitusvinkulan kantotelineitä".. Ööh, miksi keikistellä ja flirttailla, jos kerran olet vakituisessa parisuhteessa??? Eipähän tulisi moinen mieleen, vaikka seksikkäästi pukeudunkin. Sen verran kunnioitan puolisoani, etten muille keikistele yms. mutta ehkä sinun täytyy paikkailla huonoa itsetuntoasi tai jotain..
Jos joku tulee flirttaillen kertomaan olevansa vakisuhteessa ja että on harrastanut seksiä kahden miehen kanssa (koska minä en määrää takuulla kysy), ajattelen, että hän haluaa pettää miestään. Jos ei halua ja silti puhelee tuollaisia, on hänellä vähintäänkin itsetunto-ongelmia.
Tuo mun huono kysymyksenasettelu johti nyt tämän vähän sivuraiteille, en siis todellakaan tuo itse esille seksikumppaneideni määrää. Osa mun kavereista sen tietää ja pitää mua outona ja olinkin kiinnostunut tietämään miesten mielipiteitä asiasta.
Mieheni muuten kans käy baareissa ja juttelee hänkin naisten kanssa, ja katselee kauniita naisia, mut ei se oo mulle mikään ongelma...
En siis nykyään halua sanoa kenellekään asian todellista laitaa. Kuten sanoin, jokainen saa tehdä omat johtopäätöksensä, mutta usein vaan törmää siihen, että huomaa olevansa miesten mielestä varma nakki.
Tuo erään naisen kommentti "antaa ymmärtää, mutta ei ymmärrä antaa" on todella outo naisen kirjoittamaksi... Eikö nainen saa näyttää seksikkäältä ja keimailla, jos ei aio mennä sänkyyn?
"Tuo erään naisen kommentti "antaa ymmärtää, mutta ei ymmärrä antaa" on todella outo naisen kirjoittamaksi"
aika miesmäiseltä kommentilta tuo. Lieneekö siinä Pertti kirjoitellut Lissuna. On tää netti ihmeellinen.
kirjoittelee.. En vain ymmärrä naisia, joilla on vakisuhde, ja silti täytyy käydä keikistelemässä/flirttailemassa.. Todistaakseen mitä? -Ja ihan jatkokommentteja ajatellen, ei, en ole katkera vanhapiika, vaan vakaassa ja hyvässä parisuhteessa elävä hyvännäköinen nainen!!
Mutta tuo asia, jota tunnuit myös ihmettelevän... eli eikö saa KEIMAILLA, jos EI AIO mennä sänkyyn...??? Minusta se keimailu on sellaista elekieltä, jossa ilmaistaan olevansa halukas lähempään kontaktiin sen kanssa, jolle keimaillaan. Piste. Sellaiset, jotka tulee keimailemaan ja flirttailemaan, eivätkä ole kuitenkaan halukkaita mihinkään lähempään kanssakäymiseen, ovat minusta vähintäänkin outoja. Siis mikä siinä on takana..!? Miksi ei silloin jutella ihan asiallisesti ja tyrkytetä itseään sellaisille, joista ON KIINNOSTUNUT...??!! Tuota en mitenkään käsitä. Siinähän pidetään toista osapuolta ihan pellenä.
Kokeile joskus myös heilutella jotain herkkupalaa vaikka jonku tuntemattoman dobermannin nenän edessä hetken aikaa, ja sitten tempaise se omaan naamariis ja naura pirullisesti päälle. Jos hyvin käy, niin huomaat, mikä on LUONNOLLINEN seuraus...;)))
Itse olen törmännyt ja deitannutkin useita reilu parikymppisiä NEITSYITÄ. Neitsyiksi myös jäivät deittailun jälkeen.
Eli jos biologisesti ajateltuna jo melko "iäkäs" nainen ilmaisee olevansa melko kokematon, viittaa tämä käytännössä siihen, että nainen on vaikea PIHTARI. (Toisaalta eihän pelkkä seksikumppanien määrä kerro mitään, jos on seurustellut pidemmän aikaa.)
Joka tapauksessa pihtareista ja liian vaikeista naisista yritän pysyä erossa. Joutuisi näkemään kauhean määrän vaivaa, eikä siltikään välttämättä saisi mitään. Ei se ole sen arvoista, oli nainen sitten millainen tahansa. Itse olen siinä iässä, että jos viimeistään parin tapaamisen jälkeen ei heru, niin olkoon sitten herumatta. Ei se pimppi niin arvokas luonnonvara ole kuin pihtarit antavat ymmärtää.
Jos joku kysyisi montako kumppania minulla on ollut niin voisin ylpeydellä kertoa olevani neitsyt. Eli ne kaksi seksikumppania on minusta ihan ok. Ei liian paljon ja sekin on hyvä että seksi on kuulunut osana parisuhdetta eikä kyseessä ole yhden illan jutut.
Sinulle "yyyyy": En kutsuisi itseäni pihtariksi vaikken "antaisikaan" kolmansilla treffeillä. Seksi tulee kuvioihin sitten vasta kun tiedän, että tuon kanssa haluan seksiä, eikä niin että "nyt on pakko koska muuten toi jättää mut" tai siksi että joku on keksinyt "kolmannen kerran säännön". Minulla seksi tulee kuvioihin ts. sitten kun löydän poikaystävän ja tosi romanssin. Ei riitä että mies tuntuu mukavalta tai että mies vihjailee jotain seksiin liittyvää. Minun täytyy olla rakastunut mieheen, jotta haluaisin häntä koko sydämelläni. Eikä sekään riittäisi että vain minä olisin rakastunut, vaan täytyisi miehenkin olla minuun rakastunut. Silloin tietäisin tekeväni oikein itseäni ja toistakin kohtaan. Seksi ilman tunteita ei ole minua varten, eikä sellainen mieskään, joka ei kokisi seksiä tunteellisesti kuten minä.
Vänkää... eräistä viesteistä saa sen käsityksen, että jos seksikumppaneiden määrä on jäänyt pieneksi, täytyy henkilön silloin olla seksuaalisesti kokematon tai pihtari. Itsellä kumppaneita on elämän aikana ollut tasan yksi ja toivottavasti siihen lukuun jäänkin, koska itselleni parempaa ja sopivampaa miestä sekä henkisellä että fyysisellä tasolla en usko koskaan löytäväni. En silti kuvailisi itseäni seksin suhteen kokemattomaksi tai ahdasmieliseksi. Sattuipahan vain niin mukavasti, että tärppäsi heti ensimmäisellä kerralla, eikä muita ole ollut tarvis kokeilla.
Aiheen vierestä meni, mutta menköön!
kaks muistan, exän ja anopin!!!
Kuule, tunnusta ihan häpeilemättä seksikumppaniesi määrä, niin minäkin teen. Olen ollut tasan 3 miehen kanssa eikä siinä ole mitään hävettävää. Ihmisiä kun on moneen junaan. Itse en saisi mitään irti yhdenillan suhteista, lämmin ja romanttinen luonne kun olen.
Sitäpaitti seksikumppaneiden vähyys ei merkkaa että olisi huono sängyssä. Sitä seksiä on vaikkei eri ihmisten kanssa. Minäkin olen rakastellut ikääni nähden varmasti enemmän 10 vuoden suhteessani kuin jotkut sinkut yhdenillansuhteissa.
Ja samalla lailla, varsinkin nuorempana, pahat kielet lauloivat tekemisistäni ja tekemättä jättämisistäni, aivan kuin sinulle. Jätä haukkujat omaan arvoonsa. Nainen ei näet vaivaudu haukkumaan toista naista kuin kateudesta.
Tsemppiä
Hauska tutustua suorapuheiseen ihmiseen. En yleensä kysele kumppaneiden määrää, joten miksi toinen ottaisi sen puheeksi? Mutta jos ottaa niin mikäpä siinä. Osaan keskustella ihan kaikesta paitsi matematiikasta. Kiva että joku on rehellinen. En pidä friikkinä, sillä liian moni ajattelee vain sitä mikä vaikuttaa normaalilta... ja se normaali on niin vaikee käsite. Itse en käytä avonaisia vaatteita enkä heiluttele persettäni tanssilattialla. Jotkut asiat ei vaan käy kaikille.
...miettisin itsekseni että onpa outo tapaus kun se alkaa mulle heti kertomaan seksikumppaneidensa määrää.
Aihe ei mielestäni kuulu baarissa käytävään normaaliin tutustumiskeskusteluun.
Ensiksi itse asia alta pois:
1) Vähäinen seksikumppanien määrä ei aiheuta meikäläisessä mitään negatiivista. Positiivisia fiiliksiä enemmänkin...
2) On fakta, että "tietyn pisteen" ylittävä flirttailu ja se, että antaa jätkän ymmärtää jotakin (joko seksuaalisen tai romanttisen kiinnostuksen suhteen)saa monen aidosti kiinnostuneen kundin tuntemaan itsensä täydeksi ääliöksi sen jälkeen, kun asian oikea laita paljastuu. Harmi, ettei ihmisten "soidinkutsu" noudata niin tarkkoja sääntöjä kun lintujen... Pelisäännöt olisivat niin paljon selkeämmät.