Laihduttajan vaimolla ei ole helppo osa ukon laihiksessa. Etenkin kun perheeseen kuulu nuoret miehenalut, ja kaksi aikuista. Vaan miehelläni on ongelmia painonsa kanssa.
Tee siinä sitten ukolle laihisruokaa, kun nuoriso haluaa jotain ihan muuta. Vielä senkin hyväksyy, että tekee kahdet ruaat, mutta ne hyvältä maistuvat letut ja silloin tällöin syötävät pitsat saa ukon pahalle päälle. Se haistelee ja nuuhkii ja valittaa, kun ei voi syödä mitään "kunnollista". Olen koittanut rauhallisesti selittää, että vaan sinulla on ylipainoa ja muut kuluttaa reippaasti sen minkä syövät. Joten saat tyytyä kohtaloosi. Silti mäkin tuun siitä ukon otsan kurtistelusta ja haistelemisesta pahalle päälle.
Olen yrittäny tehdä herkkuja silloin, kuin hän ei ole kotona, mutta eihän se aina onnistu. Hyvä pitsan, lasagnen, lettujen yms. tuoksukin viipyy pitkään keittiössä. Se haistelee aina ilmaa, kun se tulee kotiin töistä.
Pakko se kait on jaksaa, kun ihan mukavia tuloksiakin on tullut. Hänellä oli todella runsaasti ylipainoa (noin 40 kg). Ollaan nyt noin puolessa vuodessa saatu pelkällä ruokavalion muuttamisella pois noin 15 kg. Nyt ollaan aloitettu vähän enemmän liikkumaankin. Alussa se liikkuminen tollasen ylipainon kanssa kävi sen polville ja sitää ei tullu hyvä mieli.
Miksi muuten laihduttajan ruoka maksaa paljon enenmmän? Ensin pitää ostaa hyvä teflonpannu, ettei tartte rasvaa lotrata niin paljon paistamiseen. Sitten, kun ostaa kyljyksiä, niin siitä pitää leikata kaikki valkoinen rasva pois, tai ostaa pelkkää filettä (siihenkin jätetään nykyään rasvaa). Kaikki Danonen jugurtit maksaa paljon (ne on kyllä hyviä aamiaisella). Yleensäkin kaikki on tyyristä ja siitä huolimata pitäis pystyä tekemään vaihtelevaa ruokaa.
Täytyy taas alkaa tekemään kahdet ruat. No sainhan purnattua edes vähän. Vaikeeta se on, mutta kait sen kestää.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Ruisleipää, päälle ylähuuli. Keitettyjä pottuja ja silakoita. Kirnupiimää. Metsästä marjoja ja sieniä. Kyllä paino putoo.
Kiril tulee varmasti esitelmöimään pian rasva-proteiinidiettiään, mutta tässä vähän mietteitä..
- ei kaikkea ruokaa tarvi käristää paistinpannulla, tee usein erilaisia keittoja ja uuniruokia, kastikkeenkin voi tehdä ruskeasta Maizenasta ilman rasvaa. Samaa ruokaa voi syödä koko perhe.
- rasvattomissakin jogurteissa on sokeria kahdeksan sokerinpalan verran, kannattaa lukea tarkasti energiamäärä ja ilman jogurttejakin pärjää.
- Anna ukkosi myös herkutella kohtuudella, yksi lettu ja pieni pizzanpala eivät lopeta painonlaskua. Muutenkin kannattaa miettiä, voisiko tavallisella ruokavaliolla (pienemmät annoskoot, enemmän vihanneksia) saada pysyvämpiä tuloksia kuin tiukalla dieetillä, joka yleensä päättyy siihen, että painonhallinta ei onnistu palattaessa ns. normaaliin ruokaan.
Koetahan kestää, hyviä tuloksia olette saaneet aikaan. Laitahan välillä ukkosi keittelemään kevyitä ruokia koko perheelle, ei sinun tarvitse olla jatkuvasti ruokapoliisina ja äitinä miehellesi vahtimisellasi.