raakaa peliä

Toimin pienessä yhdistyksessä palkallisena työntekijänä. Minun “yläpuolella” on hallitus.
Olen tehnyt vapaaehtoistyötä erään hallituksen jäsenen kanssa ollessani työtön. Työni alkaessa kerroin, etten halua enää jatkaa vapaaehtoisuutta.
Nyt hallitus esitti ja päätti, että minulla on oikeus palkalliseen ylityövapaaseen jonka minun tulee käyttää em. henkilön kanssa tehtävään vapaaehtoistyöhön (siis hallituksen jäsenen.
Kuinka on, voiko työnantaja määrätä mitä työntekijän tulee tehdä ylityövapaallaan.
Onko kohtuullista, että henkilö joka toimii hallituksen jäsenenä, esimiehenä minulle järjestää ylityövapaan oman työnsä auttamiseen. Hänen työ ei liity siihen työhön mitä teen muuten kuin hallituksen jäsenyytenä ja tämä tehtävä vaatii noin 18 tuntia vapaapäivältä, valmistelut tehtävään vie 4 – 6 h, mutta ne voin tehdä käytännössä milloin vain ennen tehtävää.


         
0408
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


työntekijän kustannuksella kirjoitti:

Toimin pienessä yhdistyksessä palkallisena työntekijänä. Minun “yläpuolella” on hallitus.
Olen tehnyt vapaaehtoistyötä erään hallituksen jäsenen kanssa ollessani työtön. Työni alkaessa kerroin, etten halua enää jatkaa vapaaehtoisuutta.
Nyt hallitus esitti ja päätti, että minulla on oikeus palkalliseen ylityövapaaseen jonka minun tulee käyttää em. henkilön kanssa tehtävään vapaaehtoistyöhön (siis hallituksen jäsenen.
Kuinka on, voiko työnantaja määrätä mitä työntekijän tulee tehdä ylityövapaallaan.
Onko kohtuullista, että henkilö joka toimii hallituksen jäsenenä, esimiehenä minulle järjestää ylityövapaan oman työnsä auttamiseen. Hänen työ ei liity siihen työhön mitä teen muuten kuin hallituksen jäsenyytenä ja tämä tehtävä vaatii noin 18 tuntia vapaapäivältä, valmistelut tehtävään vie 4 – 6 h, mutta ne voin tehdä käytännössä milloin vain ennen tehtävää.


         

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu