Kuvitellanpa, että kiinnostut naisesta, alatte tutustelemaan ja nainen kertoo hänellä olevan lapsia. Miten reagoitte, juoksetteko heti karkuun vai voitteko edes harkita suhdetta?
Olen lueskellut näitä palstoja, joissa yh:t ovat saaneet kyllä paskaa niskaan ihan saavikaupalla ja nyt minusta on todellakin vastaeronneena ruvennut tuntumaan siltä, että en ehkä uskallakaan tehdä tuttavuutta miesten kanssa, en kestä pakkeja sen takia, että minulla on näitä "käenpoikasia".
Olen lueskellut näitä palstoja, joissa yh:t ovat saaneet kyllä paskaa niskaan ihan saavikaupalla ja nyt minusta on todellakin vastaeronneena ruvennut tuntumaan siltä, että en ehkä uskallakaan tehdä tuttavuutta miesten kanssa, en kestä pakkeja sen takia, että minulla on näitä "käenpoikasia".
Vastaukset 12
Vanhimmat
Seksi kelpaa yh:ltakin, seurustelua ei voi edes harkita juuri lasten takia.
Muistan oikein hyvin, kun olin joskus 25-vuotiaana kiinnostunut eräästä naisesta, joka oli kaikinpuolin erittäin viehättävä. Hänellä oli "liuta" lapsia. Minulla itselläni ei tuolloin vielä ollut jälkeläistä, joten en "osannut" olla lasten kanssa. Jollain oudolla tapaa vaan vierastin niitä. En tiedä, johtuiko se kypsymättömyydestäni vai siitä, ettei minulla itselläni niitä ollut. Niin tai näin, niin kuitenkaan se juttu ei edennyt alkua pidemmälle. Minun takiani.
Myöhemmin, kun itsellänikin jo on poika, olen tullut erinomaisesti lasten kanssa toimeen. Nykyään sillä ei enää ole juurikaan merkitystä, onko naisella lapsia vai ei.. tietysti menot ynm täytyy sitten suunnitella lapset huomioonottaen, eli onhan sillä JOTAIN merkitystä, mutta kuitenkin se on se IHMINEN, josta on kiinnostunut siinä se pääasia.
Itse olen joskus törmännyt sellaiseen naiseen, jolla ei itsellään ole lapsia, ja hän on sanonut minulle, ettei voi olla minun kanssa, koska minulla on lapsi. Mielestäni kukaan ei koskaan nouse lähellekään samalle tasolle, kuin poikani on minulle. Lähinnä se huvittaa, että joku ajattelee olevansa jollain tapaa samalla viivalla.. Eli neuvoisin siis vaan keskittymään sellaisiin ihmisiin, jotka sitä EI säikähdä. Toisaalta voisit ajatella niinkin, että ne ei ole mitkään "pakit", vaan vältyit juuri uusilta suruilta ja vaikeuksilta, kun se tajus ite häipyä... ja tietysti ne pahimmat pitkätukkaiset ja tatuoidut känniset rentut, jotka "on niin ihania", tulis jättää jo lastenkin takia ihan itsekseen sinne baariin jänkkäämään sitä, kuinka helliä ja mukavia ja vastuuntuntoisia ja elämän päähän potkimia he ovat...;)))
Näin miehenä voin sanoa etten ryhtyisi seurustelemaan yh-mamman kanssa. Syitä on monia, mutta yksi syy on juuri tuo että yh:lle se lapsi on se tärkein ja se seurustelusuhde vasta toiseksi tärkein. Toisekseen se on hemmetin vaikeaa hypätä mihinkään yh:n kelkkaan kun kakarat on siinä vieressä kitisemässä ja pilaamassa aikuisten keskustelut narinallaan. Ole siinä sit ku et oiskaan..
Parempi aloittaa seurustelu singen kanssa, koska minusta kaksi aikuista ihmistä tarvitsee ensin sen oman ja korostan VAIN HEIDÄN OMAN hetkensä, ilman että siihen kuuluisi liuta lapsia häiritsemään kuherrusaikaa.
En tiedä, mutta yh:t ei vissiin tajua että ne lapset pilaa kaikki suunnitelmat..ei voi mennä yhdessä romanttiselle illalliselle ja tutustua kunnolla....joo ja jos lapset saa johonki hoitoon ni sitten naiset soittaa lastenhoitajalle että "onko lapset kunnossa" jne... Ei siinä tunne itteensä tärkeäksi tai kiinnostavaksi ihmiseksi kun nainen vaan ajattelee koko aika lapsia vaikka saisikin joskus harvoin olla vaan kaksistaan.
No joillekin jotka todella pitää lapsista, niin niille ehkä sopiikin seurustella yh-mamman kanssa, mutta suurimmalle osalle ihmisistä ei, kuten ei minullekeen.
Kun muistelee sitä aikaa, kun ei ollu jälkeläistä, ja AJATTELEE kuitenkin niitä tosiasioita, joita lapset tuo tullessaan, ja sitä, että omakin suhtautumiseni on nyt aivan erilainen verrattuna siihen aikaan....
Jo pelkästään tuo sävy, jolla lapsista puhut, kertoo sen, että näemme asiat aivan erilailla, vaikken mitään sanomaasi väitäkkään täysin paikkansapitämättömäksi.. Kymmenen vuotta sitten tuo olis voinu olla minun suustani tuo koko vuodatus...:)
Varmaan ne on vähissä sellaiset lapsettomat, jotka olis kiinnostuneita meistä, joilla jo on lapsia... eli kai se kannattais "pysyä suutarin lestissään". Lapsettomien siellä lapsettomien kanssa ja niiden, joilla on lapsia, omissa porukoissaan...;))
Eli jos minusta tulisi yh, niin varmaan katselisin mieluummin myös yh-isiä tai muuten miehiä, joilla on jo edellisestä suhteesta lapsia. Koska "lapsellinen" mies ymmärtää tilannetta todennäköisesti paremmin kuin lapseton mies.
Ei varmaan kaikilla yh-äideillä ole vain lapset mielessä, mutta kyllä lasten saanti muuttaa yleensä elämän niin totaalisesti, että se ei ole muihin asioihin verrattavissa.
Yhteistä aikaa voi järjestää, ilman lapsiakin. Mutta kyllähän se yh-äidin (ja tietysti isänkin) vapaa-aika ja arkipäivä pyörii yleensä perhe-elämän ympärillä. Näin sen on tarkoitus ollakin.
Toisaalta jos ajattelee miehen kannalta, niin voihan se olla tervetullutta jollekin miehelle, että lapset ovat jo tietyn ikäisiä. Eivät kaikki miehet halua välttämättä lapsia, ja jollekin voi sopia moinen ratkaisu oikein hyvin. Eihän toisen lapsia tarvitse adoptoida, mutta voihan heihin silti luoda intensiivisen suhteen vuosien myötä. Ei tarvitse valvoa öisin ja vaihdella vaippoja, vaan lastenkin kanssa voi touhuta kaikenlaista. Tietynikäiset lapset voivat olla iltaisinkin pari tuntia yksin kotosalla.
Se vain edellyttää tietynlaista valmiutta ja halukkuutta. Kaikilla on niin erilaisia toiveita, ja kaikki näkökannathan ovat aivan hyväksyttäviä.
Mutta joskus kuulostaa aivan kauhealta tuo yh-äitien ja -isien leimaaminen ikäänkuin b-luokan kansalaisiksi. Sieltä löytyy monia niin näpsiä naisia ja miehiä, joilla on elämän arvot kohdallaan. Turha pinnallisuus kun usein karisee lasten saannin myötä.
Kyllä kai se leimaaminen ja törkeä kielenkäyttö yksinhuoltajia kohtaan tulee niiden sellaisten ihmisten ajatuksista, jotka on vielä jollain tapaa lapsia itsekin, tai sitten vaan eivät kertakaikkiaan voi sietää ajatusta siitä, että "Tuokin on ollu aiemmin jostain muusta kiinnostunu"...? Tai sitten vaan EIVÄT PIDÄ lapsista. Itsekin olin tosiaan aiemmin sellainen.
Kun mainitsit, ettei kaikilla yksinhuoltajilla ole vain lapset mielessä, niin se tuo väkisinkin itselleni mieleen muutamia tapauksia, joilla ne lapset ei tosiaankaan oo ollu ainoina asioina mielessä.. Itse olen nykyään ERITTÄIN varovainen jo "Ystäviäkin" tutustuttaessani poikaani. Muutamia kertoja on nimittäin käynyt niinkin, että poitsu on viehättynyt tosi paljon siitä "ystävästä", ja sitten vielä pitkienkin aikojen jälkeen kysellyt, että "Miksei isi ikinä enää voida käydä siellä...?" Mitä siihen taas sanois...?? Kun se ei sille toiselle käy, niin se ei käy. Tarkoitan tällä siis sitä, että joidenkin ihmisten on vaikea asettua siihen lapsen näkökulmaan, vaikka itselläänkin olisi lapsia. Ajatellaan liian itsekkäästi. Ei lapsi voi käsittää sellaista, että sitä "ystävää" nyt ei vaan isin kemiat kiinnosta ja ei se halua ees kaveri olla eikä sen takia vastaile ees puheluihin ja viesteihimme. Toinen luku on sitten sellaiset ihmiset, jotka ottaa siihen hyvinkin läheisiksi kumppaneikseen tyyppejä, joiden seurasta lapset ei selvästikään pidä, tai joista ei missään tapauksessa tulis kenenkään ottaa esimerkkiä... tarkoitan tällä vuodatuksellani sitä, että toisaalta on hyvä asia, että jotkut ihmiset tunnustaa omat kykynsä ja kykenemättömyytensä lasten suhteen, eivätkä suinpäin kokeile jotain ja sitten häviä paikalta mitään selittelemättä, tai pahimmassa tapauksessa terrorisoi koko lasten elämää.
Kenties pahinta on se, kun pieni pää on syystä tai toisesta aivan ymmällään paikassa nimeltä KOTI, paikassa jonka pitäisi olla turvan ja hyvinvoinnin vertauskuva.
Kiitos kauniista sanoistasi!
Minustakin olisi todella outoa, jos nainen ei välittäisi omista lapsistaan ja heidän tunteistaan, se osoittaa naisessa olevan todellakin jotain vialla.
Ymmärrän, että lapsettoman miehen on hyvin vaikea asettautua asemaan, jossa on kakkosena lasten jälkeen ja lähes jokaisessa asiassa on otettava lapset huomioon. Jossain aiemmassa keskustelussa eräs nainen sanoi, että puoliso on ykkönen ja lapset vain lainaa, mutta kyllä minä ainakin haluan hoitaa "tämän lainani" hyvin. Sillä ne puolisot voivat näköjään kyllästyttyään lähteä "aidan toiselle puolen", mutta lapseni saan pitää toivon mukaan elämässäni loppuikäni.
En minäkään heti miesehdokkaita halua lapsilleni esitellä, kyllä suhteeseen täytyy saada jonkilainen varmuus ennen sitä. Ja uskon, että jos mieskin on täydellä sydämellään suhteessa mukana, lapseni hyväksyvät hänet, onhan heillä sydän paikallaan (kuten äidillään:) ja he haluavat myös äitinsä olevan onnellinen!
Olemme samanikäisen lapsettoman sinkkuystävän kanssa vertailleet ongelmiamme; hän on sitä mieltä, että häntä miehet pitävät jollain lailla kummajaisena ja hyvinkin itsekkäänä, kun hänellä ei vielä lapsia ole! Sellainen hän ei kyllä todellakaan ole, sydämellisempää ihmistä saa hakea. Hän tuntee biologisen kellonsa tikityksen ja sanoo pelkäävänsä, että ottaa "kenet vaan", että ehtisi vielä lapsia tehdä. Jokaisella on omat ongelmamme.
Kaipaan kyllä "miehen kosketusta", mutta olen ajatellut, että onneksi minulla on lapset, en ole yksin ja minulla ei ole mitään kiirettä, kai se elämäni mies kävelee jossain vaiheessa vastaan...
Tuo riippuisi elämäntilanteessa. Jos itselläni ei olisi lapsia, haluaisin niitä. Selvittäisin siis yh:ltä, että haluaako hän vielä lisää lapsia. Jos ei halua, en aloittaisi seurustelua. Jos taas haluaisi, niin yh:n nykyiset lapset eivät ratkaisisi seurustelua.
Tosin tuossa tuli jo joitain totuuksia. Suhdetta on varmasti vaikeampi aloittaa, jos toisen aika suurelta osin kuluu lasten kanssa.
Eivät lapset ole tai eivät voi olla mikään este jollekin. Mitään niin mukavia pakkauksia ei olekaan ku lapset ja niitten kanssa on mukava touhuta. Sen vaikutelman olen kyllä saanut et useammille lapset ovat ylitse pääsemätön kynnys solmia uutta suhdetta mutta jos kerran näin on että ne ovat esteenä ni ei silloin ajatukset voi oikeilla suunnilla ollakkaan. Toiseen jos kiintyy kunnola niin se on aivan sama olisiko niitä kotona yksi tai vaikka viisi ei sillä ole väliä. Tottahan toki nuoremmilla on sit haaveena joskus saada niitä omia mukeloitakin mut mikäs sen estää lisätä jo entuudestaan valmista katrasta !
Nuorempana en olisi halunnut naista, jolla on lapsi. Nyt ajattelen, ettei yksi lapsi olisi este. Useampi lapsi olisi ongelma, sillä haluan omiakin lapsia, mutten suurperhettä.
kunhan on vaan lapsi on valkoinen ja mielellään ei monta. Jos äiti on lapselleen hyvä niin se lisäisi paljon kiinnostusta jos ei niin sitten lakkaisi kiinnostus heti. Tietysti naisen pitäisi ymmärtää että mulla menee jonkin aikaa että sopeudun uuteen tilanteeseen, mutta ei se ole mahdotonta ja vaikeaa.
Meillä on töissä monta mukavaa naista joilla on myös lapsia. Ei se haittaisi yhtään... Silloin kyllä juoksisin karkuun jos suhde näyttäisi etenevän täysin lapsen ehdoilla...