Juhlistimme äskettäin 10-vuotis hääpäiväämme, ja ajattelin olevani maailman onnellisin nainen. Olemme suunnitelleet vauvan hankintaa ja kaikki on ollut onnellista, kunnes eilen löysin tietokoneeltamme kuvia tutusta tytöstä ja mieheni vehkeestä. Maailmani sortui... =( En osannut kuin itkeä huutaa ja raivoa, joka myöhemmin muuntui nyykytykseksi. Nyt en enää oikein jaksa edes itkeä...
Mieheni itki ja vakuutti että se oli vain yksi kerta, ja että se ei merkinnyt hänelle mitään. Tämä toinen "nainen" oikeastaan tyttö vielä on häntä 12 vuotta nuorempi. Tyttö on hänelle tuttu harrastuksen puitteista, koska on hänen valmennettavansa..
En voi todeta muuta kuin että jos se oli vain yksi kerta, niin miksi ihmeessä pitää olla niin tyhmä, että ottaa hommasta kuvia, ja vielä tyhmempää on jättää ne meidän tietokoneelle!!!Hän ei itsekkään tajua asiaa, se että kuvat jäi koneelle on vahinko. Hän myöntää pornokuvien katselun netissä olevan hänelle jonkinlainen pakkomielle, ja tämänkin tilaanteen kuvaaminen liittyy siihen jotenkin...
Mieheni anelee anteeksiantoa ja sanoo tekevänsä mitä tahansa, lopettavansa harrastuksensa, joka on hänelle oikeastaan enemmän kuin harrastus. Se on elämäntapa, hän kilpailee lajissa.
En tiedä olenko säälittävä, mutta en voi kuvitella eläväni ilman häntä. Tuntuu että voin antaa anteeksi, mutta voinko unohtaa? Miten tästä voi jatkaa eteenpäin? Ja mistä tiedän että hän ei tee sitä uudelleen? Voinko luottaa häneen enää koskaan? Ja mitä se hyödyttää että mieheni hylkää omat harrastuksensa ja ryhtyy harrastamaan samoja asioita kuin minä? tekeekö se hänestä myöhemmin katkeran?
Hän on tosissaan huolestunut itsestään ja varasi ajan psykologille, jotta saisi purettua syyllisyyttään ja tuskaansa. Myös minä taidan tarvita jonkinlaista terapiaa jotta osaan jatkaa tästä eteenpäin.. Olisiko pariterapiasta apua?
Mieheni itki ja vakuutti että se oli vain yksi kerta, ja että se ei merkinnyt hänelle mitään. Tämä toinen "nainen" oikeastaan tyttö vielä on häntä 12 vuotta nuorempi. Tyttö on hänelle tuttu harrastuksen puitteista, koska on hänen valmennettavansa..
En voi todeta muuta kuin että jos se oli vain yksi kerta, niin miksi ihmeessä pitää olla niin tyhmä, että ottaa hommasta kuvia, ja vielä tyhmempää on jättää ne meidän tietokoneelle!!!Hän ei itsekkään tajua asiaa, se että kuvat jäi koneelle on vahinko. Hän myöntää pornokuvien katselun netissä olevan hänelle jonkinlainen pakkomielle, ja tämänkin tilaanteen kuvaaminen liittyy siihen jotenkin...
Mieheni anelee anteeksiantoa ja sanoo tekevänsä mitä tahansa, lopettavansa harrastuksensa, joka on hänelle oikeastaan enemmän kuin harrastus. Se on elämäntapa, hän kilpailee lajissa.
En tiedä olenko säälittävä, mutta en voi kuvitella eläväni ilman häntä. Tuntuu että voin antaa anteeksi, mutta voinko unohtaa? Miten tästä voi jatkaa eteenpäin? Ja mistä tiedän että hän ei tee sitä uudelleen? Voinko luottaa häneen enää koskaan? Ja mitä se hyödyttää että mieheni hylkää omat harrastuksensa ja ryhtyy harrastamaan samoja asioita kuin minä? tekeekö se hänestä myöhemmin katkeran?
Hän on tosissaan huolestunut itsestään ja varasi ajan psykologille, jotta saisi purettua syyllisyyttään ja tuskaansa. Myös minä taidan tarvita jonkinlaista terapiaa jotta osaan jatkaa tästä eteenpäin.. Olisiko pariterapiasta apua?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Tarinasi on koskettava ja se kuvaa hyvin tunnettasi ja reaktiota asiaan.
Mikään ammattiauttaja en asiassa ole, mutta jos asetun miehesi asemaan, niin ensinnäkin haluan kuunnella itseäni onko parisuhteemme sen tasoinen että voin tuntea siinä itseni onnelliseksi.
Todennäköisesti en ole onnellinen, sillä jo pelkkä pornosivujen selailu viittaa siihen, että kotona ei kaikki ole hyvin, parisuhteessa halutaan olevan jotain muuta..
Avioliitto ja parisuhde kun tuppaavat tukahduttamaan meissä sen halun erilaisiin fantasioihin joita meillä jokaisella kuitenkin on, näihin saa jonkinlaisen korvikkeen noilta pornosivuilta.
Tämä parisuhteen köyhyys johtaa myös siihen, että rupeaa haluamaan jotain sellaista jota ilman on jäännyt.
Uskon, että lähes 10 vuotta on parisuhteenne ollut antoista ja tyydytystä antavaa, vaan nyt on jokin pahasti pielessä.
Älä ymmärrä väärin, en millään lailla edes yritä vierittää syytä yksin sinulle, sillä joka parisuhteessa on aina kaksi ihmistä joiden välillä asiat pitää hoitaa.. Siksi lieneekin ihan hyvä ajatus tuo parisuhdeterapia, ja jos siinä on vielä sellainen vetäjä joka saa teidät avautumaan toisillenne, niin olen lähes 100 varma, että miehesi ei edes vilkaise vieraita, mutta älä kiellä niitä pornosivuja, sillä niistä saa myös hyviä vinkkejä teidän kahden välisten fantasioiden toteutukseen.
Tämä ylläkertomani perustuu kokonaan omiin kokemuksiin ja minä olen joutunut käymään vieraissa.. tosin pikkutytöt jätän omaan arvoonsa.. niin ja avioliittoa ennen ensimmäistä syrjähyppyä oli takana reilut 10 vuotta..
..on varmaan tarpeen jos haluat jatkaa miehesi kanssa.
Henk.koht. olen sitä mieltä, että pettäminen on pahinta aliarvostusta ja täydellistä välinpitämättömyyttä puolison tunteista. Väkivallan ohella.
Kysymykseesi voitko antaa anteeksi, voithan yrittää, mutta ikinä et pysty unohtamaan. Se olisi epäinhimillistä edes kuvitella.
Pettäminen on niin käänteentekevä asia, että se tulee muuttamaan tiedän suhdetta, eikä varmaankaan hyvään suuntaan.
Mutta jos haluat tosiaan jatkaa, tää asia pitää käsitellä kunnolla. Heti tän ekan kerran jälkeen, eikä odotella mahdollista seuraavaa. Muuten ikäänkuin hyväksyt asian ja annat hänelle "luvan" tehdä se uudelleen. Mielellään asiantuntijoiden, terapeutin, parisuhdeneuvojan tms.kanssa. Eikä hyödytä jos käyt niissä yksin, puolisosi pitää saada näkemään minkä törkeyden hän sinulle teki. Asiaa ei pidä vähätellä.
Minä potkaisisin miehen pihalle saman tien, mutta sä teet tietenkin omat päätöksesi.
Kävikö muuten mielessäsi, että hän ehkä halusi jäädä kiinni kun ne kuvat on sinne nettiin vartavasten laittanut? Itse tekoonhan se ei enää vaikuta sitä eikä tätä.
Sitä vaan vielä, että älä kuvittelekaan, että miehesi vieraissa käynti on sinun syytäsi, ei todellakaan. Se on tuo iänikuinen selitys!
Hyvissäkin suhteissa tilaisuus tekee varkaan, mutta se eri asia TEKEEKÖ asialle mitään.
Se ON pettäjän valinta!
Jos annat anteeksi, niin tee se sydämestäsi. Ikävä asia voi tulla mieleen montakin kertaa, mutta jos olet antanut anteeksi niin sinun ei ole reilua enää muistutella siitä.
Jos et pysty antamaan anteeksi, päästä itsesi ja miehesi jatkamaan elämää.
MUTTA, älä tee mitään hätiköityä. Anna pölyn laskeutua ensin, ja mieti sitten ottamista ja jättämistä.
Ei tuohon auta muu kuin se, että ymmärrät oman arvosi ja lähdet kävelemään. Joku raja anteeksiantamisessakin. Tuollaisen yli EI voi päästä, itse en edes haluaisi yrittää.
Sairasta, oksettavaa, järkyttävää.