Kaltaiseni vanhan rockabilly-miehen on hämmentävää lukea lehdistä juttuja siitä kuinka rokkarit vastustavat rasismia, kuinka rokkarit tukevat sivareita tai kuinka rokkarit vaativat kehitysmaiden velkojen anteeksiantamista. Itse nuoruuteni rokkarina olleena kutsuisin henkilöitä jotka edellä mainittua toimintaa harrastavat: hämyiksi, poppareiksi hipeiksi tai punkkareiksi, mutta taatusti en rokkareiksi.
Minulle ja uskon, että myös suurelle osalle muita, rokkari on henkilö joka kuuntele 1950-luku vaikutteista rock and rollia ja rockabillyä, heiluttaa Etelävaltioiden lippua ja on henkisesti punaniska.
Siteeraan Voima lehdessä (9/04) ollutta Julle Tuuliasen kirjotusta ns. diinareista eli rokkareista. Jokainen päätelköön itse olisivatko nämä henkilöt ensimmäisenä osallistumassa esim. ns. rasisminvastaiseen konserttiin.
”
Samaan aikaan, 1970-luvun lopulla, vaikutti pääkaupunkiseudulla omituinen diinariaalto. Monopoliasemassa oleva nuortenlehti innosti kakaroita diggailemaan 1950-luvun jenkkimusaa ja pukeutumaan samalla tavalla kuin rapakon takana oli pukeuduttu pari vuosikymmentä aiemmin. Sana ’diinari’ tuli siitä, että nämä yksilöt yrittivät kovasti muistuttaa James Deania.
Ilmiötä olisi voinut seurata huvittuneena sivusta, mutta liian moni joutui sen hampaisiin. Hyvin pian siihen alkoi liittyä yhä enemmän uusfasistisia piirteitä. Diinareiksi kutsuttujen nuorten mielestä kaikki erilaiset, kuten hipit, punkkarit, erirotuiset, prostituoidut, homot, pultsarit, pilvenpolttajat ja kommarit, piti karkottaa maasta alituisella väkivallan uhalla.
Ja väkivaltaa riitti. Lukemattomia vähemmistöjen edustajia pahoinpideltiin sairaalakuntoon, joitakin otettiin hengiltä. Iltaisin b-luokan kansalaisten piti kulkea kaupungilla sivukatuja pitkin ja välttää tiettyjä paikkoja, kuten julkisia liikennevälineitä.
Homojen kruisailupaikoilla käytiin hakkaamassa ja tekemässä ryöstöjä.
Entä suomalainen yhteiskunta? Ei Suosikki-lehti suinkaan jäänyt ainoaksi agitaattoriksi, vaan pian liittyi mukaan myös koko kansan Yleisradio. Useissa nuorille suunnatuissa radio- ja tv-ohjelmissa oli runsaasti tilaa näiden tervehenkisten nuorten rallatella natseja ihannoivia laulujaan ja selittää, kuinka "kaikki hämyt pitäisi panna kylmiksi".
Totta kai yhteiskunta hyväksyi tällaisen. Nämä nuorethan olivat huumeiden vastaisia, harrastivat liikuntaa (lähinnä taistelulajeja) ja kohdistivat aggressionsa ei-toivottuihin ihmisiin. Ja homma toimi. Muutama saatiin tapettua, mutta moni todella pakkasi kassinsa ja lähti Ruotsiin. Siellä ei tällaista ilmiötä ollut sen enempää kuin missään muuallakaan, ei edes kyseisen pukeutumis- ja musiikkimuodin alkuperämaassa USA:ssa.
Ilmiö eli viitisen vuotta, kunnes se sisällyksettömyydessään alkoi hajota. Äärimmäisimmät leikkasivat loputkin hiuksensa ja ryhtyivät Suomen ensimmäisiksi skineiksi. Lyhyt askel oli helppo ottaa.”
Minulle ja uskon, että myös suurelle osalle muita, rokkari on henkilö joka kuuntele 1950-luku vaikutteista rock and rollia ja rockabillyä, heiluttaa Etelävaltioiden lippua ja on henkisesti punaniska.
Siteeraan Voima lehdessä (9/04) ollutta Julle Tuuliasen kirjotusta ns. diinareista eli rokkareista. Jokainen päätelköön itse olisivatko nämä henkilöt ensimmäisenä osallistumassa esim. ns. rasisminvastaiseen konserttiin.
”
Samaan aikaan, 1970-luvun lopulla, vaikutti pääkaupunkiseudulla omituinen diinariaalto. Monopoliasemassa oleva nuortenlehti innosti kakaroita diggailemaan 1950-luvun jenkkimusaa ja pukeutumaan samalla tavalla kuin rapakon takana oli pukeuduttu pari vuosikymmentä aiemmin. Sana ’diinari’ tuli siitä, että nämä yksilöt yrittivät kovasti muistuttaa James Deania.
Ilmiötä olisi voinut seurata huvittuneena sivusta, mutta liian moni joutui sen hampaisiin. Hyvin pian siihen alkoi liittyä yhä enemmän uusfasistisia piirteitä. Diinareiksi kutsuttujen nuorten mielestä kaikki erilaiset, kuten hipit, punkkarit, erirotuiset, prostituoidut, homot, pultsarit, pilvenpolttajat ja kommarit, piti karkottaa maasta alituisella väkivallan uhalla.
Ja väkivaltaa riitti. Lukemattomia vähemmistöjen edustajia pahoinpideltiin sairaalakuntoon, joitakin otettiin hengiltä. Iltaisin b-luokan kansalaisten piti kulkea kaupungilla sivukatuja pitkin ja välttää tiettyjä paikkoja, kuten julkisia liikennevälineitä.
Homojen kruisailupaikoilla käytiin hakkaamassa ja tekemässä ryöstöjä.
Entä suomalainen yhteiskunta? Ei Suosikki-lehti suinkaan jäänyt ainoaksi agitaattoriksi, vaan pian liittyi mukaan myös koko kansan Yleisradio. Useissa nuorille suunnatuissa radio- ja tv-ohjelmissa oli runsaasti tilaa näiden tervehenkisten nuorten rallatella natseja ihannoivia laulujaan ja selittää, kuinka "kaikki hämyt pitäisi panna kylmiksi".
Totta kai yhteiskunta hyväksyi tällaisen. Nämä nuorethan olivat huumeiden vastaisia, harrastivat liikuntaa (lähinnä taistelulajeja) ja kohdistivat aggressionsa ei-toivottuihin ihmisiin. Ja homma toimi. Muutama saatiin tapettua, mutta moni todella pakkasi kassinsa ja lähti Ruotsiin. Siellä ei tällaista ilmiötä ollut sen enempää kuin missään muuallakaan, ei edes kyseisen pukeutumis- ja musiikkimuodin alkuperämaassa USA:ssa.
Ilmiö eli viitisen vuotta, kunnes se sisällyksettömyydessään alkoi hajota. Äärimmäisimmät leikkasivat loputkin hiuksensa ja ryhtyivät Suomen ensimmäisiksi skineiksi. Lyhyt askel oli helppo ottaa.”
Vastaukset 10
Vanhimmat
Eli se että 50-luvulla käsite "rokkari" tarkoitti äsken kuvailemaasi tyyppiä, mutta eikö rokkari tosiaan voisi ajan saatossa muuttua? tai 2000-luvun tyyppi, joka kuuntelee bändejä kuten Queens of the Stone Age tai muita nykyisiä rock-bändejä, on automaattisesti joko hippi,poppari,punkkari tai muu mutta aidot rokkarit ovat 50-luku henkisiä elviksiä? Olen kyllä kuullut huhuja Rockin kuolemisesta, mutta jotakin minäkin kuuntelen, eikä se taatusti ole pilvenpolttomusaa tai skinipunkkia yms. Omasta mielestäni olen rokkari, vaikken ehkä sitä hiuslakka-meikki-ääripäätä. Tai geelitukka-elvis jolla lukee takissa että "Rockabilly"
Muistan itsekin ajan, kun rokkari tarkoitti "fiftareita", mutta nykyäänhän se kattaa koko rock genren muusikot/dikkarit.
Rokkari = Rock-musiikkia kuunteleva henkilö.
"Minulle ja uskon, että myös suurelle osalle muita, rokkari on henkilö joka kuuntele 1950-luku vaikutteista rock and rollia ja rockabillyä, heiluttaa Etelävaltioiden lippua ja on henkisesti punaniska."
Tuo on naurettavan pieni osa rock-musiikkia, enimmäkseen historiaan painunut osa kaiken lisäksi. Kait noita rockabilly-diggareiksi kutsutaan, tai rockabilly-miehiksi/naisiksi kuten sinä sen sanoit. Suurin osa rokkareista kuitenkin on aivan erilaisia. Sinä voit olla mitä mieltä tahansa, mutta se _suurin osa_ on eriävää mieltä. Ei rokkariutta voi määritellä yhden etäisen alagenren perusteella, rock-musiikki on nähnyt jos jonkinlaisia suuntauksia ja aatteita vuosien varrella, rokkareita ei voi niputtaa mitenkään yhteen. Meneppä kutsumaan värien hohdossa loistavaa - paksun kajaali-rajauksen alta maailmaa katselevaa glam-rokkaria punaniskajuntiksi ja reaktio voi olla mielenkiintoinen, joidenkin muiden eri genren edustajista puhumattakaan.
50-luvulla rock oli myös alkutekijöissään, yleisesti olen huomannut rokkarin oletetaan kuuntelevan 70-luvulta --> musiikkia. Siis Zeppelinistä tähän päivään. Tuolloin rock alkoi hahmottua selvästi omaksi genrekseen ja alagenrejä syntyä sen mukaan. Tuli sukupolvi muusikoita jotka olivat kasvaneet rockiin ja ottaneet vaikutteensa rock-bändeiltä (eikä esim. blues-bändeiltä). Rockabilly on rockabillyä, rock on jo eri asia.
"Rokkari = Rock-musiikkia kuunteleva henkilö."
Tämä ei pidä paikkaansa. Rokkarit olivat ryhmä jotka kuuntelivat jotain Gene Vincentiä ja yleensä ajoivat jonkinlaista ajoneuvoa tai siivosivat ammatikseen.
Modit olivat toinen ryhmä jotka kuuntelivat The Whota ja pukeutuivat pukuun ja maihinnousutakkiin. Luokkasota - siitä on kyse.
Kyllä minun mielestä rokkari on nimenomaan henkilö joka kuuntelee 1950-luku vaikutteista rockettirollia. Se, että joku keskiluokkaistunut pellemiljoona haluaa olla rock, ei tarkoita, että hän sitä olisi, yhtä vähän kuin hän enää on nuori, vaikka niinkin haluaisi.
Tosi on että muita rokkareita on moninkertainen määrä 50's rokkareihin verrattuna. Tunnen kymmeniä (tai satoja) rokkareita jotka pitää Rock 'n' Rollia junttimusiikkina. Lähiympäristössä on useita rokkareita jotka eivät edes tunne Rock 'n' Rollia.
Nykyään kaikki musiikki tuntuu olevan Rock´n´Rollia. Ihan mitä tahansa musiikkia voi sanoa rock´n´rolliksi. Ihan hullua. Tuskin monikaan joka julistaa tyylin: Sex, Drugs and Rock´n´Roll edes tietää kuka on Elvis. Ja sitten Britney Spears laulaa: I love Rock´n´Roll. Terve.... Vähän voisi yrittää rajoittaa...
... nyt siitä mitä rock on tänä päivänä. Se mitä rokkarit joskus olivat on eri asia. Rock on elävä genre joka menee eteenpäin, uusia alagenrejä syntyy ja musiikkityylejä sekoitellaan toisiinsa. Ja se on ok, näin sen pitääkin olla! Mikään ei olisi kamalampaa kuin se että musiikki pysähtyisi paikoilleen ja mitään uutta ei keksittäisi. Rockissa alunperinkin oli kyse siitä että kokeillaan jotain uutta, jos näin ei olisi niin tänä päivänäkin kuuntelisimme lähinnä bluesia ja klassista (jotka molemmat ovat toki hienoja genrejä) tietätämttä mitään tällaisen musiikin mahdollisuudesta. Ei noista lähtökohdista ponnistava genre edes voi junnata paikoillaan periaatteella "ei näin voi tehdä kun ei ennenkään ole tehty". Huolimatta siitä mitä tietyt ilkeämieliset sanovat, rock ei ole kuollutta, se on sitä vasta kun genre lopettaa kehittymisen eteenpäin ja mitään uutta ei synny. Rock on tänä päivänä laaja käsite, enkä näe miten termiä rokkari voi nykymerkityksen mukaan niputtaa tarkemmin kuin rock-musiikkia kuunteleva/tekevä henkilö.
Britney Spearsia tuskin kannattaa tästä aiheesta puhuttaessa noteerata. Ihan sama mistä se laulaa. Mä itse henkilökohtaisesti saatan sanoa (hädin tuskin, mutta kuitenkin) jotain Guns N' Rosesia vielä rock'n'rolliksi välittämättä nimikkeen alkuperästä. Siitä eteenpäin ei enää. Rock taas on käsite, jota mielestäni hieman helpommin voi soveltaa joihinkin nykybändeistäkin. Ainakin sitä käytetään kuvaamaan monia bändejä (niitäkin, jotka eivät ainakaan mun silmissä sitä ole). Mutta tosiasia on se, että niitä 50's -rokkareita, jotka kutsuu omaa musiikkiaan rock'n'rolliksi, on pieni vähemmistö.
Rock = kitarapohjaista musiikkia, sähköisillä soittimilla. Ns. Rajumpaa soitantaa. Vertaa esim. POP:iin.Biisi rakenteessa yleensä kitarasoolo.
Rock'n'Roll = Kitarapohjaista musiikkia, yleensä ainkin basso on kontra. Kitara ei revittele.