On sellainen tilanne, että anoppi on sanonut minulle todella pahasti. Todennäköisesti hän on purkanut omaa yleistä pahaa oloaan tai jännittyneisyyttään ja antoi tulla aika lailla. Tai vuosien varrella on jo tullut aikamoisia juttuja, mutta hiljattain ihan niin kuin yhteenvetona ja hieman korkojen kera. Asiayhteys ja aihe oli oman ja muutaman muunkin arvion mukaan mitätön. Tämän kyllä sinänsä kestän. Olen ottanut etäisyyttä, mutta mm. osallistunut "pakolliseen" juhlaan, sallinut anopin ja apen käydä meillä ja vaimon lasten kanssa heillä.
Anopilla on kuitenkin halu osallistua perheemme arkeen ja tulla auttamaan kotitöissä. Sanoin vaimolleni, että tämä ei minusta ole ihan oikein. Siis perheemme sisäisiin asioihin puuttuu henkilö, jonka mielestä minä mm. olen huono aviomies. Vaimo ei kuitenkaan oikein koskaan ole sanonut äidilleen vastaan, ja niinpä mielipiteestäni huolimatta vaimo kutsui äitinsä meille. Olen miettinyt vaihtoehtoja: 1) minä otan asian puheeksi ja sanon, ettei meille ole soveliasta tulla auttamaan, jos mielipide minusta on entisenlainen, 2) odotan (mahdollisesti turhaan), että vaimoni itse tai minun rinnallani toimisi kohdan 1 mukaisesti, 3) keksin kodin ulkopuolista aktiviteettia anopin ollessa meillä ja ajattelen, että vuodessa on n. 358 päivää, jolloin ongelmatilanne ei toteudu.
Sanottakoon vielä, että tämä ei aiheuta akuuttia kriisiä vaimoni ja minun välillä. Hän ei yhdy äitinsä mielipiteisiin, mutta toisaalta ei sitä juuri hänelle sanokaan. Riski kuitenkin on siinä, että vähitellen kypsyn tilanteeseen liikaa ja asia alkaa hiertää kotielämää. Hiertävänä pidän sitä, että vaimoni mielestäni periaatteessa näyttää sallivan äitinsä puheet, vaikka olisi oikein vetää rajaa.
Yritän kyllä pysyä rauhallisena näiden naisten kanssa, eikä n. 5-10 päivää vuodessa elämää kaada, mutta jos jollain on hyviä neuvoja, otan niitä vastaan.
Anopilla on kuitenkin halu osallistua perheemme arkeen ja tulla auttamaan kotitöissä. Sanoin vaimolleni, että tämä ei minusta ole ihan oikein. Siis perheemme sisäisiin asioihin puuttuu henkilö, jonka mielestä minä mm. olen huono aviomies. Vaimo ei kuitenkaan oikein koskaan ole sanonut äidilleen vastaan, ja niinpä mielipiteestäni huolimatta vaimo kutsui äitinsä meille. Olen miettinyt vaihtoehtoja: 1) minä otan asian puheeksi ja sanon, ettei meille ole soveliasta tulla auttamaan, jos mielipide minusta on entisenlainen, 2) odotan (mahdollisesti turhaan), että vaimoni itse tai minun rinnallani toimisi kohdan 1 mukaisesti, 3) keksin kodin ulkopuolista aktiviteettia anopin ollessa meillä ja ajattelen, että vuodessa on n. 358 päivää, jolloin ongelmatilanne ei toteudu.
Sanottakoon vielä, että tämä ei aiheuta akuuttia kriisiä vaimoni ja minun välillä. Hän ei yhdy äitinsä mielipiteisiin, mutta toisaalta ei sitä juuri hänelle sanokaan. Riski kuitenkin on siinä, että vähitellen kypsyn tilanteeseen liikaa ja asia alkaa hiertää kotielämää. Hiertävänä pidän sitä, että vaimoni mielestäni periaatteessa näyttää sallivan äitinsä puheet, vaikka olisi oikein vetää rajaa.
Yritän kyllä pysyä rauhallisena näiden naisten kanssa, eikä n. 5-10 päivää vuodessa elämää kaada, mutta jos jollain on hyviä neuvoja, otan niitä vastaan.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Ehdotan vaihtoehtoja 1 ja 2. Eli teet itse asialle jotain, mutta samalla pitäisi olla selvää, että vaimosi on sinun puolellasi. Jos hän menee äitinsä puolelle, on sinulla käsissäsi ongelma. Minä en ainakaan päästäisi kotiini ihmistä, joka haukkuisi minua.
Niinpä niin, selvää on, että asian järjestykseen saaminen vaatisi toimia. Mieluiten tietysti yhdessä vaimon kanssa.
Se ei kuitenkaan ole ihan helppoa. Vaimon mielipide on minun puolellani, siitä uskallan olla varma. Mutta hänen toimintansa silloin, kun anoppi pyytää/vaatii jotain, on toinen juttu. Hän pelkää, osin aiheesta ja tähänastisen elämänkokemuksen perusteella, että hänen äitinsä "räjähtäisi" ja hän itse saisi ryöpyn niskoilleen. Vaimo suoraan sanoi, kun asiasta puhuimme, että hän pelkää tätä. Tietysti tuollaisen pelkääminen on aika hassua, mutta tässä tapauksessa täyttä totta.
Jos toimisimme yhdessä vaimoni kanssa, en ensinnäkään tiedä, haluaisiko vaimo yrittää. Pienemmissä asioissa on yritetty, mutta yritykset ovat päättyneet anopin raivostumiseen ja syytöksiin erityisesti minua kohtaan. Omakin yrityshaluni on kokemukseen perustuen kyseenalainen.
Jos yksin toimin, on todennäköinen seuraus entistä kovempi hyökkäys minua päin ja välien viileneminen entisestään tai jopa katkeaminen.
Kodin ovien sulkeminen anopilta olisi perusteltu mutta tavallaan kova toimenpide. Onhan hän vaimoni äiti ja lastemme isoäiti.
Neuvosi on hyvä, mutta toteutus ei ihan yksinkertaista. Kiitos vastauksestasi.
Olisit voinut kirjoittaa oikeastaan omasta anopistani, enkä ihmettele, vaikka olisitkin anoppini vävypoika.
Tyttären osa on kurja, mutta kyllä hänen täytyy nyt tehdä selväksi äidilleen, missä on rajat. Sinun tehtäväsi se ei missään tapauksessa ole.
Tytär puolustakoon sinua äitinsä edessä seurauksista välittämättä. Jos välit menee poikki niin sitten menee. Opitte varmasti elämään ilman myrkyn kylväjääkin.
Minä olen kyllä vahvasti sitä mieltä, että sinun ei tarvitse omasta kodistasi lähteä yhtään mihinkään, vaan se on anoppisi joka sieltä lähtee jos tarvetta tulee. Jos vaimosi haluaa välttämättä olla äitinsä kanssa tekemisissä, niin anopillasi lienee omakin koti, johon tytär voi mennä kyläilemään.
Usein kova kovaa vastaan laittamisen esteenä on se, että anopilta saadaan kuitenkin jotain sellaista apua, joka helpottaa arkielämää, ja jota avun saaja pitää korvaamattomana. Siis mieluummin haukut kuin ilman apua. Onko teillä jokin sellainen asia, josta olette ikään kuin kiitollisuudenvelassa anopille? Lastenhoito, raha tms.?
Järjestäkää te nyt oma elämänne, ettei anopin tarvitse sitä järjestellä. Jos ette siihen pysty, niin elämässänne on porsaankokoinen reikä anopin tulla ja mennä ja haukkua ihan mielensä mukaan.
Anoppi ei tule kotiinne haukkumaan sinua, ellei joku häntä sinne päästä. Näin on.
Joskus äiti on se, joka tietää missä kaappi seisoo. Hän on tiennyt sen kotonaan ja totisesti tietää sen myös tyttärensä kotona. Kun tytär on ikänsä saanut kuulla olevansa väärässä, jos on eri mieltä äidin kanssa, niin on oppi jo mennyt perille. Tällaisen äidin kanssa on mahdoton keskustella. On viisainta vain kuunnella sanomatta mitään.
Vävy on kuitenkin paremmassa asemassa kuin tytär, sillä tytär joutuu kuuntelemaan kumpaakin osapuolta. Vävyn tulisikin tukea tytärtä kaikin voimin. Tiedän miltä tuntuu, kun on aina väärässä, ja siksi aviomiehen ei pidä tätä taakkaa lisätä. Kyllä niitä ulkotöitä sen verran löytyy, että ei tarvitse anopille koko ajan seuraa pitää. Parasta tietenkin olisi, jos kodissa ei anopin auttavalle kädelle olisi mitään työtä antaa.
Siinä olisi aviomiehellekin haasteen paikka.
Tällaisen anopin vävyllä on paljon parempi osa kuitenkin kuin hänen miniällään. Miniä ei karkuun pääse, kun anoppi on päättänyt tulla apuun kotitöihin.
Hei ja kiitos eri puolilta asiaa valaisseista vastauksista. Onhan tilanne aikamoinen, kun suoraan sanoen koen itseni ylikävellyksi omassa kodissani eikä suoraa patenttiratkaisua ole näkyvissä.
Meillä ei kaikeksi onneksi ole rahallista velkaa emmekä merkittävästi ole saaneet sellaista tukea. Jonkin verran vaimon vanhemmat ovat suoraan vaimoa avustaneet, mutta pyyntöä ei tietääkseni meiltä ole tullut. Olemme rajanneet nuo lahjoitukset pois perheemme tavallisesta rahankäytöstä.
Mitä aputöihin tulee, eivät nekään varsinaisesta meidän tarpeestamme nouse. On kyllä totta, että voisin osallistua kodin töihin enemmän, mutta tässä tapauksessa sellaista tilannetta, että anopin auttavalle kädelle ei kenenkään mielestä olisi tarvetta, on vaikea kuvitella.
Ehkä sitten toistaiseksi vain nielen tilanteen ja keksin kodin ulkopuolista tekemistä. Toinen asia olisi, jos vaimon mielipiteet ja teot olisivat samassa linjassa. Nyt ja jo yli 10 vuotta on kuitenkin kokemus osoittanut, että äidin sana on hänen kannaltaan kovin painava.
Ei tämä tietysti naurata. Yritän pitää asian niin pienenä kotimme kokonaiselämään verrattuna, että se ei aiheuttaisi laajempia ongelmia.
Minulle anoppi ei uskalla sanoa pahasti suoraan, mutta tiedän hänen moittivan minua sukulaisille. Mielestäni moitteisiin ei todellakaan ole syytä.
Mieheni on asiasta samaa mieltä kanssani, mutta ei henno äidilleen mainita sanallakaan. Minua risoo pahasti, kun anoppi yrittää mustamaalata minua sukulaisille ja sitten nämä ihmettelevät miehelleni että "kuinka sinä kestät" jne. Eikä mieheni saa sanottua oikein mitään vastaan äitinsä mielipidettä.
Silti anoppi tulee muina miehinä meille kylään ja alkaa häärätä kuin omassa kodissaan, passaa miestäni ym.ym.
Asiasta on monet riidat käyty ja minua se ahdistaa yhä enemmän.Minusta suuri vika on myös miehessäni, kuten sinun tapauksessasi vaimossasi, joka ei sano äidilleen mitään. Asia pitää ottaa reilusti puheeksi ja sinun täytyy sanoa vaimollesi, että et siedä sellaista enää. Vaimosi tehtävä on olla sinun puolellasi. Minä olen miehelleni asian tehnyt selväksi ja pientä parannusta on jo ollut havaittavissa.