Tapasin chatissa puoli vuotta sitten miehen, jonka kanssa hetken tekstailtuamme tapasimme. Tapaaminen johti seksiin heti ensimmäisellä kerralla ja siitä asti olemme pitäneet yhteyttä pari kertaa kuussa, yleensä aina seksin merkeissä. olen ajatellut ettei suhteestamme taida tulla mitään. Usein mies kyllä viipyy vähän pitempääkin kuin pari tuntia, esim aamuyöhön, mutta yhteisestä viikonlopun vietosta tai yhteissistä tekemisistä mies ei halua kuullakaan.eikä ehdotuksistani kertonut minusta kenellekään. Olemme kumpikin vapaita, joten siitäkään ei voi olla kysymys, miksi hän ei viivy kauempaa kanssani. Keskustella toki voimme melkein mistä asiasta tahansa, mutta olen ajatellut että olen varmaan hänelle jonkin sortin hätävara. Olen häntä vanhempi melkein 15 vuotta mies 31, minä 47, mutta en näytä ikäiseltäni. Välimatkaa asuinpakkojemme välillä on 50km, joten matkan puolesta voisimme nähdä vaikka viikollakin. Miksi hän kuitenkin pitää minuun yhteyttä ja käy pari kertaa kuukaudessa luonani, jos ei ole minusta kiinnostunut? Sitä en voi ymmärtää. Hänellä on juuri loppunut pitkä parisuhde, jossa häntä petettiin. Senkö vuoksi en kelpaa, että on menettänyt uskonsa naissuhteisiin. Tätä "kylässä käymistä" on kuitenkin jatkunut jo kuukausia, joten jotain välillämme on oltava. Kertokaa minulle luulenko turhaan saavani hänestä kunnon suhteen ja miehen itselleni
Varalla varmaan
punahilkka
101149
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Ja ainahan se on yksineläjälle mukavaa, kun on vakipaikka mihin sitten tyhjentää. Ei mene energiaa hukkaan, ainaisessa p;n vonkaamisessa.
Viestissäsi on luettavissa kysymykseesi vastaukset, jos ne vain haluaa lukea. Ensin kysymys:
"Miksi hän kuitenkin pitää minuun yhteyttä ja käy pari kertaa kuukaudessa luonani, jos ei ole minusta kiinnostunut?"
Vastaus:
"Tapaaminen johti seksiin heti ensimmäisellä kerralla ja siitä asti olemme pitäneet yhteyttä pari kertaa kuussa, yleensä aina seksin merkeissä."
Kysymys (minun keksimäni):
Miksei hän halua vakavaa suhdetta?
Vastaus:
"Olen häntä vanhempi melkein 15 vuotta mies 31, minä 47,"
..että miehet voivat olla tuollaisia. Kerro minulle, miten hän sitten tulee aina minun luokseni? Eikö miehiseen tapaan kuulu lentää kukasta kukkaan? Jotain sitoumustahan hän on minuun varmasti ajattelemassa? En usko että pelkän helpon seksin vuoksi viitsi minua katsella, olisihan niitä sitten muitakin? Kai miehilläkin nyt tunteet ovat.? Matkaakin sentään välillämme on joten miksihän viitseisi ajaa yli tunnin matkan, jos hän ei tuntisi mitään minua kohtaan?
Että aina tulee sinun luokse, mistä sinä tiedät, oletko punninnut sperman ja miehen tuottokyvyn.
Kyllä tämä mies lentää kukasta kukkaan ja ajelee vielä pitempiä kilometrejä jonkun muun luo. On sillä tunteet, eli mukavaa tyhjentää pussit ja et tunnu hänen mielestään vastenmieliseltä.
Minä kävin naimassa yhtä pitoa 10 vuotta, enkä sen kummempaa tuntenut. Ikävää kun pito alkoi seurustella, niin loppui antaminen. Ikinä ei olisi mieleenikään tullut, mitään sen vakavampaa kyseisen pidon kanssa.
Se on miehestä mukavaa kun on panopaikkoja, aina varma hätävara. Miksi niitä kohtaan pitäisi tuntea mitään sen syvempää???? En ymmärrä naisia, kun aletaan heti pähkäillä joillain tunnejutuilla, jos pilde kelpaa. Ei sillä minusta ole mitään tekemistä tunteiden kanssa, jos on hyvä naimaan.
Välimatkaa 50km ja ajoaikaa menee tunti...aja hiljaa isi nyt vain niin sitten illalla leikitään...
mies käy vaan pussin tyhjennyksellä.Itse en moiseen ryhtyis,anna ukolle kyytiä.
Mies käyttäytyy aivan normaalisti,eli häpeää sinua eikä tahdo näyttäytyä kanssasi päivänvalossa.Kyllä se on ihan luonnollista kun kyse noinkin nuoresta miehestä,eihän kukaan pohjimmiltaan halua seurustella "äitinsä"kanssa.
Hän käyttää sinua hyväkseen,eikä muuta...
..Jos hän on 31 ja sinä 47, on välillänne 16 vuotta ikäeroa, ei siis "melkein" 15 vuotta ;)
Kun oikein haluaa itselle uskotella mahdottomia, näkyy se käyvän helposti. Ota nyt vähän järkeä mukaan, ja unohda nuo toiveesi, kun kerran asiasta tänne kirjoitit,niin tiedät sisälläsi asian todellisen laidan.
Ota vanha rouva kaikki irti seksistä, mitä saat nuorelta mieheltä ja se siitä sitten. Miksi koitat raadollisesta asiasta ruusutarhoja rakennella?