Olen useasti miettinyt mistä lihavuus johtuu ja olen tullut johtopäätökseen, että lihavuus johtuu
ihmisen laiskuudesta. Kaikki alkoi 1900-luvun alusta jolloin ihminen kehitti koneet tekemään raskaat työt. Nyt sitten suurin osa kansasta istuu päivät pitkät toimistoissa ja energian kulutus on pudonnut huimasti. Mutta ruokahalu on pysynyt samana kuin ennenkin. Toisaalta elintarvike teollisuus on myrkyttänyt meitä jo vuosikymmeniä ruualla joka ei meille sovellu. Jos syö ns. puhdasta perusruokaa, liikkuu ahkerasti esim. kuntosali, uinti, soutu yms. pysyy varmasti.
Ja huomio painoindeksi ei sovellu muille kuin
ihmisille, jotka eivät harrasta mitään liikuntaa.
itse käyn salilla sen verta paljon et lihakset painaa sen verta paljon et indeksi ei sovi mulle...

Vastaukset 1
Vanhimmat
johtopäätökseen tulit? Oletpa älykäs.