Olen 24 vuotias mies. Koskaan en ole seurustellut. Usein tulee mietittyä miksi näin on? Mitään varsinaista, selvää, syytä en tälle näe.
Kyllähän sitä on oppinut elämään yksikseen, tai oikeastaan minun ei ole sitä koskaan tarvinnut harjoittella. Se tulee jotenkin luonnostaan. Ehkä olen vain erakko-luonteeltani. Joskus teininä sana ujo ehkä kuvasi minua mutta nykyisin olen "pakollisissa" sosiaalisissa kontakteissa erittäin puhelias. Mahtaakohan syynä olla se että käytännössä kaikki aika opiskelun/töiden ulkopuolella tulee vietetyä yksin ja sitten kaikki se hiljaisuus purkautuu hyvin avoimena jutusteluna kun siihen on tilaisuus?
Kaipaan kyllä naista rinnalleni. Toisinaan vähemmän ja toisinaan enemmän. Toisaalta olen niin juurtunut omiin tapoihini ja omaan rauhaani että en oikein tiedä osaisinko edes olla suhteessa.
Pakkeja on tullut kerättyä aika paljon ja huomaan että aloitteiden teko on vuosi vuodelta vaikeampaa vaikka olisinkin jostakin naisesta kiinnostonut.
Nyt on taas käynyt niin että olen ihastunut erääseen naiseen. Olin päättänyt että tänään nähdessäni hänet kysyn josko häntä kiinnostaisi lähteä kahville tms. Kuitenkin sanat "oot ihan mukava tyyppi mutta ollaan vaan kavereita" soivat päässäni kun tilaisuus tuli ja siihenhän se sitten jäi. Olen kyllä melko varma että ainakin jonkinlaisia tunteita hänelläkin on minua kohtaan. Toisaalta taas olen ymmärtänyt näitä asioita väärin lukuisia kertoja aikaisemminkin.
Ehkä tässä on syy siihen etten ole seurustellut. Ehkä en vain osaa lukea kehon kieltä oikein. Teen aloitteita jotka laskevat itsetuntoani tämän asian suhteen ja tämä on sitten ruokkinut epäonnistumisen kierteen?
En kyllä pidä itseäni mitenkään huonoitsetuntoisena mutta toki on myönnettävä että mitä kiinnostuksen kohteisiin tulee olen hyvin epävarma.
Viime aikoina (vuosina) olen kylmästi jättänyt tekemättä aloitteen vaikka nainen kiinnostaisikin. Jossa välissä kun huomasin että aloitteiden teko harmitti enemmän kuin niiden tekemättä jättäminen niin muuhun päätökseni ei oikein voinut tulla.
Tämä on kierre josta ei ole (tai ainakin siltä näyttää) ulospääsyä. Ulospääsy vaatisi "onnistumisen" mutta nähdäksi se on näillä eväillä vaikeaa ellei mahdotonta.
Ei minulla muuten mitään valittamista elämässäni ole mutta kyllä jatkuva yksinolo toisinaan piinaa (lähinnä silloin kun kiinnostun jostakin naisesta). Tätä on nyt kuitenkin tullut koettua jo 8 vuotta eikä tämä tästä miksikään muutu.
Kyllähän sitä on oppinut elämään yksikseen, tai oikeastaan minun ei ole sitä koskaan tarvinnut harjoittella. Se tulee jotenkin luonnostaan. Ehkä olen vain erakko-luonteeltani. Joskus teininä sana ujo ehkä kuvasi minua mutta nykyisin olen "pakollisissa" sosiaalisissa kontakteissa erittäin puhelias. Mahtaakohan syynä olla se että käytännössä kaikki aika opiskelun/töiden ulkopuolella tulee vietetyä yksin ja sitten kaikki se hiljaisuus purkautuu hyvin avoimena jutusteluna kun siihen on tilaisuus?
Kaipaan kyllä naista rinnalleni. Toisinaan vähemmän ja toisinaan enemmän. Toisaalta olen niin juurtunut omiin tapoihini ja omaan rauhaani että en oikein tiedä osaisinko edes olla suhteessa.
Pakkeja on tullut kerättyä aika paljon ja huomaan että aloitteiden teko on vuosi vuodelta vaikeampaa vaikka olisinkin jostakin naisesta kiinnostonut.
Nyt on taas käynyt niin että olen ihastunut erääseen naiseen. Olin päättänyt että tänään nähdessäni hänet kysyn josko häntä kiinnostaisi lähteä kahville tms. Kuitenkin sanat "oot ihan mukava tyyppi mutta ollaan vaan kavereita" soivat päässäni kun tilaisuus tuli ja siihenhän se sitten jäi. Olen kyllä melko varma että ainakin jonkinlaisia tunteita hänelläkin on minua kohtaan. Toisaalta taas olen ymmärtänyt näitä asioita väärin lukuisia kertoja aikaisemminkin.
Ehkä tässä on syy siihen etten ole seurustellut. Ehkä en vain osaa lukea kehon kieltä oikein. Teen aloitteita jotka laskevat itsetuntoani tämän asian suhteen ja tämä on sitten ruokkinut epäonnistumisen kierteen?
En kyllä pidä itseäni mitenkään huonoitsetuntoisena mutta toki on myönnettävä että mitä kiinnostuksen kohteisiin tulee olen hyvin epävarma.
Viime aikoina (vuosina) olen kylmästi jättänyt tekemättä aloitteen vaikka nainen kiinnostaisikin. Jossa välissä kun huomasin että aloitteiden teko harmitti enemmän kuin niiden tekemättä jättäminen niin muuhun päätökseni ei oikein voinut tulla.
Tämä on kierre josta ei ole (tai ainakin siltä näyttää) ulospääsyä. Ulospääsy vaatisi "onnistumisen" mutta nähdäksi se on näillä eväillä vaikeaa ellei mahdotonta.
Ei minulla muuten mitään valittamista elämässäni ole mutta kyllä jatkuva yksinolo toisinaan piinaa (lähinnä silloin kun kiinnostun jostakin naisesta). Tätä on nyt kuitenkin tullut koettua jo 8 vuotta eikä tämä tästä miksikään muutu.
Vastaukset 13
Vanhimmat
koita jaksaa.
Tiivistit viestiisi erittäin hyvin oman olotilani kymmenen vuotta sitten. Olin suurinpiirtein samanikäinen kuin sinäkin, ja mietiskelin juuri samoja asioita.
Kierteestä on kuitenkin ulospääsy. Se on nimenomaan se "onnistuminen", joka mahdollistaa itsetunnon kasvun. Ikävä kyllä tämä onnistuminen vaatii aikaa, tuuria ja paljon pään seinään hakkaamista. Mutta se on mahdollista.
Ennen kuin yritän kertoa omasta onnistumisesta, vastaan pariin kysymykseesi.
Erakkoluonteen ongelma ei ole se, että erakko on yleensä hiljaa ja silloin tällöin purkaa kaiken "puhepaineen" pois. Ongelma on se, että erakko ei yleensä vain liiku sellaisissa paikoissa, jossa hän voisi tutustua uusiin ihmisiin.
Kehonkielen lukemisen ongelmallisuus on yksi ongelma, mutta toisaalta myös oman kehonmerkkien antaminen on vähintäänkin yhtä tärkeää. Jos tapaat itseäsi kiinnostavan ihmisen, miten elehdit? Kannattaa tarkkailla itseään.
Oma kierteeni lähti purkautumaan sillä tavalla, että nainen kiinnostui minusta. Tämä johti hitaasti mutta varmasti kuusi vuotta kestäneeseen suhteeseen, jonka aikana huomasin, että en minä nyt niin ruma tai harmaantylsä ihminen olekaan. Tämä naisen kiinnostus oli monen yhteensattuman tulos, mutta onneksi niin kävi. Muuten saattaisin vieläkin olla samassa olotilassa kuin sinä.
Ongelma on se, että erakko ei yleensä vain liiku sellaisissa paikoissa, jossa hän voisi tutustua uusiin ihmisiin."
Viestini oli ehkä harhaan johtava sikäli että olen kyllä aikaisemmin viettänyt paljon aikaa kaikenlaisissa "juhlissa" ja baareissa sun muissa mutta mitä enemmän on ikää tullut sitä vähemmän tulee minnekään lähdettyä . Osittain tämä johtuu siitä että käytännössä kaikki kaverit ovat pariutuneet ja osittain siitä että bile paikkoihin ei enää tule lähdettyä koska siellä ei oikeasti ole kivaa enkä enää näe minkäänlaista realistista mahdollisuutta sieltä naista iskeä (mikä nyt on ollut keskeinen syy ks. paikkoihin lähtemiseen.)
"Kehonkielen lukemisen ongelmallisuus on yksi ongelma, mutta toisaalta myös oman kehonmerkkien antaminen on vähintäänkin yhtä tärkeää. "
Jäi kokonaan mainitsematta oma kehonkieli. Se on kyllä aika "kankeaa".
"Oma kierteeni lähti purkautumaan sillä tavalla, että nainen kiinnostui minusta."
Näin juuri. Pitäisi olla se nainen joka kiinnostuu minusta. Ei ole pahemmin sellaisia näkynyt.
Sellainen lisäys että en ole koskaan pitänyt itseäni harmaantylsänä. Lähinnä päinvastoin. Rumakaan en ole, jos en nyt mr. finland tasoa mutta sen verran on tullut punttisalia ja lenkkeilyä harrastettua että ihan suht mukavassa kunnossa olen.
Olen 22 vuotias miehenalku. En myöskään ole koskaan seurustellut. Päällimmäisenä syynä edelliseen on krooninen ujous. En kuitenkaan luonnehtisi itseäni hiljaiseksi ihmiseksi, sanottavaa kyllä olisi vaikka millä mitalla. Mutta ei ole ketään kelle haluaisin avautua. Miespuolisia kavereita on jonkin verran, mutta ei mitään "siteitä" mihinkään suuntaan.
En mä oikeestaan kaipaa mitään ihmissuhteita, mutta jotenkin on kurjaa olla yksinkin. Biologia vetää naisiin, mutta en varsinaisesti kaipaa naista hengellisellä tasolla. Kai se on sitä kun en ole koskaan tuntenut mitään syvempää läheisyyttä toiseen ihmiseen(jos ei äitiä,isää ja sisaruksia oteta huomioon).
Itsestähän se kaikki on kiinni. Kai mä olen vaikea ihminen. Ystävällinen olen kyllä, mutta kotoisin jostain vieraalta planeetalta. Kyllä noita mukavalta vaikuttavia tyttöjä tuossa välillä on ollut "tyrkyllä", kun olen tarpeeksi monta kertaa(eli aina kun kohtaamme) katsonut kohdetta ystävällisesti silmiin. Mutta mulla on narut solmussa enkä saa mitään aikaiseksi, enkä oikein tiedä mitä haluan. Ja minkäänlaista apua en enää siinä vaiheessa saa vastapuolelta.
Eipä tässä paljon mahda. Yksin se on jatkettava toistaiseksi. Olen opiskelija, niin se on kyllä aika helppoa olla vielä sinkku. Uravalintakin(DI) osui nappiin, opiskelu oikeasti kiinnostaa(laskentapainotteista). Ja aktiviteettia riittää harrastuspuolellakin.
Oon 30v mies.
Oman kokemuksen syvällä rintaäänellä annan sinulle neuvon.Hankkiudu sellaisiin harrastuksiin joissa tapaat ihmisiä.
Itse aloitin esimerkiksi lavatanssien harrastuksen 4 vuotta sitten.Tanssiminen on mitä sosiaalisinta harrastusmuotoa.Siinä tulee jutultua jokaiselle daamille.
Olen käynyt treffeillä neljän tansseissa tapaamani naisen kanssa,lisäksi olen seurustellut aiemmin 1 tanssitytön kanssa vähän aikaa ja nyt on menossa suhde naisen kanssa,tuttavuus syveni seurusteluksi kun tavattiin sattumalta tanssipaikalla.
Joillakin lavoilla käy todella paljon 18-30 vuotiaita naisia.Lisätietoa saat tästä esim. tanssi.net keskustelusta.
Vaivaa joudut näkemään hieman että opit tanssimaan.Mutta se on sen arvoista.
Eri asia on sitten voitko sietää iskelmämusaa.
"Oman kokemuksen syvällä rintaäänellä annan sinulle neuvon.Hankkiudu sellaisiin harrastuksiin joissa tapaat ihmisiä.
Itse aloitin esimerkiksi lavatanssien harrastuksen 4 vuotta sitten."
Varmaan on hyvä neuvo jos tanssimisesta pitää. Sen olen tajunnut että naisten saaminen paikasta jossa ei viihdy on aivan mahdotonta ja olen huono teeskentelemään.
Kyllähän tulee kirjoiteltua aamutuimaan... Mutta heräsin oikeasti jostain syystä puoli viideltä. Kävin lenkillä ja olin töissä jo seiskalta. :=)
Palataan asiaan. Olet siis "ikisinkku" ja ikää on jo peräti 24 vuotta. Anteeksi nyt vaan, mutta en ihan ymmärrä logiikkaasi. On olemassa todella paljon miehiä ja naisia joilla ei ole ollut vakavaa parisuhdetta ikääsi mennessä. Ja nekin, joilla on ollut on ollut useimmiten korkeintaan yksi.
"Mahtaakohan syynä olla se että käytännössä kaikki aika opiskelun/töiden ulkopuolella tulee vietetyä yksin ja sitten kaikki se hiljaisuus purkautuu hyvin avoimena jutusteluna kun siihen on tilaisuus?"
Tuossa voi olla ja varmasti on se päällimmäinen "vika" sinussa. Opiskeluissa tai töissä vain harvat katselevat muita sillä silmällä. Useimmiten kumppanit tavataan kaverien kautta, baarissa, netissä tai harrastusten parissa. Yksin ollessa on vaikea tavata uusia ihmisiä, varsinkin jos viettää aikaa yksin kotona.
"Toisaalta olen niin juurtunut omiin tapoihini ja omaan rauhaani että en oikein tiedä osaisinko edes olla suhteessa."
Tuo lienee aika yleinen harhaluulo? Yleensä ihmiset pystyvät jopa aika hurjiin kompromisseihin parisuhteen takia. Mmm... Itse olen tehnyt vaikka mitä suurelta kuulostavaa mutta oikeasti melko yhdentekevää muutosta parisuhteen vuoksi.
"Olin päättänyt että tänään nähdessäni hänet kysyn josko häntä kiinnostaisi lähteä kahville tms."
Niin... Enpä usko, että joku tuntemasi nainen katsoisi pahalla jos pyytäisit kahville. Kahville meno kun nyt voi olla (ja usein onkin) aika neutraali tapahtuma. Varsinkin jossain teekkarilandiassa voi heittää ihan pokkana että lähdetkö sumpille seuraksi. Kuulostaa siis siltä, että kaipaat ensisijaisesti vain seuraa kahville mutta saat sen varjolla myös tilanteen olla kaksin ihastuksesi kanssa.
"Viime aikoina (vuosina) olen kylmästi jättänyt tekemättä aloitteen vaikka nainen kiinnostaisikin."
Tuo on aika paha. Varsinkin kun teineille - sekä tytöille että pojille - kelpaa tunnetusti vain ja ainoastaan paras. Teini-iän jälkeen molempien sukupuolten itsetuntemus kasvaa. Ymmärretään mihin on tsänssit ja mihin ei. Kaikenlisäksi aletaan pikkuhiljaa näyttää ja olla sellaisia kun oikeasti ollaan. Iän myötä sosiaaliset paineet helpottavat. Seurustelukumppanin ei tarvitse miellyttää ensisijaisesti kavereita vaan itseä. Jos lasket mahiksesi parisuhdemarkkinoilla teini-iän menestyksen varaan kuva menestyksestäsi ei ole realistinen. Tiedätkö muuten, ketkä saavat eniten naisia? Ne, jotka tekevät eniten aloitteita.
"Olet siis "ikisinkku" ja ikää on jo peräti 24 vuotta."
Tuo ikisinkku oli vähän ironinen veto jo siitäkin syystä etten pidä itseäni sinkkuna mutta ymmärrän jos viestistäni ei saanut tätä kuvaa.
"Useimmiten kumppanit tavataan kaverien kautta, baarissa, netissä tai harrastusten parissa"
Kuten sanoin tuolla ylempänä niin olen kyllä aikaisemmin viettänyt aikaani paljonkin ks. laisissa paikoissa. Tuo "erakko" kuvaa lähinnä paria viime vuotta.
"Kahville meno kun nyt voi olla (ja usein onkin) aika neutraali tapahtuma."
Niin no en haluaisi että mahdollinen tapaaminen olisi neutraali koska neutraali on sama asia kuin "ollaan vaan kavereita".
"Tiedätkö muuten, ketkä saavat eniten naisia? Ne, jotka tekevät eniten aloitteita."
No onhan noita jo joitakin satoja. Kovin tarkkaan on vaikea sanoa mutta sellaiset 150 aloitetta nyt on elämän aikana vähintään tullut tehtyä.
Ja kyllä olen tehnyt aloitteita teini-iänkin jälkeen joten tätä "ei kelpaa" -diagnoosia on tullut pidettyä ajan tasalla.
Muutenkin tuo viimeinen kappele ei kuvaa minua sitten ollenkaan.
Tuosta 150:stä on toki aika paljon humalassa tai muuten vaan baarissa tapahtuneita. Tälläisiä "vakavia" ja jostain jo ennestään tuntemiani naisia kohtaan tehtyjä aloitteita on niitäkin useita kymmeniä.
tää pitää paikkansa. eniten aloitteita on enemmän naisia. olen huomannu että ei kannata miehenä leikkiä vaikeesti tavoteltavaa.
"Niin no en haluaisi että mahdollinen tapaaminen olisi neutraali koska neutraali on sama asia kuin "ollaan vaan kavereita"."
Mutta jos sen voi tulkita neutraaliksi niin siinä tapauksessa on matalampi kynnys lähteä. Minä lähden mielelläni juuri kahville jonkun sellaisen kanssa josta en ole varma olenko kiinnostunut... Ravintolaillalliset ja muut alkavat jo olla vähän liian intiimiä jos ei vielä ole varma.
tuo tekstisi oli suoraan kopio meikäläisen elämästä