Ollaan seurusteltu poikakaverini kanssa 2 vuotta. Kaikenlaista tilannetta on ollut matkanvarrella, armeija kestetty yhdessä jne..kaikesta kuitenkin selvitty kunnialla, ja nyt menee paremmin kuin koskaan.
Mutta..
Hän lähti opiskelemaan nyt satojen kilometrien päähän toiseen kaupunkiin. Itse en vielä opiskele, mutta tulevaisuutta ollaan jonkin verran suunniteltu, yhteenmuuttoa jne.. Ehkä sitten vuoden päästä.
Luotan poikaystävääni, rakastan niin paljon. Nyt mieleeni on hiipinyt kuitenkin pelko.. Poikakaverini ympäristö ja elämä muuttui luonnollosesti todella paljon opiskelujen myötä: uudet ihmiset, uusi ympäristö,uusi asunto, uusi koulu..kaikki. Itselläni ei ole muuttunut juuri mikään, käyn töissä, tapaan vanhoja kavereita kun ehtii jne..
Pelkään, että jään poikaystäväni elämän "ulkopuolelle": en välttämättä ymmärrä kaikkia opiskeluun liittyviä juttuja, mitä hän siellä opiskelee..en tiedä kenen kanssa liikkuu, en kuulu heidän "juttuihinsa". Bileitä bileiden perään, inside-juttuja, uusia tilanteita.
Myönnän, olen aika mustis tästä kaikesta..itselläni samat tylsät kuviot, tuntuu että katson vierestä kun toinen kääntää uuden lehden elämässään. Poikakaverini on kertonut kuinka paljon välittää, ikävöi.. mutta silti itken monesti itseni uneen, kun mietin että voiko tää olla meidän loppu, kasvetaan erilleen..
Mieheni on tosiaan muuttanut vasta viikko sitte, mutta tulevaisuus pelottaa todella.
Onko muilla samanlaisia kokemuksia? samanlaisia tuntemuksia? vai pelkäänkö ihan turhaan..?
Mutta..
Hän lähti opiskelemaan nyt satojen kilometrien päähän toiseen kaupunkiin. Itse en vielä opiskele, mutta tulevaisuutta ollaan jonkin verran suunniteltu, yhteenmuuttoa jne.. Ehkä sitten vuoden päästä.
Luotan poikaystävääni, rakastan niin paljon. Nyt mieleeni on hiipinyt kuitenkin pelko.. Poikakaverini ympäristö ja elämä muuttui luonnollosesti todella paljon opiskelujen myötä: uudet ihmiset, uusi ympäristö,uusi asunto, uusi koulu..kaikki. Itselläni ei ole muuttunut juuri mikään, käyn töissä, tapaan vanhoja kavereita kun ehtii jne..
Pelkään, että jään poikaystäväni elämän "ulkopuolelle": en välttämättä ymmärrä kaikkia opiskeluun liittyviä juttuja, mitä hän siellä opiskelee..en tiedä kenen kanssa liikkuu, en kuulu heidän "juttuihinsa". Bileitä bileiden perään, inside-juttuja, uusia tilanteita.
Myönnän, olen aika mustis tästä kaikesta..itselläni samat tylsät kuviot, tuntuu että katson vierestä kun toinen kääntää uuden lehden elämässään. Poikakaverini on kertonut kuinka paljon välittää, ikävöi.. mutta silti itken monesti itseni uneen, kun mietin että voiko tää olla meidän loppu, kasvetaan erilleen..
Mieheni on tosiaan muuttanut vasta viikko sitte, mutta tulevaisuus pelottaa todella.
Onko muilla samanlaisia kokemuksia? samanlaisia tuntemuksia? vai pelkäänkö ihan turhaan..?
Vastaukset 4
Vanhimmat
äsken jo siitä tuossa kirjoitinkin.. että itse ehkä muutan 360 km:n päähän opiskelemaan.. Ja mua pelottaa miten käy..Nyt ollaan 7kk asuttu yhes ja sillee jo tottunu toisen läsnäoloon..muuttaisin siis nyt takaisin kotiseudulleni,joka sinänsä olis ihanaa sillä oon täälä potenu lähes päivittäin suurta yksinäisyyttä ja koti-ikävää.mutta toisaalta taas.. Mutta kyllä se suhde kestää jos oikeasti kumpikin välittää! Toisaalta ne monet bile-illat saattaa olla vaarallisia. Voin myöntää myös omalle kohdalleni. ihan sekava kirjoitus,anteeksi.nyt täytyy lähteä töihin.
mutta ei mahdoton.Itse muutin vain 200km päähän opiskelemaan ja poikakaveri otti aika nopeasti etäisyyttä vaikka tulin joka viikonloppu takaisin.Oli todella ankeaa aloittaa opinnot kun sydämessä kaihersi.Toivon teille parempaa onnea,tosi rakkaus kestää tuonkin jos vain näette toisenne edes pari kertaa kuukaudessa ja jos ei ole kyse kovin pikään jatkuvista opinnoista niin se on vain välivaihe.En muuten itse ollut kiinnostunut opiskelijabileistä kun omasta kullasta välitin.Tsemppiä.
niimpä niin...mulla lähti poikaystävä tänään toiselle paikkakunnalle koulun perässä...ollaan seurusteltu noin puoli vuotta, eikä olla oltu varmaan kolmea päivää kauemmin erossa toisistamme ikinä..ollaa käytännössä asuttu saman katon alla siittä lähtien ku tutustuttiin.ja nyt meillä on välimatkaa 200km
tässä tää päivä on mennyt aamusta asti itkien, eikä tiiä oikein että mitä tekis,,,itekkin asun vielä itselleni vieraassa paikassa ja oon muuttanu tänne vasta vähä aikaa sitten,,
mutta tosiaan pelottaa,että miten meidän käy...yritän luottaa poikaystävääni, mutta juuri noi opiskelija bileet ja poikaystävän ns. uusi elämä sun muut pelottaa...:(
Ikävä huomata että muillakin sama tilanne.oma poikaystävä muutti melkein 400km päähän opiskelemaan..Mieletön ikävä ja vaikka sitä itekin tulee biletettyä niin silti mietityttää ne kaikki opiskelijabileet,risteilyt ym. noh, pitää vaan toivoa ja luottaa..eipä sitä oikein muutakaan voi :(