En tiedä miten toimisin. Olen naimisissa ja lapsia on neljä.Avioliitossamme rakkaus ja lämpö/läheisyys ovat olleet poissa jo monen vuoden ajan, nyt näyttää että seksikin hiipuu ja loppuu.
Muutaman kerran mieheni on saanut isommanpuoleisen raivarin, toisen kerran kun rikoin vahingossa telkkarin osan joka lojui hänen jättämänään lattialla, silloin hän kaatoi lettutaikinan tiskipöydälle ja heitti jauhopussin lattialle ja heitteli lautasia pöydältä alas. Toisen kerran hän heitteli joulupäivänä kaikki lasten uudet lelut kasaan ja huusi: nyt akka viet nämä jätesäiliöön! Silloin olin valmis lähtemään lapsien kanssa turvakotiin, mutta hölmö jäin kotiin pelkäämään.
Mies on vallanhaluinen ja kostonhimoinen. Hän on perheessämme se joka tekee lähes kaikki päätökset. Olemme molemmat työttömiä. Lapsemme eivät viihdy miehen seurassa, eivätkä halua koskaan mukaan kun mies lähtee jonnekkin. Päin vastoin nautimme kun mies on poissa. Vanhin lapsistamme halusi muiden syiden muassa kouluun sisäoppilaitokseen yli 100 kilometrin päähän ettei tarvitse olla isän seurassa.
Miehen lempipuuhaa on löhötä katsomassa telkkaria, se on hänelle kaikki kaikessa, nimittäin se TV, yölläkin nukkuu telkkarin ääressä ja telkkari on auki koko yön. Suurimmat riidat kautta aikojen ovat olleet ne kun hän on käskenyt nauhoittaa jonkin ohjelman poissa ollessaan, ja jostain syystä nauhoitus ei ole onnistunut tai on unohtunut. Kyllä olen saanut siitä kuulla kunniani! Myös internetin porno/seksisivut kiinnostavat häntä, vaikkakin yrittää vältellä ettei se meille paljastuisi. On paljastunut jo. Yön hiljaisina hetkinä hän netissä näitä kuvia katselee.
Hän hoitaa raha-asiat kyllä kiitettävästi, mutta olemme kämppäkavereiden tasolla. Minä tunnen että elämäni menee hukkaan, koska toivoisin että voisin joskus käpertyä mieheni kainaloon ja tuntea olevani rakastettu. Toivoisin seksiä ja muuta hellyyttä mieheltäni, olen nyt 42 v.
Omaiseni ovat sanoneet monesti että jätä mies, ja lähde, jo siksikin kun lapset pelkäävät häntä. Tunnen olevani roisto kun en ole tätä "liikettä" pystynyt tekemään. Pelkään kai etten pärjäisi yksin, ja onhan se korkea kynnys lähteä kotoaan. Mieskin varmasti asettaisi kaikenlaisia kapuloita rattaisiin...Jotain kyllä pitäisi tehdä, sukulaiset alkavat selvästi syyllistämään minua kun annan lasten elää tällaisessa tilanteessa. Heidän mielestään voisin vielä hyvinkin löytää toisen ihmisen elämääni, koska en ole vielä tätä vanhempi. Houkutteleva ajatus mutta pelottaa. Olen tämän asian kanssa ihan yksin. Olen se jonka pitäisi tehdä se ratkaiseva askel, mutta en taida uskaltaa.
Kun joku antaa neuvoja, tuntuu että juuri noin haluaisinkin tehdä, mutta kuitenkin aina jään tähän tilanteeseen siitä huolimatta. Aika näyttää miten tässä käy.
Muutaman kerran mieheni on saanut isommanpuoleisen raivarin, toisen kerran kun rikoin vahingossa telkkarin osan joka lojui hänen jättämänään lattialla, silloin hän kaatoi lettutaikinan tiskipöydälle ja heitti jauhopussin lattialle ja heitteli lautasia pöydältä alas. Toisen kerran hän heitteli joulupäivänä kaikki lasten uudet lelut kasaan ja huusi: nyt akka viet nämä jätesäiliöön! Silloin olin valmis lähtemään lapsien kanssa turvakotiin, mutta hölmö jäin kotiin pelkäämään.
Mies on vallanhaluinen ja kostonhimoinen. Hän on perheessämme se joka tekee lähes kaikki päätökset. Olemme molemmat työttömiä. Lapsemme eivät viihdy miehen seurassa, eivätkä halua koskaan mukaan kun mies lähtee jonnekkin. Päin vastoin nautimme kun mies on poissa. Vanhin lapsistamme halusi muiden syiden muassa kouluun sisäoppilaitokseen yli 100 kilometrin päähän ettei tarvitse olla isän seurassa.
Miehen lempipuuhaa on löhötä katsomassa telkkaria, se on hänelle kaikki kaikessa, nimittäin se TV, yölläkin nukkuu telkkarin ääressä ja telkkari on auki koko yön. Suurimmat riidat kautta aikojen ovat olleet ne kun hän on käskenyt nauhoittaa jonkin ohjelman poissa ollessaan, ja jostain syystä nauhoitus ei ole onnistunut tai on unohtunut. Kyllä olen saanut siitä kuulla kunniani! Myös internetin porno/seksisivut kiinnostavat häntä, vaikkakin yrittää vältellä ettei se meille paljastuisi. On paljastunut jo. Yön hiljaisina hetkinä hän netissä näitä kuvia katselee.
Hän hoitaa raha-asiat kyllä kiitettävästi, mutta olemme kämppäkavereiden tasolla. Minä tunnen että elämäni menee hukkaan, koska toivoisin että voisin joskus käpertyä mieheni kainaloon ja tuntea olevani rakastettu. Toivoisin seksiä ja muuta hellyyttä mieheltäni, olen nyt 42 v.
Omaiseni ovat sanoneet monesti että jätä mies, ja lähde, jo siksikin kun lapset pelkäävät häntä. Tunnen olevani roisto kun en ole tätä "liikettä" pystynyt tekemään. Pelkään kai etten pärjäisi yksin, ja onhan se korkea kynnys lähteä kotoaan. Mieskin varmasti asettaisi kaikenlaisia kapuloita rattaisiin...Jotain kyllä pitäisi tehdä, sukulaiset alkavat selvästi syyllistämään minua kun annan lasten elää tällaisessa tilanteessa. Heidän mielestään voisin vielä hyvinkin löytää toisen ihmisen elämääni, koska en ole vielä tätä vanhempi. Houkutteleva ajatus mutta pelottaa. Olen tämän asian kanssa ihan yksin. Olen se jonka pitäisi tehdä se ratkaiseva askel, mutta en taida uskaltaa.
Kun joku antaa neuvoja, tuntuu että juuri noin haluaisinkin tehdä, mutta kuitenkin aina jään tähän tilanteeseen siitä huolimatta. Aika näyttää miten tässä käy.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kirjoituksesi sai minut ajattelemaan, kuinka jaksat päivästä toiseen? Eikö miehen pitäisi olla turvasi ja tukesi ei se joka heittelee tavarat lattioille ja pelottelee lapsianne.
Itse erosin juuri ja tuntuu pahalta. Itse halusin eroa, mieheni ei. Emme kuitenkaan olleet naimisissa eikä lapsia ole. Seurustelimme reilut viisi vuotta. Jonnekin vain se rakkaus ja hellyys katosi,minun puoleltani. Yritimme erota jo aikaisemminkin, mutta mies sai houkutultua minut takaisin, koska luulin, että en voi olla ilman häntä. Totuus kuitenkin taitaa olla se, että hän ei voi olla ilman minua.
Olin miettinyt eroamista jo melkein vuoden verran, mutta vasta nyt sain suuni todella auki. Nyt aion olla vahva ja pysyä erossa hänestä. Mies ei ollut paha minulle, hän kohteli minua kauniisti, mutta elämässä ei saanut olla muuta kuin hän. Nyt tiedän vain sen, että tämä ratkaisu olisi pitänyt tehdä jo aikaa sitten.
Haluaisin sanoa sinulle, että jos et voi erota itsesi tähden tee se lastesi vuoksi. Miten luulet, että lapset voivat olla onnellisia jos vanhemmat eivät ole. Tee ensin palvelus heille, niin ehkä myöhemmin tajuat tehneesi palveluksen itsellesi. Paljon voimia sinne päin, äläkä anna murskata itseäsi.
Jos kerran lapsetkin pelkäävät, niin miksi sinä olet ja sut vielä tämän miehen kanssa samassa huushollissa? Vaikket ajattelisi itseäsi, niin ajattele edes lapsia.
Kuuntele sukulaisia (ja ennen kaikkea itseäsi)! Opettajana ja hyvin pitkään lasten ja nuorten kanssa työskennellessäni voin sanoa - vie lapset turvaan ja rauhalliseen ja leppoisaan elämään. Miksi petaat heille tuollaisia eväitä elämälle, jos miehesi käyttäytyy noin. Helppoa lähteminen ei ole, kokemuksesta senkin tiedän.Nyt on kyseessä suuremmat asiat - puhutaan ihmisen ainutlaatuisesta, koko elämään vaikuttavasta ajasta, lapsuudesta, ja aikuisuuteen kasvattamisesta. Ota ja vie lapsesi ja itsesi terveiden ja normaalien ihmisten pariin - sitä sijoitusta et tule koskaan katumaan.Sillä ei ole mitään väliä, jos seksielämäsi hiipuu...miehesi kanssa tai ilman häntä... - sen asian kanssa aikuinen pystyy tilapäisesti elämään. Kyse ei myöskään ole siitä, saatko uuden ja paremman ihmissuhteen ja missä ajassa. Kun ajattelet nyt vastuullasi olevia lapsia tee se, mikä on tehtävä - sinulle putoaa kaikki hyvä elämässä aikanaan, kun akuutein tilanne on saatu turvattua.
..näyttää. Nimittäin lapsillesi. Olette mallina lapsillenne ja minkälaisena mallina?
Miehet voivat suuttuessaan käyttäytyä niinkuin sinun miehesi.
Naisten taas kuuluu katsella miehen riehumista.
Näin he aikuisena todennäköisesti tulevat ajattelemaan.
Nyt olisi ehkä vielä mahdollista muuttaa heidän käsityksiään aikuisena olosta. Katkaista kierre.
Mun mielestä on jo suorastaan itsekästä laittaa lapset katselemaan tuollaista. Itsekin kerroit, etteivät viihdy isänsä seurassa ja pelkäävät aivan varmasti.
He ovat nähneet jo liikaakin.
Kyllä sinä pärjäät ilman miestäkin, ei koko elämä VOI olla kiinni siitä onko sinulla mies vai ei.
Ajattele ensin lapsiasi, he tässä tukea tarvitsevat ensisijaisesti.
Kyllä sen uuden suhteenkin voi aloittaa kun huomaat pärjääväsi yksinkin. Niin nurinkuriselta kun se monesta kuulostaakin.