Hei! Elän avioliitossa, jossa tunteeni mieheen on kuolleet ja tunnen että ero olisi oikein.Mutta toinen puoli minussa estää moiset ajattelutkin,ei sellaista voi tehdä.On yritettävä, vaikka väkisin. Mutta nyt haluan kysyä,että jos lapset näkevät vain onnettoman äidin ja isän päivästä toiseen.Isän ja äidin, jotka ei näytä puhuvan paljon mitään ja jos puhuu,puolivihaiseen tyyliin.No,ei ihan aina sentään.Mutta enimmäkseen.Isä ja äiti eivät juuri koskaan naura keskenään ja näyttävät vain suorittavan arkiset välttämättömyydet.Onko lapsille parempi nähdä omat vanhempansa näin vai olisiko parempi erottaa tälläiset vanhemmat??? Olen niin väsynyt.Enkä todellakaan tiedä, mikä olisi oikein?
Mielipiteitä
asiasta
71504
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Keskustelkaa ja puhukaa yrittäkää päästä aikuisten tasolle itse olen eronnut mies ja en olisi eroa halunnut mutta väleissä ollaan ja asiat hoidetaan. Mut varaudu siihen jotta sinun pitää olla se vahvempi henkilö ainakin aluksi koska se joka ei eroa halua saattaa voida tosipahoin ite meinasin seota. sitte toinen seikka mikä harmittaa kun ihmetellään ex-puolison pahoinvointia ja itellä jo uusi kainalos tai voi paeta toisen syliin hommat pitää ensin katella yksin sit tietää haluuko erota vai ei sen muistat. Kyllä lapset selviää sun pitää myös ajatella omaa elämääs älä hukkaa sitä mut muista helppoo sul ei tuu olemaan mut selkiät. Hoida asiat itekseen älä heti hyppää toisen syliin ja ihmettele et miksi ex:ä ei päästä irti..
hei,
tiedän miltä tuntuu. Neuvoni sinulle on, että jotain on OIKEASTI tehtävä - joko erota, jos se tuntuu sinusta ainoalta oikealta vaihtoehdolta, tai muuttaa kommunikointianne ja elämäänne, suhdettanne siinä samalla. Näitä vaihtoehtoja sinun tulee punnita, ja miettiä kumpi olisi teille se oikea ratkaisu. Vaikka suhdetta haluaisit jatkaa, tai pikemminkin pitää perheen kasassa, niin muutos täytyy tapahtua sitten sinussa - täytyisi sitten pystyä kommunikoimaan toisen kanssa ilman että lapset näkevät äidin olevan katkera tms. Itse olen ihan samassa tilanteessa, ja olen miettinyt jo kauan onko tässä mitään mieltä - ja olen saanut neuvona myös että vanhempien välistä kitkaa ei saisi jatkuvasti näyttää lapsille - lapset kokevat sen turvattomuutena ja saattavat myöhemmin sitten olla hätää kärsimässä, psyykkisesti.
mutta koska olen suht heikko tapaus, en ole pystynyt neuvoa noudattamaan...vaan edelleen kärvistellään onnettomina koko perhe.
Tilanteesi.Olen vielä vain niin hukassa, kun vain voi olla. Olen myös niin heikko ihmisenä kuitenkin,ettei minulta tahdo löytyä voimia särkeä siltikään lasten kotia.He eivät kuitenkaan näe väkivaltaa tms. No,ei se ole mikään ainut hyvä syy pysyä. Mutta uskotko, miten lujille voi ottaa ajatus kaiken romuttamisesta? Olen valvonut jo ties kuinka kauan asian tiimoilta ja miettinyt, mitä voisin tehdä. Puhuminen on meille uskomattoman vaikeaa.Ei löydy yhteisymmärrystä.Mies ei halua edes kuulla puhuttavankaan erosta ja on uhannut tappaa itsensä ja lopettaa asialliset suhteensa lapsiin, jos teen jotain sellaista.En mitenkään halua lasten kokevan niin epäkypsää ja repivää eroamista.Olen todellisessa umpikujassa!
Avoiliitonhan pitäisi olla sellainen, että molemmat siinä viihtyvät. Kaikkia perhanoita meissä miehissäkin on.
Hei!
Läheltä liippaa noi asiat joita pohdit ja joku muukin pohtii. Olis mukava vaihtaa ajatuksia sähköpostilla. Kaikkea, kun ei halua tänne kirjoittaa. Mielelläni kuulisin lisää ja ehkä haluaisit/te kuulla myös minun tarinaa..
Itse erosin kaksi vuotta sitten tuollaisesta liitosta ja nyt ajattelen,että ois pitäny erota paljon aikaisemin.Minä olin loppu vaiheessa niin väsynyt ja tympääntyny perhe-elämään,että monesti tuntui etten jaksa enää päivääkään näin ja lapsille tuli kiukuteltua turhaan.Lapsethan siinä enimmäkseen kärsii tuollaisesta yhessä olosta.Nyt kotona on taas naurua ja iloa,energia ei mene enää miehen kans väittelyyn,vaan voi ihan huoletta ola lapsien kanssa ja voimia on paljon enemmän kuin ennen.
Kyllä lapsien hyvinvointi lähtee vanhempien hyvinvoinnista eikä mistään muusta.Nyt olen todella onnellinen ja iloinen äiskä lapsille ja elämä on paljon vapaampaa ja rauhallisempaa.
Isäänsä lapset näkevät joka viikko ja voin sanoa että isäki jaksaa nytten paremmin lapsien kanssa touhuta ja olla kuin yhessä olon aikana,vaikka meillä tulee vielä joskus erimielisyyksiä.
Me erottiin yhteis tuumin,mies ois halunnu tulla takaisin muutaman kuukauden erillään asumisen jälkeen,mutta en ottanu,sillä en haunnut enkä halua palata entiseen elämään.Lapsemme ovat nyt viis ja kakstoista vuotiaat.
Toivotan sinulle rohkeutta muuttaa elämän suuntaa ja parempaa tulevaisuutta!