Perustelut otsikkon väitteille.
1. USA:n hallinto jätti kaikki, jotka eivät itse päässeet lähtemään (oman auton/kuljetuksen puutteessa), myrskyalueelle. Siis ihmisiä käskettiin poistumaan, mutta jos ei ollut omaa kyytiä, sitä ei järjestetty. Kuitenkin myrskyn jälkeen paikalle riittää 30.000 natsisotilasta! Miksei ihmisille tarjottu kuljetuksia pois alueelta esim. kuorma-autoissa? Koska jenkit ovat eläimiä hallintoa myöden ja heidän periaatteisiinsa kuuluu heikompien jättäminen heitteille. Näin tehtiin. Tuhansia kuoli ja koko ajan kuolee lisää.
Kiinassa oli juuri hirmumyrsky. Kiinalaisilla ei ole omia autoja läheskään niin paljon kuin jenkeillä. Hallitus evakuoi 800.000 ihmistä ja huolehti siitä, että kaikille halukkaille on kuljetus pois vaaravyöhykkeeltä. Ihmiset auttoivat myös toisiaan parhaansa mukaan, tyhjillä autoilla ei lähtenyt kukaan. Vain viisi kuoli.
2. Kun aasiassa oli tsunamionnettomuus, harvat rikolliset ja roistot olivat ulkomaalaisia ja heidät pistettiin kuriin pikaisesti. Aasialaiset auttoivat toisiaan parhaansa mukaan ja jopa ulkomaalaisia turisteja autettiin. Mitään ryöstelyä, raiskauksia ja väkivaltaa ei käytännössä esiintynyt. Aasialaiset ovat miljoona vuotta edellä sivistyksessä jenkeistä, noista rikollisten ja psykopaattien jälkeläisistä.
New Orleans on kaaoksessa. USA:n hallinnon välinpitämätöntä esimerkkiä ja amerikkalaiseen "kulttuuriin" sisäänrakennettua asennetta noudattaen ihmiset ovat heti petoja, ryöstävät, raiskaavat ja tappavat. Tämä koskee myös hallinnon edustajia, kansalliskaartilaisnatseja, jotka ovat menneet innolla paikalle tappamaan luvan perästä maanmiehiään. Amerikkalaisilla ei ole sivistystä, eikä ihme, kun hallinnon ja yhteiskunnan esimerkki on se, että vahvempi syö heikomman keinolla tai toisella, heikoista ei huolehdita, vaan heidät tapetaan. Väkivalta on yhteiskuntaan sisäänrakennettua, maa on ainut maailmassa, jossa on merkittävästi sarjamurhaajia, psykopattien geenit ovat vallalla.

Vastaukset 9
Vanhimmat
Aivan. Ensin köyhät jätettiin kuolemaan myrskyn kouriin, vaikka aikaa ja rahaa olisi ollut pelastaa heidät, tarjota kuljetus turvaan ja majoittaa vaikka telttoihin, hotelleihin, toisten ihmisten luo (kuten Suomessa aikanaan). Mutta hallitus halusi säästää ja ehkä vielä enemmän päästä eroon köyhistä ja tuottamattomista kansalaisita kätevästi luonnonvoimien kautta.
Nyt, kun tuota yhdysvaltojen hyljeksimää "rupusakkia" jäi kuitenkin eloon, on paikalle yhtäkkiä löytynytkin 30.000 murhanhimoista , aseistettua kansallissosialistia/kaartilaista, jotka hoitavat lopun, tappavat ihmisen pienestäkin ärsykkeestä. Yhdysvaltain hallinto pääsee tavoitteeseensa, eroon isosta joukosta ei-toivottuja ihmisiä. On vain ajan kysymys, kun likvidointi laajenee kuten natsisaksassa, keinot kyllä löytyy ja keskitysleirithän odottavatkin jo asukkaita ympäri maata valmiina, kuten asiasta on uutisoitu.
minkä värinen on punainen paloauto.
vast: punainen
pumpatkaa pojat pumpatkaa, kyllä se vesi joskus sieltä letkusta tulee. tosin kannattaisi ensin tarkistaa onko tankissa vettä. koska noin tuskaiselta ja hikiseltä homma vaikuttaa... onnea yritykselle.
punainen myös, mutta semmoinen ristin muotoinen, joten toivottavasti auttaa asiaa.. siis se punainen väri..
http://www.redcross.org/
Jaahas, taas samaa uutista toitotetaan. Kun ei ole muuta tarjota keskusteluun, niin aletaan kertoilemaan satuja?
Thaimaan tapauksesta (ryöstely, ym) on toisenlaista totuutta, tosin rakas YLE:hän ei kertonut tätä puolta tsunamiuutisissa, koska ei olisi sopinut suomalaisille korville. Kannattaisi joskus kääntää niille kansainvälisille uutiskanavillekin.
Asia oli siinä määrin arkaluontoinen että mediassa ei tietenkään haluttu kertoa monen suomalaispedofiilin omaisten joutuneen ostamaan tämän jätesäkkiin lapioidut mädät lihat paikallisilta rosvojoukoilta jotta olisi jotakin haudattavaa.
sinua vaivaa. etkö todellakaan ole saanut enää vuosiin.
"Aasialaiset auttoivat toisiaan parhaansa mukaan ja jopa ulkomaalaisia turisteja autettiin. Mitään ryöstelyä, raiskauksia ja väkivaltaa ei käytännössä esiintynyt."
Niinkö?
"Bodies of tsunami victims in Sri Lanka have been stolen from hospitals and "sold" to distraught relatives"
http://www.news24.com/News24/World/Tsunami_Disaster/0,, 2-10-1777_1641825,00.html
"Local Thai authorities are deporting Burmese workers because officials believe they took part in looting"
http://www.uusc.org/tsunami/stories_thailand.html
"Villagers stabbed to death a man suspected of stealing from tsunami victims in southern Sri Lanka"
http://www.news24.com/News24/World/Tsunami_Disaster/0,, 2-10-1777_1647667,00.html
"Looting begins as a million left homeless
The International Red Cross says more than one million people have been displaced in Sri Lanka, Thailand and India, as hungry islanders in Indonesia turned to looting"
http://www.cbc.ca/story/world/national/2004/12/28/tsuna mi041228.html
Thait ei ryöstelleet vaan burmalaiset maahanmuuttajat.
Missään ei tapahtunut New Orleansin kaltaista järjestäytynyttä massaryöstelyä.
Burmalaisetkin ovat aasialaisia!