Minä en itsekään tiedä mitä haluan. Välillä olen todella onnellinen, unelmoin seuraavasta päivästä ja kun katson rakastani, näen elämäni täyttymyksen. Mennään naimisiin ja tehdään lapsia, hänestä tulee loistava isä. Kumppanina hän on hyvä, rakastava ja Kaikkea Mitä voi Haluta. Uskollinen, huumorintajuinen, avoin ja yleensä järkevä.
Silti, aina välillä, minussa herää se toinen puoli joka itkee ja kiukuttelee ja sanoo että vaikka kaikki näyttää hyvältä, haluan jotain muuta. Mieheni ei ole ikinä tuntunut sielunkumppanilta, sellaiselta joka ymmärtää vaikkei sanoisi mitään tai näkisi minua sellaisena kuin itse näen itseni.
Miten voisin oppia tunnistamaan tunteeni ja luottamaan siihen, mitä tunnen? Päivästä toiseen mieli ailahtelee ja muuttuu, syytän milloin kuukautisia milloin olosuhteita. Tulen hulluksi, kun yhtenä päivänä olen varma siitä että haluan erota ja toisena ihmettelen miten saatoin ajatella niin!
Silti, aina välillä, minussa herää se toinen puoli joka itkee ja kiukuttelee ja sanoo että vaikka kaikki näyttää hyvältä, haluan jotain muuta. Mieheni ei ole ikinä tuntunut sielunkumppanilta, sellaiselta joka ymmärtää vaikkei sanoisi mitään tai näkisi minua sellaisena kuin itse näen itseni.
Miten voisin oppia tunnistamaan tunteeni ja luottamaan siihen, mitä tunnen? Päivästä toiseen mieli ailahtelee ja muuttuu, syytän milloin kuukautisia milloin olosuhteita. Tulen hulluksi, kun yhtenä päivänä olen varma siitä että haluan erota ja toisena ihmettelen miten saatoin ajatella niin!
Vastaukset 9
Vanhimmat
tilanne. Rakastan poikaystävääni ja tiedän että hän tekisi mitä tahansa vuokseni, hänestä tulisi täydellinen isä yms...mutta jotain puuttuu.
Olen hetkittäin täysin onnellinen hänen kanssaan, mutta silti kaipaan jotain muuta. Jotakin puuttuu enkä tiedä edes mitä...
MÄ jätin oman mieheni JUURI tuollaisten ajatusten vuoksi.Teille olisi myös ihan oikein tulla jätetyksi, koska ette osaa arvostaa sitä mitä teillä on.Natiskaa kaikesta turhasta, ja etenkin vielä ääneen.Ei ihme,jos tulee toinen nainen vierestä ja vie teidän miehet.HöLMÖT NAISET!!!!!
Usko pois! Jos kaikki olisi suhteessanne mitä koet tarvitsevasi et olisi yksin noine mietteinesi. Sielunpuolikkaan tunnistaa heti!
Hei itse olen 27 vuotias mies ja tyttöystäväni päätti minusta erota muutama päivä sitten juuri sen takia, koska ei tiennyt kokonaisuutena mitä hän itse on tai minne hän kuuluu. Välillä hän puhui, että haluaa noita asioita ja taas seuvaana päivänä ajatus oli ihan muuta. Minä olen ollut valmis naimisiin, lapsiin, perheeseen. kaikkeni sen eteen olisin tehnyt. Nuo kiukuttelut syyttelyt ymmärtämättömyydestä yms. sai minut etääntymään naisestani en jaksanut enää yrittääkään ymmärtää. Josta aika suorana seurauksena oli se, että rakkaus väheni olemattomiin. Itselläni se ei kuollut, mutta työtä se vaatisi, että sen elämään saisin. Kadun sitä hetkittäin etten jaksanut ymmärtää tarpeeksi tai olla tukena joka hetki, mutta ihminenkin on rajallinen.
Sielunkumppanin etsimiseen voi hukata koko elämänsä ja siltikään sitä ei löydy!!! Ota aikaa ihan täysin itsellesi ja tutki sisintäsi ja niitä asioita jotka sinut tekevät onnelliseksi. Älä työnnä miehesi tunteita sinua kohtaan pois noilla tuntemuksillasi, ajatuksillasi, teoillasi. Elämässä voi olla onnellinen niin monilla asioilla. Ja kukaan ei kuitenkaan ole täydellinen ei edes miehesi.
Itse koitan jaksaa vielä jotenkuten uskoa siihen, että exäni löytäisi itsensä ja voisi olla se mistä monesti on ollut loppujen lopuksi vain puhe. Mutta en tiedä. en jää odottamaan enää...
Hyvänkin suhteenhan saa tapettua miettimällä tollasia.. se on ihan normaalia että tulee tollasia mieleen mutta mietippä sitä että olisitko onnellisempi ilman häntä.. itse mietin että onkohan se mulle se oikea ja että haluanko varmasti olla loppuelämän yhdessä...no sitten kun meiheni sanoikin että hän ei halua olla minun kanssa niin kyllä haluaisin ottaa sanani takisin.. en tajua edes miten pystyin miettimään tollasta...
mulla on aivan sama tilanne... Tällä hetkellä minua ahdistaanähdä miesystävääni vaikka hänestä todella paljon pidänkin. enkä tiedä mitä tekisin, jättäisinkö vai en? tällä hetkellä tekisi erota... mutta päässäni on ajatus, että löydänkö koskaan noin kultasta miestä? mutta kun ajattelen yhteiseloa, niin ahdistaa... kauhea tunne :/
Minulla on aivan sama tilanne. En tiedä vaadinko suhteelta liikaa, mutta... En koe yhteyttä poikaystävääni. En koe, että hän ymmmärtää minua syvällisesti. Olen kokenut muiden ihmisten kanssa syvällistä yhteyttä, mutta en kultaani. Hänen kanssaan keskustelu ei inspiroi minua, saa minua innostumaan. Muuten hän on kaikin puolin ihana, suorastaan täydellinen poikaystävä. Ulkoiset puitteet ovat liiankin hyvin. Yhdessä oleminen on kuitenkin helppoa ja kivaa, mutta jotain syvempää puuttuu. Vaadinko täydellisyyttä?
Arvatkaa kuinka lohduttavaa on kuulla tuo jonkun muunkin suusta. Tämä "epätietoisuus"on aivan kamalaa. Syitä minäkin olen yrittänyt keksiä jos jonkinlaista... Siis tämä tunne on niin kamala, ettei pysty edes sanoin kuvailemaan.
Jos eroan, löydänkö siltikään sitä "oikeaa". Jos se onkin tuossa, mutta täytyisi muuttaa vain asennettaan ja tehdä töitä suhteen eteen. Ja silti... se jokin puuttuu, ja ei edes tiedä mikä.
Vielä ei ole liian myöhäistä!