Kokemuksia nukutushoidosta (poistoja)

Dodii, nyt on meikäläisen turpavärkki justeerattu. Kerronpa tässä nyt sitten seikkaperäisesti, jos vaikka jotakuta asia kiehtoo. :P

Kävin suupolilla tsekkauksessa. Eivät onneksi räplänneet, katsoivat vaan että joo, poistetaan kaikki 4 mitkä lähetteessä mainittu (2 alaviisuria joista toinen äärimmäisen mätä, 1 omituinen ienrajaan kasvanut sekä 1 outo yläleuassa hammasrivin vieressä yli 15 v rötköttänyt). Sovittiin että olen jonossa peruutuspaikoille.

Ja kuinka ollakaan ei mennyt kuin 2 viikkoa niin lähtö tuli. Olin aamulla varhain ensin sisäänkirjoituksessa, sitten sain särkylääkettä ja Zyrtecin (poistaa pahoinvointia), ja vajaan 2 t päästä jo vietiinkin leikkaussaliin. Tippa käteen ja kanttu vex.

Seuraava muistikuva heräämöstä noin 4 - 5 t päästä. Oksensin verta aika reippaasti. Kärrättiin potilashuoneeseen ja pikkuhiljaa olo koheni. Särkyä ei paljon ehtinyt tuntea kun aina oli lääkettä tarjolla tiputukseen.

Harmikseni oksentelin siinä vielä illankin mittaan, joten jouduin olemaan varmuuden vuoksi yötä sairaalassa. Nukutusaine, kuin myös runsas oman veren nieleminen, saattaa aiheuttaa tuollaista.

Seuraavana aamuna oli kuumeinen olo, mutta muuten olin ok joten kotiin.

Sain siihen perään sitten kyllä jotain vatsatautia joten taas tuli yrjöä ja piti käydä vähän nestetankkauksessa TKn puolella, ja eipä tainnut tuo Panacodkaan minulle sopia, kun se on aiemminkin yrjötellyt... Olen nyt ollut balttiarallaa 12 t ilman särkylääkettä ja ei nyt erityisen karmea olo. Kyllä joka poiston jäljiltä on sellainen ikävä tunne, mutta jomotus ei ole mitään lähimainkaan niin karmeaa kuin hammassärky oli silloin kun minulla oli paha tulehdus.

Antibiottia syön nytkin. Pyynnöstäni sain nukahtamislääkettäkin (Atarax). Verenvuotoja ei ole juurikaan ollut, ja aamuin illoin huuhtelen suuni vasiten asiaan tarkoitetulla myrkyllä.

Aika reippaasti kyllä posket pullistelevat nyt 2 pv operaation jälkeen, ja huuletkin paisuivat aivan älyttömästi, ratkesivat jopa.

Kaiken kaikkiaan kuitenkin ihan siedettävä juttu, siihen nähden että kaikki poistetut hampaat oli mitä suurimmalla syyllä todellakin hyvä poistaa.

Mustikkasopalla tässä eletään, kunhan lähtee tuo puutumus huulesta ja suukin vähän paremmin alkaa liikkua... :)
3497
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Voi juma!
Minä pelkopotilaana ajattelin mennä vastaavaan hoitoon mutta nyt en varmasti mene! Helvetti mikä show! Mun mielestä ei mitenkään kohtuullisen kivutonta vaan aivan sairasta ihmisrääkkäystä. Olkoot. Kiitos kannustuksesta!

Äänestä
  • Ei ollut tarkoitus järkyttää, mahdollisimman objektiivisesti kerroin... Ei kaikille tule oksentelua (minä olen itse lapsesta asti ollut helposti pahoinvoiva esim. matkustaessa), ja särkyähän minulla ei siis sairaalassa ehtinyt olla lainkaan. Aina oli mömmöä ja tippaa tyrkyllä.

    Itse en olisi kyennyt "elävältä" eli nukuttamatta moisiin toimenpiteisiin, en yhden hampaan kerrallaan enkä kaikkien yhdessä. Olisin varmaan rääkynyt ja huitonut... Kertakaikkiaan panikoinut. Varsinkin kun minua sattui jo juhannuksen maissa kun yritettiin poistaa hammasta, eikä puudutus vaikuttanut missään. (Vaikka oli joku ihme letkupuudutus.)

    Äänestä

  • Hemppo kirjoitti:

    Ei ollut tarkoitus järkyttää, mahdollisimman objektiivisesti kerroin... Ei kaikille tule oksentelua (minä olen itse lapsesta asti ollut helposti pahoinvoiva esim. matkustaessa), ja särkyähän minulla ei siis sairaalassa ehtinyt olla lainkaan. Aina oli mömmöä ja tippaa tyrkyllä.

    Itse en olisi kyennyt "elävältä" eli nukuttamatta moisiin toimenpiteisiin, en yhden hampaan kerrallaan enkä kaikkien yhdessä. Olisin varmaan rääkynyt ja huitonut... Kertakaikkiaan panikoinut. Varsinkin kun minua sattui jo juhannuksen maissa kun yritettiin poistaa hammasta, eikä puudutus vaikuttanut missään. (Vaikka oli joku ihme letkupuudutus.)

    Hemppo,että kerroit rehellisesti kokomuksistasi nukutushammaslääkärissä.Tosin eivät nuo kokemukset kyllä mitenkään rohkaisseet minuakaan menemään sinne.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hemppo kirjoitti:

Dodii, nyt on meikäläisen turpavärkki justeerattu. Kerronpa tässä nyt sitten seikkaperäisesti, jos vaikka jotakuta asia kiehtoo. :P

Kävin suupolilla tsekkauksessa. Eivät onneksi räplänneet, katsoivat vaan että joo, poistetaan kaikki 4 mitkä lähetteessä mainittu (2 alaviisuria joista toinen äärimmäisen mätä, 1 omituinen ienrajaan kasvanut sekä 1 outo yläleuassa hammasrivin vieressä yli 15 v rötköttänyt). Sovittiin että olen jonossa peruutuspaikoille.

Ja kuinka ollakaan ei mennyt kuin 2 viikkoa niin lähtö tuli. Olin aamulla varhain ensin sisäänkirjoituksessa, sitten sain särkylääkettä ja Zyrtecin (poistaa pahoinvointia), ja vajaan 2 t päästä jo vietiinkin leikkaussaliin. Tippa käteen ja kanttu vex.

Seuraava muistikuva heräämöstä noin 4 - 5 t päästä. Oksensin verta aika reippaasti. Kärrättiin potilashuoneeseen ja pikkuhiljaa olo koheni. Särkyä ei paljon ehtinyt tuntea kun aina oli lääkettä tarjolla tiputukseen.

Harmikseni oksentelin siinä vielä illankin mittaan, joten jouduin olemaan varmuuden vuoksi yötä sairaalassa. Nukutusaine, kuin myös runsas oman veren nieleminen, saattaa aiheuttaa tuollaista.

Seuraavana aamuna oli kuumeinen olo, mutta muuten olin ok joten kotiin.

Sain siihen perään sitten kyllä jotain vatsatautia joten taas tuli yrjöä ja piti käydä vähän nestetankkauksessa TKn puolella, ja eipä tainnut tuo Panacodkaan minulle sopia, kun se on aiemminkin yrjötellyt... Olen nyt ollut balttiarallaa 12 t ilman särkylääkettä ja ei nyt erityisen karmea olo. Kyllä joka poiston jäljiltä on sellainen ikävä tunne, mutta jomotus ei ole mitään lähimainkaan niin karmeaa kuin hammassärky oli silloin kun minulla oli paha tulehdus.

Antibiottia syön nytkin. Pyynnöstäni sain nukahtamislääkettäkin (Atarax). Verenvuotoja ei ole juurikaan ollut, ja aamuin illoin huuhtelen suuni vasiten asiaan tarkoitetulla myrkyllä.

Aika reippaasti kyllä posket pullistelevat nyt 2 pv operaation jälkeen, ja huuletkin paisuivat aivan älyttömästi, ratkesivat jopa.

Kaiken kaikkiaan kuitenkin ihan siedettävä juttu, siihen nähden että kaikki poistetut hampaat oli mitä suurimmalla syyllä todellakin hyvä poistaa.

Mustikkasopalla tässä eletään, kunhan lähtee tuo puutumus huulesta ja suukin vähän paremmin alkaa liikkua... :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu