Jäin eilen kiinni pettämisestä ja siitä on aikaa kulunut jo yli vuosi. "luotettava" ystäväni aukaisi pikku turpansa poikakaverilleni. Että sapettaa!!! Ei me edes seurusteltu kunnolla silloin vielä, me vain katseltiin.. Mikä ystävä menee tekemään tuollaisia! No joo, en minäkään mikään enkeli ole, mutta..
ja elämä on..
helppoo
91190
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Sait kuitenkin täysin ansiosi mukaan, mikä on oikeudenmukaista. Aika erikoista, että suuntaat vihasi ystävääsi, vaikka itse teit väärin. Joillakin ihmisillä ei ole sitten minkäänlaista moraalia.
Samaa mieltä!
Tytön pettäminen ja ystävän juoruaminen ovat kaksi eri asiaa. Pettäminen on väärin, mutta siitä tiedottaminen ei kuulu kenellekään muulle. Varsinkin kun tapahtuneesta on vuosi aikaa! Ystävä olisi voinut puhua ensisijaisesti myös pettäjälle asiasta ennen kuin menee kertomaan petetylle.
Olisin itsekin todella raivoissani, jos olisin mennyt uskoutumaan ystävälleni (oli asia mikä tahansa), ja hän menisi lavertelemaan asiaa eteenpäin. Mielestäni se on aivan luonnollinen tunne.
Kuka pettämisestä sitten kertoo ellei joku sellainen joka siitä tietää? Totta helvetissä on oikein paljastaa pettämiset. Äläpäs nyt kommentoi niin kuin olisit joku pullopersesika.
Jos ihminen pettää puolisoaan ja tuntee siitä omantunnon pistoksia, kannattaisi kärsiä vain omissa nahoissaan, eikä kertoa sitä muille. Ei edes ns. parhaalle kaverille. Vaikka tuntisit ystäväsi, pettämistotuuden jakaminen voi olla liian vaikeaa, varsinkin jos ystäväsi tuntee myös puolisosi. Miksi vain pettäjä saisi purkaa omia tuntojaan? Mietin itse pitkään, kerronko mieheni salarakkaan aviomiehelle mieheni ja salarakkaan suhteesta. (Salarakas kyllä tiesi, että tiedän). Lopulta minun ei tarvinnut kertoa, koska salarakkaan paras ystävätär paljasti jutun. Ei kestänyt kuulla aviomiehen juttuja mukavasta avioliitosta, koska tiesi vaimosta totuuden.
Pettäminen on sinänsä paha juttu, mutta pahemmaksi se muuttuu, jos puoliso saa siitä viimeisenä tietää.
Jos ihminen pettää puolisoaan ja tuntee siitä omantunnon pistoksia, kannattaisi kärsiä vain omissa nahoissaan, eikä kertoa sitä muille. Ei edes ns. parhaalle kaverille. Vaikka tuntisit ystäväsi, pettämistotuuden jakaminen voi olla liian vaikeaa, varsinkin jos ystäväsi tuntee myös puolisosi. Miksi vain pettäjä saisi purkaa omia tuntojaan? Mietin itse pitkään, kerronko mieheni salarakkaan aviomiehelle mieheni ja salarakkaan suhteesta. (Salarakas kyllä tiesi, että tiedän). Lopulta minun ei tarvinnut kertoa, koska salarakkaan paras ystävätär paljasti jutun. Ei kestänyt kuulla aviomiehen juttuja mukavasta avioliitosta, koska tiesi vaimosta totuuden.
Pettäminen on sinänsä paha juttu, mutta pahemmaksi se muuttuu, jos puoliso saa siitä viimeisenä tietää.
Mun mielestä pettämisessä on vivahde-eroja. Jos esim. ystäväni puoliso eläisi parhaillaan salasuhteessa, ja olisin tietoinen asiasta, harkitsisin vakavasti kertomista.
Mutta ymmärsin, että alkuperäinen on rykäissyt toista joskus suhteen alkuaikoina ja kertaluontoisesti. Enää ei ole mitään suhdetta käynnissä jne. Mitä hyötyä yhtä panoa on alkaa enää ruotimaan vuoden kuluttua? Olen ollut mieheni kanssa vuosikausia yhdessä, eikä mua voisi vähempää kiinnostaa, kenen kanssa se mahdollisesti pannut vuosia sitten.
Näin se pitää mennäkin.Olisit ajatellut asioita nokkavarttasi pidemmälle ennen kuin aloit pettämään,turhaa se on nyt vikistä!
Mä olen sitä mieltä, ettei toisen asioita pidä mennä lavertelemaan. Se on luottamuksen pettämistä siinä missä uskottomuuskin.
Todella monilla ihmisillä on vahva pelko petetyksi tulemisesta, kokemus petetyksi tulemisesta tai luulo siitä, että jokainen pettämistapaus on samanlainen. Sitten ei osata tehdä pesäeroa omien tunteiden ja toisten asioiden välille.
Uskallan väittää, että aivan liian usein näillä "totuuden sankareilla" eli kertojilla on itsekkäät syyt käräyttämiselle. Halutaan esiintyä tärkeänä ihmisenä ja paikata omia haavoja tyyliin "mäkin olisin halunnut että mulle kerrotaan". Ei elämä ole niin mustavalkoista! Kaikki eivät oikeasti halua kuulla.
Olen itse oppinut läksyni viitisen vuotta sitten, kun menin avautumaan ystäväni poikakaverin tekosista. Niinhän siinä lopulta kävi, että minusta tehtiin syntipukki. Menetin kivat ystävät, mutta ko. pariskunta jatkaa yhdessä. Kerran pettänyt poikaystäväkin oli todella kiva tyyppi yksittäisestä erheestänsä huolimatta.
Jokaisessa parisuhteessa on omat pelisäännöt, kriteerit pettämiselle ja omat vaiheensa. Oikeasti pitäisi parantaa oman elämänsä epäkohtia eikä mennä sorkkimaan muiden asioita!