Miehet ja kulissit?

Kysymys: Jos miehellä menee suhteessa huonosti, niin uskaltaako/viitsiikö hän erota vai odotteleeko, kunnes joku ulkopuolinen nainen tulee kuvioon ja eroaa sitten? Itse en haluaisi sekaantua "juuri eroamassa olevaan". Pelkäisin olevani vain joku välikappale, joku joka kohta hylätään kun varsinainen sinkkuus alkaakin kiinnostaa (mahdollisesti monen vuoden jälkeen). Mutta nyt tätä maailmaa katsellessani olen alkanut miettiä, että jos se onkin vaas miesten tyyli. Roikkua kuolleessa suhteessa eikä hypätä tyhjän päälle.

Onko kellään mitään ajatuksia asiasta. Noin niinkuin yleensä, maailmahan on täynnä poikkeuksia.
2521
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

tuo on taas yksi niistä asioista, jotka on täysin yksilöllisiä. Molemmilla sukupuolilla. Toiset hyppää tyhjän päälle ja toiset ei. Itse olen (silloin entisessä elämässä) tehnyt molempia, mutten muista sen koskaan olleen mitään sellaista, että olisin vartavasten ajatellut olla jonkun kanssa kimpassa siihen asti, että uusi löytyy...:) Kyllä se on ollu ihan sattumaa se suoraan uuden kelkkaan hyppääminen. Enkä oikeastaan ainakaan omalta kohdaltani voi sanoa niiden suhteiden olleen sen huonompia, kuin nekään, jotka on solmittu jonkin aikaa vapaana oltuaan. Ihan yhtä huonosti on kaikki jutut onnistunu...;)))

Äänestä

eikös näitä roikkujia kutsuta reppanoiksi tai vässyköiksi?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Singlegirl kirjoitti:

Kysymys: Jos miehellä menee suhteessa huonosti, niin uskaltaako/viitsiikö hän erota vai odotteleeko, kunnes joku ulkopuolinen nainen tulee kuvioon ja eroaa sitten? Itse en haluaisi sekaantua "juuri eroamassa olevaan". Pelkäisin olevani vain joku välikappale, joku joka kohta hylätään kun varsinainen sinkkuus alkaakin kiinnostaa (mahdollisesti monen vuoden jälkeen). Mutta nyt tätä maailmaa katsellessani olen alkanut miettiä, että jos se onkin vaas miesten tyyli. Roikkua kuolleessa suhteessa eikä hypätä tyhjän päälle.

Onko kellään mitään ajatuksia asiasta. Noin niinkuin yleensä, maailmahan on täynnä poikkeuksia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu