Sanokaas pojat ja tytöt ja aikuiset ja ketkä olettekaan niin suurin heavylegenda joko yhtye tai laulaja tai yhtye josta on keulamies lähteny ja alottanu soolouransa ja jatkanu sitä tai sit palannu...toivon myös että Freakkin sanoo oman mielipitensä. Eikä sit mitään haukkuja Maidenista jos joku pitää sitä legendana, ku olen nähnyt melkein joka toinen palsta on sitä Maidenin haukkumista ennen toivottiin että Gers helvettiin maidenista nyt suurin osa toivoo täällä et kaikki, ainakin sellane käsitys on, mut eipäs eksytä aiheesta niin suuurin hevilegenda (saa olla kuollut/elävä) tai sellane mikä on lopettanu musiikkiuransa.
suurin
Show_No_Mercy
3330
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Rob lähti, teki muutaman loistavan soololevyn, palas takas Priestiin ja tekasivat taas sellasta matskua että alta pois.
No tämähän ei ole mikään "suurin heavylegenda" ainakaan suosion puolesta, mutta Accept tulee mieleen Priestin lisäksi. Ai, joo Twisted Sister myös, vaikkei tämä nykyinen systeemi mikään täysipainoinen comebacki olekaan.
Lieköhän tuollaisia suuren kokoluokan parista löytyy kovinkaan montaa. Perhana, tulihan vielä Black Sabbath mieleen.
Gillan teki muutaman soolon 70 ja 80-luvulla, kuten myös herra nimeltään Ritchie Blackmore, mutta sooloprojektit (Gillan band ja Ritchie Blackmore`s Rainbow) loppuivat vuonna 84 purplen uudelleenkasaamiseen.