Tää on pienisuuri kertomus niille jotka miettii, että voiko netistä oikeesti löytää ketään vakavasti otettavaa, ja ylipäätänsä kaikille, jotka ettii netistä seuraa eivätkä oo siinä vielä onnistuneet.
Siinä nimittäin voi onnistua. =) Mä kirjotan nyt nimenomaan omasta kokemuksesta. Mä käytän nimimerkkiä unison ja 5.3 mä kirjotin tonne terveys-palstan yksinäisyys-osastolle että mua kiinnostas vaihtaa ajatuksia jonku toisen yksinäisen kans. Mailia tuli vaikka kuin paljo, mutta yksi tuntu olevan yli muiden. Nimittäin Ez.
Siitä alko mailien kirjotus ja chatissa yksityisesti keskustelu. Mailit muuttu vaan pitemmiksi ja pitemmiksi ja aiheet syvällisemmiksi. Lopulta kaikki muut mun mailikaverit unohtu kokonaan. Mulla on monta vuotta ollu monta mailikaveria kerrallaan mutta yhtäkkiä ne ei enää jaksanu millään kiinnostaa. Tää yks oli vaan jotenki erilainen ja kiinnostava.
Me mailailtiin monta kuukautta. Jossain vaiheessa vaihdettiin kuviakin ja yhteyden pito senku jatku. Jossain vaiheessa alettiin lähetellä tekstareita ja sillon tais mailien kirjotus jäädä vähä vähemmälle. Lopulta alko tuntua siltä että pitäs tavata ja kesällä siihen tuli tilaisuus vaikka välimatkaa on noin 500km. Sitä ennen mä halusin kuitenki soittaa koska oishan se ollu vähä hassua vaan mennä tapaamaan toista ku ei oo puhunu koskaan puhelimessa. Mä keräsin rohkeutta ja lopulta painoin siitä vihreestä luurista. Eikä kaduta yhtään. =)
Muutama päivä sen jälkeen sitte tavattiin. Lievästi sanottuna jännitti vaikka siinä noin puolen vuoden aikana oliki oppinu tunteen toisen.
Olihan se aluksi outoa. Oli vähä semmonen olo että ”siinä se nyt on.” Puoli vuotta melkeen joka päivä tosi pitkiä maileja ja siinä se nyt vaan oli. Enkä mä tienny yhtään mitä mun ois pitäny sille sanoo. Enkä mä mitään järkevää tainnu sanokaan. Tavattiin seuraavana päivänä uudestaan ja se tais olla sitte jo vähä helpompaa. Sitte tais olla muutama viikko väliä ennen ku taas tavattiin. Sattumalla (tai kohtalolla?) tais olla sormensa pelissä mutta välit lämpeni huomattavasti sen reissun aikana. Myöhemmin sitte sovittiin että nyt ollaan ihan oikeesti yhessä. Se oli muuten 7.8. Eli siitä asti ollaan ”virallisesti” oltu yhessä.
Sen jälkeen on meinannu vaivata ikävä ku toinen on 500km:n päässä... Mutta yhteyttä pidetään ja nähdään aina ku se vaan on mahdollista. Eikä se välimatka niin paljoo merkkaa. Joskus lämmittää mieltä jo pelkästään tieto siitä että tuolla jossain on joku, joka tuntus tykkäävän musta. Se auttaa jaksamaan ku tietää että ei oo yksin.
Tämän tarinan opetus oli se että netistä tosiaan voi löytää jonku josta tykkää ja joka tykkää susta. Mä tiiän olevani aika onnekas mutta kannattaa yrittää. Sitä tapahtuu... ;)
Jos haluatte kysyä jotain niin kysyä saa:
[email protected]
Siinä nimittäin voi onnistua. =) Mä kirjotan nyt nimenomaan omasta kokemuksesta. Mä käytän nimimerkkiä unison ja 5.3 mä kirjotin tonne terveys-palstan yksinäisyys-osastolle että mua kiinnostas vaihtaa ajatuksia jonku toisen yksinäisen kans. Mailia tuli vaikka kuin paljo, mutta yksi tuntu olevan yli muiden. Nimittäin Ez.
Siitä alko mailien kirjotus ja chatissa yksityisesti keskustelu. Mailit muuttu vaan pitemmiksi ja pitemmiksi ja aiheet syvällisemmiksi. Lopulta kaikki muut mun mailikaverit unohtu kokonaan. Mulla on monta vuotta ollu monta mailikaveria kerrallaan mutta yhtäkkiä ne ei enää jaksanu millään kiinnostaa. Tää yks oli vaan jotenki erilainen ja kiinnostava.
Me mailailtiin monta kuukautta. Jossain vaiheessa vaihdettiin kuviakin ja yhteyden pito senku jatku. Jossain vaiheessa alettiin lähetellä tekstareita ja sillon tais mailien kirjotus jäädä vähä vähemmälle. Lopulta alko tuntua siltä että pitäs tavata ja kesällä siihen tuli tilaisuus vaikka välimatkaa on noin 500km. Sitä ennen mä halusin kuitenki soittaa koska oishan se ollu vähä hassua vaan mennä tapaamaan toista ku ei oo puhunu koskaan puhelimessa. Mä keräsin rohkeutta ja lopulta painoin siitä vihreestä luurista. Eikä kaduta yhtään. =)
Muutama päivä sen jälkeen sitte tavattiin. Lievästi sanottuna jännitti vaikka siinä noin puolen vuoden aikana oliki oppinu tunteen toisen.
Olihan se aluksi outoa. Oli vähä semmonen olo että ”siinä se nyt on.” Puoli vuotta melkeen joka päivä tosi pitkiä maileja ja siinä se nyt vaan oli. Enkä mä tienny yhtään mitä mun ois pitäny sille sanoo. Enkä mä mitään järkevää tainnu sanokaan. Tavattiin seuraavana päivänä uudestaan ja se tais olla sitte jo vähä helpompaa. Sitte tais olla muutama viikko väliä ennen ku taas tavattiin. Sattumalla (tai kohtalolla?) tais olla sormensa pelissä mutta välit lämpeni huomattavasti sen reissun aikana. Myöhemmin sitte sovittiin että nyt ollaan ihan oikeesti yhessä. Se oli muuten 7.8. Eli siitä asti ollaan ”virallisesti” oltu yhessä.
Sen jälkeen on meinannu vaivata ikävä ku toinen on 500km:n päässä... Mutta yhteyttä pidetään ja nähdään aina ku se vaan on mahdollista. Eikä se välimatka niin paljoo merkkaa. Joskus lämmittää mieltä jo pelkästään tieto siitä että tuolla jossain on joku, joka tuntus tykkäävän musta. Se auttaa jaksamaan ku tietää että ei oo yksin.
Tämän tarinan opetus oli se että netistä tosiaan voi löytää jonku josta tykkää ja joka tykkää susta. Mä tiiän olevani aika onnekas mutta kannattaa yrittää. Sitä tapahtuu... ;)
Jos haluatte kysyä jotain niin kysyä saa:
[email protected]
Vastaukset 2
Vanhimmat
Tulin oikeasti iloiseksi sun puolesta kun luin tuon sun jutun. Toivottavasti teille riittää onnea pitkäksi aikaa. Jotkut kyynisimmät tietysti väittää ettei kaukosuhteet voi kestää, mutta ei niitä kannata liikaa kuunnella. Kyllä suhde kestää pitkänkin välimatkan jos tunnetta riittää.
Sun juttu antoi mulle toivoa. Oon nimittäin ollut tosi pitkään yksin, mutta ehkä mullekin on jossain joku. Jos se ei täältä netistä löydy niin ehkä sitten muualta.
Lämmintä syksyn jatkoa sulle!
Ihana lukea että joskus kaksi yksinäistä kohtaa toisensa - vaikkapa sitten täällä suomi24:ssä.
Olen myös itse nykyisin naimisissa nettituttavuuden kanssa. Tosin tapasimme tuolla xxonkforian foorumilla ensin alkuun, mutta siitä se lähti.
Ei netti ole täysin poissuljettu vaihtoehto puhemiehen roolista. Onneksi joskus onnistaa, kun uskaltaa.
Kaukosuhteestahan teillä on jo melkein kokemusta, joten kaikkea hyvää jatkoon.