Mieheni ei tullut yöksi kotiin ja sitten kuulin hänen kulkeneen kaupungilla naisen kanssa.
Minä olen jo pitemmän aikaa seurannut sivusta hänen salasuhdettaan.... Ja tiesin erään naisen osoitteen. Joten suuntasin kävelyni naisen asunnolle.
Ja kuinkas sitten kävikään.. siellä portilla odotteli mieheni kaveri. Minä katselin puiston puolelta. Mieheni tuli talosta kuin isäntä ainakin kaverinsa luo.
Kävelin paikalle ja totesin, että nyt riittää. Mieheni kysyi, että miten niin.. Sanoin, että mieti itse. Ja kävelin pois.
Ei ole näkynyt miestä kotona. Mutta eipähän enää tarvitse selitellä ja valehdella... eikä voi sanoa, että minä kuvittelen.
Pitäisiköhän viedä tavarat sinne portille ja vaatia avain pois ja samalla allekirjoituttaa papereita.
Tässä meidän suhteessa asia on niin, että pettäjä on näköjään aina pettäjä eikä muuksi muutu. Olen aloittanut alusta jo monta kertaa. Naimisissa on oltu 23 vuotta. Jokohan älyän antaa periksi vai olenko edelleenkin lammas ääliö?

Vastaukset 2
Vanhimmat
Kanna miehen tavarat sinne portille ja aloita uusi elämä..
Mulle kävi ihan samoin ajoin systerini kanssa pääkatua pitkin ja kun ukkoni tunsikin auton niin pani ihan juoksuksi, jotta ehtisi painamaan mummunsa ovisummeria. Minä raotin vähän ikkunaa ja hihkaisin, että pois sieltä. Niin taas juoksu äijällä maittoi omalle autolle ja sitten kotiin tappelemaan niin per.....sti. Ollaan oltu aviossa 24 v ja yhdessä 31 v, mutta blondi sairaanhoitaja mummeli onkin parempi kuuntelija, onhan hänellä niitä muitakin "kuunneltavia" kuin vain tämä meidänkin äijä. Sitä se kokemus ensiapupolilta teettää. Sanoin tuttavalleni, että saahan eronnut mummo tehdä mitä vaan vaikkapa rikkoa toisten avioliiton niin henkisesti kuin fyysisestikin, mutta tuttuni suuttui ja sanoi, ettei kellään ole oikeutta tehdä sellaista, kun tietää toisen olevan varattu perheellinen. Täytyy vain todeta, että kun ei ole arvoja eikä moraalia niin millään ei ole mitään väliä nyky-yhteiskunnassa. En usko, että meidän äijääkään on tosin väkisin kiskottu riksun kaduilla kädestä pitäen kyllä se on mennyt ihan vapaasta tahdostaan samoin kuin se sairaanhoitaja mummokin. Elänkin vain päivän kerrallaan tosin ilman kenenkään vieraan horon hiivoja!