toimeentulotuesta

mistä löytäis kaikki tuohon liittyvät pykälät kellä on oikeus toimeentulotukeen,eniten kiinnostas tietää mitä omaisuutta saa olla ettei tartte alkaa omaisuutta myymään,saako olla autoa,mopoa,vai onko tuo paikkakuntakohtasta miten toimitaan?

12

1747

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • lakiin

      http://www.yle.fi/aohjelmat/apiste/arkisto/id15196.html

      "Joissakin kunnissa on sosiaalityöntekijöitä ohjattu olemaan kertomatta kaikista mahdollisista sosiaalietuuksista asiakkaille -säästösyistä, kuinkas muuten".

      "Metteri: "Jos pelkästään toimeentulotuen alikäyttö vuodessa oli se 300 miljoonaa euroo, niin samaan aikaan ministeriö tutki 90-luvun loppupuolella tätä väärinkäyttöä ja tuli johtopäätökseen arvioissaan, että se olisi alle 10 miljoonaa euroa samalta ajalta. Ja kuitenkin väärinkäytöstä puhutaan paljon enemmän kuin alikäytöstä."

      "Etuuksien ja palvelujen epäämistä perustellaan kunnissa määrärahojen loppumisella tai uusilla toimintaohjeilla. Joissain tapauksissa käytössä on ollut suorastaan laittomia sääntöjä ja toimintaohjeita."

      Yllä kolme lainausta yle1 a-piste ohjelmasta. Päättäjillä on tieto lainvastaisesta käytännöstä evätä toimeentulotuki, mutta eivät tee asian korjaamiseksi mitään.

      Täältä löydät lain, jota kuntien ei siis tarvitse noudattaa...

      http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1997/19971412

    • jos ei ole ihan pakko

      Toisissa paikoissa on nimittäin niin, että kun (vuosia) myöhemmin saat rahaa jostain sosku ottaakin ne välistä, koska on aiemmin antanut rahaa sinulle.

      Esim. kolaroit autosi ja saat vakuutuksesta korvauksn, tai luulet niin, sosku onkin vetänyt ne välistä. Olisi aika v-mäistä jos tälläisiä täytyisi muistaa tulevaisuudessa ottaa huomioon.

      • laina?

        Joopa joo. Sosiaalituki ei nyt kuitenkaan satu olemaan mikään velka, joka pitää maksaa takaisin, vaikka tietyt kokoomuslaiset ovatkin tällaista "sosiaalista lainaa" ehdottaneet. Toisaalta, tuon vuoksihan me maksamme veroja. Sinänsä omituista, että suomessa on helkkarin korkea verotaso, mutta sosiaalipalveluissa se ei näy sitten ollenkaan...


      • Jore
        laina? kirjoitti:

        Joopa joo. Sosiaalituki ei nyt kuitenkaan satu olemaan mikään velka, joka pitää maksaa takaisin, vaikka tietyt kokoomuslaiset ovatkin tällaista "sosiaalista lainaa" ehdottaneet. Toisaalta, tuon vuoksihan me maksamme veroja. Sinänsä omituista, että suomessa on helkkarin korkea verotaso, mutta sosiaalipalveluissa se ei näy sitten ollenkaan...

        Vaikkakaan toimeentulotuki ei pitäisi olla lainaa, on edeltävä kirjoitus ihan oikeassa.


        Toimeentulotukiasiakkaan kaikki tuloerät vähentävät toimeentulotukea. Jos jopa laillisetkin menoerät leikataan toimeentulotuesta.


        "Kaikkihan on huomioitava, mitä tilelle tulee", on esimerkiksi Helsingin sosiaalitoimen virallinen kanta. Leikkasivat näet reserviläispalkan bruttosummana, vaikka laki sanoo, että vain nettona saa leikata...


        Ja huomatkaa, tukea VOIDAAN ja SAADAAN leikata, mutta käytännössä ei poikkeuksia asiakkaan hyödyksi ole olemassa, ei ainakaan Helsingissä.


    • olla...

      auto ja mopo.
      Joissakin kunnissa puhelinosake on omaisuutta mikä pitää ensin myydä jos aikoo rahaa saada.Se on kuntakohtaista.
      Säästöjä ei pankissa saa olla,ei metsäpalstoja ym.
      Normaalia koti-irtaimistoa ei kyylätä.

      Kuukausimenoiksi lasketaan yksinäisellä perusnormiin n.350 euroa,pariskunnalla 305 euroa per lärvi sen lisäksi asumismenot-7 prossan omavastuu joka poistetaan tulevaisuudessa.
      Siihen lisäksi sähkölaskut,vesimaksut,reseptilääkkeet,terveyskeskus-ja sairaalamaksut.
      Ei hyväksytä puhelinlaskuja,tv-lupia,nettimaksuja,vakuutusmaksuja,vaatemenoja,vakuutusmaksuja tms.

      Tuo oli paskapuhetta että jos nyt saat toimeentulotukea se joskus vuosien päästä napattais takaisin.
      Silloin kun odottaa takautuvia päivärahoja niin niistä saatetaan pidättää niitä rahoja mutta se ilmoitetaan kyllä.
      Jos ei oo takautuvia tulossa niin ei oo myöskään pelkoa takaisinperinnästä.

      • Nokialla

        asuva haki toimeentulotukea kun ansiosidonnainen päivärahapäätös viivästyi. Laittoivat kassaan lapun, että tulevat työttömyyskorvaukset maksetaan Nokian kaupungin sosiaalitoimelle. Kun maksetut toimeentulotuet oli maksettu takaisin, niin senkin jälkeen työtön sai kerjätä työttömyyskorvauksia sosiaalitoimistosta...

        Kyllä sosiaalitoimi voi ottaa työttömän tilille menevät rahat. Itselläni tilille maksettu asumistuki lähti samana päivänä kaupungin sosiaalitoimen kassaan...


      • Nokialla
        Nokialla kirjoitti:

        asuva haki toimeentulotukea kun ansiosidonnainen päivärahapäätös viivästyi. Laittoivat kassaan lapun, että tulevat työttömyyskorvaukset maksetaan Nokian kaupungin sosiaalitoimelle. Kun maksetut toimeentulotuet oli maksettu takaisin, niin senkin jälkeen työtön sai kerjätä työttömyyskorvauksia sosiaalitoimistosta...

        Kyllä sosiaalitoimi voi ottaa työttömän tilille menevät rahat. Itselläni tilille maksettu asumistuki lähti samana päivänä kaupungin sosiaalitoimen kassaan...

        Kun tililleni tullut asumistuki lähti tililtäni, niin sille kuukaudelle minulle ei myönnetty minimitoimeentulonormia lainkaan.


      • Mara
        Nokialla kirjoitti:

        Kun tililleni tullut asumistuki lähti tililtäni, niin sille kuukaudelle minulle ei myönnetty minimitoimeentulonormia lainkaan.

        Herkku Hernesniemi asialle ja alueen sosiaaliasiamies siitä jurputtamaan, niin järjestyy vielä kyhnyt tilille..


      • sossu...
        Nokialla kirjoitti:

        asuva haki toimeentulotukea kun ansiosidonnainen päivärahapäätös viivästyi. Laittoivat kassaan lapun, että tulevat työttömyyskorvaukset maksetaan Nokian kaupungin sosiaalitoimelle. Kun maksetut toimeentulotuet oli maksettu takaisin, niin senkin jälkeen työtön sai kerjätä työttömyyskorvauksia sosiaalitoimistosta...

        Kyllä sosiaalitoimi voi ottaa työttömän tilille menevät rahat. Itselläni tilille maksettu asumistuki lähti samana päivänä kaupungin sosiaalitoimen kassaan...

        saa ottaa vain ne takautuvat ja niiden kuuluu ilmoittaa kassaan heti kun ovat omansa saaneet,niin homma alkaa pyörimään normaalisti.
        Se asumistuki menee silloin sossulle jos sossu on maksanut sun vuokran,ei voi saada samalla summalle sekä toimeentulotukea että as.tukea.Näitten juttujen kanssa on vähän sillai että herra antoi herra otti,tyydy siihen hottentotti.

        Jos tekevät virheitä niin se sosiaaliasiamies on olemassa just meidän puolustajana,sille soitto niin selvittää mikä mättää.


      • Tietoinen.

        Joissakin tilanteissa ja paikkakohtaisesti voidaan omistusasunto jättää huomiotta. Etenkin jos nyt olisi muutaman satasen takia kohtuutonta alkaa vaatia sen myymistä. Kämppä kun nyt omaisuuksista on vaikeinta myydä, monet muut kiinteät omaisuudet saa päivässä parissa realisoitua jos niikseen tulee.


    • Kilolainen

      Ja hakemuksen 8 viikon käsittelyn jälkeen sitä maksetaan 3-4 kuukauden ajalta n. 140 e/kk.
      Kaikki tilitiedot ja maksut syynätään sähköisesti.

    • tukea ei saa millään

      Vaikka toimeentulotukee on lisätty sellainenkin hieno momentti kuin ennaltaehkäisevä tuki, ei sitä tosiasiassa saa millään ilveellä myönntettynä. Ajatus on kaunis, mutta kaupungin rahahanat eivät välitä minkään valtakunnan pitkän tähtäimen suunnittelusta tai lopullisen murtumisen ja katastrofin ennalta välttämisestä palaakaan.

      Ennalta ehkäisevän pienen lisätuen myöntäminen voisi kuitenkin usein olla juuri se pieni,mutta niin kovasti tärkeä tuki tai avustus, jonka jälkeen taas jakaisi sitä pienellä kuukausikorvauksella kituuttamista. Mistään kulutusjuhlista ei missään tapauksessa tällä tasolla ole kysymys, vaikka kokoomus niin yrittääkin rummuttaa.

      Kuka rohkea uskaltaisi omalta virkailijaltaan, silloin kun sellaisen päsee näkemään, kysyä hieman ylimääräistä, että selväisi pahimmasta notkahduksesta taas eteenpäin? Ei siinä oikein arvaa ylimääräisiä kysellä. Parempi vaan istuskella hattu kourassa tuolin etureunalla katse lattiassa, ettei anna itsestään liian hyökkäävää kuvaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      109
      6926
    2. Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.

      UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M
      Euroviisut
      103
      4618
    3. L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?

      Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa
      Tv-sarjat
      47
      3908
    4. TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a
      Suomalaiset julkkikset
      13
      3304
    5. Natomaa hyökkäsi Iraniin

      Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu
      NATO
      662
      1950
    6. Miksi et nainen halua

      minua, kuten minä sinua?
      Ikävä
      66
      1308
    7. teemu samuli

      käykäähän lukemassa uusin alibi lehti 3/26 mitä tämä ihmissaasta satuilee..
      Suomussalmi
      9
      1279
    8. Trump aloitti III maailmansodan tänään.

      Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?
      Maailman menoa
      202
      1275
    9. Rakas tiedät, että toivoisin

      Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja
      Ikävä
      55
      1273
    10. Osaako kukaan sanoa?

      Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j
      Ähtäri
      48
      1240
    Aihe