Olisiko jollakulla jakaa kokemuksia siitä miten ootte uusperheen saaneet toimimaan. Itse olen tilanteessa, jossa miehelläni 2 pienehköä lasta... Riitaa tahtoo tulla jatkuvasti. Itse käyttädyn usein ihan typerästi. Koen usein olevani ulkopuolinen ja että en ole osa mieheni perhettä vaan että mieheni perheen muodostaa edelleenkin mieheni, lapset ja ex-vaimo. Yritän usein niellä ylpeyteni, mutta aina en jaksa... En kai koskaan voikaan olla täysiverisesti perhe mieheni ja hänen lastensa kanssa, mutta en silti haluaisi tuntea itseäni "kakkoseksi" ex-vaimon rinnalla. Tämä on niin tyhmää, koska mieheni on mitä mukavin tyyppi ja ymmärtääkin minua kohtuullisen hyvin. Toisaalta usein herneet menevät hänellä asiasta keskusteltaessa nenään, koska lapset vaikuttavat olevan hänelle erittäin herkkä kohta. No enivei, kertokaa nyt ihmeessä, että miten asiasta voidaan keskustella ilman riitelyä. Itse en ole onnistunut, vaikka monenlaista yritystä oon kokeillu. Vai pitäneekö siis jatkossakin keskittyä vain kiukkunsa nielemiseen???? V***tuttaa koko asia.
uusperheistä
ilse
4748
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Mulla on lapsia entisestä suhteesta ja miehelläni myös. Kykenemme elämään sulassa sovussa saman katon alla, kun kumpikin antaa toisilleen tilaa. Mieheni on ainoa isä mun lapsilleni ja minä olen "vara" äiti hänen lapsilleen. Vaikka heillä oikeakin äiti on olemassa.
Ota paikkasi perheessä. Ole miehesi lapsille äiti. Tee kaikkia kivoja asioita heidän kanssaan ja huomaat, että pian he rakastavat sinua kuin omaa äitiään.
"Ole miehesi lapsille äiti."
Älä ole. Ole heille Ilse. Heillä on jo yksi äiti, se riittää. Sen sijaan ystäviä, luotettava aikuisia ystäviä, ei koskaan voi olla liikaa. Tukea, turvaa ja kuuntelevaa korvaa.
Onko sinulla lähipiirissäsi ollut aiemmin tuttuja lapsia? Itse koin aluksi ystäväni esikoisen, minun kummilapseni, kanssa leikkimisen, juttelemisen ja ihan vain olemisen melko vaikeaksi. Myöhemmin tädiksi päästyäni ja tutustuessani kunnolla yhteen lapseen kaikki loksahti paikalleen myös kummilapseni kanssa. Ja tutustun helpommin myös ventovieraiden lasten kanssa. Eli anna itsellesi ja lapsille rauhaa ja aikaa tutustua tosiinne. Luottamus ja ystävyys eivät aina synny hetkessä. Ja jos ystävyyttä ei kasva lasten ja sinun välille, niin sekään ei ole vakavaa. Pääasia on, että pyrit aikuisena asialliseen suhteeseen heidän kanssaan. He voivat suhtautua sinuun myös "isän ystävänä tai vaimona". Ketään ei voi pakottaa rakastamaan tai edes pitämään toisesta. Ei aikuisia, ei lapsia.
Itse alkaisin sinuna myös tietoisesti nimittämään sinua ja miestäsi "teidän perheeksi". Miehesi ja hänen lapsensa muodostavat oman perheensä, (johon sinä ehkä tulevaisuudessa kuulut.) Lapset ja heidän äitinsä muodostavat oman perheen. Miehesi ja hänen ex-vaimonsa eivät kuulu samaan perheeseen, vaikka heillä yhteisiä lapsia onkin.
Minulle ei oikein selvinnyt mistä te riitelette. Sanoit, että miehellesi lapset ovat "herkkä kohta". Mielestäni niin kuulu ollakin. Vanhempien ensisijainen tehtävä on lastensa suojeleminen ja kasvattaminen. Jos "arvostelet" lapsia tai heidän isä-lapsi aikaansa, kokee hän sinut määrätyllä tavoin uhaksi lapsilleen. Sitä kai et halua? Anna myös suosiolla lapsille aikaa isän kanssa ilman sinua. Jos olet aina isän seurassa, voivat lapset kokea mustasukaisuutta. Sekään ei oloasi helpota.
Asuvatko lapset pääsääntöisesti isänsä vai äitinsä luona? Vai vuoroviikoin?
"Sanoit, että miehellesi lapset ovat "herkkä kohta". Mielestäni niin kuulu ollakin. Vanhempien ensisijainen tehtävä on lastensa suojeleminen ja kasvattaminen."
Toi oli böing tosi hyvin sanottu.
Noin mäkin olen asian ottanut omassa tilanteessani ja uskon että aiheen aloittajan pitäisi myös ruveta miettimään omaa asennettaan tilanteeseen. Tutustu niihin lapsiin. Kyllä mä tiesin lapsista sillon kun kultani kanssa rupesin sympatisoimaan. Tiesin itseasiassa paljon ennen ja ihan pohdin ja analysoin tilannetta. Mulle se on ihan ok. Kaikilla on oma menneisyytensä. Jos rakastamallani miehellä on lapsia niin sitten täytyy elää sen mukaan eikä saa ruveta kitisemään siitä mikä on toiselle tärkeää. Ne on sen lapset!
Itse lähestyin lapsia rohkeasti ja omana itsenäni alusta pitäen ja nyt ne on jo ihan sylivauvoja mun kanssa vaikka päikkäri-ikäisiä ovatkin. Mun mielestä niitten pitääkin saada isiltä ja multakin huomiota sillon kun ne on läsnä. Ne on lapsia kuitenkin. Äidiksi en voisi itseäni koskaan sanoa. Ei varmaan edes äitipuoleksi? Tosin ollaan vasta alkuvaiheessa tässä. Mun omaa nimeä ne saa käyttää. Oon äiti sitten vasta kun tulee niitä yhteisiä lapsia. Toivon mukaan ainakin tulee. Ne kuitenkin on sitten ihan eri asia kun ne vaan on omia. Kyllä mä koen että musta voi tulla perhettä. Että meistä tulee vuoroviikoin saman katon alla asuva toivottavasti toimiva yksikkö. Aika näyttää. Tänäkin aamuna heräiltiin pienimmäinen mun kainalossa ja mies tuli suukottelemaan meitä molempia. Tuntuu aika hyvältä toistaiseksi :)
Mulla on kaksi lasta edellisestä liitosta ja kihlatullani ei ole lapsia. Meillä on etäsuhde ja kaikki on mennyt suht. hyvin tähän asti ja mieheni pitää lapsistani.
MUTTA... Riitaa tulee nykyään usein ja mietin, että kai on jonkinlainen itsenäistymisvaihe suhteessa menossa kolmen vuoden suhteen jälkeen. Tuntuu välillä, ettei oikein jaksaisi.
No, nyt itse asiaan. Meidän riidat koskevat melko usein lapsia myös. Vaikka mieheni pitää lapsista todella paljon ja tuntuu, että välittää niistä enemmän kuin lasten oma isä, silti lapsista tulee riitoja. Minä olen myös järkeillyt asian niin, että hän kokee olonsa ulkopuoliseksi, vaikka olen hänelle sanonut, että haluan hänen osallistuvan lasten hoitoon ja hän saa komentaa lapsiani, jos he käyttäytyvät pahasti. Hän ei ole lasteni isä eikä siksi tule, mutta hän on kuitenkin aikuinen heille.
No, viimeksi torstaina syntyi valtava riita (joka yhä jatkuu), lasten menosta isänsä luokse. Juttu on pitkä, etten kaikkea tähän nyt lätise. Kuitenkin, kultani sanoi, että minun lapseni menevät ovat minulle tärkeimpiä ja minun on turha yrittääkään pitää suhdettani yhtä tärkeänä. Hän sanoi, että hoida lapsesi ja kyllä sinä miehiä sitten saat... Meidän tapaamiset ja kaikki kun menee kuulema minun lasteni ehdoilla. Omasta mielestäni olen yrittänyt parhaani mukaan luovia ja ajatella kaikkien parasta. Mieheni siis kuitenkin kokee, että hän jää tässä muiden jalkoihin.
Voi kun minäkin keksisin asiaan jonkun ratkaisun... Vai onko se todella niin, että vain yh yh on toimiva ratkaisu?