Ammattiyhdistys/sähköliitto/poliittiset sidonaisuudet

No niin avataanpa täsää keskustelufoorumi ammatiyhdistystoiminnasta sähköliiton osalta ja varsinkin sen poliittisista sidonaisuuksista. Eli kuinka sosiaalidemokraatit suunnilleen yrittävät imaista liiveihinsä jäsenistön varar, ja samalla ajaa työnantajan leipiin oman jees osastonsa. Olen seurannut tätä touhua ammattiyhdistyksen aktiivisena toimijana koko vuosituhanen alun ja nyt tämä homma alkaa todella kypsyttää. kunhan homma saadan toimimaan seuraa tarinassa jatkoa
6657
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Tiedoksi muille palstan lukijoille, tässä purkaa sydäntään ilmeisesti Sähköliiton yhteistyöryhmä 2000:n aktiivi.

Ryhmä toimii S-liitossa vähemmistönä, ja jaksaa räksyttää enemmistöryhmälle (Edunvalvonnantekijöille). Mieliaiheena heillä on poliittisuus, joka nähdään kummallisena peikkona AY-liikkeessä.

Tosiasiallisesti puolueiden jäseniä on kummassakin ryhmässä vähemmistö, ainoastaan 2000:n ryhmätoiminta on jotain mitä voisi kutsua rumasti "politikoinniksi". Eli oman ryhmän etujen ajmiseksi, eikä suinkaan koko Sähköliiton jäsenten hyväksi.

Kannattaisikohan ajatella yhteistyön kannalta tulevaisuutta, eikä haukkua muita ilman sen kummempaa ajatusta, miten oikeasti vastaamme työnantajien heikennyshyökkäyksiin, nuorison kielteiseen asenteeseen ay-toiminnasta ja Loimaan kassan toimintaan?

Äänestä
  • Niin aivan varmasti, koska mailman ei voi mahtua muita oikeita mielipiteitä kuin sosujen/edunvalvonnan tekijöiden mielipiteet. Ja se toinen asia ehkä herrat ei tiedä että on myös olemassa myös muitakin ajatussuuntia ja arvoja kuin löytyy näillä kahdella ryhmällä, ja ne ovat kanavoitumatta käyttöön. Sähköliittolaisen vain pitää ymmärtää että asioihin voi vaikuttaa ainoastaan osallistumalla ja kyseenalaistamalla nykyiset toimintamallit.

    Äänestä

  • Edellinen kirjoittaja on täysin oikeassa. Ryhmä 2000 on keskittynyt vain ja ainoastaan politikointiin sekä oman edunajamiseen. Ei koko sähköliiton jäsenistön etujen ajamiseen. Miten tuollainen irtolaisryhmä kuvittelee ajanvansa jäsenistön etuja kun koko ajan kieltää yhteiskuntavaikuttamisen?

    Edunvalvonnantekijät ajavat jäsenistön etuja kaikilla sektoreilla. On kai itsestään selvää, että muuttuvassa ympäristössä tarvitaan hyviä suhteita myös poliittisiin puolueisiin. Eli sähköliiton on vaikutettava poliittisiin päättäjiin. Ryhmä 2000 väittää, että SDP määrää Edunvalvonnantekijöitä. Tosi asiassa tuo kuvio toimii juuri päinvastoin. Miten ryhmä 2000 luulee vaikuttavansa esim. verotukseen, päivähoitoon sosiaaliturvaan ym. jos he kieltävät avoimen yhteiskuntavaikuttamisen?

    Hyvä ryhmä 2000, ettekö uskalla julkisesti esiintyä vasemistoliittolaisina. Sitähän te tosiasissa olette!!

    Äänestä

Vastaus uusien toimijoten aktivoimiseen ay-toimintaan, ei ole se ainakaan että kaikki muut mielipiteet jotka eivät kuulu joman kuman ryhmän pääsuuntiin torpataan heti.

Eli minulle on esim edunvalvojien edustajat ovat ilmaisseet suoraan että jollen ole heidän kanssaan samaa mieltä olen heitä vastaan.

Taas ryhmä 2000 ja heidän kaikki ajatussuuntansa ei välttämättä ole se mistä minä kokisin saavani toteuttaa niitä asioita jotka ovat minulle ja minun tavalla ajatteleville ihmisille tärkeitä.

Ja se typerä kukkotappelu mitä liitossa käydään ei tosiaan ole omiaan lisäämään kenenkään nuoren asentajan kiinostusta ay-toimintaan.

Ja eikö perustamaan uutta vapaa-ajattelijotten ryhmää, joka potkii näitä kahta kaavoihinsa kangistunutta omanedun tavoittelija ryhmää perseelle.

Äänestä

Tässä onkin mielenkiintoinen yhteys. Ammattiyhdistyksen jäsenen kannattaisi seurata osastonsa varojen käyttöä seuraavien presidentin vaalien alla. Kuinka monella osastolla on olemassa selkeä syyskokouksen päätös poliitisen toiminnan tukemisesta. Ja oli päätöstä eli ei, niin minkä puolueen ehdokasta osaston varoilla tuetaan.

Tässä on tilaisuus sellaiselle ammattiyhdistyksen jäsenelle, joka on kiinostunut hänen maksamien jäsenmaksu eurojen käytöstä, sillä ne ei todellakaan kaikki mene edunvalvontaan

Äänestä
  • ....vaan joko ryhmä 2000 ryhmätoimintaan tai pankkitilille....

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Aktiivi kirjoitti:

No niin avataanpa täsää keskustelufoorumi ammatiyhdistystoiminnasta sähköliiton osalta ja varsinkin sen poliittisista sidonaisuuksista. Eli kuinka sosiaalidemokraatit suunnilleen yrittävät imaista liiveihinsä jäsenistön varar, ja samalla ajaa työnantajan leipiin oman jees osastonsa. Olen seurannut tätä touhua ammattiyhdistyksen aktiivisena toimijana koko vuosituhanen alun ja nyt tämä homma alkaa todella kypsyttää. kunhan homma saadan toimimaan seuraa tarinassa jatkoa

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu