Mistä huomaa, jos jarrut laahaavat ajon aikana? Miten sen voi todeta? Aloin miettiä tuota mahdollisuutta, kun polttoaineen kulutus on lisääntynyt. Kokeilin äsken, että ajon jälkeen etupyörien jarrulevyt oli ihan kuumat. En ole ennen koetellut, mutta kuumuuko levyt normaaliajossa? Takana on rumpujarrut ja ne oli ihan viileät.
Jarrujen laahaminen
8
36746
Vastaukset
Vähän tahtovat lämmetä, koska tiivistekumit kuoleutuvat viimeistään vuoden kuluttua uusimisesta ja palat jäävät vähän hipomaan levyjä.
Tässäkin kohtaa olisi autoteollisuudella kehittämisen varaa. Vähenisi turha polttoaineen kulutuskin. Näkyvät vain olevan kiinnostuneempia lisäämään aina vain enemmän turhaa ja epäluotettavaa elektroniikkaa ja muuta tarpeetonta, kalliilla korjattavaa roskaa.- Insinööri
Tekisin testin. Lähtisin ajamaan autoa. Heti aluksi painaisin jarrua voimakkaasti, jotta jarrut voisivat jumittua jos ovat jumittuakseen. Sitten ajaisin vähintään 5 km käyttämättä jarruja lainkaan. Pysähtyisin (KÄYTTÄMÄTTÄ JARRUA) ja haistelisin ja koskettelisin jarruja. Tässä tilanteessa jarrulevyt voivat olla haaleat mutta eivät saa olla kuumia.
- levyjarrut
niiden kuuluukin laahata hiukan, jos jarru palat eivät ole kosketuksissa levyihin, on riski että jotain roskaa pääsee levyn ja palojen väliin joka sitten voi aiheuttaa levyjen nopeata kulumista. Mut liikaa ei tietenkään saa laahata
- epäiljä
Tuota en tullutkaan ajatelleeksi. Mutta jos sitten toteaa, että jarrut laahaavat liikaa, mitä sille voi tehdä? En kyllä edes ajattele, että itse osaisin, mutta kiinnostaisi ainakin tietää, mistä laahaaminen voi johtua ja miten sen voi saada loppumaan?
- TC-94
epäiljä kirjoitti:

Jos sun jarrut on ajon jälkeen kuumat, niin sulla on jarrusatulat jumissa. Se johtuu joko siitä, että jarrumäntä on ruostunut sylinteriin tai sitten satulan liukujohteet on ruosteessa.
Kannattaa korjata/korjauttaa hetimiten. - cccp
epäiljä kirjoitti:
Tuota en tullutkaan ajatelleeksi. Mutta jos sitten toteaa, että jarrut laahaavat liikaa, mitä sille voi tehdä? En kyllä edes ajattele, että itse osaisin, mutta kiinnostaisi ainakin tietää, mistä laahaaminen voi johtua ja miten sen voi saada loppumaan?
Luultavasti laahaminen johtuu siitä, että jarrusatula on ruostunut, eivätkä palat enää liiku kunnolla. jos näin on laahamisen saa loppumaan kun puhdistaa satulan liukupinnat ruosteesta ja voitelee kevyesti. Rasvaa ei kuitenkaan saa päästä jarrulevylle, tai paloihin.
Tietenkin vikaa voi olla myös jarrusylinterissä, esimerkiksi suojakumi voi olla rikki, jonka seurauksena sen alle on päässyt pölyä, eikä mäntä enää liiku niin kevyesti kuin sen pitäisi. Todennäköisesti laahaaminen kuitenkin johtuu jarrusatulan ruostumisesta. - johtuu
epäiljä kirjoitti:
Tuota en tullutkaan ajatelleeksi. Mutta jos sitten toteaa, että jarrut laahaavat liikaa, mitä sille voi tehdä? En kyllä edes ajattele, että itse osaisin, mutta kiinnostaisi ainakin tietää, mistä laahaaminen voi johtua ja miten sen voi saada loppumaan?
siitä että:
jarrusylinterien mäntien välissä on "kakkaa" eli ovat ruostuneet ja jumittuneet tiesuolan ynnä muun saastan vaikutuksesta. ja näinollen mäntä ei palaudu sylinteriin kunnolla vaan jarrupala jää koskettamaan levyn / rummun pintaan.
laahaamisen saa loppumaan sylinterit avaamalla ja puhdistamalla.
takajarrusylinterit kannattaa ostaa uudet, ne ei maksa kun 15 euroa kappale.
etusylinterien hinta on sitten ihan toista luokkaa..
- nyt vaikka
ensin tunkilla jokainen kulma erikseen ylös ja kokeile. jos pyörä ei pyöri kunnolla sitä pyörittäessä, sillon on jarrussa jotain haipakkaa.
tai pyöränlaakerissa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1431347
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä39936Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad36671- 14610
Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46597Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä26588- 25565
Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver17563Ajatteletko ollenkaan minua
Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott30557Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .17533