15 vuotta. Koti, auto ja lapsi. Toinen oli toiveissa. Ja sitten POKS! Kaikki säpäleinä. Mies oli humalassa baarissa tutustunut johonkin naiseen. Mennyt sen luo. Mitään ei kuitenkaan tällöin(hänen sanojen mukaan) tapahtunut. Tekstiviestittelivät. Seuraava viikonloppu ja sitten jo jotain tapahtui. Jotain mikä rikko kaiken.
Mies katuu. Se rukoilee, että yritetään vielä kerran. Muhun vaan sattuu. Muhun sattuu niin paljon. Ei se osannut selittää, miks tämmöstä teki. Kaiken kun mukamas piti olla hyvin.
Luottamus on mennyt. Unelmat ovat särkyneet. Mä en tiedä, kuinka tästä jatkaa. Mä haluaisin niin kovasti uskoa, että kaikki vielä kääntyis hyväksi. Mutta mä en tiedä, pystynkö antamaan ikinä anteeksi. Ainakaan en koskaan unohda.
Muhun vaan sattuu. Ja sattuu niin lujaa, ettei mikään voi sattua näin.
Mies katuu. Se rukoilee, että yritetään vielä kerran. Muhun vaan sattuu. Muhun sattuu niin paljon. Ei se osannut selittää, miks tämmöstä teki. Kaiken kun mukamas piti olla hyvin.
Luottamus on mennyt. Unelmat ovat särkyneet. Mä en tiedä, kuinka tästä jatkaa. Mä haluaisin niin kovasti uskoa, että kaikki vielä kääntyis hyväksi. Mutta mä en tiedä, pystynkö antamaan ikinä anteeksi. Ainakaan en koskaan unohda.
Muhun vaan sattuu. Ja sattuu niin lujaa, ettei mikään voi sattua näin.
Vastaukset 25
Vanhimmat
ja kovasti aikansa. Sitten sen kanssa oppii elämään, mutta unohtaa ei voi koskaan. Juuri, kun rupesi helpottamaan sama pommi putosi uudestaan. Nyt taistelen todella ja mietin onko yhteistä tulevaisuutta sittenkään...Yhteisiä vuosia 15 ja lapsia useampia...
Mä vaan itken, muuta en osaa. Mä en pysty puhumaan. Mä olen kirjottanut nyt kirjeitä. Tästä ruvetaan nyt rakentamaan jotakin. Kun vaan tietäis, että mitä?
alkushokissa. Minäkin itkin viikon ensimmäisellä kerralla, toisella kerralla kyyneleitä ei riittänyt kuin päiväksi. En osaa sinua neuvoa. Jokainen elää tavallaan, mutta pettämisen tultua ilmi, mikään ei ole enään niin "neitseellistä" kuin ennen. Kieltämättä olen epäileväinen jne. ja Todellakin mietin, onko tässä enään mitään järkeä...Tunteet ei kuitenkaan kuole hetkessä, mutta, mutta...
Hyvä, että pystyt purkamaan tunteet ulos itkemällä ja kirjoittamalla, uskon, että se kuitenkin helpottaa vaikka onkin raskasta
Nyt taitaa olla aika alkaa rakentamaan elämää ilman miestäsi,niin valitettavaa kuin se onkin. Lapsi ei erosta kärsi - kärsii kyllä siitä että lähdetään esittämään että jee kaikki onnistuu ja menee hyvin ja ettei mikään vaikuta mihinkään - takuitahan sille ei ole. Toivon sydämestäni sinulle voimia jaksaa. Anna itkun tulla ja kirjoita jos se tuntuu hyvälle tavalle purkaa tuntoja.
Kerran annoin anteeksi miehelleni pettämisen. Hän vielä sai reissullaan tämän naisen raskaaksi, mutta nainen teki abortin. Sanon vaan että olipa siinä sellainen elämänkoulu, että tiedän yhden asian varmasti, ikinä enää en lähde siihen leikkiin uudelleen. Niin alhaalla minä kävin, niin paska ja lammasmainen olo oli että ei ikinä enää.
Jos ikinä enää, hän tietää mistä samalla luopuu. Sattuuhan se, mutta minä en elämääni aio toiselle antaa.
Hei!
Mieti tarkkaan, mitä teet suhteellesi! Olen kokenut saman kuin sinäkin ja hölmö jatkoin suhdetta. Olisi ollut niin helppo päästä irti silloin, kun lapset oli pienempiä. Kadun sitä, etten eronnut silloin, koska suhde ei ole koskaan tullut ennallaan enkä koskaan ole päässyt tästä nöyryytyksen ja alemmuuden tunteesta eroon. Mieheni itki ja halusi jatkaa ja oli valmis tekemään vaikka mitä, että jatkaisimme yhdessä ja minä lankesin lupauksiin rakkaudesta. Nyt kun on kulunut vuosia tapahtuneesta, en vieläkään luota mieheeni täysin eikä hän voi ymnmärtää sitä, mitä tapahtunut teki itsetunnolleni. Joskus ajattelen sitä, mitä elämä olisi nyt minulle ja tyttärilleni, jos olisin eronnut silloin - ja näen sen paljon onnellisempana vaihtoehtona kuin tämän nykyisen elämäni!
Mun mies on pettänyt mua eilen.
Mua ei kiinnosta enään mikään koska mua on loukattu jo tarpeeksi elämäni aikana..
Taidan minäkin mennä baariin ja pettää
häntä, vieläpä naisen kanssa!
Tiedän tunteen, kuin maailma romahtaisi. Se tuska ja ahdistus. Ulvoin kolme päivää ja yötä melkein suoraa huutoa. Seuraavista loukkauksista selvisin paremmin. Enemmän vuosia ja enemmän lapsia kuin sinulla. Yritin jatkaa, mutta erohan siitä sitten tuli lopulta ja jäin yksin lapsten kanssa. Vieläkin tulee itku, vaikka siitä on jo 10 vuotta aikaa ja uusikin suhde on. En sen jälkeen enää ole osannut kiintyä kehenkään mieheen, onneksi sentään on lapset.
On ikävää tulla suhteen aikana "petetyksi". Mutta on surullista lukea suomalaisen naisen ihanteellistetun ja todellisuuden vastaisen kuvan ihmissuhteesta, joka loppuu kun toinen on sukupuoliyhdynnässä jonkun toisen kanssa. MIksi sukupuoliyhdyntä on kaiken ihmissuhteen mittari? Avioliitossa pitäisi olla kyse ystävyyssuhteesta ja sitä pitäsi pystyä vertaamaan ystävyyteen. Tuomitsetteko ystävänne samasta teosta yhtä kieltaisesti kuin miehenne? Vai ymmärättekö häntä mieluummin kuin hylkäätte ja menettätte "neitseellisen" luottamuksen häntä kohtaan kokonaan. Eikö kyseessä ole enemmänkin yhteinen tilanne, joka vaatisi keskustelua, miksi tilanteeseen on tultu ja voisiko sopia yhteisistä säännöistä, joiden puitteissa liikutaan, myös seksuaalisuuden osalta. Ystävyys, ymmärtäminen ja välittäminen toisesta vaatii ristiriitojen kestoa, ei idealisoitua, ihanteellistetua kuvaa, joka perustuu vanhentunneille käsityksille avioliitosta. Tämän tosiasian tunnustaminen suomalaisten avioliitot kestäisivät pidempään. Eikä tämä tarkoita sitä, ettei tunteet "petetyksi" tulemisesta olisi aitoja, mutta kannattaisi käydä keskustelua miten haluaa ymmärtää itseään ja muita vastaavassa tilanteessa ja miksi koko kyseinen ihmissuhde on olemassa?
Minulle sattuu vaan uskollisuus olemaan se erittäin tärkeä asia avioliitossa. Itse olin uskollinen lähes 20 vuotta. Eikä ollut edes vaikeaa, sillä oli täysin sitoutunut.
Järkiajattelu ei paljon silloin auta, kun kuva miehestä toisen naisen kanssa tulee mieleen aina, kun tämä yrittää koskettaa.
Enkä vaan usko, etteikö aika monelle miehellekin ole uskollisuus tärkeää eli siis ihan todellisuutta eikä utopiaa. Ei halua että oma vaimo pettää, niin ei itsekään petä, koska siinä riskeeraa tosi paljon.
Uskollisuus on yksi kulttuuriimme juurrutettu käytäntö, jota kierretään monilli eri tavoilla. Tosiasia on se, että uskottomuus sattuu, sitä en kiellä. Uskollisuuden ylikorostuminen on mielstäni ihmissuhteiden ongelma, se luo jännitteitä ja ongelmia, joiden olemassa olon voisi alistaa yhteisymmärrykselle. Miksi näet mielessäsi toisen naisen? Miksi se on este? Tämä prosessihan tapahtuu sinussa, ei kenessäkään muussa. Miksi koet sen esteeksi antaa läheisyyttä tai ottaa vastaa läheiyyttä. Ja eikö miehesi kosketus muka ole enää se sama? MIksi se olisi muuttunut? Kädet ovat samat, myös mies, ja ilmeisesti hän sinua edelleen haluaa. Mitä sinussa on loukattu? Itsekunnioitukstako? Herää kysymys, onko itsekunnioituksesi, siis se arvostus jota koet itseäsi kohtaan riippuvainen miehesi teosta suhteessa johonkin toiseen naiseen? Eikö tärkeintä ole se, että kunnioitat ja tunnet itseäsi ja läheisiäsi kohtaan arvostusta?
vain ja ainoastaan uskottomuus on sama asia kun paras ystäväsi puukottaisi sinua kun käännät selkäsi.
Ja miksi näkee mielessään sen toisen naisen? Koska OMA mies on nussinut sitä toista naista.
Ja TÄMÄHÄN prosessi tapahtuu siinä OMASSA miehessä..
Yhdyntä siis. Mä luulen, et se ei tässä ole se asia, miksi sattuu. Vaan kyse on siitä, että rakas ihminen on pettänyt sun luottamuksen. Ja se sattuu. Ja se sattuu syvältä. Talokaan ei pysy pystyssä, jos perustukset hajoaa. Sen voi ehkä korjata, mutta ei siitä koskaan tule samanlaista enää.
Me ollaan täällä nyt yö yhdessä itketty ja juteltu. Mitä meillä on ja mikä on mennyt vikaan, että näin kävi. Mä tahtoisin kovasti uskoa. Uskoa siihen, mitä yhdessä sovitaan. Usko on mennyt, mutta jäljellä on vielä toivo ja rakkaus. Ei se rakkaus kuole.
Voi olla, että tästä vielä rakennetaan uusi perustus, mutta yhtä hyvin se saattaa sortua hetkessä. Meidän pitää yrittää nyt välttää ne virheet, mitkä tehtiin ensimmäisellä kerralla. En tiedä. Ei tässä auta, kun päivä kerrallaan katsoa. Jokaisen päivän jälkeen tulee kuitenkin aina ilta.
vaan pettämistä mutta pettäjä alkaa usein halveksia omaa puolisoa ja siitä tulee valtavia ongelmia koko perheelle.Väkivaltaa myös koska on huono omatunto ja siirtää pahan olon toiseen.Useimmin näin käy!
Uskollisuus on outo kuori, joka muka kertoo suhteen laadun.
Mielestäni suhteen laatua kuvaa paremmin miten sängyssä menee.
En ole koskaan ollut täysin tyytyväinen mieheeni- jotenkin teinimäinen ote rakasteluun.
Ei siis ihme että mieheni ei missään nimessä jää viimeiseksi seksisuhteekseni ennen kuolemaani.
Jos en sitten jää huomenna auton alle tms.
ja no niin.
On aika paljon ihan itsestä kiinni sattuuko ja kuinka lujaa. Vuosikausia kuvittelin miten säpäleiksi menisin jos mieheni pettäisi minua. Ihan hysteeriksi heittäydyin jos mies oli 5 minuuttia myöhässä. Siinä ajassahan sitä ehtii tekemään vaikka mitä... Antaisinko anteeksi? En ikinä! Hieman myöhemmin lievensin: Ehkä, kenties. Riippuu. Jossain vaiheessa totesin, että olen käynyt mielikuvissani vähintään sata kertaa mieheni pettämisen läpi.
Sitten vuosikausia myöhemmin rakastuin itse toiseen! Vaikka kaikki on edelleen hyvin eikä vain mukamas... Seksiin asti en ihan edennyt, mutta kokemus herättää yhä paljon mietteitä. Ymmärrän niitä, jotka eivät jaksa sinnitellä ja päätyvät seksisuhteeseen. Ymmärrän yhdenillan suhteitakin (vaikka en omalla kohdallani); ne ovat helppoja toteuttaa ja joka sanoo "se oli vain seksiä, ei sen kummempaa" on varmasti omalla kohdallaan oikeassa.
Uskottomuus johtuu vain elämästä. Sitä voi yrittää selittää kumppanilleen, mutta usein se on täysin turhaa. Parempi on vain jatkaa elämää niin hyvin kuin pystyy.
Luin yhdestä lehdestä juuri tänään seuraavaa: "Parisuhteessa käy usein niin, että kun puolisoaan pettänyt osapuoli alkaa ottaa vastuuta käytöksestään ja pyytää anteeksi, hän odottaa, että toinen olisi mahdollisimman pian valmis anteeksiantoon. Jos ei ihan viikon niin viimeistään kolmen kuukauden sisällä. Anteeksiannon kuvitellaan merkitsevän sitä, ettei loukattu osapuoli ole enää vihainen eikä ota esiin kipeitä asioita. Tämä ei yleensä ole mahdollista. Anteeksianto on pitkä prosessi, joka saattaa viedä useita vuosia. Siihen liittyy paljon vihaa, surua, häpeää ja kaikkia mahdollisia tunteita. Vaikeat kokemukset tulevat esiin yhä uudelleen, ja niistä on tarve puhua, kerrata asioita ja tulla kuulluksi... Loukanneen osapuolen täytyy olla aktiivisesti mukana prosessissa ja tunnistaa tekojensa seuraukset loukatun osapuolen silmin. Hänen pitää myös toimia "säiliönä"vaikeille tunteille ja sanoa moneen kertaan olevansa pahoillaan siitä, että on käyttäytynyt toista syvästi vahingoittavalla tavalla."
Itseäni tuo lukemani helpotti aika pajon, ymmärsin, ettei ole vain minun roolini olla se anteeksi antava osapuoli vaan että se vaatii työtä kummaltakin. Miehen on tajuttava tekonsa aiheuttama tuska. Ja voiko tuollaista koskaan antaa anteeksi, asia tulee väistämättä mieleen, halusi sitä tai ei.
Yritä jaksaa! Lohduttaa en osaa vaikka haluaisinkin, enkä neuvoja jaella...
Mun ex-mies antoi mulle oikein päivämäärän, mihin mennessä mun pitää toipua hänen syrjähypystään!! En ollut tarpeeksi nopea ja se sitten siitä.
vai vuosia sitä pitää vatvoa, mokomaa yhden kerran lipsahdusta, ja toistella anteeksipyyntöjä, kuunnella miten hommaa kaivellaan ees ja taas ja pidetään esillä vaikka väkisin, ettei kumpikaan TAKUULLA unohda. Että oikein säiliö, hih. Ikinä en pistäisi miestäni tuollaiseen myllyyn, vähemmästäkin se lähtisi uudestaan.
Oletkos kokenut miltä tuntuu tulla petetyksi ja vielä niin, että suhde on kestänyt tosi pitkään, vuosia...olisitko yhä noin ehdoton??
tuolla omassa ketjussa että se olisi miettimisen paikka, eron miettimisen. Mutta kun en ole niin ainutlaatuinen että kenenkään pitäisi ryömiä vuosia perässä ja anella anteeksi, johan se monen vuoden pettäminen kertoisi etten ole kovin kaksinen ollut.
Vaan nyt puhuinkin kertakeikasta. Kuka haluais omalle kohdalle että jotain tekemistä vatvottaisiin yöt päivät kuukausi ja vuositolkulla, ei kukaan, tehty mikä tehty, asiat puhutaan ja sovitaan ja sitten niistä ei puhuta. Tietty menee aikansa ennen kuin yli pääsee, siis jos pitää yhden yön kännistä lipsahdusta sen arvoisena että vetää säkin päähänsä ja tuhkaa päälle.
Osoittaako pikä suhde petetylle, että hän ei ole ollut 'kaksinen' ja pettämisen syy onkin hänessä? Kukahan se kaksinen on siinä vaiheessa? Monilla on parisuhteessaan vaikeuksia, mutta kaikki ei lähde vihreämmille niityille hakemaan lohduketta. Aikuismaista käytöstä olisi nostaa asia esille ja yrittää tehdä sille jotain. Jos se ei onnistu ja ero on edessä, olisi se ensin tehtävä rauhassa ja vasta sitten lähdettävä kohti uusia suhteita. Olen lukenut monien petettyjen viestejä ja heillä on päällimmäisenä tunteena lähinnä suru, masennus ja ahdistus, joka imee viimeisen päälle elämänhaluja. Väitän ettei siitä tiedä ennenkuin sen itse kokee...
etten ole ollut mitenkään ainutlaatuinen TÄLLE miehelle, joten ennen lähtisin kuin pistäisin tyypin perääni ryömiskelemään ikiajoiksi. Ihan sama kenessä se syy on ollut, jotain on kuiteskin ollut pielessä jos sivusuhde on jatkunut vuosia, ei se enää ole mikään lohduke.
Ja jos sopuun ei päästä kohtuullisessa ajassa, mikä se sitten olisi, ei ainakaan VUOSIA, niin kantapäät vastakkain. Vai pitäisi pistää kaveri pyytämään anteeksi vähän väliä, siis vuositolkulla hei haloo...
21 vuotta. Koti, 3 poikaa(13 v.,9v.,1v). Lauvantaina minulle tunnustettiin että hänellä on ollut seksisuhde marraskuun lopusta lähtien työtoverin kanssa (10 kk).
Tallinnan laivalla oli säpinät alkaaneet ja hommat oli hoidettu noin 3 kertaa kuukaudessa milloin missäkin. Viimeksi tehneet torstaina.
Minua ei ole loukattattu ikinä näin paljon.Sydämeni on pelkkää jäätä. Stressireaktiot painaa päällä. Luottamus on mennyt.
Se on ehkä tällä hetkellä oikea sana kuvaamaan mun tunnettani. Mä en ole edes vihainen. Pitäisi varmaan olla? Mä en ole oikeastaan kuin pettynyt.
Me ollaan nyt jo monta vuorokautta puhuttu ja kirjoteltu toisillemme pitkiä kirjeitä.
Ollaan päästy monen asian "ytimeen". Mä päätin antaa vielä meille yhden mahdollisuuden. Normaalia elämää pitäisi yrittää jatkaa, mutta jotenkin mun keskittymiskyky on mennyt. En saa pestyä pyykkejä, enkä astioita, en mitään "normaalia".
Mä toivon todella, että me vielä onnistutaan. Mä rakastan miestäni. Rakastan, vaikka se teki paskimman tempun, mitä kukaan voi toiselle tehdä. Mä mietin, että yksi virhe ei voi maksaa niin paljon, että kaikki menee. Toivottavasti en tule toista kertaa pettymään.