Jos olet tullut petetyksi, olet alkuun ehkä shokissa. On ihan oikeutettua odottaa anteeksipyyntöä ja ihan kohtuullisen pian. Pettäjä voi pyytää anteeksi, mutta hän ei voi vaatia sitä. Älä siis tee, äläkä anna sinua pettäneenkään tehdä anteeksiantamisesta sitä tärkeintä ongelmaa, jos se todellinen ongelma on uskottomuus ja siihen johtaneet seikat. Älä myöskään korvaa kostolla anteeksiantoa. On liian helppo ottaa entinen kumppani mukisematta takaisin, jos itse olet tehnyt samoin hänelle; olettehan kierolla tavalla tasavertaisia kumppaneita.
Älä kuittaa vihaasi väkinäisellä anteeksiannolla, vaikka toinen kuinka näyttää katuvalta. Sillä ei ole kiire, vaan tärkeintä on, että sinä pysyt järjissäsi. Yritä selvitä pahimman yli, tutustu tarpeisiisi, pohdi, mitä elämältäsi haluat ja mikä on tärkeää. Liian pikainen anteeksianto ei ole hyvä: saatat ajatella, ettet ole enää oikeutettu vihaamaan, kun olet jo antanut anteeksi. Teet itsellesi valtavaa tuhoa, jos kiellät kielteiset tunteesi. Siksi olisi parempi antaa anteeksiannolle runsaasti aikaa.
Itse asiassa, jos siltä tuntuu, pettämistä ei ole pakko antaa anteeksi koskaan. Älä kuitenkaan anna anteeksiantamattomuuden syödä voimiasi. Anteeksiantamattomuus ei saa olla ase, jolla aiheutat toiselle valtavia tuskia, vaikka itse olet jo kunnossa. Voit jopa antaa anteeksi, vaikkei ole pyydettykään! Tosin se voi olla vähän vaikeaa antaa anteeksi ihmiselle, joka ei todella ymmärrä tehneensä väärin eikä ole aidosti pahoillaan, mutta siitä voi saada itselle uusia voimia.
Anteeksiantamiselta vaaditaan usein paljon ja kaikenlaista, mutta anteeksiantaminen on vain... anteeksiantamista. Se ei sido mihinkään muuhun, eikä se tarkoita mitään muuta. Anteeksiantaminen ei siis tarkoita yhteisen elämän jatkumista, pettäjän takaisin ottamista, unohtamista, luottamuksen palautumista/ kehittymistä/kehittämistä, rakastamista, ystävyyttä eikä mitään muutakaan - olet vain antanut anteeksi ja vapaa taakasta. Se ei siis velvoita mihinkään ja pettäjältä voi yhä edellyttää korvausta.
Anteeksiantamisen aika voisi olla sitten, kun siitä tulee itselle hyvä olo ja parempi mieli - eikä niinkään toisen mieliksi/rauhoittelemiseksi. Tai vasta sitten, kun haluat vapauttaa pettäjän syytöksistä ja syyllisyydentunteesta. Tai jonakin muuna ajankohtana, joka vaikuttaa sopivalta. Jotkut jopa päättävät, että nyt loppui tämä kaunassa nysvääminen – ja sitten he vain antavat anteeksi, vaikka eivät vielä valmiudesta varmoja olleetkaan.
Jotta voisit antaa anteeksi, sinun täytyy käsitellä kaikki se viha ja inho, joita kumppanisi loukkaavat teot sinussa aiheuttavat. Ennen kaikkea, anna anteeksi itsellesi se, ettet ehkä voikaan antaa anteeksi. Anna itsellesi anteeksi myös viha ja inho. Sinulla on oikeus tuntea kielteisiä tunteita, mutta katkeroitumista ei kukaan ansaitse. Ole kärsivällinen, ajan kanssa kaikki helpottuu ja pystyt näkemään tässäkin paskassa jotain hyvää.
Älä kuittaa vihaasi väkinäisellä anteeksiannolla, vaikka toinen kuinka näyttää katuvalta. Sillä ei ole kiire, vaan tärkeintä on, että sinä pysyt järjissäsi. Yritä selvitä pahimman yli, tutustu tarpeisiisi, pohdi, mitä elämältäsi haluat ja mikä on tärkeää. Liian pikainen anteeksianto ei ole hyvä: saatat ajatella, ettet ole enää oikeutettu vihaamaan, kun olet jo antanut anteeksi. Teet itsellesi valtavaa tuhoa, jos kiellät kielteiset tunteesi. Siksi olisi parempi antaa anteeksiannolle runsaasti aikaa.
Itse asiassa, jos siltä tuntuu, pettämistä ei ole pakko antaa anteeksi koskaan. Älä kuitenkaan anna anteeksiantamattomuuden syödä voimiasi. Anteeksiantamattomuus ei saa olla ase, jolla aiheutat toiselle valtavia tuskia, vaikka itse olet jo kunnossa. Voit jopa antaa anteeksi, vaikkei ole pyydettykään! Tosin se voi olla vähän vaikeaa antaa anteeksi ihmiselle, joka ei todella ymmärrä tehneensä väärin eikä ole aidosti pahoillaan, mutta siitä voi saada itselle uusia voimia.
Anteeksiantamiselta vaaditaan usein paljon ja kaikenlaista, mutta anteeksiantaminen on vain... anteeksiantamista. Se ei sido mihinkään muuhun, eikä se tarkoita mitään muuta. Anteeksiantaminen ei siis tarkoita yhteisen elämän jatkumista, pettäjän takaisin ottamista, unohtamista, luottamuksen palautumista/ kehittymistä/kehittämistä, rakastamista, ystävyyttä eikä mitään muutakaan - olet vain antanut anteeksi ja vapaa taakasta. Se ei siis velvoita mihinkään ja pettäjältä voi yhä edellyttää korvausta.
Anteeksiantamisen aika voisi olla sitten, kun siitä tulee itselle hyvä olo ja parempi mieli - eikä niinkään toisen mieliksi/rauhoittelemiseksi. Tai vasta sitten, kun haluat vapauttaa pettäjän syytöksistä ja syyllisyydentunteesta. Tai jonakin muuna ajankohtana, joka vaikuttaa sopivalta. Jotkut jopa päättävät, että nyt loppui tämä kaunassa nysvääminen – ja sitten he vain antavat anteeksi, vaikka eivät vielä valmiudesta varmoja olleetkaan.
Jotta voisit antaa anteeksi, sinun täytyy käsitellä kaikki se viha ja inho, joita kumppanisi loukkaavat teot sinussa aiheuttavat. Ennen kaikkea, anna anteeksi itsellesi se, ettet ehkä voikaan antaa anteeksi. Anna itsellesi anteeksi myös viha ja inho. Sinulla on oikeus tuntea kielteisiä tunteita, mutta katkeroitumista ei kukaan ansaitse. Ole kärsivällinen, ajan kanssa kaikki helpottuu ja pystyt näkemään tässäkin paskassa jotain hyvää.
Vastaukset 37
Vanhimmat
On hyvä panna merkille anteeksipyytämisestä ja -annosta pari seikkaa.
Uskottomuus on valinta, jota uskoton ehkä katuu tai sitten ei. Joka tapauksessa uskoton voi pyytää anteeksi vain sitä, että petti kumppaninsa luottamuksen eikä siis sitä, että oli uskoton. Petetty voi toki vihata vapaasti uskottomuutta, mutta jos alkaa vihata kumppaniaan niin metsään menee.
Ellei voi antaa anteeksi, kiusaa sillä lähinnä itseään. Jos ihmisten kanssa ylipäänsä haluaa elää (eikä erakkona) niin on hyvä opetella selvittämään tunteitaan oikein perin pohjin. Ihan aina on hyvä miettiä asiaa toisinpäin: Mitä tapahtuisi jos itse olisikin pettäjä ja kumppani petetty. Kenenkään on sitten turha kirjoitella, että "minä en ainakaan koskaan enkä ikinä petä". Elämässähän onkin se mielenkiintoisinta, ettei koskaan tiedä mitä tapahtuu.
Erittäin hyvä kirjoitus, wautsi :). Elämässä tosiaan on mielenkiintoisinta se, ettei koskaan tiedä mitä tapahtuu. Miten omat suunnitelmat ja toiveet menevät mönkään. Sitten menee vielä jokin asia kunnolla pieleen - mutta lopputulos on aivan erinomainen. Parempi kuin mitä alunperin oli suunnitellut ja ikinä osannut toivoa.
"...uskoton voi pyytää anteeksi vain sitä, että petti kumppaninsa luottamuksen eikä siis sitä, että oli uskoton."
Aha... siis että jos joku tappa sinun lapsesi, voi pyytää anteeksi vain sitä, että sinulle tuli lasta ikävä eikä siis sitä, että tuli murhattua joku!?
Totta he|vetissä pitää pyytää anteeksi väärä tekoa! Uskottomuus on itsessään väärä teko. Se pitää ymmärtää, ja uskottomuutta itsessään pitää ymmärtää katua, vaikka toinen ei olisi vielä saanut tietääkään. Toisen luottamuksen pettäminen onkin jo sitten teko, jota ei ehkä pidäkään antaa anteeksi, vaikka muun voi.
voi antaa anteeksi ja keskustella kun mies on niin ylimielinen...?? sain eilen kiinni uskottomuudesta...menin aamulla miehen luo käymään niin pedissä makasi toinen muija... ovea ei aukaistu.... puhelimeen vastasi kahden maissa,oli niin ylimielisen ja omahyväisen kuuloinen ja muija kikatti taustalla. ei puhettakaan ja vihjailua siitä että olisi pahoillaan... epäillyt olen ennenkin vieraissa käynnistä mutta aina on saanut puhuttua ympäri..vannonut ettei petä ja yms.... nyt vituttaa ja rankasti......
Olet ilmeisesti "helppo" tapaus tälle miehelle. Anteeksi ei voi enään antaa muuta kuin itselleen että on haksahtanut huijarin kelkkaan. Kyllä pahoillaan oleva ihminen muuttaa tapansa jos haluaa suhteensa pelastaa vielä kun jotain on pelastettavissa oman mokansa jälkeen! Puhua voi joku suut ja silmät täytteen paskaa mutta teot ei vastaa sitä mitä loruja larittelee. Joillain on uskottomuus elämäntapa ja he ovat koukussa niin kuin pelihimoiset, narkkarit ym. uskottomuus ja valehtelu on joillekkin ihan oikeesti sairaus josta he eivät parane koskaan ja eivät hae apua ongelmiinsa. Sellaiseen ihmiseen ei kannata uhrata aikaansa!
kait sitten.... olen helppo tapaus..olen antanut vapautta miehelle..saanut mennä ja olla kavereiden kanssa, ollut useamman päivän juomaputkia ja yms... asutaan pienellä paikkakunnalla ja täällä kaikki tietää toisten asiat,mutta ainaskaan kukaan ei ole tullut mitään aikasemmin sanomaan että olisi ollut vieraita naisia ympyröissä ennen... nyt en oikein tiedä mitä ajatella koko tapauksesta... aina puhui ettei hän petä ja häntä ei kiinnosta vieraat naiset jos hän on kavereiden kanssa ryyppäämässä... niin että ne puheet on toista kuin teot...... :(
lisäystä äskeiseen sen verran, että haluaisin jonkunlaisen selityksen saada.. ei varmaan liikaa vaadittu.. mutta itse en tule enää yhteyttä ottamaan ja laitoin eilen viestin että palauttaa minun tavarat ja sen jälkeen en halua enää häntä nähdä ja hänestä kuulla. selityksen voin kuunnella,jos itse ottaa yhteyttä ja haluaa asian selvittäää
Selityksiä olet saanut jo tarpeeksi ja enään ei tarvitse hänen mitään selittääkkään. Olet hänestä riippuvainen jos annat itseesi huijata vielä lisää, elikä toivot hänen vielä katuvaisena taas selittelevän ja sen jälkeen voit taas elää petoksessa kunnes joudut jälleen loukatuksi. Asiahan on jo selvä jotenka mitä selvitettävää enään voisi olla? Hae heti tavarasi jotta pääset moisesta hylkiöstä mahdollisimman pian eroon ja unohda koko juttu! Niin olen itsekkin tehnyt aikoinaan haksahdettuani ääliöön. Vähemmällä kivulla pääset kun heti otat itsestäsi "selkärankaa" lopettaa suhde.
niin täytyy tehdä... kuitenkin on niin hiton paha olla.....
Paha olo on vähän aikaa ja mitä nopeemmin hankkiudut eroon siitä tyypistä niin sitä vähemmällä pääset mutta jos pitkität ja yrität välttää pahaa oloosi niin sitä pahempi se on myöhäisemmässä vaiheessa. Olet vastuuntuntoinen ihminen ja kärsit hänen töppäyksistään ihan suotta. Ketään ei voi väkisin muuttaa vaan on muutettava itseään ettei enään ole herkkäuskoinen ja huijattavissa. Ole onnellinen että elämä kasvatta ja kouluttaa sinua mutta kaikkia se ei kavata ja kouluta, sellaisilla tulee olemaan paljon vaikeempaa elämässään kuin sinulla. Tiedän kokemuksesta! Löydät vielä saman henkisen kumppanin joka kunnioittaa sinua ja on sinun välittämisesi arvoinen!
Olet vasta saanut tietää asiasta. Nyt ei siis todellakaan ole vielä aika miettiä anteeksiantoa! Ensin voisit vaikka surra pahimman olosi pois. Riuhtaise ihan rohkeasti itsesi irti moisesta ihmissuhteesta, mikäli haluat selviytyä. Anna itsellesi ja tunteillesi runsaasti aikaa.
Pieni vinkki: sureminen on tosiaan paras tehdä ilman tätä loukkaajaa ja ilman uusia suhteita - siis yksin.
Toinen vinkki: voit ihan rauhassa surra puolisenkin vuotta. Huomaat kyllä, kun on aika siirtyä eteenpäin.
on nyt sellainen olo että tietää ja uskoo asian ,mutta ei halua uskoa,vaikka omin silmin näin.... eilen illalla tuli viesti oli antanut minun tavarat kaverilleen, on haettavissa sieltä.... paljon puhuttiin pettämisestä ja asoista yleensä... naurettavaa tässä on se että edellinenkin suhteeni päättyi miehen pettämiseen ja siitä yli pääseminen kesti melkein vuoden...no annan ajan kulua, mutta olisin vaan halunnut kuulla että olisi edes pahoillaan kun loukkasi....
Pahaolo lakkaa muutaman viikon päästä. Sitten sinua alkaa harmittaa miksi ihmeessä ikinä olit moisen miehen kanssa. Siinä sivussa voikin oppia itsestään ja omasta käyttäytymisestään tosi paljon.
Juu..kysynpä vaan että miten se viha puretaan joka sisällä velloo?
Pointtini hukkui ilmeisesti. Minusta anteeksi ei kannata antaa, jos ei siltä tunnu. Mitä se pitkin hampain anteeksiantelu hyödyttää? Ei se ole tärkeää siinä vaiheessa, kun toinen vain vihastuttaa. Eikö järkevintä olisi yrittää päästä ensin vihasta eroon? Siihen tuskin anteeksiannot ratkaisevaa muutosta tuo...
Sisällä vellova viha - miten se puretaan? No, ei ainakaan sillä, että sen olemassaolo kielletään näyttelemällä anteeksiantavaa ja hyväksyvää ihmistä. Jokaisella on toki oma tapansa, mutta ensiksi: hankkiudu mahd. kauas ihmisestä, joka sinut petti. Toiseksi: puhu niistä kaikista pahoista ajatuksistasi ja tunteistasi ystäville/keskustelupalstoilla/terapeutilla... Kolmanneksi: liiku, nuku ja syö hyvin. Keksi itse lisää asioita, joista tulee sinulle hyvä mieli (ei sellaisia, mistä toinen pahoittaa mielensä, kuten verinen kosto =)).
kuinka tästä tunteesta pääsee ohi? kohta yli puoli vuotta tapahtuneesta, ja aina vain muistuu mieleen se asia joka 6des minuutti vähintään, jos olen hereillä. ja nyt on lapsikin tulossa, enkä tiedä kenen se on! pitääkö lähteä jonnekin kutistajalle? mitä se auttaa, jollei sen kanssa voi kostaa?
kosto on parasta lievennystä. leikkaan sen jätkän kikkelin pois. ei enää petä mun muija ainakaan sen kanssa! on pettäminenkin laitonta, miksen mäkin saa tehdä jotain laitonta?
siinä onkin pähkinä purtavaksi, itellä neljä kuukautta sitten kävi ihan samoin, muija petti, ilmoitti tekstarilla et sillä taitaa olla joku toinen, nyt se on jo raskaana. se oli myös mulle raskaana, mikä kyl keskeytyi, no tämän kanssa saa nyt elää joka päivä. nyt mua satuttaa eniten toi keskeytynyt raskaus, ja siihen päälle mausteeksi toi et se on jollekki toiselle nyt raskaana... olen aika hädässä, tunteet vaihtelee, välillä tulee sellasii tunnepiikkejä et sattuu ihan vi..sti, sit ne vähä helpottaa taas jos on uskaltanu antaa tunteiden tulla vaan sellasenaan eikä yritä muuttaa sitä väkisin. aluksi olin sekoamisen partaalla, nyt välillä jo tajuan et hitto se mimmi ei tod. ollut mun arvonen, on jotain parempaa tulossa, se ei kuitenkaan muuta mitään.. haluan uskoa parempaan tulevaan, haluun käydä tämän läpi ja ymmärtää sen että kysehän on minusta itsestä, sen toisen voi unohtaa jo, se ei ollu epäonnistuminen tai muu vaan opetus
Terve veljet!
Hakekaa rohkeesti apuu esim perhe tukikeskukseta.
Meillä kaks lasta ja muija halus muuttaa omaan kämppään "pohtimaan asioita". hyväksyin sen ja jossaa välis tuntu et hitto täähän auttaa.
Sit sain lapsilta kuulla et siel kämpäl pörrää joku toinen mies.
Vaimo väitti et se vaan kävi auttelees ja ei tuu enää uuellee.
Kuinka ollakkaan, mulle selvis et tää äijä on ollu kuvioissa kuukauden verran ennen vaimon muuttoa "pohtimaan". satutti meinaan vähä helvetin paljo.
Joskus koetun autokolarin kautta muistin ja tajusin hakee apuu terapeuteilta ja se todella auttaa. Puhukaa älkääkä hautoko asioita iteksee!
-Jo pariin kertaan kusetettu.
Jotenkin tuntui niin tutulta, voi helv...i se todella sattuu, löysin itsestäni ihmevoiman mies on ilmiselvästi joutunut manipuloinnin mailmanmestarin kynsiin (taas kerran) mutta palasi kotiin häntä koipien välissä, minähän raivosin ja tein kaikki tyypilliset virheet , taisin jopa pyytää jotain anteekksi , minkähän takia muuten, enhän minä ollut pettäjä. Se ihmevoima tuli vaan jostain, en viitti pilata omaa elämääni katkeruudella ja raivolla, olkoon nyt tuos ja kärvistelköön , suoraan sanoen kärsiköön ja ihmelelköön vuorostaan mun käytöstä, no jos olisin nuorempi ja tilanteeni olisi totaalisesti vähän parempi olisin häipynyt siinä silmänräpäyksessä kun kuulin sen toisen osapuolen nimen, kun joskus vaan on pakko pysähtyä ja funtsia , mikä milloinkin on parasta. Täytyy vai vihkaa laittaa asioita kuntoon , onneksi lapset puuttuu tästä suhteesta.
Olen jo pitempään epäillyt onko liitossamme kaikki kunnossa, vaimo muuttui salailevaksi ja ärähteli lapsille. No nyt se sitten tapahtui, sain aamulla selville että hän oli ollut viime sunnuntaina toisen miehen kanssa. Ajamme kumpikin taksia ammattiksemme samalla työnantajalla, minä viikolla ja vaimo viikonloppuisin, viime sunnuntaina tuli keikka Tampereelle, vienti Tyksiin, vaimo oli innokas ajamaan keikan. Samalla kävi myös"kylässä". En tiedä mitä tekisin seuraavaksi, olisinko kiukus vai surullinen, meillä on kolme poikaa 2, 5 ja 11 vuotiaat ja yhteistä elämää 12 vuotta. Kaipaisin neuvoja miten tästä pystyy jatkamaan elämää kun menettää luottamuksen toiseen ihmiseen ?
Luin tarinasi juuri, ja on viimeisin näillä sivuilla. Nyt on jo aikaa sinulta mennyt ja tahtoisin vain kysellä että kuinka kävi ja miten voit?Itse olen nyt vuoden verran taistellut luottamuksen menettämisen kanssa. Ainut mitä olen siitä oppinut, on että tuska on kuin syvä haava, joka vain arpeutuu joskus, mutta sen kanssa pitää vain oppia elämään. Ja kun kaiken kokee, on rikkaampi henkisesti eikä luottamusta pidä kaikkiin ihmisiin menettää.
Jätät sen HETI!
On mullakin poika, mutta voin sanoa että olisin silmää räpäyttämättä valmis jättämään koko perhen heti välittömästi jos vaimo kävisi vieraissa, sitä ennen tosin saattaisin vedellä pitkin korvia sen takia, että vaimo saisi vähän traumoja ja ettei uusi elämä sentään ihan liian helpolla lähtisi käyntiin.
Eihän tommosella vaimolla tee mitään. Se on nollan arvoinen, pelkkää tomua jaloissa.
Tietääkseni ei ole petetty.
Jos petetään, niin jätetään.
Jos petetään, niin jätetään. Monet hehkuttavat että oppivat kerrasta, vaan totuus on toisenlainen. Toisella kerralla jäljet osataan peittää paremmin, eikä toinen osaa epäillä, kun on saanut niin sydäntäsärkevän vakuuttelun katumuksesta ja ettei enää ikinä jne....huokaus
Voi teitä , muistakaa että mies valehtelee usein edelleen, ette te voi tietää. Miksi uskotte vielä, minä tiedän niiiiiiiin monta tapausta että kun tilanne taas kotona rauhoittuu, miehen touhut alkaa edelleen, valitettavasti. Tällainen oli tämä minun tapaamani ukkomies, oikein hyvä isä, kiva aviomies, pitää vaimoaan seksuaalisesti hyvänä.
Mutta ensimmäinen miehen viesti oli uudellentapaamisen toivossa yhden illan jälkeen-haluan nähdä, mutta erittäin salaisesti, koska menneisyys opetti, että en saa jää enää kiinni...
Kuka pettää kerran, näyttää että ei rakasta todella puolisoa, turhaan elättelee toivoa.
Totta joka sana kokenut ihan omakohtaisesti tämän olen.Syllistyin samaan turhaan elättelyyn aikani totuutta kun on vaikea itselleen myöntää.
Se tuska ei haihdu koskaan eikä sitä voi unohtaa......
Itse varmaan voisin uskottomuuden antaa anteeksi ja olla kaveri tai jopa ystävä, mikäli toinen ihan oikeasti katuisi ja olisi pahoillaan. En kuitenkaan usko, että voisin enää suhdetta jatkaa. Pettäminen on niiiiiin suuri loukkaus ja nöyryytys, ja se on ainakin minun mielestäni merkki siitä, ettei tarpeeksi rakasta ja arvosta kumppaniaan.
sain eilen illalla tietää, että `mieheni`on petänyt minua toisen kerran. Olen varmaan niin hyväuskoinen ja typerä että minua voi loukata näin syvästi ja vielä kakai kertaa. Ns. mieheni on yhteiskunnallisesti osallistuva ja me omistamme pari yritystä, joten kulkuja riittää. Minä olen ollut aamu 4: stä ilta 22: een töissä parina iltana viikossa koko kesän, joten pettäminen on todellakin ollut helppoa.Pakkohan jonkun on olla tietoinen mitä yrityksessä tapahtuu. Olen varmaan kamala marttyyri, kun puhun näin mutta tämä on totta.moneen aikaan hän ei ole minuun koskenut saati sitten antanut tukeaan minulle. Kertokaa hyvät kanssaystävät miten minä selviän tästä.
Kyllä selviät vaikka aikaahan se vie. Mieti kuitenkin nyt kun asia on toistamiseen tapahtunut, jatkatko miehesi kanssa silloinhan tulee varmimmin se kolmaskin kerta ja oletko siihen valmis. Jokainen toipuu tavallaan kuitenkin.
Kyllä vain se uskottomuus jättää sellaisen arven, että se muistuttaa aina ja elämä ei suju. Et ole enää luotettava ja kaiken a ja o on luottamus.
Kun jätät pikkujoulut väliin, varsinkin jos tiedät, että olet toisten vietävissä esim. viinan kanssa. Voi tapahtua suorastaan vahinkona, että petät. Toinen haluaa huottaa sinut humaalaan ja siinä tilassa sitten käytää hyväkseen. tunnolisen ihmisenä kerrot puolisolle tämän ja siitä sitten alkaa helvetti kodissanne.
Joten sanoisin, että jättäkää ne pikkujoulut ja muut illanistujaiset väliin, jotta pysytte sovussa itsenne kanssa. Viinan avulla voit tuhota itsesi ja toiset sen huomatessaan voivat käyttää sinua hyväkseen.
Näitä tapauksia on todella monia. Olen nähnyt niin monen monta kertaa tätä pikkujoulu pettämistä/ uskottomuutta. Aina on näitä "betofiilejä" mukana, joille toisen hyväksikäyttäminen on oikastaan peli. Mutta joillakin työpaikoilla tällä toiminnalla pyritään hoitamaan toinen pois ylenemispelistä, elämä on tosi kieroa.
Kukaan ei pane vieraan kanssa vahingossa! Maailman huonoin tekosyy, olin niin kännissä, etten tiennyt mitä teen.
Eikö monesti sanota, että mistä selvinpäin haaveilee, sen kännissä uskaltaa tehdä, kun estot poistuu. Eli vahingossa ei voi pettää.
Mä olen 15v nuori poika ja oon ollut ihastunut tiettyyn tyttöön jo kauan!
Kun lopulta olemme yhdessä ja olemme seurustelleet pari viikkoa, hän menee Viroon lomailemaan. Kun hän palaa suomeen, hän soittaa minulle ja puhuu mukavia asioita kanssani, sitten hän kysyy "Jos olisin tehnyt jotain typerää (tajusin että hän puhui pettämisestä), antaisitko minulle ikinä anteekis?" Paniikissa minä hermostuin, koska ajattelin pahinta. Kun hän saapui kotiin menin hänen luokseen, hän kertoi minulle että hän oli ollut viimeisenä iltana kännissä ja oli mennyt toisen pojan kanssa sänkyyn (Sanoi että tämä oli vain 5min "juttu") Hän tärisi kertoessaan tätä minulle, olin sanaton ja hermosunut, mutta olin iloinen yhdestä asiasta, että hän kertoi minulle heti. Olemme nyt kuitenkin yhdessä ja tapauksesta on jo 3viikkoa, mutta nyt ajattelen asiaa taas, kun hän puhuu tulevaisuudestaan ja että hän haluaa olla villi ja vapaa ja matkustella, tulee ajatus että hän haluaa elää niinsanotusti "miestennaisena".
Mitä minun pitäisi tehdä? Hän on minulle maailmani!
Hän sanoi että jos ei olisi ollut kännissä, tätä ei olisi tapahtunut?
APUA! MITÄ TEEN?
Voisin antaa anteeksi puolisolle hänen pettämisensä, salasuhteensa, mutta ei hän ole edes pyytänyt anteeksi.Katunut kyllä.Uhohtaa tekoja en koskaan voi..Muutamme erilleen piakkoin.
Puolisoni ja minä "erosimme" riidan yhteysessä. Puolison lähti toiseen kaupunkiin vanhempiensa luokse "miettimään asoita ja ottamaan omaa aikaa" No eipä kuitenkaan koskaan sinne asti päässy. Meni MINUN PARHAAN YSTÄVÄNI luokse, Yrstävän jonka eteen (ja joka on minun eteeni tehnyt aina kaikkensa) joka on ollut minulle kuin veli, jota rakastin enemmän kun yhtäkään toista ystävääni.No joka tapauksessa he "lähtivät pitänään haukaa" , ryyppäsivät ja menivät sänyyn. 2 päivää "eromme" jälkeen. Kuitenkin kuvittelin että tämä "ero" oli vain yksi meidän monista äkkipikisista "kohtauksista"."erotaan" äkkipikaistuksissa ja huomenna selvitetään asiat. (meillä melko räiskyvä suhde) mutta aina palattu yhteen parin päivän mököttämisen jålkeen ja juteltu asiat läpi. Koska kumpikin rakastetaan toisiamma. Rakkaus kuitenkin aina pysyny ja asiat ollut hyvin näiden riitojen jälkeen.Tästä saa varmaankin käsityksen että riitelemme jatkuvasti, niin ei asian laita kuitenkaan todellakaan ole. Vaan kaksi temppermenttista ihmistä silloin tällöin saa kipinöintiÄ puolin ja toisin ja kohta taas ollaan asiat selvitetty ja elo palutunut normaali uomiinsa.
Sitten pohdiskeluun.... Miten tuollaisesta voi päästä yli.. Olemme yrittäneet, tai oikeammin minä olen yritänyt nyt kuukauden päästä yli tai edes käsitellä asiaa.. En pysty.. Alkuun pari viikkoa suljn koko asian tavallaan mielestäni. Yritin antaa anteeksi ja jatkaa jotenkin yhteitä elämää.. Esittämällä jotenkin teko pirteää ja positiivita.. Huomasin sen vastata noin viikko sitten että, se kaikki tuska, vitutus ja ahdistus alkoi nousta. Viha ja katkeruus, epätodellisuus ja suunnaton raivo, ja en kykene asiaa oikeasti käsittelemään. Välillä haluaisin vaan käpertyä puolisoni syliin ja itkeä sitä kuinka vitusti minuun sattuu. Puolisoni on myös se ihminen tässä maailmassa johon olen voinut luotaa täydellisesti (tämän "ystäväni" lisäksi), ettei koskaan minua satuttaisi, että rakastaa ja kunnioittaa. En oikein pysty edes itseni kanssa olemaan. Olen huomannut että yritän työntää asian kokonaan pois, ja kun aijemmin yritin asiasta keskustella niin tilanne päätyi aina siihen että se suunnaton viha ja raivo alkoi nousta ja pakenin tilanteesta, koka tuntuu etten kestä sekoamatta..Ennen minulle tärkein turva koko maailmassa, on yhtääkkiä se joka käänsi tuolla pettämisellä kaiken täysin päälaelleen. Nämä kaksi minule kaikkein rakkainta ihmistä teki jotain sellasta joka repi minut täysin palasiksi. Kuitenkin puolisoni on pyytänyt anteeksi, rukoillut anteeksi antoa ja kertonut että ei koskaan enään tee "elämänsä suurinta virhettä".. Minä kuitenkaan en usko., ja haluan uskoa.. Kuinka ristiriitaista tämä voikaan olla.. Kaikelta meni pohaja, Ja kuitenkin haluan uskoa. Rakastan, ja vihaan. Rakastan ja halveksin. Miten mikään voi jumalauta tuntu näin pahalta, ristiriitaiselta ja epätodelliselta.?
Siitä on nyt tasan kaksi vuotta kun sain mieheni kiinni pettämisestä.Se oli hirvittävää aikaa,yli kaksikymmentä vuotta naimisissa ja kolmekymmentä vuotta yhdessä.Näinä päivinä odotan virallista eroa (vasta) Annoin miehelleni mahdollisuuksia parantaa tapansa vaan niin ei käynyt.Vielä keväällä kun olimme menossa keskustelemaan perheasianneuvottelukeskukseen mahdollisesta liiton jatkamisesta(meillä oli aika tiistaina) hän oli viettänyt mökkiviikon
lopun naisensa kanssa.Silloin lopullisesti ymmärsin että tuon miehen kanssa avioliitto on todella ohi.Ensin vuosikausia olin kärsinyt hänen alkoholi käytöstään ja sitten tuli tämä varsinainen pommi...nyt nautin rauhallisista koti-illoista ja vapaudesta.Onhan tämä opettelua kaikinpuolin.Jäin asumaan tyttäreni kanssa taloomme ainakin toistaiseksi ja näissäkin asioissa on opettelunsa.Olen päättänyt,minä selviän!
"Itse asiassa, jos siltä tuntuu, pettämistä ei ole pakko antaa anteeksi koskaan."
Juuri näin!