Mistä tukea?

Tilanne on suunnilleen tämä: Olen 31 v vielä naimisissa oleva työtä tekevä isä ja aviomies.
Ämmä aikoo ottaa eron ja viedä lapset 3v ja 0.5v mennessään. Rakastan lapsiani yli kaiken ja väitän olevani hyvä isä lapsilleni. En ole töissä ylipitkää päivää, en juopottele ja muutenkin annan kaiken vapaa-aikani lapsille (ja vaimolle). On omakotitalot, autot ym. eli elämän puitteet on kunnossa. Vaimo on kotiäitinä. Rakastan minä vaimoakin, hellin ja halaan, mutta viime aikoina on alkanut tympiin vaimoni käytös. Aivan kuin hän olisi taantunut pikkulapsen tasolle. Kiukuttelee pikkuasioista, kiroilee (ei aiemmin), huomauttelee esim minun sängylle jättämistä vaatteista, vaikka hänen oma vaatekasa on vierellä jne. Haukkui äitinsäkin kun tämä oli katsomassa pari tuntia lapsiamme ja tehnyt jauhelihapaketista ruokaa kysymättä lupaa!
Siis parin euron takia! Suurin syy (tekosyy?) erohaluihin on vamoni mukaan hänen huonot välit vanhempieni kanssa. He eivät kuulemma arvosta tarpeeksi vaimoani, eivät ole tarpeeksi ystävällisiä jne. Ja jokaiseen äitini sanomaan on kätketty piilovittuilua... Tämä on osin varmaan myös totta mutta syytä on varmaan myös vaimoni asenteessa vanhempiani kohtaan.

En tiedä mitä tehdä. En halauaisi menettää lapsiani, mutta varmasti löytäisin paremman elämänkumppanin kuin nykyinen vaimoni. Mutta olen myös kirkossa luvannut rakastaa myötä- ja vastamäessä. Vaimoni lupaus ei näytä pitävän.

Mitä v**tua minun pitäisi tehdä? Antaakko vaimon lähteä sovinnolla? Lapset tässä eniten harmittaa! Miten säilyttää hyvänä välit lapsiin? Tunnen vaimoni sen verran hyvin että olen varma että hän eron jälkeen mustamaalaa minua ja vanhempiani lapsille.
En ole tottunut valittamaan tai puhumaan tällaisista asioista, mutta tänne oli mukava kirjoittaa.
294376
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

en ole kenellekkään antamaan mitää ohjeita, mutta nämä appivanhemmat voi kyllä raastaa teidän välejä, jos sinulla on läheinen suhde ja vaimosi tuntee jäävänsä alakynteen, joten noidankehälle en kyllä osaa sanoa yhtikäs mitään ratkaisua. Kaikillahan tätä tällasta, melkein kaikissa suvuissa, mutta yksi pahin ja hankalin ratkaisu on ero. Ratkaisuna voisi olla muutto yksinkertaisesti toiselle paikkakunnalle kauas vanhemmistasi ja kokeilla ihan perheen kesken elellä ilman appivanhempia. Mieti mitä olet valmis uhraamaan liittosi pelastamiseksi ja keskustele vaimosi kanssa:)

Äänestä
  • Olemme tosi vähän tekemisissä vanhempieni kanssa. Lähinnä sukujuhlissa ja ehkä kerran kuussa käyvät kauppareissulla meitä moikkaamassa 10 min. Silloinkin äitini onnistuu jotenkin tahattomasti suututtamaan vaimoni. Katsoo kuulemma rumasti tai sanoo jotain väärällä äänenpainolla. Vaimoni ei ole käynyt vanhempieni luona yli kahteen vuoteen. Minusta vaimoni käytös ei ole enää tervettä.
    Vauva ei ole käynyt kertaakaan vanhempieni luona eikä vanhempi lapsikaan kuin 3-4 kertaa. Vaimoni ajattelee tässä asissa vain itseään eikä lapsia.
    Onkohan vaimolla mielenterveysongelmia?

    Äänestä

on niin tulehtunut ja ylitsepääsemätön, että ero on auttamatta edessä, Älä missään nimessä luovu lapsistasi!!! Olet heidän isänsä! Ei ole itsestään selvyys, että lapset jäävät äidille jne.Jos vaimo alkaa mustamaalaamaan sinua, nouse sen yläpuolelle! Oletko varma, ettei tämän kaiken takana ole kolmansia osapuolia??? Omalla kohdallani tuollaisen käytöksen takaa paljastui lopulta se salarakas, ikävä kyllä! Me yritämme jaksaa nyt siinä vastamäessä...

Aurinkoisia syyspäiviä!

Äänestä

Vaimollasi asiat ole hyvin mutta ei löydä oikeaa tapaa ratkaista ne. Älä hylkää häntä, äläkä lällyttele. Kysy ammattilaiselta mitä pitäisi tehdä. Ero on vain vaimosi hätähuuto että jokin muutos pitää tapahtua. Sano vaimollesi että jos tosiaan haluaa SINUSTA eroon niin olet valmis lähtemään vaikka heti. Toisin sanoen: sinä jätät hänet, eikä toisin päin. Kerro ettet anna hänen käyttää lapsia välikätenä teidän välienne selvittelyssä. Halaa häntä ja kysy rauhallisesti haluaako hän että sinä lähdet.

Äänestä

No tietysti sinä kunnon miehenä (jolla ei siis ole alko-ongelmaakaan) otat (ja varmasti saatkin) lapset itsellesi. Muijasi kuullostaa psykoottiselta. Pidä kiinni lapsistasi. Otat sitten vaimolta elareita.

Äänestä
  • Tuossa äsken kehotettiin sinua lähtemään kotoasi. Jos sinä teet sen, niin olet jättänyt perheesi, poistunut yhteisestä kodista ja näin yksi askel lasten antamisesta äidille on jo otettu. Jos vaimosi tekee sen, asia painottuu toisin.

    Äänestä

olisi tämän perusteella, että vaimosi saisi apua. Hän kärsii mielestäni jonkun laisesta mielenterveysongelmasta. Ero ei ole ratkaisu. Olisi hyvä saada hänet jonnekin ammattilaiselle käsittelemään katkeruuksiaan. jostainhan hän on katkera. Mahtaisiko olla lapsille hyväksi elää tuon tyyppisen äidin kanssa ilman isää perheessä. Taistele, jos suinkin jaksat. Nyt vaaditaan paljon ymmärtämystä ja kärsimystä taholtasi.

Äänestä

Herää ja tilaa aika lääkäriltä HETI!
Vaimollasi on mitä todennäköisemmin raskauden jälkeinen masennus ja tarvitsee hoitoa HETI!

Äänestä
  • Ja ole vielä tukena ja turvana eläkä ota henkilökohtaisesti kaikkea mitä vaimosi sanoo,koska hän ei kuitenkaan tarkoita sanomisillaan sitä, eli pidä vähän etäisyyttä siinä mielessä että ei satuttaisi sua peruuttamattomasti mutta kuitenkin ole hänen saatavillaan, hän vielä joskus arvostaa sitä mitä olet tehnyt hänen hyväkseen.

    Äänestä

  • Vaimollani on ollut nuorempana masennuslääkitys. Mutta nyt kun otan puheeksi mahdollisen masennuksen saan syytöksiä ilkeilystä ja haukkumisesta.

    Äänestä

  • 2 x isä kirjoitti:

    Vaimollani on ollut nuorempana masennuslääkitys. Mutta nyt kun otan puheeksi mahdollisen masennuksen saan syytöksiä ilkeilystä ja haukkumisesta.

    Soitat teidän lasten neuvola "tädille" ja kerrot vähän taustoja ja epäilyksesi lasten äidin masennuksesta. He siellä kyllä neuvovat eteenpäin. Hyvää syksyn jatkoa ja toivottavasti saatte solmunne aukaistua..

    Äänestä

vaimosi hätähuuto. Hän varmaan tuntee olevansa monella tavalla väärin ymmärretty ja väärin kohdeltu. ARki pienten lasten kanssa on raskasta, sen voin sanoa kokemuksesta. Mikäki vanhempiesi suhde vaimoosi on yksi ahdistava asia vaimollesi on sinulla peiliin katsomisen paikka. Kyllä se niin on, että mies erotkoon isästään ja äidistään ja liittyköön vaimoonsa. Sinun pitää ehdottomasti olla vaimosi puolella ja kertoa se selvästi myös vanhemmillesi. Avioliitto on kahden kauppa ja siihen älkööt muut sekaantuko.

Nuo muut kertomasi asiat ovat pikkujuttuja eivätkä ole mitään syitä avioeroon. Nainen kokee monet asiat eri tavalla kuin mies. Nainen tarvitsee turvallisuutta ja kuulluksi tulemista. Mikäli vaimosi tuntee jääneensä näitä vaille on seurauksena turhaa kiukuttelua ja viimeisenä keinona avioerolla uhkaaminen. Ajattele lapsiasi äläkä päästä eroa tapahtumaan. Paras tapa huolehtia lapsistasi on pitää vaimosi onnellisena ja tyytyväisenä. Erosta tulette kärsimän kaikki.

Äänestä

Moi! Heti ensiksi haluan sanoa, että myötätuntoni on puolellasi. Olen itsekin sitä mieltä, että avioliitosta ei noin vain lähdetä, varsinkin kun on pieniä lapsia.

Mutta osaan eläytyä jokseenkin myös vaimosi tilanteeseen. Olen erittäin huonoissa väleissä aviomieheni siskon kanssa, eikä välit hänen äitinsäkään kanssa ole maailman parhaat. Mieheni perheessä vallitsee erilainen keskustelukulttuuri kuin minun kodissani. En esimerkiksi pidä siitä, että anoppi ja käly katsovat aiheelliseksi saada tietoonsa kaikki suhteeseemme liittyvät asiat, yhteiset suunnitelmat jne. Monet riidat olemme mieheni kanssa käyneet, kun en ole halunnut kertoa anopille, miten jaamme rahat, mistä ostimme häälahjarahoilla jne.

Mieheni ei ymmärrä minua ollenkaan. Hän aina syyttää minua v*maiseksi, hankalaksi, tylsäksi, tosikoksi ja ties miksi. Hänen sisarensa ja äitinsä ovat vaan "sellaisia" ja heidän on luonnollista käyttäytyä siten kuin he käyttäytyvät.

Mutta hei! Eihän minulla ole 30 vuoden kokemusta hänen perheestään. Mieheni on tottunut sukunsa käyttäytymiseen, mutta minulle he tulevat olemaan aina vieraampia ihmisiä. Minustakin olisi ihanaa olla joku päivä vaan "tämmöinen": käly ja anoppi olisivat vaihteeksi tympeitä, tosikoita ja v*maisia.

Äänestä

... sanonut että naiset on heikkoja. SANO MUN SANONEEN!

Äänestä
  • Sehän tässä raivostuttaakin kun vaimo on niin heikko! Aina pitää olla pönkittämässä ja tukemassa kun jokin pikkuasia vastustaa. Olen ajatellutkin että minulla on kotona kolme lasta elätettävänä.
    Miksi maailmassa on niin paljon änkyrä ämmiä?

    Äänestä

  • 2 x isä kirjoitti:

    Sehän tässä raivostuttaakin kun vaimo on niin heikko! Aina pitää olla pönkittämässä ja tukemassa kun jokin pikkuasia vastustaa. Olen ajatellutkin että minulla on kotona kolme lasta elätettävänä.
    Miksi maailmassa on niin paljon änkyrä ämmiä?

    miksi ihmeessä sä menit tekemään lapsia semmosen änkyrän ja heikon kanssa?
    (=niin makaa kuin petaa) Älä valita, valinta oli ihan omasi.

    Äänestä

  • semmosta että kirjoitti:

    miksi ihmeessä sä menit tekemään lapsia semmosen änkyrän ja heikon kanssa?
    (=niin makaa kuin petaa) Älä valita, valinta oli ihan omasi.

    Ja ihmiset muuttuu. Ei vaimo ole aina ollut aivan tuollainen. Liekö kotiäitiys vienyt itsetunnon? Olen kyllä antanut rouvan itse valita kodin / työn välillä.

    Äänestä

Tanja antoi ainaskin sulle tosi hyvän vinkin,voimia sulle...

Äänestä

Hyviä neuvoja olet täällä saanut. Minä olen nainen ja lähestyn avioeroa, kun en jaksa miestäni.

Ei olla petetty, ei ryypätä tai hakata ja silti voin suhteessa huonosti. Siitä et oletko hyvä isä ja miten olet kotona en tiedä mitään. Mietin omaa suhdettani. Mies on paljon kotona ehkä välillä liikaakin, jos täällä ei mitään juuri tee (osallistu arjen pyörittämiseen), niin se sohvalla istuva mies alkaa ärsyttää. En sano näitä asioita haukkuakseni sinua, vaan et miettisit mitä on olla hyvä isä tai aviopuoliso. Kuten ylempänä sanoin en tiedä sinusta isänä ja puolisona mitään. Ajattelen omaa suhdettani ja minun mies ei ole hyvä isä eikä enää hyvä mieskään minulle. Miksi hän ei auta ja huomioi minua, jos hän välittää? Mies hoitaa työn ja tuo rahaa kotiin, mut se ei riitä. Minä haluan et meillä on mukavaa yhdessä. Et voimme jutella huomisesta ja tulevasta. Keskustella lapsen kasvatuksesta. Et me ollaan yhdessä ja vastataan perheestä yhdessä. Et me tavataan ihmisiä. Ne on aika pieniä asioita mitä olen toivonut, mut silti toinen ei niihin tartu.

Joskus puolison vaatekasa alkaa ärsyttää, kun ei itsekkään oikein ymmärrä mikä ärsyttää, niin sit jostakin pitää hepulit ottaa. Mä en ole ottanut hepuleita, mut mä olen sanonut suoraan voivani huonosti ja kertonut miten asiat voisi toimia. Se et kuunteleeko puoliso tai tekeekö asioille mitään onkin jo toinen juttu.

Olen huomannut tällä polulla ymmärtäväni aina välillä enemmän asioita, jotka ovat siellä takana, vaikka jotain muuta olen sanonut. Esim. et puoliso siivoaisi enemmän. Ei se auta, vaikka siivoaisi kokoajan, jos sitä ei tee omasta halusta. Tänään siivoan et muijalla olis parempi mieli ja mulla olis parempi mieli ja et koko perheellä olis mukavampaa. Tänään syödään yhdessä aamupalaa, koska se on muijalle tärkeää eikä se ole liian suuri vaatimus/pyyntö...

Mulle saa laittaa sähköpostia.
[email protected]

Äänestä
  • jos niiden tekeminen ei muuta tilannetta? Ja juuri tuota änkyrä asennetta minä monissa naisissa ihmettelenkin:
    "Ei se auta, vaikka siivoaisi kokoajan, jos sitä ei tee omasta halusta. Tänään siivoan et muijalla olis parempi mieli ja mulla olis parempi mieli ja et koko perheellä olis mukavampaa. Tänään syödään yhdessä aamupalaa, koska se on muijalle tärkeää eikä se ole liian suuri vaatimus/pyyntö..."

    Mistä tiedät mitä miehesi ajattelee? Onko sinulla joku yliluonnollinen kyky?

    Äänestä

  • 2 x isä kirjoitti:

    jos niiden tekeminen ei muuta tilannetta? Ja juuri tuota änkyrä asennetta minä monissa naisissa ihmettelenkin:
    "Ei se auta, vaikka siivoaisi kokoajan, jos sitä ei tee omasta halusta. Tänään siivoan et muijalla olis parempi mieli ja mulla olis parempi mieli ja et koko perheellä olis mukavampaa. Tänään syödään yhdessä aamupalaa, koska se on muijalle tärkeää eikä se ole liian suuri vaatimus/pyyntö..."

    Mistä tiedät mitä miehesi ajattelee? Onko sinulla joku yliluonnollinen kyky?

    Ei suakaan auta, jos sanotaan, että miksi miehet on tollasia tolloja esim. Sun elämässä ei ole nyt kyse änkyränaisista ja tollomiehistä, vaan sinun, vaimosi ja lastesi elämästä. No tää ei varsinaisesti liittynyt asiaan... Ainoa mitä mä voin neuvoa on et älä hätiköi. Kato miten asiat sujuu, hätköimällä ei tuu muuta kuin k*sipäisiä...

    Äänestä

  • alahan elää aikuisen elämää,et ole pikkuprinsessa mitä jatkuvasti huomioidaan,sano miehelllesi selvästi mitä haluat ja toivot,miten olet huomioinut häntä? koska olet ottanut kaulasta kiinni ja halannut? koska pyytänyt vaikka lätkämatsiin,autanut auton korjauksessa ym, siitä se lähtee teilläkin yhteiselämä rullaamaan

    Äänestä

  • sinullle kirjoitti:

    alahan elää aikuisen elämää,et ole pikkuprinsessa mitä jatkuvasti huomioidaan,sano miehelllesi selvästi mitä haluat ja toivot,miten olet huomioinut häntä? koska olet ottanut kaulasta kiinni ja halannut? koska pyytänyt vaikka lätkämatsiin,autanut auton korjauksessa ym, siitä se lähtee teilläkin yhteiselämä rullaamaan

    Enkö olekkaan prinsessa. Se et kertoo tarpeistaan ja haluistaan ei tee prinsessaa. Se et haluaa tehdä yhdessä, syödä, ulkoilla, siivota on mulle sitä arkea, josta voi nauttia ja josta myös nautin lapseni kanssa. Se jos mies pyörii kotona naamapitkänä ja odottaa et vaimo sanoo päivästä toiseen mitä mies tekisi (on itse niin toivonut) ei minusta ole sitä et yhdessä tehdään ja osallistutaan. Kyllä miehenkin pitää osata ottaa perhe, lapsi ja koti huomioon. Ei riitä et innostutaan kodin ulkopuolella tapahtuvista jutuista (saunaillat ym.) Tai sit jos niin on niin ainakaan minä en siihen elämään suostu. Mä haluan olla miehen ja lapsen kanssa yhdessä tässä arjessa ja nauttia tästä, koska tätä arkea elämä on.
    Ei käy lätkä tai muissakaan matseissa. Hyvin voisin lähteä jos kiinnostaisi. Olen järjestänyt meille esim. Hotelliyön kahdestaan. Mies ei ole järjestänyt mitään yllätyksiä, koska ei osaa. Tai sit ei oikeasti halua, kun olis voinut vaikka matkia, jos ei itse mitään keksi...

    Äänestä

  • rellacin kirjoitti:

    Älä välitä turhanpäiväisistä kommenteista. Tietystikin haluaisit että mies toimisi kuten sinä haluat, mutta kun toiseen ihmiseen ei ole niin palajon vaikutusvaltaa - valitettavasti.

    Jos tunnet että olet tehnyt kaiken mitä keksit, kokeillut myös muiden antamia toteuttamiskelpoisia neuvoja, niin anna seuraavaksi itsellesi aikaa. Olet luultavasti pyörinyt parisuhteenne ongelmien ympärillä niin paljon että alat olla poikki. Pidä tauko. Mitä tahansa keksit, lähde pois kahdeksi viikoksi. Unohda ukkosi. Suunnittele hyvin miten järjestät lapsen hoidon, ettei tarvitse matkalla kuulla miehestäsi edes siinä asiassa. Unohda muilta osin perhe, kotielämä ja avioliitto. Nauti siitä missä olet ja mitä voit tehdä. Kun palaat, aloita alusta. Ikään kuin kaikki olisi hyvin ja vältä konflikteja niin pitkään kuin voit. Anna miehelle ja elämälle tilaisuus osoittaa että jokin on oikeasti paremmin. Mutta jos jossain vaiheessa sitten kuitenkin palaat samaan tuskaiseen oravanpyörään kuin missä nyt olet, niin mieti vasta sitten mitä ratkaisuvaihtoehtoja on. Sinulla on vain yksi elämä. Miten pitkän ajan siitä haluat käyttää kärsimällä ja olemalla myös lapselle huono esimerkki ärtyisästä äidistä?

    Äänestä

  • ja rauhaa kirjoitti:

    Niin. En mä nyt aivan haluais et mies toimisi vain kuten minä haluan, vaan kertomalla omista toiveistaan vois päästä sellaiseen yhteiseen kuvioon. Kumpikin haluaa juttuja ja se varmasti on ihan normaalia. Välillä ollaan väsyneitä ja kaikki tuntuu raskaalta, mut jos se vie voiton niin...

    Mä oon ollut tästä pois aina välillä. En ilman lasta kylläkään, mut sillee et on sit ollut apua lapsen hoidossa ja ei ole tarvinnut siitä kokoajan huolehtia. Kuitenkin kotiin palaaminen on yleensä tuonut pahanolon takaisin. Nyt yritän et en pakene tästä. Olen täällä ja katson vielä et mitä tämä on. Ei kylläkään mitään oikeaa avioliitoelämää ja paljon on jo minussakin vikaa, kun usko on loppu.

    Äänestä

Lukiessani viestejäsi, minulle tuli tunne, että olet kyllästynyt vaimoosi. Kirjoitat, että ihmiset muuttuvat - miten sinä olet muuttunut yhteisten vuosienne aikana? Mielestäni rakastava aviomies ei nimitä vaimoaan ämmäksi.

Olet todellakin luvannut rakastaa vaimoasi niin myötä, kuin vastamäessä. Nyt olette isossa vastamäessä ja kärsimättömyydelläsi jyrkennät mäkeä. Elätkö itse kolmenkympinkriisiä ja etsit sitä uutta ja parempaa rakkautta? Sanoisin näin, että ei tilanne vaihtamalla parane, sen uudenkin kanssa tulee arki. Jos todella haluat säilyttää perheesi ehjänä, taistele sen puolesta. Hakekaa apua yhdessä.

Äänestä

Kayta kaikki keinot saadakseksi vaimosi hoitoon, jokin hanta ahdistaa ja kovasti.

Ellei han suostu ja mikaan muu ei toimi, ilmoita hyvin asiallisesti ettet luovu lapsistasi. Mikali han ei enaa jaksa/ viitsi/ halua hoitaa perhetta, han saa poistua kuvioista. SINA jaat lasten kanssa taloon!.
Pyyda ihmeessa vanhempiasi apuun hoitamaan lapsianne omien tyotuntiesi ajoiksi.

Avioeroa hakiessanne voit taten nayttaa etta pystyt hoitamaan lapset. Saat nainollen pitaa heidat itsellasi. (tuo on aivan selvasti paras ratkaisu lapsillesi).
Ole varma etta vaadit tayshuoltajuuden!

Vaimosi todennakoisesti on taysin kykenematon huoltajuuteen. kuitenkin han todennakoisesti tulisi kaymaan toissa joten hanen osuutensa on hoitaa lapsista aiheutuva taloudellinen puoli.

Äänestä
  • Onhan se ikävää ennenkaikkea lasten kannalta jos he jäävät ilman toista vanhempaa.Mutta on turhaa kuvitelmaa ilman avioehtoa, kuvitella että nainen lähtis talosta ja lapset jäisivät isälle.En ainakaan usko siihen. Isä lähtee useimmin ja talo jää vaimolle lapsineen. Useimmin näin on käynyt.Toivottavasti sopu ratkaisu löytyy keskustelemalla.

    Äänestä

erota halutaan ihan mistä syystä vaan ja pienin lapsikin on vasta puol vuotias, nyt pitäs vaan pysyä muutama vuos paikoillaan!!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

2 x isä kirjoitti:

Tilanne on suunnilleen tämä: Olen 31 v vielä naimisissa oleva työtä tekevä isä ja aviomies.
Ämmä aikoo ottaa eron ja viedä lapset 3v ja 0.5v mennessään. Rakastan lapsiani yli kaiken ja väitän olevani hyvä isä lapsilleni. En ole töissä ylipitkää päivää, en juopottele ja muutenkin annan kaiken vapaa-aikani lapsille (ja vaimolle). On omakotitalot, autot ym. eli elämän puitteet on kunnossa. Vaimo on kotiäitinä. Rakastan minä vaimoakin, hellin ja halaan, mutta viime aikoina on alkanut tympiin vaimoni käytös. Aivan kuin hän olisi taantunut pikkulapsen tasolle. Kiukuttelee pikkuasioista, kiroilee (ei aiemmin), huomauttelee esim minun sängylle jättämistä vaatteista, vaikka hänen oma vaatekasa on vierellä jne. Haukkui äitinsäkin kun tämä oli katsomassa pari tuntia lapsiamme ja tehnyt jauhelihapaketista ruokaa kysymättä lupaa!
Siis parin euron takia! Suurin syy (tekosyy?) erohaluihin on vamoni mukaan hänen huonot välit vanhempieni kanssa. He eivät kuulemma arvosta tarpeeksi vaimoani, eivät ole tarpeeksi ystävällisiä jne. Ja jokaiseen äitini sanomaan on kätketty piilovittuilua... Tämä on osin varmaan myös totta mutta syytä on varmaan myös vaimoni asenteessa vanhempiani kohtaan.

En tiedä mitä tehdä. En halauaisi menettää lapsiani, mutta varmasti löytäisin paremman elämänkumppanin kuin nykyinen vaimoni. Mutta olen myös kirkossa luvannut rakastaa myötä- ja vastamäessä. Vaimoni lupaus ei näytä pitävän.

Mitä v**tua minun pitäisi tehdä? Antaakko vaimon lähteä sovinnolla? Lapset tässä eniten harmittaa! Miten säilyttää hyvänä välit lapsiin? Tunnen vaimoni sen verran hyvin että olen varma että hän eron jälkeen mustamaalaa minua ja vanhempiani lapsille.
En ole tottunut valittamaan tai puhumaan tällaisista asioista, mutta tänne oli mukava kirjoittaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu