Alkaa vähitellen suomut tippua silmiltä, ja totuus ihmisluonnosta paljastua. Miten ihmeessä uskollisuus on niin vaikeaa? Pettämistä, uskottomuutta.. missä on rakkaus ja luottamus?
Olen itse pilannut aiemman pitkän suhteeni pettämällä, ja elän nykyisin sinkkunaisen elämää. En pystynyt jatkamaan suhdetta, sillä pettäminen tapahtui useammin kuin kerran. Syyllistin itseäni ja kävin kamppailuja oman moraalini kanssa. Henkien taistelua. Uskottomuus oli ja on väärin ja jättää jälkensä. Kolmas osapuoli on usein vain "pelinappula", vaikken sitä tuolloin noin ajatellut. Uskottomuus satuttaa aina, siinä satuttaa myös itseään.
Itse toivon, että olen läksyni oppinut ja toivon löytäväni tulevaisuudessa tasapainoisen suhteen, jossa voin itse olla luottamuksen arvoinen ja luottaa toiseen.
Näen ympärilläni kuitenkin jatkuvasti pettämistä, pelottaa. Onko mahdollista enää elää välittävässä parisuhteessa koko elämän? Miehet (ja kyllä naisetkin) näyttävät myös myöhemmällä iällä pakenevan suhteen ongelmia vieraisiin. Ei aina, mutta liian usein.
Kuka on se toinen osapuoli? Yksin on mahdotonta pettää. Minä en ainakaan haluaisi olla se toinen nainen, joka rikkoo liiton.
Olen myös usein miettinyt, millaisia ovat ne nuoret naiset, jotka lähtevät vanhempien miesten matkaan? Nyt tiedän: olen itsekin yksi heistä.
Kokemukseni viikonlopulta: Lähdin 20v. itseäni vanhemman miehen matkaan ravintolasta. Ei ole tapaistani lähteä kenenkään matkaan, saati vanhemman miehen. Mukavassa hiprakassa luotin sokeasti vieraaseen mieheen, otin hetkestä kiinni ja lähdin. Tunsin miehen olevan minua lähellä henkisesti. Halusin olla lähellä. Yö oli mukava, ja myös keskustelut antoisia. Kuitenin seuraavana päivänä iski ontto ja outo olo. Sanoin miehellekin siitä, hän voisi olla iän puolesta isäni!
Mielestäni jokainen on vastuussa omista teoistaan. Minä olen vastuussa siitä, mitä tein. Moraalinen siveys on niin sisäänrakennettua, että seuraavana päivänä iski moraalinen krapula. Eihän siveellisen naisen elämään kuulu tuollaiset keikaukset. Oli syyllinen olo, vaikka en ollut periaatteessa tehnyt mitään väärää. Olen sinkku, ja se oli kokemus kokemusten joukossa.
Emme sopineet miehen kanssa mitään jatkosta. Hän halusi numeroni, en usko kuitenkaan, että koskaan kuulen hänestä. Minulle se oli hetkeen heittäytymistä, yksi yhteinen yö. Minuun juttu ei jätä arpia, mutta onko teollani laajempaa vaikutusta? Minulle hän sanoi olevansa vapaa. Ymmärsin, että hän on kuitenkin ainakin ollut naimisissa ja hän on isä. En kysellyt hänen taustojaan, enkä miettinyt juuri mitään.
Jälkeenpäin jäi vaivaamaan, jos hän olikin edelleen naimisissa? Olenko siis osallistunut ukkomiehen petolliseen elämään? Toisaalta, en voinut tietää. Toisaalta, olisin voinut kysyä. Mutta kuten sanottua, jokainen on vastuussa omista teoistaan. Jos mies tulee viettelemään minua, oletan hänen olevan vapaa menemään. Pitääkö ruveta aina epäilemän? Ehkä olen sinisilmäinen, mutta maailmassa ei enää voi kohta uskoa ihmiseen. Pitääkö aina kyseenalaistaa
kaikki?
Haluaisin uskoa ihmiseen. Välillä lyö vasten kasvoja.
Mielipiteitä? Kommentteja?
Olen itse pilannut aiemman pitkän suhteeni pettämällä, ja elän nykyisin sinkkunaisen elämää. En pystynyt jatkamaan suhdetta, sillä pettäminen tapahtui useammin kuin kerran. Syyllistin itseäni ja kävin kamppailuja oman moraalini kanssa. Henkien taistelua. Uskottomuus oli ja on väärin ja jättää jälkensä. Kolmas osapuoli on usein vain "pelinappula", vaikken sitä tuolloin noin ajatellut. Uskottomuus satuttaa aina, siinä satuttaa myös itseään.
Itse toivon, että olen läksyni oppinut ja toivon löytäväni tulevaisuudessa tasapainoisen suhteen, jossa voin itse olla luottamuksen arvoinen ja luottaa toiseen.
Näen ympärilläni kuitenkin jatkuvasti pettämistä, pelottaa. Onko mahdollista enää elää välittävässä parisuhteessa koko elämän? Miehet (ja kyllä naisetkin) näyttävät myös myöhemmällä iällä pakenevan suhteen ongelmia vieraisiin. Ei aina, mutta liian usein.
Kuka on se toinen osapuoli? Yksin on mahdotonta pettää. Minä en ainakaan haluaisi olla se toinen nainen, joka rikkoo liiton.
Olen myös usein miettinyt, millaisia ovat ne nuoret naiset, jotka lähtevät vanhempien miesten matkaan? Nyt tiedän: olen itsekin yksi heistä.
Kokemukseni viikonlopulta: Lähdin 20v. itseäni vanhemman miehen matkaan ravintolasta. Ei ole tapaistani lähteä kenenkään matkaan, saati vanhemman miehen. Mukavassa hiprakassa luotin sokeasti vieraaseen mieheen, otin hetkestä kiinni ja lähdin. Tunsin miehen olevan minua lähellä henkisesti. Halusin olla lähellä. Yö oli mukava, ja myös keskustelut antoisia. Kuitenin seuraavana päivänä iski ontto ja outo olo. Sanoin miehellekin siitä, hän voisi olla iän puolesta isäni!
Mielestäni jokainen on vastuussa omista teoistaan. Minä olen vastuussa siitä, mitä tein. Moraalinen siveys on niin sisäänrakennettua, että seuraavana päivänä iski moraalinen krapula. Eihän siveellisen naisen elämään kuulu tuollaiset keikaukset. Oli syyllinen olo, vaikka en ollut periaatteessa tehnyt mitään väärää. Olen sinkku, ja se oli kokemus kokemusten joukossa.
Emme sopineet miehen kanssa mitään jatkosta. Hän halusi numeroni, en usko kuitenkaan, että koskaan kuulen hänestä. Minulle se oli hetkeen heittäytymistä, yksi yhteinen yö. Minuun juttu ei jätä arpia, mutta onko teollani laajempaa vaikutusta? Minulle hän sanoi olevansa vapaa. Ymmärsin, että hän on kuitenkin ainakin ollut naimisissa ja hän on isä. En kysellyt hänen taustojaan, enkä miettinyt juuri mitään.
Jälkeenpäin jäi vaivaamaan, jos hän olikin edelleen naimisissa? Olenko siis osallistunut ukkomiehen petolliseen elämään? Toisaalta, en voinut tietää. Toisaalta, olisin voinut kysyä. Mutta kuten sanottua, jokainen on vastuussa omista teoistaan. Jos mies tulee viettelemään minua, oletan hänen olevan vapaa menemään. Pitääkö ruveta aina epäilemän? Ehkä olen sinisilmäinen, mutta maailmassa ei enää voi kohta uskoa ihmiseen. Pitääkö aina kyseenalaistaa
kaikki?
Haluaisin uskoa ihmiseen. Välillä lyö vasten kasvoja.
Mielipiteitä? Kommentteja?
Vastaukset 8
Vanhimmat
kun elää itse kuin pellossa ja vaatii muilta "rehellisyyttä" ja "luotettavuutta" ja muita kansalaishyveitä ...
Mikä Sinä olet peräämään mitään keneltäkään tahi arvottamaan toisten tekemiä valintoja?
Et näemmä ole oppinut yhtään mitään. Jatkat samaa elämäntyyliäsi kuin tähänkin asti ja oletat tehneesi muutoksen siinä. Ainoa, joka elämässäsi on muuttunut on parisuhteidesi lukumäärä yhdellä kerralla.
Naurettavaa tekeytyä "sinisilmäiseksi", ikään kuin muut olisivat käyttäneet Sinua hyväkseen ... asiahan on niin, että olet juuri seurasi kaltainen. Kukaan ei pakota sinua olemaan sellainen kuin olet eikä kukaan muu ole vastuussa siitä, millaisia valintoja itse teet.
HERÄÄ JO, HANKI ITSELLESI ELÄMÄ!
Itse luulen ainakin eläväni parisuhteessa, jossa molemmat voivat luottaa toisiinsa. eihän sitä kuitenkaan voi koskaan tietää kuinka kauan. Mutta niin kauan kuin ihmiset ihannoivat itsekyyttä, sinkkuilua, elämisen vaivattomuutta yleensäkin vapautta elää niin kuin itse parhaaksi katsovat niin kauan ihmineen itsekäästi pettää ja lähtee petturin mukaan petokseen. Tehkää kansa työtä väsymiseen asti, niin ei noi ylimääräiset höpötykset täytä lahonneita ajatuksia.
Annan neuvon sinulle, kun aloitat uuden suhteen niin jarruttelepa sitä baareissa käyntiä tai älä käy ollenkaan, pidä työ/opiskelukaverit vain kavereina; jos tuntuu vaikealta ota aina vain etäisempi asenne työ/opiskelukavereihin, tee selväksi miestuttavillesi että olet aloittamassa uutta suhdetta jonka otat vakavissasi.
Tutustu uuteen kumppaniisi huolella, kuuntele vaistojasi minkätyylinen hän on, hänen arvojensa tulee olla samanlaiset kuin sinulla, uskollisuus? Mitä hän hakee suhteelta, jos hän valittaa seksinnälkäänsä yms. heitä sitä vesilinnulla ja etsi parempi. Älä etsi baareista, sen minkä baarista löytää sen taakseen jättää. Älä varsinkaan ota baariluutaa.
Tässä jotain, mutta omaa intuitiotaan kuuntelemalla löydät hänet varmasti jos osaat tätä läpikatsomisen taitoa käyttää.
Onnea matkallesi!
Kiitos kommenteistasi.
Et nähtävästi ymmärtänyt tilannettani lainkaan, mutta näin kirjoittaen juttu toki näyttäytyykin eri valossa kuin todellisuudessa. Ihmettelen kirjoituksesta huokuvaa vihamielisyyttäsi.
Minulla on elämä, josta nautin. En suinkaan elä kuin pellossa. Luotan ihmisiin ja olen itse luottamuksen arvoinen.
En väitäkään, että minua olisi petetty. On vaan surullista, että ihmiset ovat uskottomia. Jos kyseinen minua vanhempi herrasmies on todella vielä naimisissa (toisin kuin minulle keroi), niin silloinhan hän valehtelee ennen kaikkea itselleen ja vaimolleen. Tällöin ongelma on hänen. Minun on pystyttävä luottamaan siihen, mitä ihmiset minulle sanovat. Siinä mielessä olen kai joskus naiivi ja sinisilmäinenkin.
Jäi lähinnä mietityttämään luottamus ja vaistoihin luottaminen.
Itse elän sinkkunaisen elämää nykyään, ja olen tasapainossa itseni kanssa. En petä itseäni, enkä muita. Jos mies pettää vaimoaan minun kanssani, ja minä en sitä tiedä, olen toki osasyyllinen.. mutta todellisuudessa en tee mitään väärää.
Mukavaa kesän jatkoa Sinulle ja muille.
... vaimo antoi luvan hankkia rakastajatar, mutten ole sitä vielä hankkinut (vaikka mieli tekisi). Vaimo ainoastaan sanoi että pitäisi valita rotunainen eikä mitään ... (jääköön sanomatta)
Olen miettinyt tuota rakastajattaren hankkimista, mutta en kuitenkaan pysty rakastelemaan ellen rakasta toista osapuolta tai ellen ole kännissä.
Eli pitäisikö vetäistä kännit vai etsiä naista enemmän tai vähemmän "platooniseen" suhteeseen?
Ongelmansa kullakin ;-)
Tuo tarkoittaa sitä, että "vaimollas" on jo joku muu.
... mulla oli rakastajatar jo ennen nykyistä vaimoani.
...että mihin kummaan sitä rakastajatarta tarvitset? jos kerran et voisi edes rakastella hänen kanssaan, mitä hänellä tekisit muuta kuin kohottaisit itsetuntoasi mm. vaimosi silmissä?