Mies siis lähti toisen naisen matkaan ja olen ollut ahdistunut, surullinen, vihainen, epätoivoinen, kaikkea mahdollista. Nämö tunteen vaihtelee ja pystyn niiden kanssa jotenkin elämään, mutta katkeruus tätä toista naista kohtaan on aivan valtava ja syövyttää koko elämääni. Tuhlaan hänen pohtimiseensa energiaani, aikaani, elämän iloani,. Inhoa ja vihaan häntä niin paljon kuin maailmassa mitään voi vihata. Tiedän, että hän ei yksin ole syyllinen tilanteeseen, mutta silti katkeruus nyt kohdistuu häneen.
Osaisiko joku auttaa kuinka voisin päästä tästä katkeruudesta? Tästähän kun ei kärsi kukaan muu kuin minä itse.
Osaisiko joku auttaa kuinka voisin päästä tästä katkeruudesta? Tästähän kun ei kärsi kukaan muu kuin minä itse.
Vastaukset 43
Vanhimmat
Lopeta keinolla millä hyvänsä tuollainen ajattelu. Sillä vaikeutat vain ja ainoastaan omaa elämääsi, et ex-miehesi ja hänen nykyinen elämänkumppanin.
Lämmöllä suosittelen ammattiauttajan juttusilla käymistä, itsensä ja tunteidensa purkaminen helpottaa.
Ja vanha sananlasku "Aika parantaa haavat" pitää kyllä paikkaansa, mutta jos et nyt heti hae apua, niin niiden haavojen parantaminen vie paljon kauemmin.
Olet oikeassa, että miehesi on aivan yhtä syyllinen, tai oikeastaan ainoa syyllinen. Hän on parisuhteessa ollessa valvoitettu uskollisuuteen sinua kohtaan, tämä uusi nainen ei ollut sinulle mitenkään luottamusvelvollinen (ellei nyt sitten ollut hyvä ystäväsi), joten terveempää ja itsetunnollesi parempaa olisi keskittää viha enemmin mieheesi. ja sitä kautta lopulta luopua vihasta ja unohtaa ja kenties oppia jotain tulevaisuuden varalle. Se on parempi vaihtoehto kuin katkeroitua.
Itse petettynä ja jätettynä tiedän mistä puhun.
Jotenkin se on vaan niin paljon helpompi vihata tuntematonta naista kuin miestä, jota rakasti niin paljon, jonka kanssa on yhteiset lapset ja jonka kanssa on niin pitkä menneisyys. Kokemusta on, vihaan vieläkin sitä naista, vaikka tapahtuneesta on jo 7 vuotta! Se vie voimia, yritä välttää minun tilanteeni!
Helvetin vaikean kysymyksempä esitit.
Olen samassa tilanteessa kuin Sinä.
Kamppailen katkeruutta vastaan joka päivä. Olen menettänyt naisiuteni sen paskan vuoksi.
Koskee vain niin nämä sukulaisuus suhteet niin helvetisti.
En silti tosipuheessa ole menettänyt kuin sen paskan ja hukkaanheitetyn ajan elämäni. Uskon kuitenkin että saan nyt apua kun olen löytänyt hienon ja luotettavan ammatttiauttajan.
Toivon sitä samaa sinullekkin ja voimia.
Tulee väkisinkin mieleen kummassako syytä on enemmän.Miehessäkö vai naisessa? Molemmissa sanoisin.Ja aina se joka tuntee itsensä jätetyksi haukkuu toisen osapuolen.Ja kuitenkin mielessämme valitsemme itsemme mielestä sen parhaimman puolisoksemme.Pitäs ajatella missä rupes mättämään ja miksi? Olisinko voinut tehdä asialle jotain? Ja vain minä tunne on voimakkain joka eniten koko mailmassa kärsii.Niin se varmaankin on mutta kyllä siitä selviää.Niin monet ovat selviytyneet elämän kolhuista.Minulle oli suoranainen helpotus.Olin asiasta hyvilläni.
Älä katkeroidu tule ulos kuorestasi sillä elämä jatkuu.Ei sua kukaan kotoa hae. Hymyä huuleen!
.., jos voisin sanoa teille kaikille tuon kohtalon kokeneille jotain kannustavaa ja rohkaisevaa. Mutta kyllä kai tuon kokemuksen rinnalla kaikki tuntuvat melkoisilta latteuksilta..
Mutta sellainen ajatus tuli mieleen, että teillä on oikeus tuntea sen mitä tunnette. Ironisesti voisi heittää, että jos kerta elämäänne tullut toinen nainen ei ole tehnyt sinua kohtaan mitään lupausta, et sinäkään häntä kohtaan. Siis sinulla on oikeus vihata häntä niin kuin hänellä oli oikeus aloittaa suhde varattuun mieheen.
Mutta ei auta, jos sivullinen sanoo itsetietoisesti, että ryhdistäydy. Voi olla tervettäkin puhista viha ja katkeruus sisuksistaan kerralla ja kunnolla pois. Siinä sivussa täytyy kyllä muistaa hoitaa ja helliä itseä; pitää huolta sielusta ja ruumiista. Niin, se aika.. Kyllä se auttaa ja aika voi tuoda uuden ihmissuhteen ja silloin monella todellinen toipuminen alkaa.
Sdämestäni toivotan kaikille teille voimia hyväksyä asioita, joita ei voi muuttaa ja irrottautua menneisyydestä tulevaisuuteen.
Se kuitenkin on helpommin sanottu kuin tehty.
Mutta kun muutakaan vaihtoehtoa ei ole jos meinaa jotenkuten elämää mennä eteenpäin.
Se on vain mentävä.
ja heitin iltaisin moraaliset ym. rajat hiiteen mielestäni ja annoin vihan tulla yli. Mietin, mitä tekisin, jos ei olisi rajoja ja saisi tehdä juuri niin kuin mieleen juolahtaa... Hyvin terapeuttinen jakso. Kesti kolme kuukautta ja sitten huomasin, ettei enää satuta niin pahasti ja voin jatkaa rauhallisin mielin elämääni eteenpäin. Viha on tunne siinä kuin muutkin ja se kannattaa elää läpi - mielikuvituksen siivin. Käytännössä en tehnyt mitään kunhan mietiskelin paskan ulos sielustani.
ajatella saa vaikka miten tuhmia, kunhan ne jää ajatuksen tasolle
tiedän ex-vaimon joka ei jättänyt...vaan oli kuin "vaarallinen suhde" -elokuvasta: hiipimässä ex-miehen uuden asunnon postilaatikolla, mättämässä postilaatikkoon aina juuri ennen juhlapyhiä kaikenlaista mielenkiintoista ja erittäin "tarpeellista" postia, omenapusseja syksyisin, kesäisin mansikkarasioita.
Härnäämistä härnäämistä. Juorujen levittelyä, pahan puhumista, asioiden vääristelyä.
Loukkaahan se että mies käy melaansa uittamassa muualla, mutta onko sitä niin pakko itseensä ottaa. Ei kait täällä maanpäällä jonkun miehen varassa eletä. Tänne ollaan tultu yksin ja täältä lähdetään (useimmiten) yksin.
Tehkää toisille (vaikka toisille naisille) se minkä haluaisitte itsellenne tehtävän.
Kaikenlainen kosto on typerää, sairasta, keskenkasvuista.
katsoin amerikkalaisen tv-lääkärin ohjetta,en vain tiedä toimiiko se tässä tapauksessa? aion kuitenkin kokeilla: pujotan kumilenkin ranteeseeni tai kaulaani,ainakuin alan tuntea tarvetta alkaa miettimään moista paskaa,räpsäytän kuminauhaa, ja huomaan sen satuttavan. Jos ei heti toimi räpsäytän lujemmin.
Ajatus siirtyy ainakin hetkeksi muualle ja kipu myös.
Ilmoitan sitten teille kaikille, tuottiko tulosta!
Olen myös juuri jätetty, mies lähti (yllättäen) 10 v nuoremman (28 v.)matkaan, kun mies totes, et minkäs sille voi, kun kroppa ja pää on tällä kuulemma kunnossa, voisko sitä enään loukkaavammin esittää... Siitä on nyt muutama kk ja olen laihtunut (12 kg) ja lienee jo vanhentunutkin entisestäni. Pahin tässä tilanteessa on, kun itse ajatteli elävänsä tässä avioliitossa lasten isän kanssa aina... Nyt sitten se katkeruus ja viha, sitä ajattelee vaan mikä oikeus toisella oli viedä aviomies ja lasten isä ja mistä mä ikinä löydän elämän kumppanin ja vielä, jota rakastaisin, kun rakkaus ei ole koskaan kuollut. Sitten, kun alkaa miettimään mitä "pahaa" sitä on tehnyt ja kun vielä itse on kerran tapaillut varattua miestä ja silloin päätin luopua rakastamastani miehestä, kun ajattelin, että ehkä en ole ansainnut niin hyvää ja ajattelin, et ehkä sen kihlattu ei selviydy suhteen rikkoutumisesta ja sitten itselle käy näin, kova pala voin sanoa. Miten näistä tunteista pääsee..., siihen mäkin haluaisin vastauksen, puhumattakaan siitä energian määrästä, jota se vie tästä arjen pyörittämisestä.
´päästin raivon valloilleen, sanallisesti iskin miekalla lyttyyn sekä ukon että akan. Annoin kaiken kansan tietää ketä ja mitä olivat tehneet, naapureista lähtien (asuttiin kerrostalossa).
Tiesin missä akka oli töissä ja kerroin kaikille, että sen ja sen näköinen hurvelo muhinoi paskatunkioni kanssa. Mistä minä tiedän kuinka paljon ovat kärsineet, ei olla äijän kanssa puheväleissä. Päästettyäni patoutumat pihalle, sielu lepäsi. Uhkasivat käräjäoikeudella ja minä sanoin, että sitten revitään kaikki irti luurangotkin kaapista ja omaisuus uudelleen jakoon huoraamisen perusteella. Loppu ikinät. Voin olla hullu mutta terveiden kirjoissa kävelen.
tyytyväinen itseesi. Mitä voitit?
Mielestäni teit vain itsestäsi naurettavan olennon! Viha pitääkin kyetä perkamaan, mutta tuo on aivan lapsellista ja alentavaa, arvaa paljonko selkäsi takana käytöksesi on huvittanut muita....leipää ja sirkushuveja!
on se kummaa ettei saa raivota jos on raivoamisen paikka ja minua ei liikuta pätkääkään vaikka olisin tehnyt itsestäni naurunalaisen ja kukahan se loppujen lopuksi on se naurunalainen ja luuseri? Nämä kaksi tolloa vai, jotka nussivat toisiaan kuin aropuput? Ei ihme että suomessa tehdään itsemurhia kun kaikki pitää vaieta kuoliaaksi? Kärsi, kärsi kirkkaamman kruunun saat? Säilytin mielenterveyteni kun sain ampua ja kovilla. Hyvin pyyhkii nyt ja uusi ihmissuhde olemassa eikä se minun menoa hidasta vaikka mesosin? Muutan Espanjaan, siellä huudetaan kurkkusuorna. Se on temperamenttia ei hulluutta, jäyhät suomalaiset, jäätyneet jääkarhut ja muumiot.
Omaisuutta ei jaeta erilailla vaikka toinen olisi huorannut kuinka ja paljon.
Sellaista ei laki tunne.
Puoliksi menee vaikka kuinka muualla hässisit.
jäin mopen osalle ihan vapaaehtoisesti eli omaisuus ei mennyt puoliksi ja sen takia ikinät loppukin koska osituskirjan olisi voinut vielä panna uusiksi, ei ollut allekirjoitettu. Näin on! Ja vielä se per..leen äijä on vaatimassa vähäsiä tavaroitani.
Mutta nyt oli kyse tunteitten ilmaisusta ja vihasta. Ilman sen kummempia selvityksiä omaisuuden jaosta ja niihin liittyvistä asioista.
Kukin taaplaa tavallaan ja kaikki ei ole tasapäistä ja samasta sapluunasta, luojan kiitos!
Tällaisessa tapauksessa tunteet pitää näyttää. Minä tein samalla tavalla: haukuin ukon pystyyn, se toinen nainen teki pienen lähestymisyrityksen minun suuntaani, mutta välittömästi osoitin, mikä on hänen paikkansa. Miksi helevetissä jätetyn ja petetyn osapuolen pitäisi hiljaisesti tyytyä osaansa ja ruveta etsimään syytä itsestään. Avioliittoon on joskus papin edessä sitouduttu ja jos sitä sitoumusta rikkoo niin voi kyllä etukäteen arvata, että siitä ei päätä silitetä. Se toinen nainen on tietoisesti ryhtynyt muhinoihin naimisissa olevan miehen kanssa, kantakoon myös valintansa seuraukset! Vihat pitää vihata ja itkut itkeä, vasta näiden tunteiden jälkeen voi suunnata kohti parempaa tulevaisuutta. Hyvä Idja...me ollaan oikealla tiellä, sanokoot muut mitä hyvänsä :-)
että mikä nyt oli tämän toisen naisen paikka?
Ja mitkä seuraukset tästä toisen naisen omistaman miehen viemisestä pitää kantaa?
Tämä toinen nainen omaa hyvät käytöstavat, ei hän
muuten olisi yrittänyt lähestyä sinua.
Ei ex-vaimo kiinnosta ketään.
Loistava ajatus: toinen nainen saa tehdä mitä haluaa, eikä sitä sovi kenenkään mennä arvostelemaan - ei suhdetta varattuun tai toista naista persoonana. Vaimoja on sen sijaan sopivaa syyllisttää suhteen epäonnistumisesta ja siitä, että purkaa käryn jälkeen vihan vihan aiheuttajiin..
Juuripa on sovittu siitä, että jos ei jotakuta tunne tai ei ole jollekulle tehnyt mitään henkilökohtaista (uskollisuus)lupausta, niin ei silloin tarvitse miettiä, mitä teoillaan aiheuttaa täysin tuntemattomalle ihmiselle..
Kyllä on otettava vastuu teoistaan ja niiden seurauksista. Ja on hyväksyttävä sama kohtelu itselle, mitä muillekin siis tekee. Palstan naurettavin julistus ketjusta toiseen on se, että toinen nainen on syytön eikä ansaitse vaimon vihaa. Tämän asian kannattajat unohtavat sen, että vaimo on syytön siihen, että toinen nainen tulee elämään. Eli samalla logiikalla ihmiset hyvät!
Naulan kantaan vasaroit, mutta annas kun arvaan: ropisee arvostelua niskaan - kuten Idjallekin, vaikka samalla tavoin käyttäytyi: teki oman valinnan teoistaan.
uhri on aina huonomassa asemassa kuin rikoksen tekijät, jos puolustat itseäsi joudut kenties vankilaan. Sama pätee näköjään avioeroissakin vaikka itse olisi syytön. Syytetään vaikka on syytön.
Oli tossa itse asiassa pointtia!;)
Itseäni on kyllä yleensä hirvittänyt nuo uskottomuus-palstan sodat...mutta kyllä se minustakin on aika pieni paha, jos tunteensa purkaa. Parempi niin kuin katkeroitua täysin. Jos olisin kolmas osapuoli niin pitäisin mölyt mahassa ja kestäisin asian, sehän on lopulta vain huutamista... Jopa mustamaalaamisen sulattaa...mutta se työpaikka-juttu meni musta liian pitkälle. Se paikka on töitä eikä rakkauselämän kriisejä ja ym. intiimielämää varten. Muuten iloinen puolestasi jos olet päässyt asian yli :)
kertoa paljonkin ;-) Minun mielestäni hyviin tapoihin kuuluu sekin, että maahan lyötyä ei enää potkita. Paikan näyttämistä sekin, että en suostu olemaan sen naisen kanssa missään tekemisissä (meillä on aikuiset lapset) kun sitten vasta kun olen itse siihen valmis. Minulla on oikeus laittaa rajat sille, miten minua saa satuttaa ja loukata.
espanjalainen ja lähden kotiin, ei ole lapsia.Jos olisi, ottasin ne matkaan ja opettaisin näyttämään tunteensa.
Empatiaa sinulle. Myös minun avioliittoni loppui 15 v jälkeen toiseen naiseen. Kamala viha tuota naista kohtaan aluksi oli, edelleen halveksin häntä. Ei auttanut toisten hyvää tarkoittavat sanat että yritä päästä vihasta ja katkeruudesta. Tuohon auttoi vain aika. Oman uuden onnen löytäminen myös auttoi.
Vielä tulee sinunkin elämääsi onnea ja iloa ja silloin huomaat että olet selviytynyt sittenkin. Tsemppiä.
Oma kokemukseni noudattelee aika pitkälti sinun kokemaasi.
Aika ja uusi luja ihmissuhde auttavat alkuun. On myöskin todettava niin,kun olin löytämässä tukevaa maata jalkojeni alle,niin tuleepa vastaan niitä kanssaihmisiä jotka vetävät maton taas jalkojen alta. Kertomalla kaikkea mahdollista ja mahdotonta. Tiedä sitten onko tämä ilkeyttä vai vihaa minua kohtaan.
Mutta kun siitäkin on vain mentävä eteenpäin,jos et yksin niin läheisen ihmisen kanssa tai ammattiauttajan apuun luottaen.
Joskin minulla meni luottamus kaikkiin naisiin.
Nyt viiden vuoden jälkeen olen pakottanut itseni ajattelemaan, etteivät kaikki naiset ole samanlaisia. Ajatus kuitenkin hiipii yhä ja yhä mieleeni.
Onneksi ainoa valoisapuoli asiassa on että en enää tunne olevani ainut nainen jolle on käynyt näin.Sempä vuoksi toivon kaikille meille hylätyille voimia ja yhteisen rintaman rakentamista vaikeuksien yli.
siitä kun ex narahti (siis silloin oltiin vielä naimisissa). Pettymys ja viha miestä kohtaan oli valtava. Lutkalleen olin nimenomaan katkera. Tuskin olisin ollut kertapanosta, tai ainakaan jos olisi ollut niin että toinen ei olisi tiennyt, mutta hän oli tiennyt minusta, ja käytännössä molemmat olivat käyttäneet minua taloudellisestikin hyväkseen jo kuukausia, puhumattakaan emotionaalisesta hyväksikäytöstä johon pettäjäpari aina syyllistyy petettyä osapuolta kohtaan.
Tunteet velloivat vuoristorataa niinkuin ne tapaavat tehdä. Johtoajatuksena pyrin pitämään sitä että toivun, toivun varmasti, minusta tulee vahva minä, välitän itsestäni ja lapsistani ja ihmisistä jotka ovat arvoisiani, ja exästä ja lutkasta en välitä. En voi väittää etten olisi silti välittänyt, viha jyskytti niin helvetisti päässä että olisin voinut haljeta. Yritimme exän kanssa käyttäytyä sivistyneesti, jo lastenkin takia. Välillä läikkyi silti, eikä vain minulla vaan myös exällä. Exä pettikin nykyistään kanssani jonkun kerran pian eron jälkeen - vikatikki ainakin minulle. Kun aloitin seurustelusuhteen puoli vuotta eron jälkeen lopetin nämä kuviot, tai ne loppuivat.
Mitä tunnen nykyään? En voi arvostaa kummankaan menettelyä. Katson että minun ei tarvitse yrittääkään. Olen määritellyt omat kanssakäymisen rajani niin että olen tekemisissä vain lasten asioissa. Vaikuttaa siltä että sieltä puolen haluttaisiin "olla ystäviä". En halua olla sellaisten ihmisten ystävä, sorry vaan. Katkera en silti mielestäni ole; joskaan en nyt ihan hirveästi heitä voi siunata niin enpä kiroakaan. Oma elämäni on nyt paremmin kuin vuosiin. Mennyt parikymmentä vuotta on kuitenkin pitkä siivu elämästä, ja itse suunniteltu koti joka jäi eksälle, tuttavapiirin ja lasten tuttujen elämänkuvioiden katoaminen ovat isoja asioita joita ei voi Cosmo-tyyliin oikeassa elämässä vain huiskaista olan yli. Annan itseni rauhassa rakentaa uutta, mutta tässä vaiheessa en näe mieltä haaskata voimavarojani mihinkään menneeseen katseluun, semminkin kun ne asiat herättävät kipeitä tunteita. Aika parantaa minun haavani, kuka parantaa eksän haavat ei kuulu minulle.
nimitellä lutkaksi, huoraksi, lumpuksi naista johon miehesi rakastui?
Ja joka sinun käsityksesi mukaan varasti miehesi sinulta?
Jos tuota naista ei olisi olemassa, sinun avioliittosi kukoistaisi?
Sellaiseksi hän mieleeni syöpyi ja sellaiseksi häntä mielessäni nimitän. Jos yleensä miksikään. Muiden kuullen en häntä puhuttele lutkaksi vaan...jaa, en taida puhutella häntä miksikään koska en puhu hänestä. Huorahan hän ei ole, koska käsittääkseni ei ottanut maksua.
"Rakastuminen" (mitä se sitten onkaan) on sallittu. Valinnat vain pitäisi tehdä, ja rehellinen pitäisi olla. Olisin voinut energiani ja lämpöni ja yrittämiseni kantaa muuhun kuin silloin jo toivottoman suhteen ylläpitämiseen, kun tämä rinnakkaissuhde kerran oli olemassa. Rehelliset ihmiset eivät valehtele. En kuvittele että joku "vei" mieheni ihanasta avioliitosta. Tiedän kuitenkin, että pitkässä suhteessa on aikoja ja aikoja. Olisin lähtenyt yrittämästä heti kun mies olisi sanonut että ei yritetä enää. Erosta olin puhunut minä, mutta miehen mielestä kannatti vielä yrittää! Ilmeisesti hänelle jota ei saa jonkun mielestä nimittää lutkaksi mutta joka mielessäni silti sellainen on, olisi sopinut hyvin tällainen rinnakkaiselämä; minulle ei. Minä halusin eron suhteen paljastuttua, ja sen myös hain.
Mun oloni on parempi kuin ennen. Kuitenkin, ajatellessani entistä elämää tunteet möyryävät. Menetin paljon ja lapset menettivät myös. Sainkin tietysti paljon: elämäni itselleni, pitkästä aikaa. Ja sain paikata haavoilla olevia lapsia, velkaantua lisää, rakastua uudestaan (sinkkuna sinkkuun huom). Ja nimitellä mielessäni lutkaksi sitä joka mielestäni lutka on. Ja eksäänikin saan nimitellä mielessäni miksi tykkään.
Niin sinäkin saat. Alkuperäiselle (ketjun aloittajalle) toteaisin, että kyllä se lutkaksi nimittely omassa mielessä kyllä helpottaa.
miettineet että jos nainen tai mies lähtee toisen matkaan että suhteessa ei kaikki ole hyvin?? vaikka voihan se vaikuttaa omalta osaltaan että kaikki on hyvin.. mutta enta jos toinen on lopettanut rakastamasta.
sikäli ei pitäisi vihata tuntematonta naista taikka omaa miestään vaan miettiä mikä meni vikaan??!! nimittäin itselläni on kokemusta tästä. nykyään seurustelen miehen kanssa joka on eroamassa ja hän on avoimesti kertonut syyt miksi.. tunteen loppuminen on yksi niistä.. joten kannattaa miettiä ennen kun syyllistää ja vihaa tuntemattomia.
nimittäin itsekkin sanoin miehelle että jos minun kohdalla niin käy kertoo rehellisesti.
entä kun sitten itse löydätte uuden sitten sitä ollaan suu niin muikeana.. joten eläkää ja antakaa toisten elää..
nimittäin kyllä minun mies ystäväni on lasten takia äitin kanssa väleissä. ja niin pitääkin.. typeräähän se olisi jos ei olisi.
ja mies itse siis teki avioero päätöksensa jonkun aikaa tilannetta tutkailtuaan.. joten tiiä aina näitä syitä.
Varmasti jokainen tietää, joka on ollut pitkässä suhteessa, itse puhun 8 v. kokemuksesta, niin onhan niissä vuosissa aina ylä-ja alamäkiä..., mutta eiköhän kysymyksessä ole yllättäen suhteesta lähteminen. Tavatessani mieheni, niin pyysin vain yhtä asiaa, että ilmoittaisi, ennen kun on myöhäistä, että asioille vois kenties yrittää tehdä jotain, ennen kolmatta osapuolta, mutta eipä se sopinut vaan lähti työkaverinsa matkaan liikoja infoomatta perhettään. Reilua tai ei, niin eipä näillä toisilla naisilla ole puoleen tai toiseen paljon puolusteltavaa, kyllä ne tietää mitä tekevät ! Vai rakkauden loppuminen, no tiedät sitten vaimojen tunteet, kun ja jos olet se jätetty....
onko mies siis kertonut vaimolleen, että rakkaus on loppu ja seurustelen nyt jo toisen kanssa, vaikka eroa ei ole vielä haettu..? Vai onko se rehellisyys sitä, että puolisolle ei kerrota mitään, vaan sille toiselle kerrotaan ne eron syyt..?
Kysyisin siksi, kun käskit miettiä sitä, että josko siinä suhteessa vika. Niin eikö sitä miettimistä pitäisi aloittaa ennen suhteilua muihin - ja nimenomaan sen, joka on suhdetta etsimässä! Ja jos aikoo olemassa olevaa liittoa parabtaa, niin auttaako tosiaan toisen naisen/miehen kanssa parisuhteen ongelmien puiminen ja pohtiminen??!! Nyt ei tosiaankaan ymmärrä teidän nk. toisten selittelyjä.. Että josko hiukan valaisua, kiitos.
Hyvä pointti: mun mieskin alkoi puimaan suhteen ongelmia uuden naisen kanssa. Ongelmat eivät edes olleet kovin kummoisia, ei sellaisia, mistä ei oltais selvitty (kertoi ne myöhemmin minullekin, kun oli jo aloittanut uuden suhteen).
On niin helppo puhua vanhan suhteenongelmista uudelle ja ymmärtävälle naiselle, mutta entäs kun samat ongelmat ovatkin yhtäkkiä uudessa suhteessa: tarvitaanko taas uusi ymmärtäjä jonka syliin kaatua?
on siinä miehen suhteessa muutakin vialla ja todella pahasti hän joutui niistä (kärsimään) vuosia. mutta ne ovat hänelle niin henkilökohtaisia joten en niitä käy tässä kertoilemaan.
mutta sanoisin jos sama olisi teidän kohdallanne toinin päin mitä mies ystävälläni oli eli asia koskiasi teitä ja kyseessä olisi miehenne. sanoisin että ette olisi edes vuotta kestäneet vaan hylänneet kumppaninne ko asian takia.
Minä tunsin ihan samaa. En voi vieläkään sanoa tuntevani kauheasti sympatiaa toista naista kohtaan, sitä joka vei miehen multa ja isän lapsilta. Tietysti mies oli itse kovin aktiivinen asiassa, joten ei ole todellakaan yksin naisen syytä. Tämä nainen kuitenkin soitteli meille koko sen ajan, kun mies mietti jatkaako meidän kanssa vai aloittaako uusi suhde. Nainen syyllisti miestä, oli rakkauden marttyyri ja esitti välillä etäistä hankkimalla muita miehiä. Lopulta mies pelkäsi menettävänsä uuden naisensa ja lähti. Tunnusti samalla rakkautta minuun kuitenkin mutta että toinen rakkaus oli sitten suurempi, koska nainen niin tarvitsi häntä. Oli siis syytäkin hiukan ärsyyntyä tätä toisesta naisesta.
Itse olen kuitenkin miettinyt asian niin, että uusi nainen ei kuitenkaan pahin mahdollinen, on kiltti lapsillemme. Voisi olla hullumminkin. Jos siis levoton mies aina etsiii itselleen kuitenkin uuden naisen, hyvä että sentään ihan ok-tyypin.
Itse etsin itselleni uuden harrastuksen ja menin työpaikassa kiertoon eli sain uuden innostavan työtehtävän. Olen nähnyt paljon ystäviäni. Emme ole pohtineet eroa tai haukkuneet toista naista vaan miettineet positiivisia asioita elämissämme. Voin nykyään todella hyvin. Vuosi erosta ja mies sen sijaan hiukan kaipailee välillä takaisin. ollut ryppyjä rakkaudessa. En taida ottaa takaisin :-D
onkin aika hyvä asenne tuohon:) tottahan se on että ja jos miehelle ja naiselle on ero tullut niin uuden kumppaninkin pitäisi oikeastaan myös lapset hyväksyä:) tavalla tai toisella.
ja eikös se ole hyvä että hyväksyykin. harmittavan moni vaan syytää lapsensa vihaamaan äitin tai isän uutta kumppania.. mutta jokainenhan toimii tavallaan uskoisin näin..
vaikka kyllä minusta äiti on aina äiti ja isä on aina isä:) vaikka voissa paistaisi.
itsekkin sanoin miesystävälleni että ystävää enempää en hänen lapsilleen ole enkä tule olemaan:)
Jeesus noita hymiöitä...
Sun tekstistä tuli todella hyvä mieli ja minusta olet hoitanut asian enemmän kuin kiitettävästi. Sun kaltasia tarvittas lisää tälle ja muillekin palstoille. Ihmisiä, jotka ovat selviytyneet ja oikein keinoin, heistä se suurin apu on niille, jotka ovat vielä painiskelevat asian kanssa ja tarvitsevat apua.
Samoin tämä keskustelun aloittaja vaikutti hyvin fiksulta tapaukselta ja olen lähes varma, että hän pääse elämässään jatkamaan hetken kuluttua paljon parremmalla pohjalla.
Nousi oikein hymy kasvoille tekstienne jälkeen luettua niitä negatiivisempia kirjoituksia. Toisaalta en siitäkään voi syyttää sillä en tiedä miten itse asian hallitsisin.
vain mielen ilmauksia vähän niinkun (hymyilee taikka on vihainen jne). saathan sinä nälviä siinä jos jokseenkin katkera olet jostain koska minähän en ole sinulle mitään tehnyt;)
sanoin vaan oman mielipiteeni.. asiaan.
Antaakaa naisen tuntea katkeruutta sillä siihen hän on tuossa tilanteessa oikeutettu. Kuten huomaamme, hän haluaa jo itse päästä eroon siitä katkeruudesta joka on terve merkki siitä että hän haluaa parantaa itseään eron jälkeen.
Oma vaimoni lähti työkaverinsa matkaan vuosi sitten ja syy siihen oli se että oma keskinäinen suhteemme ei ollut mallillaan. Itse olin vuosien aikana eksynyt pari kertaa väärään vuoteeseen ja sehän ei tee parisuhteelle hyvää joten se oli minun osuuteni siihen soppaan mutta kyllä se kirpaisi ja syvältä kun nainen jota syvästi rakastin, "kosti" aloittamalla suhteen toisen miehen kanssa.
Miehellä oli omassa elämässä pitkä suhde ja silti "hakkaili" työpaikalla vaimoani kuukausi tolkulla, kyllähän siinä kuka nainen tahansa ihastuu moiseen mieheen. Sitten oli vuoden tauko kun vaimo vaihtoi työpaikkaa. Miehellä meni sillä välin oma suhde kiville ja sitten otettiin sähköpostitse taas yhteyttä mun kumppaniini "vanhaan ihastukseen". Arvaahan sen, kuinka siinä kävi. Vaimohan meni ihan sekaisin ja riensi kaverin luokse "salaa" harrastamaan "kiellettyä hedelmää" ja aloitti samalla suhteen tuohon mieheen.
Vuosi on tässä kärvistelty, muutama lyhytaikainen suhde kokeiltu mutta silti aika-ajoin sattuu edelleen. Olen ajatellut että jokainen saa "pilata oman elämänsa" haluamallaan tavalla ja minä voin vaikuttaa ainoastaan omaan elämääni ja sen laatuun.
Aika tosiaan parantaa haavat mutta silti aina välillä samat vanhat katkeruudet edelleen pulpahtavat pintaan.
Syytinkö miestä tästä kaikesta? Totta helvetissä syytin, kaverihan tuli sotkemaan mun elämääni mun vaimoni kautta. Syytin myös itseäni omista hölmöilyistäni ja tietenkin myös vaimoani siitä ettei hän ollut ottanut eroa jos kerran voi huonosti mun kanssani. Asiat olisi voinut hoitaa paremminkin muuttamalla "tapahtumajärjestystä" eli ottamalla ensin sen eron ja sitten vasta aloittamalla uuden suhteen.
Voimia teille kaikille saman kokeneille ja ennen kaikkea tämän "ketjun" alottaneelle Linnealle. Sure surutyösi rauhassa loppuun (viha ja katkeruuskin kuuluu osana siihen) ja aloita sen jälkeen uusi, parempi loppuelämä.
petetyt vaimot huokaisivat helpotuksesta kirjoituksesi luettuaan. Ja siitä syystä, että naisiin on perinteisesti liitetty "katkeruus" ja viha petetyksi tulemisesta tai siitä, että mies häipyy..
Mutta eiköhän pettäminen satu sukupuolesta riippumatta!
Ja tuo oli loistava pointti: Kukaan toinen ei todellakaan ole "ulkopuolinen" petetyn elämässä. Sitä jankutusta en ole koskaan täällä tajunnut.. Että jeesustelua tosiaankin vihan tuomitseminen!
Hei, luin nopeasti kuinka kerroit katkeruuden tunteestasi. Olen aina itse ollut sitä mieltä, että pahin tunne, jonka ihminen voi kokea on nimenomaan katkeruus. Se myrkyttää mielen, usko pois. Ja sinun tulee lisäksi uskoa, että pääset siitä eroon -jos vain haluat.
Itse en ole kokenut vastaavaa, tai toisaalta olen, mutta vain toisin päin. Eli petin miestäni hänen siitä tietämättään ja vaadin eron ja särjin mieheni sydämen. Rakastuin toiseen mieheen. Enkä koskaan pääse eroon syyllisyydentunteestani, mutta pääsin eroon siitä, että se söi mieltäni ja teki arkielämän mahdottomaksi (koska koko ajan vain vihasin itseäni).
En usko humpuukeihin. En ole koskaan uskonut, mutta sain apua juuri tällaisesta ns. humpuukihoidosta. Kävin energiahoidossa. En osaa kertoa itse hoidosta sen enempää, mutta se HELPOTTI, se poisti kaiken sen kauhean suuren vihan ja itseni syyttelyn. Työkaveri kehotti, koska näki, että saan pian hermoromahduksen itseni kanssa. Hoidon jälkeen aloin nukkumaan hyvin (nukahdan todella nopeasti), suuret tunteen ailahdukset hävisivät ja hyväksyin tilanteen.
En osaa sen kummemmin sanoa, kuin että oma tilanteeni oli paha, ja hoito auttoi. Suosittelen enemmän kuin uskotkaan sen kokeilemista, ei se ota jos ei annakaan. Netistä löytyy varmasti hakusanan avulla.
Tsemppiä!