Olen 23 vuotias nuori nainen ja opetin juuri anopilleni, jolla on 4 lasta, että kuinka hernekeittoa tehdään itse. noin kymmentä muuta ruokalajia... Joskus toivoisin, että minulla olisi anoppi, joka olisi jakelemassa neuvojaan minulle, eikä toisinpäin. Lisäksi en ole varma uskallanko jättää tulevaa lastani heille hoitoon tms. Mieheni ymmärtää tilanteen hyvin. Appiukko on joko töissä tai kännissä. Hoh hoijaa... Onneksi omat vanhempani osaavat neuvoa asiassa kuin asiassa. Joskus kateellisena kuuntelen kun ystävät valittavat hössöttävästä anopista.
Näinkin
voi olla
91356
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
elikkä kotiinpäinveto,jos ymmärsit. Joka tapauksessa olet siis kateellinen hössöttavistä anopeista, joista myös näemmä valitetaan. Mikään ei siis kelvanne. Ja jos anoppi sitten "elää omaa elämäänsä", jota myös monet toivovat, niin sekään ei kaikista ole sopivaa, silloin voidaan tulkita, ettei välitä teistä, eiks niin...?
miksikään kilpailutilanteeksi perheidemme välillä. Heillä on taas moni muu asia enemmän mallillaan, kuin meillä, mutta kun kavereita kuuntelee, kun ne valittaa neuvovasta anopistaan, niin kyllä sitä aina vähän kateellisena kuuntelee. En tiedä kumpi sitten parempi olisi, neuvova, vai neuvoja kaipaava anoppi..?
Voi kun saisin kaltaisesi miniän!
Mie olen hössö ja vanhanaikainen anoppi
Käyn pesemässä miniöilleni ja pojilleni ikkunat keväisin ja syksyisin.
Leivon pullaa, tyrkytän mukaan, kun nuoret tulevat kylään.
Olen nenä pitkällä nuorten asioissa, että itseäni naurattaa se. Haluaisin tietää mahdollisimman tarkkaan heidän elämänsä kuviot.
Olen neuvomassa kärkkäästi heti, kun annetaan tilaisuus. Sen verran on suu supussa, etten neuvo ellei kysytä. Mutta varjele...pienikin viittaus sinne avuttomuuden suuntaan, niin johan lähtee!
Kaikenlaiset sairaudet innostavat minua ja lasten kuumeet ym. kasvatusongelmat.
En miniöitäni neuvo suoraan, vaan epäsuorasti vihjaillen poikieni kautta.
Ihmeekseni miniät eivät ihan oksennukseen asti minua inhoa.
Tiedän kyllä millainen kyylä minussa asuu, ja olen heille sanonut, että saatan olla varsinainen käärme.
Olen erittäin pollea silloin, kun minua kutsutaan hätiin ja apuun.
Totta olen huomannut, että käyttävät hyväkseen taipumustani sotkeutua muiden asioihin. On tullut monet suursiivot tehtyä, ja kipeät lapset hoidettua ja pippalot järjestettyä puolelle suvulle.
Pidän kotitaloustöistä vanhanaikaiseen tyyliin: matonkuteet on leikattava, on säästettävä, on säilöttävä, on siivottava säännöllisesti, on paikattava ja parsittava, ommeltava, neulottava, ym.
Rakastan juoruamista, ja kaikkea mitä kunnon ämmän rooliin kuuluu.
Kunnioitan miniöitäni, että kestävät minua!
...hauskalta ihmiseltä kyyläksi: ehkä ne miniäsi eivät sen takia sun vuoksesi oksentelekaan. Pahantahtoinen ja alentuva sotkeutuminen on ikävää.
Kerrankin joku tunnustaa ja sitten ei uskota.
Arvaa miksi en usko sinua?
Analysoit itseäsi niin taitavasti ja ansioikkain sanakääntein, että on vaikea uskoa sinun olevan käytökseltäsi tökero.
Taisit kirjoittaa kirjoituksen pilke silmäkulmassa ;))
Kyllä oli pilkettä, silti olen todellisuudessa tuollainen.
Kesti pitkään, että hyväksyin kääkkämäisyyteni ja ämmämäisyyteni. Nyt tulen toimeen noiden ominaisuuksieni kanssa.
On siinä miniöilläni kestämistä!
Ei vauvaa vielä edes talossa, ja nyt et tiedä uskallatko jättää häntä anopin hoitoon!
Lapsi kuule hoidetaan itse.
Kun sinulla on vauva, katso tarkkaan koska ja minne annat hänet hoitoon, sillä menosi eivät saa olla ensisijainen asia. Lapsen paras paikka on kotona.
enkä nyt tosissani ole ensimmäisenä hoitopaikkaa miettimässä:) Heitin vaan esimerkin(tai yritin heittää),joka kuvastaisi sitä, että minkälainen meidän suhteemme on.
Hienot neljä lasta on anoppi kasvattanut, mutta valltettavasti kun mies alkoi juomaan, ei hän kaupassa enää uskalla yksin käydä. Joskus vaan olis kiva jos anoppi olis sellanen "sekaantuja" ja hössöttäjä ja aina jakelemassa neuvojaan:) Mut hyvä näinkin.
Älä jätä lastasi yksin ko. pariskunnan hoitoon, jos vähänkin epäröit, vaan järjestä muuten lapsille kivaa yhdessäoloa isovanhempiensa kanssa. Luulen, että anoppikin on siitä mielissään, jos miehensä kerran ryyppää. Se ettei osaa tehdä hernekeittoa ei tietenkään vielä mitään kerro lasten hyvinvoinnista ;).