enkä häpeä sanoa sitä. Olen tehnyt kaikki asiat, kuten minua "viisaammat" ovat neuvoneet. Olen kouluttautunut lainarahalla ja hakenut töitä päivittäin. Eipä ole onnistanut! Turha tulla syyttelemään, että työttömyys olisi oma vikani. Suomessa vain etsitään syyllisiä työttömyyteen, mutta ei tehdä mitään sellaista, jolla työttömyys poistettaisiin. Etsitään vain syyllisiä. HAISTA VITTU SUOMI JA SUOMALAISET!!!!!!!!!!!!!!!!!
Olen
TYÖTÖN
9848
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Suomessa ylläpidetään suurta työttömyyttä hallituksen toimesta. Sinä voit vaikuttaa tähän muutenkin kuin äänestämällä. Sinulla on kyky kirjoittaa. Ota päämääräksesi kirjoittaa joka viikko vähintään yksi asiallinen viesti päättäjille, työttömyyden poistamisesta sallimalla työpaikkojen synnyttäminen.
Päättäjiä meillä ovat puolueet, lähinnä demarit ja keskusta. Heidän puolueittensa johdon ja päämäärän valitsee heidän jäsenensä, jotka useimmiten ovat kunnan aktiiveja. Eli oikea osoite vaikuttaa asioihin on kunnanvaltuustojen ja kunnanhallitusten jäsenet. Ja asia on poistaa rangaistukset itsensä työllistämiseltä ja työpaikkojen synnyttämiseltä. Tietysti myös oma kansanedustaja on oikeutettu saamaan postia.
Vaikka et itse haluakaan synnyttää työpaikkaa tai työllistää itseäsi, niin joku muu voi tehdä sen jos siitä ei rangaista. Joten kannattaa vaatia rangaistusten poistamista jotta syntyisi uusia työpaikkoja kaikille.
Muussa tapauksessa on ainakin varmaa, että vuoden 2006 alusta tulee voimaan pakkotyölaki, joka käytännössä pakottaa työttömän tekemään kahdeksen tunnin työpäiviä työttömyystuella eli noin 500 euron kuukausipalkalla. Usein palkka jää pienemmäksi jos työpaikan vaatimuksena on kalliit työvaatteet ja matka on pitkä tai sairastuu.
ETTET JOUDU TÖIHIN SIELLÄ SAA VAIN STRESSIÄ BURN OUTIN JA KAIKKI VAPAA-AIKA JA ELÄMÄSTÄ NAUTTIMEINEN JÄÄ KOKONAAN. KILPAILUHENKI SEKÄ PELKO LOMAUTUKSISTA PIILEE KOKOAJAN JA KIIVAS TYÖTAHTI PAINAA URAKALLA NISKAAN JA VITTUMAISET TYÖKAVERIT/TYÖNJOHTAJAT PÄÄLLE TYÖPAIKKAKIUSAAMISINEEN. JA ELÄTKIN PITEMPÄÄN KUIN TYÖSSÄKÄYVÄT(tutkittu asia).
On kuule elämästä nauttiminen kaukana näillä tuloilla ja sillä velkataakalla, mikä on niskassa. Vittumaisista työkavereista pääsee eroon työajan jälkeen parkkipaikalla, mutta tämä saatanan työttömyys tulee jo uniin. Tämä jatkuva penninvenytys ,rahattomuus ja toivottomuuden tunne ovat tupalsti rasittavampaa kuin työstressi. On jonkun verran kokemusta myös mainitsemastasi työstressistä ja vittumaisista työkavereista/työnjohtajista. Tämä työttömyys kalvaa paljon pahemmin.
Ilmeisesti yrität elää yli varojesi - jos velat painaa ja ahdistaa!
- sinun pitää elää kuten työtön köyhä 300e/kk.
- sitten ei ahdista ja huomaat kuinka vähällä ihminen pärjää - kaurapuurolla.
-ei ole elintasoongelmaa !!!!
---ja mitään et saa mukaasi sinne iäisyyteen - vaikka olisit kuinka tärkeä ja hyvätuloinen...
kun ne (opinto)velat on hommattu ennen tätä työttömyyttä. Silloin vielä luotin "viisaampien" puheisiin loistavasta tulevaisuudesta Suomessa.
Minkä alan koulutuksen olet suorittanut?
Kyllä se työttömyys on valitettavasti oma vikasi. Et ole työllistynyt koska et ole ollut työnantajalle kelpaava hakemiisi paikkoihin. Joku toinen on ollut sopivampi. Työnantaja ottaa töihin sopivimman henkilön, kuten pitääkin.
Äläkä turhaan mitään syyllisyyttä tunne, vaan taistele! Selvitä mikä on ongelma ja ratkaise se!
Ongelman selvittämiseen auttaa se, että hakemistasi paikoista voit pyytää analyysiä siitä, miksi sinua ei valittu.
Selvitä puutteesi, miksi et ole saanut töitä ja korjaa puutteet.
sinä vitun särkimies vittuun tältä palstalta. Mitenkäs sen ampumaharrastuksen laita on? Jokos olet päässyt ammuskelemaan työttömiä? Et osaa pysyä tältä palstalta pois, vaikka niin lupailit.
Oletko edes yrittänyt toimia ohjeeni mukaan ennen kuin tyrmäät sen?
Ymmärrän kyllä vastustuksen jos olet ohjeeni mukaan yrittänyt toimia mutta se ei ole auttanut.
Yritäppä, ihan oikeasti.
tehdä vaikka mitä asiani eteen. En viitsi kanssasi edes keskustella, koska kommenteistasi paljastuu syyllistävä asenne työttömiä kohtaan. Oletko itse koittanut analysoida ennakkoluulojasi työttömiä kohtaan. Jospa sinunkaltaisillasi ihmisillä olisikin mielipiteen muutoksen aika. Teitä nimittäin tuntuu olevan rekrytoijien joukoissa kasapäin. Kun kerrot heille olleesi jo jonkun kuukauden työttömänä, niin sen jälkeen keskustelusta saatava hyöty on lähinnä leukalihasten treenausta. Koitappa nyt analysoida itseäsi. Jospa vika onkin sinussa, kuten ilmeistä on. En ymmärrä tarvettasi tulla kirjoittelemaan tänne palstalle. Ethän ole työtön. Motiivinasi on lähinnä vittuilu ja syyllistäminen. Olen analysoinut kirjoituksiasi ja tullut siihen lopputulokseen, että olet jollain tavalla kieroutunut luonteeltasi. Johtuuko tämä kenties lapsuudestasi vai jostain muusta, en tiedä. Kenties isäsi tai äitisi on leikkinyt kanssasi liian vähän tai liian paljon?? Selvää on kuitenkin, että kannat kaunaa jostakin työttömiä kohtaan. Koitappa nyt mennä itseesi ja löytää elämääsi sisältö jostain muualta. Kuten olet varmaan huomannut, neuvojasi ei kukaan kaipaa. Nyt on analyysisi aika. ANALysoi!!!!!!!!