Olen 22-vuotias, urheilullinen, mukiinmenevän mukava ja useimmat ovat vielä kehuneet minua komeaksikin. Ongelmanani on kuitenkin se, etten saa naista millään. Tai siis, on mulla ollut useampiakin deittejä, mutta koskaan nämä naiset eivät ole halunneet olla paljon muuta kanssani kuin ystäviä. Tämä voi johtua myös siitä, että treffeillä menen usein lukkoon kuin teinipoika enkä keksi oikein mitään sanottavaa. Baareissa en ole pahemmin rampannut, mutta kai mun pitää vaan alkaa sielläkin joka perjantai istua. Löytyisiköhän baareista seuraa kohtuukomealle miehelle, edes yhdeksi yöksi...?
Missä vika?
Ray
82689
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Vika on naisissa, jotka eivät kykene vastavuoroiseen kanssakäymiseen miesten kanssa. Suuri osa naisista omaa huonot sosiaaliset taidot. Miesten seurassa ollaan passiivisina ja hiljaisina ja odotetaan, että mies hoitaa puhumisen ja keskustelun eteenpäin viemisen. Treffien loppupuolella on tietenkin miehen tehtävä ehdottaa seuraavaa tapaamista.
Naiset eivät kykene tekemään mitään itse, vaan kaikki vastuu on aina miehellä. Naiset narisevat aina kaiken maailman vaatimuksiaan, vaikka eivät itse kykene mihinkään. Säälittävää, kaiken kaikkiaan.
toi o kyl totta
Toi oli helvetin hyvä vastaus :)
sovittaisko niin, ettette yleistä, kun kuitenkaan ette ole kaikkia naisia tavanneet, tuskin edes omasta kotikunnastanne, saati isommista ympyröistä. Kaikilla naisilla ei ole edes kuukautisia, joten mitään muutakaan sellaista mitä kaikki naiset varmasti tekevät ei ole edes olemassakaan.
Pienen esimerkin vuoksi voin kertoa tapauksen, jossa saamaton osapuoli oli mies.
Nainen alkoi jallittaa hiljakseen itseään hieman vanhempaa miestä, joka aina välillä näyttikin kiinnostuvan. Parhaiten hän vastasi, oli puheissa ja katseissa mukana silloin kun joitain toisia henkilöitä oli läsnä, mutta annas olla kun mies ja nainen kohtasivat kaksistaan. Mies tervehti hätäiseen, meni pää neljäntenä jalkana karkuun.
No, nainen päätteli että on tekstareitten aika, kun ei ennätä livenä sanoa sanottaviaan.
Mies sai takuuvarmasti viestit, mutta heidän nähdessään mies alkoi juosta entistä hurjemmin karkuun, viiletti muka näkemättä,muka viestejä saamatta..
Niin saamaton ja passiivinen oli mies, että nainen viimein uskoi ettei kiinnosta mutta jäikin ihmettelemään miten pohjattoman typerää käytöstä voi joku esittääkään, ettei kykene edes selväsanaiseen treffikutsuun vastaamaan yhtään mitään.Arvoitukseksi vain jäi, eikö ollut kanttia,munaa, selkärankaa sanoa naiselle edes että kiitos mielenkiinnosta, mutta ei kiitos. Sekin piti naisen itse tajuta, mutta tarinamme ei kerro vieläkään oliko naisen päätelmä miehen passiivisuuden syystä oikea vai väärä.
excuse moi-vaan, noi se ei mene, tiedät Eero itsekin. Ehkäpä sussa on vikaa..jos nainen on kiinnostunut niin takuulla juttelee.
mene vaa raflaan, kyl sielt aina heruu, mut älä vedä perseit muuten saatat herätä jonku hirviön vierest.
Helpoin tapa pokata hyvännäköinen muija raflast o mennä sinne aika selvänä(3-10 bissee tai pari shottii, riippuu sun toleranssista) ja älä juo ku pari drinkkii koko iltana raflas. Mene sinne vaa ja jubaa naisten kans.
Yleensä raflois naistet ei oo niin ujoja.
heh heh (3-10 bissee tai pari shottii, riippuu sun toleranssista)
nauroin aivan kippuralle itteni.. hienoa
kuuntele tätä miestä jts83 pääset pitkälle (oikeasti) heh
mutta oikeasti naiselle jutella vain paljon, ja sitte kyllä lohkeaa pimppaa yöksi.. ole oma ittes ja tai vedä sellaista showta sielä että muistaa sut vielä vuodenpäästäkin.. :)
Baarissahan mennään lähinnä ulkonäön mukaan, joten kannattaa kokeilla sitä jos on vähääkään hyvän näköinen. Ihmisillä on eri maut ulkonäön suhteen, joten aina löytyy joku joka pitää just sinusta. Toisaalta kaikki naiset eivät ole aktiivisia, joten sun kannattaa olla itse aktiivinen ja lähestyä naisia. Itse en harrasta yhden yön juttuja ja lähinnä petyn, jos joku sellaista ehdottaa. Eli jos haluat naisen tuntevan itsensä haluttavaksi, enemmäksikin kuin yhdeksi lyöksi, niin pyydä häneltä puhelinnumeroa tai anna oma numerosi. Siitä voi kehkeytyä jotain suurempaa tai kenties ystävyyttä. Tällaista "kiltin tytön" näkökulmasta. :)