...sinkkuudesta. Samanlaisia täällä lienee 13 tusinassa, mutta eikös tämä ole sinkkupalsta :)
Sinkkuudessa minua eniten harmittaa se, etten voi kertoa kenellekään, miten päiväni on mennyt, enkä kysyä sitä häneltä. Ei ole ketään erityistä, joka iloitsee onnistumisista kanssani. Tai joka huonoina hetkinä jaksaa kuunnella ja valaa uskoa siihen, että kaikki vielä järjestyy.
Toinen asia, mistä koen sinkkuna jääväni paitsi, ovat yhteiset kokemukset. Tämähän voi sisältää vaikka mitä :)
Asioita, joita ehkä voi tehdä yksinkin, mutta jotka ovat paljon mukavampia kaksin. Tai asioita, joista voisi joskus jälkeenpäin sanoa "muistatko silloin siellä, kun..."
En tietenkään tarkoita sitä, että kaikki pitäisi tehdä yhdessä, ja roikkua 24/7. Eiei. Tottakai molemmilla on omat juttunsa, menonsa ja mielenkiinnon kohteensa. Viimeksi mainittujen tosin lienee syytä olla sen verran lähellä toisiaan, ettei niistä tarvitse taistella :)
Mutta minä haluaisin sellaisen suhteen, jossa kaksi ihmistä täydentäisivät toisiaan, ja jossa kahdesta minästä tulisi me.
Suhteen, jossa kumpikaan ei pitäisi toista itsestäänselvyytenä, vaan muistaisi ottaa hänetkin huomioon.
Suhteen, jossa olisi suuria tunteita: joskus riidellään ja mökötetään, sitten taas sovitaan ja nauretaan.
Baareista minä en tällaista tule löytämään.
Harrastukset? No joo, kyllä minulla niitä on. Mutta sielläkin pyörii ne samat ihmiset, jotka jo tunnen :)
Netti? En oikein jaksa uskoa siihenkään, kokeiltu on. Kyllä siellä tietystí mielenkiintoisia(kin) ihmisiä on, mutta kohtalo näyttää puuttuvan peliin aina ratkaisevalla hetkellä. Tai sitten mulla vaan on pirun huono tuuri :)
Siihen liittyy yksi asia, jota voisin ehkä tässä vielä ajatella ääneen: avoimuus.
Minä olen sen verran avoin ihminen, etten osaa
"pelata" kenenkään kanssa. Jos olen kiinnostunut jostakin ihmisestä, sanon sen melko pian. En tietenkään välttämättä juuri noilla sanoilla, mutta jotenkin muuten osoitan sen. Minusta se nyt vain on kaikkein helpoin tapa: panna kortit pöytään ja katsoa, mihin ne riittävät.
Mutta tämä taitaa olla huono strategia: monet näyttävät vetäytyvän kuoreensa kuin kilpikonnat, kun erehtyy sanomaan, että "sinuun olisi mukava tutustua paremmin" tai jotain muuta vastaavaa.
Eihän se nyt hyvänen aika tarkoita sitä, että minä olisin ikuista rakkautta vannomassa ja kirkkoa varaamassa heti seuraavaksi.
Kai tässä sitten pitäisi niinsanotusti opetella olemaan niin kuin ei olisikaan. Tavalla jos toisellakin.
Asialliset vastaukset ovat tervetulleita :)
Hyvää alkanutta syksyä kaikille!
Sinkkuudessa minua eniten harmittaa se, etten voi kertoa kenellekään, miten päiväni on mennyt, enkä kysyä sitä häneltä. Ei ole ketään erityistä, joka iloitsee onnistumisista kanssani. Tai joka huonoina hetkinä jaksaa kuunnella ja valaa uskoa siihen, että kaikki vielä järjestyy.
Toinen asia, mistä koen sinkkuna jääväni paitsi, ovat yhteiset kokemukset. Tämähän voi sisältää vaikka mitä :)
Asioita, joita ehkä voi tehdä yksinkin, mutta jotka ovat paljon mukavampia kaksin. Tai asioita, joista voisi joskus jälkeenpäin sanoa "muistatko silloin siellä, kun..."
En tietenkään tarkoita sitä, että kaikki pitäisi tehdä yhdessä, ja roikkua 24/7. Eiei. Tottakai molemmilla on omat juttunsa, menonsa ja mielenkiinnon kohteensa. Viimeksi mainittujen tosin lienee syytä olla sen verran lähellä toisiaan, ettei niistä tarvitse taistella :)
Mutta minä haluaisin sellaisen suhteen, jossa kaksi ihmistä täydentäisivät toisiaan, ja jossa kahdesta minästä tulisi me.
Suhteen, jossa kumpikaan ei pitäisi toista itsestäänselvyytenä, vaan muistaisi ottaa hänetkin huomioon.
Suhteen, jossa olisi suuria tunteita: joskus riidellään ja mökötetään, sitten taas sovitaan ja nauretaan.
Baareista minä en tällaista tule löytämään.
Harrastukset? No joo, kyllä minulla niitä on. Mutta sielläkin pyörii ne samat ihmiset, jotka jo tunnen :)
Netti? En oikein jaksa uskoa siihenkään, kokeiltu on. Kyllä siellä tietystí mielenkiintoisia(kin) ihmisiä on, mutta kohtalo näyttää puuttuvan peliin aina ratkaisevalla hetkellä. Tai sitten mulla vaan on pirun huono tuuri :)
Siihen liittyy yksi asia, jota voisin ehkä tässä vielä ajatella ääneen: avoimuus.
Minä olen sen verran avoin ihminen, etten osaa
"pelata" kenenkään kanssa. Jos olen kiinnostunut jostakin ihmisestä, sanon sen melko pian. En tietenkään välttämättä juuri noilla sanoilla, mutta jotenkin muuten osoitan sen. Minusta se nyt vain on kaikkein helpoin tapa: panna kortit pöytään ja katsoa, mihin ne riittävät.
Mutta tämä taitaa olla huono strategia: monet näyttävät vetäytyvän kuoreensa kuin kilpikonnat, kun erehtyy sanomaan, että "sinuun olisi mukava tutustua paremmin" tai jotain muuta vastaavaa.
Eihän se nyt hyvänen aika tarkoita sitä, että minä olisin ikuista rakkautta vannomassa ja kirkkoa varaamassa heti seuraavaksi.
Kai tässä sitten pitäisi niinsanotusti opetella olemaan niin kuin ei olisikaan. Tavalla jos toisellakin.
Asialliset vastaukset ovat tervetulleita :)
Hyvää alkanutta syksyä kaikille!
Vastaukset 5
Vanhimmat
Jos haluat jonkun, jolle selitellä päivän tapahtumia, niin olisi kiva hieman tutustua. Itse olen sen verran uusi näissä nettiympyröissä, etten osaa kaikenmaailman temppuja, mutta sähköposti on olemassa.
Jos lueskelet meikäläisen kirjoituksia täältä sinkkupalstalta, saat ehkä jotain kuvaa. Toisaalta huomasin että joskus viime vuonna pihkura-nimimerkki on ollut käytössä tuolla lemmikki puolella, mutta se on eri henkilö.
No mutta, 24-vuotias naikkonen, juuri lopettanut suhteen, orpo olo.
Kirjoittele jos haluat:
[email protected]
Yhden kohdan vielä lisäisin. Syöminen. Yhdessä syöminen on minulle tärkeä sosiaalinen tapahtuma, jossa olisi mukava kertoa toiselle vaikka miten on päivä mennyt, kuunnella toisen kertomiset ja jutella elämän suurista ja pienistä asioista. Osaan ja tykkään tehdä ruokaa ja miehenä suuresti kotona tehtyä hyvää ruokaa arvostankin. Täytyy silti tunnustaa että tartuin paistinpannuun viime kesänä kahdesti. Kerran vanhempien luona kyläillessä ja kerran kun vieraita tuli. Muuten ei kokkailu innostanut, mitä väliä vaikka kuinka hyvää ruokaa tekisi kun sen makunautinnon kokee vain yksin eikä kukaan sano kiitos?
Töissä olen, enkä kerkiä kirjoittelemaan pitkiä ja henkeviä vastauksia ; ) mutta tämä sai minut reagoimaan (Ja myös kirjoittamasi avoimuudesta ylipäätänsä..):
*Kai tässä sitten pitäisi niinsanotusti opetella olemaan niin kuin ei olisikaan. Tavalla jos toisellakin.*
Ei, ei..! Älä vain menetä avoimuuttasi tai ala olemaan niin kuin 'et olisikaan'. Sellaisia on jo koko Suomi täynnä!!! Todella ihanaa ihmiset jotka uskaltavat kertoa ja näyttää miltä tuntuu! Ja tämä ihan yleisesti ottaen myös, ei pelkästään vain näissä 'ihastumisasioissa'..
Minäkään en nyt ehdi kirjoittamaan pitkää vastausta, moottoritie on kuuma ;)
Mutta minusta olisi hauska vaihtaa enemmän ajatuksia kanssasi. Voisinko kirjoitella sinulle johonkin osoitteeseen?
Ajattelet just niin kuin minä. Mulla on omat harrastukseni/menoni/opiskelu/kaverit yms. , joissa viihdyn ja elämä on ihanaa, MUTTA! silti tuntuu, että joku tästä puuttuu. Juuri Se joku, jolle kertoa miten päivä meni ja jota kuunnella, kun hän kertoo kuinka hänen päivänsä meni.
Lohduttaa toisiamme, jos (ja kun) elämä potkii päähän ja toisaalta juhlia ja nauraa yhdessä.
Soittaa tuolta "maailmalta" hänelle ja kuulla hänen äänensä ja sanoa, että kaipaa... tommoset pikku asiat.
En silti tarkoita missään nimessä, että olisimme yhdessä aina, kuten paita ja peppu, vaan tietty terve etäisyys, ettei tukahduteta toisiamme.
En koe olevani niin hirveän avoin, mutta jos jostakin pidän, niin sen hänelle sanon melko pian. Jos sanon lyhyen tuttavuuden jälkeen, "että ajattelen sua usein", ei siinä takana ole vielä avioliittoja, perhettä tai pilvilinnoja, vaan se on totuus. No on kyllä kokemusta, että kun sanoin, "olet parasta mitä mulle on tapahtunut pitkään aikaan", aiheutti pakit.
Tuntuu minustakin, että kannattaa(ko) olla vähän rajoittuneempi omien tunteiden ilmaisussa kiinnostuksen kohdetta kohtaan ja olla enemmän pelimies (vaikka en koe koskaan haluavani olla ns. pelimies)