Päivä päivältä työnsit minut kauemmaksi luotasi.
Netin nimettömien varjojen joukkoon,
tuntemattomaan maahan, jossa nauru helkkyi hymiöinä
ja totuus muuttui mausteisiksi kirjaimiksi
matkallaan näppäimistöltä servereiden solmuille.
Jätit kertomatta salaisuudet, yön hiljaiset kuiskaukset.
Lukemattomien kosketusten toiveet muuttua todeksi
ihojemme tulten kajossa hetkinä jolloin arki katoaa
ja kaikki viiltäväreunaiset kaipauksen säröt
pehmenevät lämpimiksi puroiksi sinulta minulle.
Et ole vieläkään huomannut pudottaneesi mitään.
Sinisen sävyjä taittavat ajatukseni, aina omani
karkasivat yksinänsä kotoa etsien runomuotoa,
outoihin kiellettyihin paikkoihin melkein itsestään.
Tiesivät mikä on väärin ja päättivät tiedon riittävän.
Hetkisen jollekin jossakin sivistyneen anonyymisti jotain.
Ikuista lapsuutta elävän surullisen hölmön virtuaaliseikkailut
kymmenien palomuurien takana toiveena ikuinen näkymättömyys.
Ja sinä josta lupasin olla kirjoittamatta pientä sanaakaan.
Lupasin, mutta taas onneton kirjoitin. Yhden sanan. Olet.
Netin nimettömien varjojen joukkoon,
tuntemattomaan maahan, jossa nauru helkkyi hymiöinä
ja totuus muuttui mausteisiksi kirjaimiksi
matkallaan näppäimistöltä servereiden solmuille.
Jätit kertomatta salaisuudet, yön hiljaiset kuiskaukset.
Lukemattomien kosketusten toiveet muuttua todeksi
ihojemme tulten kajossa hetkinä jolloin arki katoaa
ja kaikki viiltäväreunaiset kaipauksen säröt
pehmenevät lämpimiksi puroiksi sinulta minulle.
Et ole vieläkään huomannut pudottaneesi mitään.
Sinisen sävyjä taittavat ajatukseni, aina omani
karkasivat yksinänsä kotoa etsien runomuotoa,
outoihin kiellettyihin paikkoihin melkein itsestään.
Tiesivät mikä on väärin ja päättivät tiedon riittävän.
Hetkisen jollekin jossakin sivistyneen anonyymisti jotain.
Ikuista lapsuutta elävän surullisen hölmön virtuaaliseikkailut
kymmenien palomuurien takana toiveena ikuinen näkymättömyys.
Ja sinä josta lupasin olla kirjoittamatta pientä sanaakaan.
Lupasin, mutta taas onneton kirjoitin. Yhden sanan. Olet.
Vastaukset 62
Vanhimmat
siis olemme :)
väliin kirjoitamme toiveemme odotamme, että joku kuulee. Helpotamme omaamme kun ei tarvitse kasvojaan näyttää. Mutta juuri kuin sanoit on helppo pirskottaa sanoja herättää turhia harhoja kun ei ole "vastuussa" teoitaan. Hetkittäinen harha siit' ett' joku kirjoitti juuri sinulle haihtuu aina aamu-usvan myötä. Mutta tuleehan kuitenkin tyhjennettyä omaa mieltä. Täältä palomuurien takaa kuitenkin. Hyvää huomenta.
Tarkoitin eri chateissa viettämääni aikaa.
Runot ovat erikseen, kulkevat sydämen kautta.
chateissä (tai miten se nyt kirjoitetaankaan) pinnallisuus varmasti korostuu. Mutta ovathan runotkin eräänlaisia viestejä. Sydämmestä, tottakai, sieltä minä ainakin kirjoitan. Fakta ja fiktio vaan tahtoo sekottua kun antaa (minä ainakin) tunteille suuren vallan.
Runosi kosketti minua syvältä. Kiitos tästä.
erityisesti? Täällä saa niin harvoin palautetta, että on ihan pakko nyt kysyä.
Pidin koko runostasi ja siitä mitä siihen sisältyi.
Sisällöstä. Tunnelmasta. Lopusta.
Kirjoitatko itse?
En osaa runoilla. Valitettavasti. Luen vain sujuvasti.
Oletko koskaan yrittänyt?
Saanko vielä kysyä, miten ymmärsit runoni lopun?
Päivä päivältä työnsit minut kauemmaksi luotasi.
Netin nimettömien varjojen joukkoon,
tuntemattomaan maahan, jossa nauru helkkyi hymiöinä
ja totuus muuttui mausteisiksi kirjaimiksi
matkallaan näppäimistöltä servereiden solmuille.
Jätit kertomatta salaisuudet, yön hiljaiset kuiskaukset.
Lukemattomien kosketusten toiveet muuttua todeksi
ihojemme tulten kajossa hetkinä jolloin arki katoaa
ja kaikki viiltäväreunaiset kaipauksen säröt
pehmenevät lämpimiksi puroiksi sinulta minulle.
Et ole vieläkään huomannut pudottaneesi mitään.
Sinisen sävyjä taittavat ajatukseni, aina omani
karkasivat yksinänsä kotoa etsien runomuotoa,
outoihin kiellettyihin paikkoihin melkein itsestään.
Tiesivät mikä on väärin ja päättivät tiedon riittävän.
Hetkisen jollekin jossakin sivistyneen anonyymisti jotain.
Ikuista lapsuutta elävän surullisen hölmön virtuaaliseikkailut
kymmenien palomuurien takana toiveena ikuinen näkymättömyys.
Ja sinä josta lupasin olla kirjoittamatta pientä sanaakaan.
Lupasin, mutta taas onneton kirjoitin. Yhden sanan. Olet.
Runon kertoja on selvästi rakastunut johonkin ihmisen netissä. Mutta nettimaailma on petollinen. Todelliset toiveet hautautuivat johonkin, katosivat vaikka sillä hetkellä kun ne lausuttiin ne olivat pelastus jostakin ja todellista. Ilmeisesti runon kertoja sai myös vastakaikua tunteilleen. Kuitenkin jotakin tapahtui ja runon kertoja eksyi ehkäpä pelastaakseen itsensä musertavalta todellisuudelta tai joltakin vielä pahemmalta. Mielenkiintoinen tuo "et ole vieläkään huomannut pudottaneesi mitään" . Runon kertoja ikäänkuin toivoo että tuo toinen huomaisi ja palaisi sitä hakemaan. Kenties. Kuitenkin runonkertoja on ilmeisesti seikkaillut anonyymisti netissä useina eri persoonina pyrkien siihen ettei kukaan häntä tunnistaisi eli hän haluaa elää, tuntea olevansa elossa. Kuitenkaan hän ei ole selvästikkään päässyt eroon siitä rakkaudesta joka häntä kalvaa eli hän rakastaa vieläkin tuota henkilöä vaikka on luvannut itselleen tämän unohtaa, mutta ei kuitenkaan voi, koska tämä on hänelle vieläkin tärkeä ja tuo olet on melkoisen voimakas sana: olla toiselle. Se on aika voimakas ilmaisu. Näin. Mutta voinhan olla väärässä.
tunnelmaan ja ajatuksiini.
Tässä runossa on kuitenkin kertojan lisäksi 2 muuta henkilöä. Toinen heistä kahdella viimeisellä rivillä.
Jokaisen tulkinta on aina erilainen eikä oikeata olekaan, sen jälkeen kun sanat on kirjoitettu :)
Kiitos sinulle.
hannibal lecter sinun vuorosi selventää niitä kahta viimeistä riviä...
tarkoitettukin epäselväksi ja monikerroksiseksi. Etkä sinä tuon tulkintasi kanssa kovin väärässä ole, varsinkaan sen lopun. Etkä muutenkaan.
"Kuitenkin jotakin tapahtui ja runon kertoja eksyi ehkäpä pelastaakseen itsensä musertavalta todellisuudelta tai joltakin vielä pahemmalta."
Yleensä kirjoitan lyhyesti tiivistäen, yhtäkkiä taas muistin, miksi
Kaksi sisäkkäistä runoa, tavallaan.
kirjoitat lyhyesti ja tiiviisti...
kysyy psykologi vaikka nimeni ei olekkaan Hannibal Lecter.
please...
Kun käyttää vähemmän sanoja, tekee vähemmän virheitä. Paljastaa ajatuksiaan vähemmän. Mitä vähemmän ajatuksiaan paljastaa, sitä paremmassa turvassa kuvittelee olevansa piilopaikassaan.
Miten diagnosoi tämän Hannibal Lecter?
Luitko eilisen runoni:
Lehti
Kirjoittanut: C. Green 8.9.2005 klo 20.51
kuin sattumalta
paikalleen pudonneena
tuulentarkasti asfaltille aseteltu
punakeltainen haavanlehti
havisevana maassakin
syysvireen sylissä
kuin aina olisi ollut siinä
kaikista kaunein
sinulle laulamassa
...tai sitten ei.
Rivejäkin voisi tietysti siirrellä
Niinhän se on. Lyhyestä virsi kaunis eikä tarvitse pelätä, että jotakin tärkeää lipsahtaa. Aika mielenkiintoista, että tässä käy nyt melkoinen vilske ;) Tämä diagnosointi ilmeisesti kiinnostaa melkoista joukkoa, joten pitäisiköhän päästää Hannibal lomalle ettei sen ala tehdä mieli ruokailla, mutta kiusaus on kieltämättä suuri.
Sattumalta, mutta ei kuitenkaan, vaan tarkan tietoisesti juuri tietyssä paikassa, jossa tietää kohtaavansa tai epäilevänsä kohtaavansa sen tietyn, jotta se tietty näkisi ja kuulisi ne kauniit sanat. Mielenkiintoista. Sinulla on ongelma. Psykologi neuvoo ratkaisemaan sen.
Tätä pitänee hiukkasen nyt mietiskellä. Mutta yhäkin vaikkakin tämä olisi näin tulkintaolisi samahko.
vaan runon kertojalla. Muistathan, kyseessä on vain runo. Minä olen runon kirjoittaja, kyyninen vanha ja tylsä ihminen joka taitaa kaikkein parhaiten kaurapuurokattilan hämmentämisen
olet oikeassa.
Toki toki, runon kertojalla on ongelma...eikä sillä kyynisellä vanhalla tylsällä (heh, heh) ihmisellä.
Ja koska olen varjoton enkä jätä varjoa en myöskään lähetä sähköpostia...security of course.
Tai ehkä joskus annan pienen diagnoosin...eihän sitä koskaan tiedä. Hannibal sulkee suunsa ja toivottaa hyvää yötä. Kiitos runoistasi. Niitä oli mukava lukea. In my heart for ever.
viimeisen kappaleen päättelit? Mielenkiintoista.
On aina psykologi. Ps. Hienot liekit.
: )
Kiitos näistä tulkinnoista, sillä ne avaavat joitakin tapahtumia, jotka menivät vikaosoitteeseen... selittävät harhaa ja kertovat karua tarinaa. Taaksejäänyttä, mutta kipeäksi muuttunutta ja vakavaakin.
Varjoleikkiä nettiviidakossa, jonka vaaroja ei pitäisi vähätellä. Kiitos varjoton Hannibal.
Sen verran on pakko tähän kommentoida, että minut kirjoittajana sekoitettiin toistuvasti johonkin toiseen henkilöön tuolloin vuosituhannen alussa. Hän kirjoitti useammalla eri nikillä. Kyseessä oli todennäköisesti mies, tosin varma en ole . Minuakin luultiin usein mieheksi, koska koitin olla mahdollisimman neutraali. Itse en koskaan tuolloin tutustunut näillä sivuilla enkä edes chateissa keneenkään irl, muusani oli oikeasti tietyllä tavalla osa oikeaa elämääni. Toivottavasti mikään minun kirjoittamani ei aiheuttanut sinulle tuolloin sekaannuksia. ap (C)
.....
koska tuo toive voi olla vain harhakuvaa...
selkeät harhakuvat kuin vainoharhaisuus...
Ottaisi mielummin harhakuvia kuin vainoharhaisuutta.
harhakuvista voi päästä irti, vainoharhaisuudestakin kyllä, mutta vaikeammin.
kun ei mieti liikoja :)
Kivuton vaihtoehto. mutta kiehtovinta runoissa onkin juuri miettiä niiden sisältöä. Toki lukijan tulkinta on erilainen kuin mitä kirjoittaja on tarkoittanut, mutta so what. Tulkitkoon jokainen rauhassaan omiaan ja saakoon runoista irti juuri sitä, mitä tarvitsee.
Ja saa toki olla eri mieltä. Mutta jos kirjoittaisin itse runoja minulle olisi yksi lysti, miten lukijat niitä tulkitsisivat. Tulkitkoot miten haluavat.
tosiaan vaihtelevat paljonkin. Muistan, kun joskus koulussa 20 oppilasta kertoi oman näkemyksensä jostakin runosta ja taisi olla, ettei kahta samanlaista löytynyt. Mutta mitä siitä tulisikaan, jos kaikki ajattelisivat samalla tavalla.
ystävälliselle Hannibal Lecterille, että kaikki tänne kirjoittamani on täysin kuvitteellista, vailla minkäänlaista omakohtaista pohjaa. Tietysti oma elämänkokemus jollain tavalla saattaa heijastua runoista sanavalintoina tai muutenkin.
Ja se elämänkokemus voi olla hankittu metsurina Savossa, peruskoulunopettajana Pihtiputaalla tai muusikkona Oslossa. Netissä kuka tahansa voi olla mikä tahansa eikä minkään tarvitse olla totta. Minäkin voisin melko uskottavasti väittää olevani 20-vuotias haaveileja neitokainen, vaikka oikeasti olen hieman yli 50-vuotias perheellinen mies, joka kirjoittelee aikansa kuluksi iltaisin.
Hyvää jatkoa!
Joka oikeasti on mies ja vieläpä psykologi vaikka voisinhan minäkin väittää olevani nainen ja psykologinkoulutuksellani voisin uskottavasti esittää melkein, ketä vain.
Näin psykologina joudun tulkitsemaan ihmisten kirjoituksia vaikka en itse kirjoitakkaan ja vaikka netissä kuka tahansa voi esittää mitä tahansa ja vaikka runot ovat ja kirjoitukset "ovat kuvitteellisia" kitjoittaja jättää niihin aina jotain itsestään. Paljastavaa. Hiukan tuohtunut reaktiosi jo osoitti sen.
Mutta älä pelkää, päätän diagnosointini tällä palstalla tähän. Sillä ymmärrän, että runojen tulkinnat voivat suututtaa ja jopa raivostuttaa ihmisiä, varsinkin osuessaan oikeaan.
Mukavaa päivänjatkoa.
: )
lopettaisi. Me jotka täällä kiikumme ja kirjoittelemme olemme joskus (aika useinkin) varmasti "terpian" tarpeessa. Se, että joku oikeasti analysoisi sen mitä kirjoitetaan olisi varmasti rakentavaa. Ehkä kaikki ei kuitenkaan kestäisi itseensä kohdistuvaa kritiikkiä, mutta ainahan voi jättää vastamatta hyvällä omalla tunnolla. Kuitenkin asiat aina jäävät rakentumaan omaan mieleen ja se kai on aiasi perimmäinen tarkoitus. Miksi muuten ett itse halua kirjoittaa? Ammattiylpeyttäkö?
jatka vaan. Täällä tarvitaan sellaisia, joilla on kykyä ja mielenkiintoa antaa palautetta.
Tästäkin on jo aikaa :) Terveiset Hannibalille jos vielä täällä pyörii
13 vuotta sitten väitin olevani yli 50-vuotias mies. Tunnustan: muuntelin hieman totuutta :D Ihan vähän vaan, sukupuolen ja iän.
Unet kadoksissa tänäänkin. Hyvää yötä
Onkohan sillä jokin merkitrys, että tämä runo on seikkaillut täällä jo 15 vuotta ja on edelleen ylhäällä. Onko tehty vääryys jäänyt kalvamaan kertojan mieltä...?
"Minä halusin niin kovasti olla sinä, mutta minulla kesti kauan ymmärtää, että sinä et halunnutkaan olla minä."
Kertoja kertoo hänestä, joka eksytettiin nettimaailman harhaan, mutta niin, että se sekoittui oikeaan elämäään. Eksytys sai kohtalokkaan käänteen ja eksytetty kohtasi petoksen, joka suisti hänen elämänsä raiteiltaan.
Jäikö petos vaivaamaan ainakin häntä, jonka unet jäävät vähiin... näkymättömissä, palomuurien takana.
Tehtiinkö petoksesta kaava, jota toistetaan uusien kohteiden eksyttämiseksi. Ikuista lapsuutta elävän surullisen hölmön virtuaaliviihteen kanavalla. Varomattomasti tunteiden pudotuspelissä, sen rakkauden muistoksi, joka jätti syvän haavan.
Runosta kuultaa parisuhteen yksinäisyys . Kertoja pakenee elämänsä ongelmia nettiin. Viettää viikonlopun iltoja ja öitä hämärillä chattisivustoilla. On sen jälkeen entistä yksinäisempi.
Puoliso ei tajua tilanteen vakavuutta, ei asioiden vaikutusta kertojan mielenterveydelle.
Kertojalle tekee kipeää muistella suhteen alun kauniita, kiihkeitä hetkiä. Mitään ei enää ole, suhteen kipinä on sammunut kokonaan. Kolmas henkilö, joka vain viimeisellä rivillä, on ehkä ystävä oikeasta elämästä. Joku läheinen, joka on tajunnut tilanteen ja on siitä surullinen. Henkilö, jota kertoja arvostaa. Todennäköisesti samaa sukupuolta kertojan kanssa ja luottoystävä
Tässä tulkintani, saatan olla väärässä
Tai rakkaussuhteen, joka on kielletty, aiheuttama tuska. Ehkäpä samaa sukupuolta olevaan. Salaisuus, jota ei voi kertoa kenellekään, edes sen kohteelle.
Nettimaailman petollisuus ei kuitenkaan tuo helpotusta tilanteeseen, vaan saattaa jopa pahentaa ja ylläpitää sitä.
Voisiko olla niin...
Koskaan ei voi tietää ja sehän runoissa onkin parasta, että jokainen lukee niitä tavallaan. Emme voi tietää, mitä kirjoittaja on mietiskellyt tuolloin 16 vuotta sitten runoa kirjoittaessaan. Veikkaisin kuitenkin, ettei mitään noin monimutkaista vaan pelkästään syvää pettymystä parisuhteeseen ja puolisoon ja myös itseensä . Ajattelen sisältöä omalta kannaltani tietysti ja olen vanhanaikainen , pumpulissa kasvatettu tapaus niin en kykene ihan joka kannalta spekuloimaan. Yksinäisyyttä voi olla parisuhteessakin.
Onko sinulla itselläsi niin vai mistä tuli mieleesi?
Jos ja kun kahden viimeisen rivin henkilö lukee tämän, pyydän pidättäytymään kommenteista. Vuosia on kulunut ja olen muuttunut. Niin varmasti sinäkin. Ehkä joskus vielä näemme irl ja voimme hymyillä muistoillemme asioista, joita ei koskaan tapahtunut
"Ikuista lapsuutta elävän surullisen hölmön virtuaaliseikkailut
kymmenien palomuurien takana toiveena ikuinen näkymättömyys."
Olet täällä vieläkin C. Green.. Ja elämässäsi lienee jokin este, joka saa kirjoittamaan näitä haikeita runoja. Mahdollisesti. Onhan tälläkin merkitystä, vaikka toivoisi, että olisi myös sellaista, joka saisi unohtamaan. Olisi oikeasti jollekin.
Elämäni on ollut vähän erikoista, myönnetään. Täällä olen vielä.
-C.G
Runo on jäänyt askarruttamaan lukijan mieltä - arvoitukselllisuudellaan. Kommentoin joitakin ajatuskulkuja siitä ja kommenteista johtuen...
Runon kirjoittaja kertoo, että se ei ole hänestä itsestään, vaan toisista ihmisistä, joita hän mitä ilmeisimmin on tarkkaillut. Yksi henkilöistä vetää ihmisiä elämästään netin arvaamattomiin sudenkuoppiin ja nimettömyyden suojissa pyrkii vaikuttamaan heidän elämäänsä. Ikuista lapsuutta elävä hölmö viittaa narsistisen luonteenlaatuun, joka virtuaalimaailmaa hyväksikäyttäen sotkeutuu ihmisten elämään.
Tarkkailija tietää tämän olevan väärin, mutta jättää asian siihen, ei puutu toimintaan tai pyri korjaamaan tilannetta. Se ajaa hänet kuitenkin unettomiin yöihin, sillä hän ymmärtää vahingon, jota aiheutetaan. Hän on kuitenkin kykenemätön puuttumaan asiaan.
Hän on itsekin kadottanut itsensä koneeseen, virtuaalimaailmaan, jossa kuitenkin kaipaa myös todellista elämää ja kykenee siksi ymmärtämään vahingon, joka saattaa tapahtua. Leikittäessä tunteilla kasvottomissa ja nimettömissä maailmoissa, missä vastuu toimista voidaan jättää huomioimatta. Se voidaan kiistää mielikuvituksella ja kohteen naiiviudella. Tai viattomuudella.
Surullinen tarina ja osin myös jotain omakohtaista menneisyydestä, josta ymmärrys kumpuaa. Tämän myötä päästän siitä irti ja toivon kaikille parempaa huomista!
Miettikää jos runon tarina olisi totta ja oikeasti jatkuisi?
Jos kertojahenkilö olisi elänyt parisuhteessaan yksin vuodesta 2005 tai yli?
Pystyttekö edes kuvittelemaan sitä yksinäisyyden ja epätoivon määrää?
-
Tuli vain mieleen.
Herättää monia kysymyksiä. Miksi jatkaa parisuhdetta, jos se on ohi? Onko yksin eläminen pelottavaa? Elääkö kulissiavioliittoa vai liittyykö tilanteeseen jotakin traagista, esim. sairautta? Yksin eläminen joko täysin yksin tai parisuhteessa on erilaista. Kumpikin voi olla omalla tavallaan raskasta, paljon riippuu omasta asenteesta. Onko kenelläkään loppujen lopuksi helppoa ja auvoista koko ajan?
Entäpä, jos joku vainoaa toista siten, että pyrkii aiheuttamaan harmia hänelle ja hänen elämälleen koko ajan? Pyrkii tuhoamaan kaiken hyvän hänen elämästään. Viha, joka kytee ihmisen sisimmässä voi aiheuttaa paljon tuhoa ympäristölle. Entäpä jos joku jää tällaisen vihan vangiksi loukkuun, eikä kukaan auta?
Kysymyksiä on niin monenlaisia, eikä yhtään vastausta. Asiat ja elämä eivät ole aina niin yksiviivaisia ja yksinkertaisia.
Eivät ole. Jokaisen ihmisen sydämessä pitäisi vihan sijasta asustaa rakkaus.
Ihmisillä on erilaisia esteitä luoda ihmissuhteita ja se voi aiheuttaa ongelmia elämään. Yksinäisyys on vaikeaa, jos se johtuu asioista, joihin ei juurikaan voi vaikuttaa.
Luin artikkelin Asperger-lapsen varhaislapsuudesta ja mietiskelin, että mitä kaikkea tuo voikaan väärinymmärrettynä vaikuttaa ihmisen tulevaisuuden kannalta.
https://www.is.fi/perhe/art-2000008739809.html
Tällaiset palstat voivat silloin muodostua merkitykselliseksi... Ja aiheuttaa myös sen, että ei ymmärretä, mitä vaikutuksia voi seurata...
Anonyymit palstat voivat toimia myös kirjoitusterapian tapaan, pienenä henkireikänä ulkomaailmaan, vaikka kirjoittaessaan tajuaisikin, että oikeaa kosketusta millään tasolla ei ole keneenkään. Ei ole keneltäkään pois, jos esimerkiksi parisuhteensa ongelmista tai pettämisestä, riittämättömyyden tunteesta, itseinhosta tai muusta mieltä painavasta asiasta avautuu anonyymillä palstalla. Meillä jokaisella on ongelmamme, jopa heillä jotka ulos päin näyttävät täydellisen tasapainoisilta, iloisilta ja onnellisilta.
Toki, myös näin. Asiat ovat suhteellisia.
Niin ovat . Kun oikeasti ajatellaan, niin juuri ne ovat Täydellisen puhtaasti anonyymejä purkautumiskanavia , ilman suuntaa tai selityksiä. Täydelisä juuri sellaisina kuin ovat
Syvä ja väsynyt huokaus