Hylätty...

Niinpä niin...

Noin vuosi sitten saapuessani töistä kotiin huomasin tulleeni tyhjään asuntoon... Mieheni oli siis pakannut kamppeensa ja häipynyt... Ilman mitään selityksiä. En todella ollut osannut aavistaa mitään sillä kaikki tuntui olevan ok. suunnittelimme perheen lisäystä , asunnonvaihtoa jne. Ennestään meillä on 1 poika.

Sen verran tiedän varmasti ettei kyseessä ollut mikään "toinen nainen" mutta koskaan en ole saanut minkäänlaista selitystä asialle.
Nyt olemme alkaneet taas olla yhdessä, mutta en oikein tiedä missä mennään. Hän ei koskaan sano välittävänsä saati sitten rakastavansa meitä. Pojallekin hän on vain "kaveri"

En todella tiedä miten edetä, sillä itse rakastan häntä todella paljon kaikkien kyynelten jälkeenkin vaikka luottamusta ei ainakaan vielä löydy. Myös pojan takia haluaisin yrittää... paitsi että enhän edes tiedä mitä mies tahtoo.. hän kun ei kerro .
Avioliittommekaan aikana emme viettäneet aikaamme tiiviisti yhdessä ...hänelle kun kaverit olivat NiiiN.. tärkeitä. Tuntuu todella tuskalliselta kun ei mihinkään saa vastausta.Kysymykset yhdessäolosta ja rakastamisesta hän kuittaa hymähtelyllä ja sanoo että rakkaudella ei ole mitään tekemistä arkisen yhteiselon kanssa.
Itse tahtoisin viettää arkeni ihmisen kanssa jota rakastan , mutta tahtoisin saada myös vastarakkautta. Toivonko liikaa.....??
7431
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Älä turhaan jatka suhdetta, jolla ei ole tulevaisuutta.
Jos avioliitto ei koskaan ollutkaan onnellinen ei se sitä nytkään tule olemaan.

Tee samat temput miehellesi. Pakkaa kassit ja ota poika mukaan ja lähde!
Jätä tuollainen aivoton idiootti omaan arvoonsa. Uskon ja toivon sinun pärjäävän ilman miestä, joka ei kuitenkaan tue sinua eikä välitä.
Kyllä suomessa pärjää hyvin yksinhuoltajanakin. Eihän se helppoa ole, mutta kyllä apua saa kun vain osaa pyytää.

Jaksamista..

Äänestä

sinun kannata tuhlata elämääsi tunteettoman miehen kanssa ja vallankin jos tunteiden näyttämiset ovat noin yksipuolista ja mies ei osaa olla edes oikea isä pojalleen.Onhan niitä vielä mukavia,tunteellisia ja yhdessäoloa kaipaaviakin miehiä olemassa.

Äänestä

Mielestäni mies ei ansaitse sinua vaan sinä tarvitset parempaa = miehen joka rakastaa, johon voit luottaa, uskoa ja rakentaa yhdessä turvallista yhteistä tulevaisuutta. Ei kannata uhrata omaa elämäänsä miehelle, jolta et voi odottaa saavasi sitä mitä haluat. Sitä ei kannata tehdä edes lapsen takia. Myös lapsi tarvitsee kunnon rehdin isähahmon. (ns. isähahmoksi kelpaa muukin kuin oma isä). Mielipiteeni siis on, ettei suhteeseen kannata jäädä. Parempaa on löydettävissä.

Äänestä

Valitan. Tiedän, että tilanteesi on kurja. Tunteita et saa miehessäsi väkisin syttymään ja yhteiselo ilman sitä, että saat tunteillesi vastakaikua, kalvaa lopulta sisimpäsi ontoksi.

Sinulle jo aiemmin vastanneet ovat oikeassa. Pelasta itsesi pitkältä piinalta.

Äänestä
  • Jep...
    Tiedän ettei hyvältä näytä, mutta kun aina välillä tulee näitä valonpilkahduksia :) Juhannus ihanasti yhdessä.
    Siis kun mies joskus näyttää tunteitaan ja osoittaa että välittää , niin hän itskin ihan kuin säikähtää ja perääntyy...
    sitten olen taas ihmeissäni..
    Tuntuu että hän vain pelkää sitoutua keneenkään. Usein hän vain sanoo että hänen tunteillaan ei ole väliä.
    Hänen taustansa on varsin repaleinen .Kasvanut isossa lapsilaumassa keskimmäisenä ja tiedän ettei siinä perheessä tunteita saa näyttää . Ei iloja ei suruja...Esim.Itku(naisen/miehen) on täydellisen luuserin merkki.Tuntuu siis että kyllä ne tunteet siellä on mutta kun mies ei vain anna niille tilaa.
    Silti minusta ei taida olla hänen tunteettomuuttaan korjaamaan. Tuntuu vain niin tuskalliselta kun rakkaus häntä kohtaan ei kuole noin vain.
    :(

    Äänestä

  • yksin .... kirjoitti:

    Jep...

    Tuli mieleeni ihan omakin tilanteeni. Olen vasta 21-vuotias ja seurustellut miehen kanssa noin 6v. Mieheltä on tunteet jonkin verran hiipuneet, mutta multa ei.. kamala tilanne.

    Äänestä

Tutulta kuulostaa. Meillä on takana avioliittoa reilu vuosi. Työ, harrastus ja kaverit OVAT tärkeämpiä. En osaa lähteä pois, vaikka minua ja tunteitani loukataan jatkuvasti. Vika on hänen lapsuudessaan ja perheessään - ei ole sielläkään saanut näyttää tunteita jne.
Minua tämä tilanne syö, mutta en osaa tehdä mitään. Minne minä menisin? Ei ole helppoa, ei. Vaikka miten tietää, ettei homma toimi, mutta välillä tulee valon pilkahduksia....

Äänestä

Kommentoi aloitusta

yksin... kirjoitti:

Niinpä niin...

Noin vuosi sitten saapuessani töistä kotiin huomasin tulleeni tyhjään asuntoon... Mieheni oli siis pakannut kamppeensa ja häipynyt... Ilman mitään selityksiä. En todella ollut osannut aavistaa mitään sillä kaikki tuntui olevan ok. suunnittelimme perheen lisäystä , asunnonvaihtoa jne. Ennestään meillä on 1 poika.

Sen verran tiedän varmasti ettei kyseessä ollut mikään "toinen nainen" mutta koskaan en ole saanut minkäänlaista selitystä asialle.
Nyt olemme alkaneet taas olla yhdessä, mutta en oikein tiedä missä mennään. Hän ei koskaan sano välittävänsä saati sitten rakastavansa meitä. Pojallekin hän on vain "kaveri"

En todella tiedä miten edetä, sillä itse rakastan häntä todella paljon kaikkien kyynelten jälkeenkin vaikka luottamusta ei ainakaan vielä löydy. Myös pojan takia haluaisin yrittää... paitsi että enhän edes tiedä mitä mies tahtoo.. hän kun ei kerro .
Avioliittommekaan aikana emme viettäneet aikaamme tiiviisti yhdessä ...hänelle kun kaverit olivat NiiiN.. tärkeitä. Tuntuu todella tuskalliselta kun ei mihinkään saa vastausta.Kysymykset yhdessäolosta ja rakastamisesta hän kuittaa hymähtelyllä ja sanoo että rakkaudella ei ole mitään tekemistä arkisen yhteiselon kanssa.
Itse tahtoisin viettää arkeni ihmisen kanssa jota rakastan , mutta tahtoisin saada myös vastarakkautta. Toivonko liikaa.....??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu