2000-luvun alusta on 200 000 suomalaista sanonut TV-luvan irti. Aamu TV:n Jan Anderson mainitsi asiasta haastatellessaan J.Tunturia.
Turhia ja kalliita investointeja.
Musiikkitalon kustannuksiin osallistuminen eräs esimerkki YLE:n mahtipontisuudesta sekä pöhöttymisestä. Miten musiikkitalon kustannukset kuuluvat esim. Lapin, tai Kainuun TV-luvan maksajille. Musiikkitalo on Helsingin seudun asia, ja kustannukset maksakoot käyttäjät, eikä kustannuksia saisi piiloperia TV-luvan mukana.
Tärkein syy TV-luvan irtisanomiseen on kuitenkin tarjottu ohjelmapolitiikka.Se ilmenee laaduttomuutena, yksipuolisena ja vallassaolevien kehumisena(esim.Halonen). Ruotsinkielisten ohjelmien suhteeton määrä aiheuttaa myöskin närää. Ruotsinkielisten osuus on n. 6% väestöstä, mutta YLE tuottaa n.15-20% ohjelmia ruotsiksi.
Tutkimuksessa ilmeni, että ratkaisevin syy lupamaksun irtisanomiseen oli YLE:n puolueellisuus, sekä kritikittömyys.
YLE:a pidettiin liian vasemmistolaisena. YLE:ssa on vain "jäsenkirjatoimittajia", joista kaikenlisäksi suurinosa on "taistolais- taustaisia".
Jos YLE haluaa todella selvitä kriisistään ilman valtion massiivista lisäapua, niin sen tulee vaihtaa toimittajat lähes kokonaan, sekä lopetettava USA vastainen propaganda. Kritiikkiä pitää suunnata enänpi myöskin naapurivaltioihin(Venäjä/Tshetsenia esim.), sekä Kiinaan.
Jokainen itseäänkunnioittava, ja omaa ajattelukykyään arvostava ihminen sanoutuu irti YLE:n harrastamasta yksipuolisesta propagoinnista, irtisanomalla lupamaksunsa.
Minullekin riitti Punainen Heinäkuu, vaikka se oli uusintaa 70-luvun suomettumisen vuosilta. Riitti, koska YLE:n politiikka ei ole juuri noista ajoista muuttunut.

Vastaukset 15
Vanhimmat
erosin kirkosta ja irtisanoin tvluvan jo vuosia sitten. lupatarkastajaa ei tarvi päästää sisälle, ilmoittaa vain että tarkastajalla ole mitään oikeutta tehdä kotitarkastusta. kotitarkastukseen vaaditaan oikeuden päätös, ja sen saamiseksi rikoksn pitäisi olla senlaatuinen, että vankeutta tulisi vähintään vuosi.
luvattomasta tvn katselusta seuraa vain sakkorangaistus.
Luvattomasta katselusta saa tarkastusmaksun 100eur ja joutuu maksamaan takautuvasti tv-maksuja enintään 400 eur. Kyse ei siis ole sakkorangaistuksesta. Aika usein pitäisi tarkastajan käydä, että kannattaisi sen puolesta maksaa.
SDP:n etäispääte.
jatkakaa kaikki samaa rataa. Turhat maksut pois.
Ilmankos 400 ihmistä erotetan ja lupamaksut nousee kun puolet lusmuilee velvollisuuksistaan!
Kun yksi ei maksa, niin muut maksavat enemmän. Ja kun 200 000 ei maksa, niin loput maksavat mitä jaksavat ja lopulta kaikki työntekijät erotetaan ja he kärsivät.
Onko nyt hyvä mieli ku aiheutit(te) 400 ihmisen työttömyyden??
jokaisen stalikkatoimittajan potkut saa minut ainakin hyvälle mielelle. hakekoon töitä ihannemaastaan pohjois.koreasta.
Toimittajat saa kyllä helposti uutta työtä, mut ne tavalliset työntekijät siellä toimistossa eivät!
stalikkatoimittajia kukaan ota töihin. tavallinen toimistotyöntekijä on sekin valittu jäsenkirjalla, joten kääntykööt puolueensa puoleen,kun joutuu työttömäksi.
jopa puolueeton, mitä nyt pikkasen länteen kallellaan nykyisin, varsinkin EU:hun, jossa...
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=107&conference=4500000000000576&posting=22000000010447528
kun ruutu pimenee ja pitäisi siirtyä digiin.
Mitenköhän YLE selviää sitten?
loppuu, niin saadaan teollisuuden käskytyksessä olevat idioottikanavat joka talouteen, puolueettomasta tiedonvälityksestä ei tarvitse edes unta nähdä.
Pitkäaikainen NEW YORK TIMES'n julkaisija John Swaiton on todennut puheessaan jo vuonna 1974:
"Vapaata lehdistöä ei ole olemassakaan, Te rakkaat ystävät tiedätte sen ja minä tiedän sen samoin.
Yksikään Teistä ei rohkenisi lausua omia ajatuksiaan ja arvioitaan rehellisesti ja avoimesti. Julkaisijan tehtävä on pikemminkin pimittää totuus, suorastaan valehdella, vääristellä, panetella, nöyristellä - m a m o n a n - jalkain juuressa ja myydä itsensä, maansa ja rotunsa kerta toisensa jälkeen jokapäiväisen leipäpuun vuoksi.
Me olemme kulissien takaisen finanssivallan työkaluja ja alamaisia. Me olemme marionetteja, jotka hyppäämme ja tanssimme kun ne vetävät naruista. Meidän tahtomme, meidän suorituskykymme, vieläpä koko elämämme kuuluu näille miehille. Me emme ole muuta kuin älykkäitä prostituoituja." Näin USA:ssa!
Näyttää siltä, että samat säännöt pätevät myös lainsäädäntövaltaa käyttävien kansanedustajien asenteissa? "
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=107&conference=4500000000000576&posting=22000000010449678
""loppuu, niin saadaan teollisuuden käskytyksessä olevat idioottikanavat joka talouteen, puolueettomasta tiedonvälityksestä ei tarvitse edes unta nähdä.""
Näetkö nyt sitten unta ylestä puolueettomana tiedonvälittäjänä?
Sittenhän saa katsella VHS-videoita ihan rauhassa, joita on vuosien varrella tullut taltioitua. Eihän ne kai sitten enää voi vaatia tv-lupaa videoiden katselua varten, nykyäänhän ne vaatii. Ja digitelevisiot. Miksi ostaisi hirveän kalliin laitteen nyt, kun 2007 se on jo museotavaraa. Jos jotain "interaktiivisia" palveluja kehitellään. Ja mitä sieltä katsoisi, vaikka olisi kuinka huippu-digilaitteet? On vehkeet, mutta ohjelmat on täyttä humpuukia.
Jos tv:ssä on virtitin paikoillaan, joutuu maksamaan tv luvan. Jos viritin on poistettu, ja siitä on lappunen tallella, ei joudu maksamaan tv lupaa.