oksettaa että haluutte

itelläni menossa 12 vuoden suhde kiville vaimo ei tiedä haluaako jatkaa minä haluan.olen istunut tämän viikon aikana kolme tuntia lääkärissä ja psykiatrisella hoitajalla, vaimo oli istumassa kanssani tänään tunnin psykiatrilla. olen sanonut ja kysynyt vaimolta mitä voin korjata, että saadaan elämä ennalleen.vaimon vastaus on että on vähän kiinnostus loppunut.tosin löysin siltä yhden puhelinnumeron jonka tarkistin olevan toisen miehen, aluksi ei tiennyt numerolle omistajaa,mutta autoin vähän tonkimalla netistä,niin muisti että on töistä yksi kaveri.että kait se on sitte siinä kun löytää pienen "ihastuksen" parikymppisen nuoren miehen.

Vaimosi on rakastanut sinua. Ei rakkaus koskaan häviä, välillä se on piilossa, mutta toivottavasti löytyy vielä uudestaan. Joskus ajatukset käpertyvät, eikä ympärillään näe muuta kuin mustaa. Yrittäkää yhdessä avata solmut keskustelemalla.

Mielestäni vaimollasi olisi velvollisuus lastensa äitinä lähteä kanssasi perheneuvolaan. Nämä käynnit seurakunnan perhekeskuksissa ovat ilmaisia. Jonot ovat pitkät, joten yritä heti tilata sinne aika. Onhan teidän erotessakin sovittava käytännön asioista - siinäkin ulkopuolinen korva voi olla hyvänä apuna.

Osoita vaimollesi, että rakastat häntä ja haluat jatkaa elämääsi hänen kanssaan. Jos löydätte yhdessä syyn, miksi näin tapahtui, voitte yrittää korjata toimintatapojanne. Muistelkaa yhdessä kuinka rakastuitte, miksi menitte naimisiin, kuinka ihanaa oli, kun lapsenne syntyivät. Eron jälkeen ei ole ketään, kenen kanssa nämä muistot voisi jakaa. Valokuvien katsominen on hyvää hoitoa - menneestä tulee todellisuutta, se ei ole hävinnyt mihinkään.

Erossa suurimmat häviäjät ovat lapset. Jos onnistutte vielä löytämään toisenne, lasten ei tarvitse elää aina ikävöiden toista vanhempaansa.

Tässä on hieman samanlaiset tunnelmat, tosin olen vaimo. Että voi se joskus käydä näinkin päin.

Suurinta pohdintaa tässä aiheuttaa se, että millä saisi toisen osapuolen puhumaan...miehet kun eivät ole tuossa puhumisessa (tai ainakaan tämä)aina niin valmiita. Perheneuvolaan olisin valmis menemään, mutta toinen ei ota kuuleviin korviinkaan. Että tästä on ilmeisesti hyvä lähteä!

Annukka kirjoitti:

Vaimosi on rakastanut sinua. Ei rakkaus koskaan häviä, välillä se on piilossa, mutta toivottavasti löytyy vielä uudestaan. Joskus ajatukset käpertyvät, eikä ympärillään näe muuta kuin mustaa. Yrittäkää yhdessä avata solmut keskustelemalla.

Mielestäni vaimollasi olisi velvollisuus lastensa äitinä lähteä kanssasi perheneuvolaan. Nämä käynnit seurakunnan perhekeskuksissa ovat ilmaisia. Jonot ovat pitkät, joten yritä heti tilata sinne aika. Onhan teidän erotessakin sovittava käytännön asioista - siinäkin ulkopuolinen korva voi olla hyvänä apuna.

Osoita vaimollesi, että rakastat häntä ja haluat jatkaa elämääsi hänen kanssaan. Jos löydätte yhdessä syyn, miksi näin tapahtui, voitte yrittää korjata toimintatapojanne. Muistelkaa yhdessä kuinka rakastuitte, miksi menitte naimisiin, kuinka ihanaa oli, kun lapsenne syntyivät. Eron jälkeen ei ole ketään, kenen kanssa nämä muistot voisi jakaa. Valokuvien katsominen on hyvää hoitoa - menneestä tulee todellisuutta, se ei ole hävinnyt mihinkään.

Erossa suurimmat häviäjät ovat lapset. Jos onnistutte vielä löytämään toisenne, lasten ei tarvitse elää aina ikävöiden toista vanhempaansa.

aloitus on hieman provosoiva, mutta ajatus sinänsä on täyttä totta. Itse en mene kenenkään häihin, koska ne on tilaisuuksia, joissa ei voi olla miettimättä rankkoja avioerotilastoja, eikä sitä, tietääköhän pariskunta, joka toisilleen on lupautumassa mitä oikeastaan ovat tekemässä. Monelle kun näyttää häät ja niiden suunnittelu olevan kuin lapsena kesken jäänyt prinsessaleikki, vailla tajua siitä, että ihan vakavasta asiasta on kyse. Oikeastaan kaikkinainen humu ja huuma häitten ympäriltä pitäisi kieltää, naimisiin menon pitäisi olla vain kahden välinen asia, eikä mikään sukujen välinen suurtapahtuma, jonka onnistumisen mitta on se, miten paljon on saatu euroja palamaan. Tietysti jos ja kun kyse olisi kerran elämässä tapahtuvasta kauniista juhlasta niin ei siinä mitään, mutta kun on niitäkin pareja, jotka Jumalan ja tämän seurakunnan edessä tahtoessaan pitävät päässään asioita, jotka esille tullessaan lopettaisi seremoniat siihen paikkaan. Ei ole mitään kaupunkilegendaa monen kymmenen tuhannen euron häät häämatkoineen, minkä jälkeen seuraavana arkipäivänä käydään käräjäoikeudessa laittamassa harkinta-aika vireille. Yhä harvempi pariskunta jaksaa arkipäivää,valitetaan jopa että puolison naama alkaa kyllästyttämään. Kynnys lähteä suhteesta tuntuu tänäpäivänä ihan olemattomalta, ja monen parin kohdalla ei ole edes kynnystä vaan alamäki. Jos elämän pitää olla pelkkää sunnuntai-aamua auringon paisteessa, ei onnistumisen mahdollisuuksia ole vielä toisella eikä kolmannellakaan yrittämällä.

Naimisiin voi mennä niin monesta eri syystä. Uskallan väittää, että ihmisen pitää olla äärettömän pitkänäköinen ja kypsä,kyetäkseen rakentamaan liiton tahdon, eikä rakkauden tunteen varaan. Ei vihkikaavassakaan kysytä, rakastatko sinä NN tätä MM..vaan tahdotko rakastaa. Ihan eri asia, mutta sitä ei välttämättä edes tule ajatelleeksi, vaikka sitä nimenomaan kysytään. Tahdotko.. ? Realismia kehiin, ja rehellisyyttä, jokainen kuitenkin tietää sisimmässään mitä haluaa mitä ei, mihin voi sitoutua, mitä luvata. Jos toimii valheellisesti lopputulos ei voi olla muuta kuin kaaos, joista voi lueskella näiltäkin palstoilta ihan riittämiin.

mitä tehdä kirjoitti:

Tässä on hieman samanlaiset tunnelmat, tosin olen vaimo. Että voi se joskus käydä näinkin päin.

Suurinta pohdintaa tässä aiheuttaa se, että millä saisi toisen osapuolen puhumaan...miehet kun eivät ole tuossa puhumisessa (tai ainakaan tämä)aina niin valmiita. Perheneuvolaan olisin valmis menemään, mutta toinen ei ota kuuleviin korviinkaan. Että tästä on ilmeisesti hyvä lähteä!

salataan loppuun asti, että on jo uus kuvioissa ja yritetään tehdä syyllinen siitä, jolle luvattiin rakastaa. SE ON VÄÄRIN: olkaa hyvät ihmiset REHELLISIÄ älkääkä valehdelko.!

niin että kirjoitti:

salataan loppuun asti, että on jo uus kuvioissa ja yritetään tehdä syyllinen siitä, jolle luvattiin rakastaa. SE ON VÄÄRIN: olkaa hyvät ihmiset REHELLISIÄ älkääkä valehdelko.!

niin juuri, tahtoa rakastaa, sitähän sitä luvattiin

elman kirjoitti:

aloitus on hieman provosoiva, mutta ajatus sinänsä on täyttä totta. Itse en mene kenenkään häihin, koska ne on tilaisuuksia, joissa ei voi olla miettimättä rankkoja avioerotilastoja, eikä sitä, tietääköhän pariskunta, joka toisilleen on lupautumassa mitä oikeastaan ovat tekemässä. Monelle kun näyttää häät ja niiden suunnittelu olevan kuin lapsena kesken jäänyt prinsessaleikki, vailla tajua siitä, että ihan vakavasta asiasta on kyse. Oikeastaan kaikkinainen humu ja huuma häitten ympäriltä pitäisi kieltää, naimisiin menon pitäisi olla vain kahden välinen asia, eikä mikään sukujen välinen suurtapahtuma, jonka onnistumisen mitta on se, miten paljon on saatu euroja palamaan. Tietysti jos ja kun kyse olisi kerran elämässä tapahtuvasta kauniista juhlasta niin ei siinä mitään, mutta kun on niitäkin pareja, jotka Jumalan ja tämän seurakunnan edessä tahtoessaan pitävät päässään asioita, jotka esille tullessaan lopettaisi seremoniat siihen paikkaan. Ei ole mitään kaupunkilegendaa monen kymmenen tuhannen euron häät häämatkoineen, minkä jälkeen seuraavana arkipäivänä käydään käräjäoikeudessa laittamassa harkinta-aika vireille. Yhä harvempi pariskunta jaksaa arkipäivää,valitetaan jopa että puolison naama alkaa kyllästyttämään. Kynnys lähteä suhteesta tuntuu tänäpäivänä ihan olemattomalta, ja monen parin kohdalla ei ole edes kynnystä vaan alamäki. Jos elämän pitää olla pelkkää sunnuntai-aamua auringon paisteessa, ei onnistumisen mahdollisuuksia ole vielä toisella eikä kolmannellakaan yrittämällä.

Naimisiin voi mennä niin monesta eri syystä. Uskallan väittää, että ihmisen pitää olla äärettömän pitkänäköinen ja kypsä,kyetäkseen rakentamaan liiton tahdon, eikä rakkauden tunteen varaan. Ei vihkikaavassakaan kysytä, rakastatko sinä NN tätä MM..vaan tahdotko rakastaa. Ihan eri asia, mutta sitä ei välttämättä edes tule ajatelleeksi, vaikka sitä nimenomaan kysytään. Tahdotko.. ? Realismia kehiin, ja rehellisyyttä, jokainen kuitenkin tietää sisimmässään mitä haluaa mitä ei, mihin voi sitoutua, mitä luvata. Jos toimii valheellisesti lopputulos ei voi olla muuta kuin kaaos, joista voi lueskella näiltäkin palstoilta ihan riittämiin.

"Itse en mene kenenkään häihin, koska ne on tilaisuuksia, joissa ei voi olla miettimättä rankkoja avioerotilastoja, eikä sitä, tietääköhän pariskunta, joka toisilleen on lupautumassa mitä oikeastaan ovat tekemässä"

Eikö tuota voi pitää epäluottamuslauseena kaikkia ystäviä/tuttavia ym. kohtaan, joilta kutsun häihinsä olet saanut? Vieläpä aika rankkana sellaisena. Joka asiastahan voi keksiä vastaavaa kritisoitavaa. Aina on tilastoja ja esimerkkejä siitä miten kaikki saattaa mennä pieleen. Onko se mikään syy olla elämättä niinkuin miltä tuntuu ja ennenkaikkea kuten tahtoo?

kysytään siis tahtoa kirjoitti:

niin juuri, tahtoa rakastaa, sitähän sitä luvattiin

Miettikääs tätä: Vihkikaavassa luvataan siis tahtoa. Se tahto voi kuitenkin ihastumisen/rakastumisen huumassa kadota väliaikaisesti huitsun nevadaan. Ihminenhän ei ole tuossa tunnetilassa järjissään. Mutta sen kumppanin siellä kotona pitäisikin ymmärtää ja jatkaa vain omasta puolesta tahtomista. Hänen pitäisi pystyä olemaan järkevämpi kuin se rakastunut höppänä sivusuhteellinen puoliso.

Nyt vain tuppaa olemaan niin, ettei kukaan jaksa odottaa tilanteen tasoittuvan. Kun "uusi suhde" on tuoreimmillaan poukataan väliin, osoitetaan mieltä, halutaan syvällisiä analyysejä, keskusteluja, vakuutteluja, terapiaa ym. ym. Eihän tuollaisesta selkopäisenä selviä kukaan! Hyvä vaihtoehto on nimittäin vain jatkaa elämää. Asiat ratkeavat kuin itsestään, kun ei turhia hötkyile ja hoppuile. Ja ennenkaikkea: Harva jättää rakastavan ja joustavan kumppaninsa. Jos ihmisellä sellainen on niin hän melko todennäköisesti pistää itsensä kuriin. Toiset nopeasti, toiset hitaammin.

Tiina kirjoitti:

"Itse en mene kenenkään häihin, koska ne on tilaisuuksia, joissa ei voi olla miettimättä rankkoja avioerotilastoja, eikä sitä, tietääköhän pariskunta, joka toisilleen on lupautumassa mitä oikeastaan ovat tekemässä"

Eikö tuota voi pitää epäluottamuslauseena kaikkia ystäviä/tuttavia ym. kohtaan, joilta kutsun häihinsä olet saanut? Vieläpä aika rankkana sellaisena. Joka asiastahan voi keksiä vastaavaa kritisoitavaa. Aina on tilastoja ja esimerkkejä siitä miten kaikki saattaa mennä pieleen. Onko se mikään syy olla elämättä niinkuin miltä tuntuu ja ennenkaikkea kuten tahtoo?

Ehkäpä voi pitää epäluottamuslauseena. Jostain syystä ystäväni joko ovat naimisissa,tai eronneita jotka ovat kerrasta oppineet. Ehkä sinä ja minä elämme hieman erilaista elämää,kun tunnut tuohtuvan siitä miten minä toimin sen mukaan mikä on minun mielestäni oikein. Tuttavat jotka mahdollisesti laittaisivat hääkutsuja on hekin jo aika vähissä, mutta tuskin lähtisin tuttavien häihin, jos en kerran ystävienikään. Tosiaankaan, jos tiedän etten voi vilpittömästi uskoa "heidän" päätöksensä kestävyyteen, en lähde muuta näyttelemään.
Samaan rehellisyyteen vedoten en huudahtele ihastuksesta, kun minulle näytetään synnytyspöydältä napattua vastasyntyneen kuvaa, tai lepertele kuolaavalle ja p--skantavalle imeväiselle, kun en kerran sellaisia pidä mitenkään ihastuttavina.

Ei sinun tästä pidä vetää herneitä, sinä saat puolestani tehdä ihan niinkuin teet.
"Onko se mikään syy olla elämättä niinkuin miltä tuntuu ja ennenkaikkea kuten tahtoo? " Ihan samaa sinullekin, kiitos.

se oma haluaminen : minulle, minulle, minulle kaikki - se tuntuu olevan etusijalla. Kysymyshän on avioliitossa juuri siitä toisesta ja hänen panemisestaan etualalle. Häät on yhä enemmän ja enemmän hurlumheitouhua kaikkinensa, ja jos ei toinen sit enää miellytäkään ni hups on kiva siitä sitten "sinkuks" jälleen ja vapaille markkinoille - ja kovaa!

mutta kirjoitti:

se oma haluaminen : minulle, minulle, minulle kaikki - se tuntuu olevan etusijalla. Kysymyshän on avioliitossa juuri siitä toisesta ja hänen panemisestaan etualalle. Häät on yhä enemmän ja enemmän hurlumheitouhua kaikkinensa, ja jos ei toinen sit enää miellytäkään ni hups on kiva siitä sitten "sinkuks" jälleen ja vapaille markkinoille - ja kovaa!

Sama toisin päin:se oma haluaminen, minulle, minulle kaikki - vaikka toinen ei enää olisi onnellinen, rakkaus loppunut jne, silti pitäisi jäädä, että se toinen olisi onnellinen ja kulissit pysyisivät, niinkö sen pitäisi olla...

mutta kirjoitti:

se oma haluaminen : minulle, minulle, minulle kaikki - se tuntuu olevan etusijalla. Kysymyshän on avioliitossa juuri siitä toisesta ja hänen panemisestaan etualalle. Häät on yhä enemmän ja enemmän hurlumheitouhua kaikkinensa, ja jos ei toinen sit enää miellytäkään ni hups on kiva siitä sitten "sinkuks" jälleen ja vapaille markkinoille - ja kovaa!

Mutta jos toinen elää vain minulle, tekee kaiken vain minulle ja minun vuokseni, tekee kaiken niinkuin minä haluan, eikä sano koskaan mielipiteitä, taikka kyseenalaista minun mielipiteitäni.. Seuraa kuin koira perässä, eikä koskaan päästä silmistään, ei niinkään ole hyvä.. Näin siis minun ex liitostani.. Olin niin hemmetin yksin ja ahdistunut, vaikka toinen oli siinä kokoajan vieressä.. kaipasin rinnalleni ihmistä jolla olisi se oma itsekäskin elämä jotta olisin joskus edes tuntenut kaipausta.. Hommahan huipentui lopulta siihen että sain melkein turpaani ja olin täysi huora kun otin itseäni irti ja vietin välillä omaa aikaani..

Ei toista voi panna kaikessa etualalle vaan suhteen pitäisi olla tasavertainen.. Molemmilla sopivasti omaa elämää mutta se ME henki tapahtui mitä tahansa. Toista tuetaan ja toiseen voi nojata kun tarvetta.. Yhteispeliä ja rakkautta..

Tytsä.. kirjoitti:

Mutta jos toinen elää vain minulle, tekee kaiken vain minulle ja minun vuokseni, tekee kaiken niinkuin minä haluan, eikä sano koskaan mielipiteitä, taikka kyseenalaista minun mielipiteitäni.. Seuraa kuin koira perässä, eikä koskaan päästä silmistään, ei niinkään ole hyvä.. Näin siis minun ex liitostani.. Olin niin hemmetin yksin ja ahdistunut, vaikka toinen oli siinä kokoajan vieressä.. kaipasin rinnalleni ihmistä jolla olisi se oma itsekäskin elämä jotta olisin joskus edes tuntenut kaipausta.. Hommahan huipentui lopulta siihen että sain melkein turpaani ja olin täysi huora kun otin itseäni irti ja vietin välillä omaa aikaani..

Ei toista voi panna kaikessa etualalle vaan suhteen pitäisi olla tasavertainen.. Molemmilla sopivasti omaa elämää mutta se ME henki tapahtui mitä tahansa. Toista tuetaan ja toiseen voi nojata kun tarvetta.. Yhteispeliä ja rakkautta..

Ei avioliitto ole mikään uhrilahja.

Jos kymmenen viidentoista vuoden kuluessa ihmisissä tapahtuu niin suuria muutoksia että avioliitto on jommankumman puolelta pelkkää uhrautumista, se on jo sairasta. En kannata "kaikki mulle mulle mulle heti nyt ja täysillä!"-ajattelua, mutta on ihmisellä oikeus omaankin onneen.

Elämä on lyhyt, eikä sitä pidä elää huonosti. Uhrautuminen ei ole aina kaunista ja hyvää.

yrittänyt kirjoitti:

Ei avioliitto ole mikään uhrilahja.

Jos kymmenen viidentoista vuoden kuluessa ihmisissä tapahtuu niin suuria muutoksia että avioliitto on jommankumman puolelta pelkkää uhrautumista, se on jo sairasta. En kannata "kaikki mulle mulle mulle heti nyt ja täysillä!"-ajattelua, mutta on ihmisellä oikeus omaankin onneen.

Elämä on lyhyt, eikä sitä pidä elää huonosti. Uhrautuminen ei ole aina kaunista ja hyvää.

MOLEMPIEN pitää ajatella toista, palvella jne. jakaa asioita toinen toistensa kanssa, jos toinen on uhrautuja niin silloin toisen pitäs just tehdäkin enemmän. Mikä ihmeen OMA elämä, sehän on sinkkuelämää se OMA elämä,avioelämä on avioelämää

vaan kirjoitti:

MOLEMPIEN pitää ajatella toista, palvella jne. jakaa asioita toinen toistensa kanssa, jos toinen on uhrautuja niin silloin toisen pitäs just tehdäkin enemmän. Mikä ihmeen OMA elämä, sehän on sinkkuelämää se OMA elämä,avioelämä on avioelämää

Parisuhteessa palvellaan puolin ja toisin & ollaan vastuussa toisistaan. Sinkkuhan ei ole vastuussa muusta kuin itsestään. Parisuhteessa eläessä ei ole enään mitään omaa elämää vaan kaikessa on otettava huomioon muitakin kuin itsensä.

toinen toisistaan kirjoitti:

Parisuhteessa palvellaan puolin ja toisin & ollaan vastuussa toisistaan. Sinkkuhan ei ole vastuussa muusta kuin itsestään. Parisuhteessa eläessä ei ole enään mitään omaa elämää vaan kaikessa on otettava huomioon muitakin kuin itsensä.

Ai että parisuhteessa ei ole mitään omaa elämää. Tällaisiin kommentteihin ei pitäis edes vastata, mutta... Jos joku tosiaan noin ajattelee niin päässä viiraa pahasti. Kai nyt saatana soikoon ihmisellä aina on omakin elämä. Jos näin ei olisi niin ei kai nyt kukaan tässä maailmassa menisi naimisiin! Paitsi jotkut sairaat masokistit.

Kuten jo sanoin, avioliitto ei ole mikään uhrilahja.

jos toista kusettaa...?