En voi käsittää tätä jatkuvasti esiintyvää kritisointia sen petetyn ex.kumppanin suhteen. Kuinka herranjestas tämä ex. on aina se joka on syyllinen ja jonka pitäisi (kärjistäen) suunilleen olla polvillaan kiitollinen tälle kumppanin uudelle.
voi vit***
Mikä hel...tti oikeuttaa tämän kolmannen osapuolen kritisoimaan näitä ihmisiä kenen parisuhde soppaan on mennyt laittamaan oman lusikkansa.?
Mistä hel...tstä. kukaan voi tietää olisiko minun tai jonkun muun liitto kaatunut ilman sitä kolmatta osapuolta??? se kuitenkin on totta että valitettavan moni alkaa ratkomaan parisuhteessaan esiintyviä ongelmia ns."helpoimman" kautta. Pakenee toiseen syliin, siinä vaiheessa kun ongelmat pitäisi kohdata.
Ja valitettavan usein myös katuu tekoaan.
Hyvin usein myös tämä "kolmas" (ihana, rakastettava) osapuoli jää usein myös loppupeleissä rannalle ruikuttamaan.
Itse henk koht.sinkkuaikoinani olen joka ainoaa varattua joka on tullut iskemään, kehoittanut ensin hoitamaan oman suhteensa loppuun asti, sen jälkeen voidaan katsoa tuleeko meistä mitään.(Täytyy kyllä todeta ettei yksikään lopettanut suhdettaan kumppaniinsa ja tullut yrittämään uudestaan.) ihme juttu sinänsä :))
Olen myös nyt jo eronneena ja piakkoin uudestaan samanmiehenkanssa kohta avioituneena kokenut myös sen toisen ääripään.
Jossa mies lähti kolmannen osapuolen matkaan siinä vaiheessa kun koki itseään loukatun ja olisi ollut puhumisen paikka.
Kun asia tuli ilmi, tämä kolmas osapuoli uhkui itsevarmuutta siitä kuinka mies häntä rakastaa. Eikä kuulemma potenut yhtään huonoa omaatuntoa mistään.. HÄN ei ollut tehnyt mitään väärää.. Mutta minusta löysikyllä paljon kritisoitavaa.Kysyä voisin ja mitä helv...ttiä se hänelle kuuluu? Minun ja mieheni välinen suhde? Se ei ole minun, mieheni ja hänen niinkuin nämä kolmannet osapuolet tuntuvat luulevan. Minä olin se joka ei alkanut taistelemaan enkä juonittelemaan miestä takaisin. Minä olin se joka välittömästi laskin irti. Minä en ole se joka joutui toteamaan että olisin halunnut jatkaa, mutta niin vain ex.vaimon mies halusi, vaikka se vaimo niin huono olikin.
Loppupeleissä kuitenkin hän oli se joka taisi saada tosi kovasti siipeensä ja jäi "rannalle ruikuttamaan"
Ja tällä kertaa varmaan ainoa ja ensimmäinen kerta elämässäni (en tunne minkäänlaista sääliä tai empatiaa häntä kohtaan).
Ja edelleenkin olen sitä mieltä että jos minä olisin ihastunut johonkin varattuun en antaisi asian kehittyä eteenpäin ennenkuin tämä toinen osapuoli olisi vapaa ja asiat selvittänyt kumppaninsa kanssa. Enkä myöskään toimisi minkäänlaisena yllyttäjänä tai pönkittäisi toista toimimaan omien intressieni mukaan.
Minun moraalini ei siihen luonnistu. Tosin taidan olla aika harvinainen tänäpäivänä.
voi vit***
Mikä hel...tti oikeuttaa tämän kolmannen osapuolen kritisoimaan näitä ihmisiä kenen parisuhde soppaan on mennyt laittamaan oman lusikkansa.?
Mistä hel...tstä. kukaan voi tietää olisiko minun tai jonkun muun liitto kaatunut ilman sitä kolmatta osapuolta??? se kuitenkin on totta että valitettavan moni alkaa ratkomaan parisuhteessaan esiintyviä ongelmia ns."helpoimman" kautta. Pakenee toiseen syliin, siinä vaiheessa kun ongelmat pitäisi kohdata.
Ja valitettavan usein myös katuu tekoaan.
Hyvin usein myös tämä "kolmas" (ihana, rakastettava) osapuoli jää usein myös loppupeleissä rannalle ruikuttamaan.
Itse henk koht.sinkkuaikoinani olen joka ainoaa varattua joka on tullut iskemään, kehoittanut ensin hoitamaan oman suhteensa loppuun asti, sen jälkeen voidaan katsoa tuleeko meistä mitään.(Täytyy kyllä todeta ettei yksikään lopettanut suhdettaan kumppaniinsa ja tullut yrittämään uudestaan.) ihme juttu sinänsä :))
Olen myös nyt jo eronneena ja piakkoin uudestaan samanmiehenkanssa kohta avioituneena kokenut myös sen toisen ääripään.
Jossa mies lähti kolmannen osapuolen matkaan siinä vaiheessa kun koki itseään loukatun ja olisi ollut puhumisen paikka.
Kun asia tuli ilmi, tämä kolmas osapuoli uhkui itsevarmuutta siitä kuinka mies häntä rakastaa. Eikä kuulemma potenut yhtään huonoa omaatuntoa mistään.. HÄN ei ollut tehnyt mitään väärää.. Mutta minusta löysikyllä paljon kritisoitavaa.Kysyä voisin ja mitä helv...ttiä se hänelle kuuluu? Minun ja mieheni välinen suhde? Se ei ole minun, mieheni ja hänen niinkuin nämä kolmannet osapuolet tuntuvat luulevan. Minä olin se joka ei alkanut taistelemaan enkä juonittelemaan miestä takaisin. Minä olin se joka välittömästi laskin irti. Minä en ole se joka joutui toteamaan että olisin halunnut jatkaa, mutta niin vain ex.vaimon mies halusi, vaikka se vaimo niin huono olikin.
Loppupeleissä kuitenkin hän oli se joka taisi saada tosi kovasti siipeensä ja jäi "rannalle ruikuttamaan"
Ja tällä kertaa varmaan ainoa ja ensimmäinen kerta elämässäni (en tunne minkäänlaista sääliä tai empatiaa häntä kohtaan).
Ja edelleenkin olen sitä mieltä että jos minä olisin ihastunut johonkin varattuun en antaisi asian kehittyä eteenpäin ennenkuin tämä toinen osapuoli olisi vapaa ja asiat selvittänyt kumppaninsa kanssa. Enkä myöskään toimisi minkäänlaisena yllyttäjänä tai pönkittäisi toista toimimaan omien intressieni mukaan.
Minun moraalini ei siihen luonnistu. Tosin taidan olla aika harvinainen tänäpäivänä.
Vastaukset 67
Vanhimmat
Pettäjä on aina syyllinen.
ei pettäjä ole aina syyllinen, niin mustavalkoista ei ole mikään.. pitää myös aina ajatella mikä ajaa pettäjän tekemään niin, asioissa on aina kaksi puolta, ketään ei voi koskaan tuomita noin!ja miksi pitää aina hakea syyllistä,mitä väliä sillä sitten enää on kun ollaan erottu kenen syytä se oli
..on siinä mielessä aina syyllinen että hän tietää pettävänsä.
Hän tietää loukkaavansa teollaan toista ihmistä.
Pettäjä pettää myös itseänsä.
Petetty voi olla syyllinen "johonkin tapaansa
toimia niin että toinen pettää" mutta se joka
pettää voi sanoa vaikka syyksi "oman vaimon väärän väriset silmälasit ajoivat minut siihen...
se oli hänen syynsä kun menin...(karrikoituna)
Mikä on riittävä syy pettämiseen...Ei mikään.
Pettäjä sen teon toiselle tekee ei kukaan muu.
Syy on aina syissä. Syyllisiäkin on ihan turha etsiskellä vaan myöntää asiat vain kuin ne on! Kaikki me elävät syyllistytään elämään. Kuka mitenkin.
Olen kanssasi samaa mieltä siitä, että syyllisen etsiminen ja osoittamnen ei ratkaise mitään. Ihmissuhteissa on aina enemmän kuin yksi osapuoli, vähintään kaksi. Suhteen sairastumiseen vaikuttaa aina kumpikin osapuoli.
Parempi etsiä syitä ja syyhyjä kuin syyllisiä.
en kyllä oikeen muuta ymmärtänyt mutta se on hienoa että joku on noin täydellinen,mahdatko edes olla tältä planeetalta,sillä kaikissahan meissä..ainakin minussa..jotain vikaa on
Hienoa hänelle. Turhan pitkä selostus kuitenkin.
Olisi saanut olla lyhyempi.
Minä taas olen onnellisesti ja ylpeästi epätäydellinen mutta kuitenkin sellainen toinen nainen.
sen lisäksi, että usein haluaa naamioida pettämisensä yrittämällä etsiä ja todistaa muille oikeutuksen pettämiselleen. Ikivanha juttu! Herätys ihmiset jotka ovat eromassa tai eron partaalla!
että minun moraalikäsitykseni ja asenteeni tekee minusta "täydellisen" :)
Nykyaikana kun tuntuu ettei kunnioiteta toisia ihmisiä eikä kenelläkään ole moraalista vastuuta omista teoistaan.
Vaan heti mulle kaikki tänne, maksoi mitä maksoi...Miehen tai ainakin sen vaimon vika jos minut siihen suhteeseen kolmanneksi ottaa...
Jos olet noin loppuun asti pureskellut tämän "kolmiodraama" asian niin....so?
Onnea uudelle yrityksellesi miehesi kanssa. Jokainen eläköön omien ratkaisujen kanssa.
Pääsääntöisesti näillä palstoilla jätetyt exät pitävät kolmatta osapuolta syypäänä heidän avioliittonsa hajoamiseen.
Monesti, kuten itsekin varmaan tietänet, avioliitto on ollut käymistilassa usean vuoden ajan. Mutta se joka on "valmiimpi" lähtemään liitosta, se joka ei tahdo jatkaa, odottaa jotain maagista hetkeä, olkoot se vaikka lasten opiskelemaan lähteminen. Jos tähän saumaan tuleekin se kuuluisa kolmas osapuoli, niin miksi häntä tässä syyttelemään. Se, joka on suunnitellut eroa jo kauan, saa tulta ajatuksilleen, joista on varmasti keskustellut puolison kanssa jo paljon aiemmin, ennen tätä ihastumis/rakastumis -episodia.
Kukapa meistä toimii oikein näissä avioero ja suhdekiemuroissa. Lähestulkoon me kaikki olemme ns."ensimmäistä kertaa pappia kyydissä", eli kaikki avioeroon liittyvät käänteet ovat meille uusia.
Sehän olisi ihanteellista, jos avioeroprosessi olisi prosessoitu ennenkuin uusi ihastus tulee vastaan, mutta eihän mikään tässä elämässä mene niin kuin suunnittelee, niin kuin toivoo. Se, että jätettyjä ex-vaimoja täällä on vähän enemmänkin syytelty johtunee siitä, että kummasti ne jätetyt ex-vaimot tuntuvat olevan yksipuolisesti sitä mieltä että kyllä se oli sen toisen naisen vika. Miksi kahden ihmisen välinen kanssakäyminen olisi vain sen toisen vika, toisen syy. Ei ketään voi pakottaa, ei oikeastaan mihinkään.
Sä haukut nyt ihan väärää puuta.. SUN miehes oli se joka sua petti, ei se toinen nainen..
Ja syyllistyt parhaillaan samaan haukkumiseen mistä sitä toista naista syytät.. Lienee huonoa omaa tuntoa kun pitää nauttia kostamisesta ja toisten ihmisten haukkumisesta.. Sä olet siis yhtälailla samanlainen ihminen kuin miehesi ex/toinen nainen, ilmakos miehesi teihin molempiin ihastui..
MIKSI IHMEESSÄ OTIT PETTÄJÄN TAKAISIN!!!???
varmaan 99% vastauksista tulee olemaan.
Minä taas kysyn että mitä minun ja mieheni suhde kuuluu sinulle tai tälle toiselle tai ylipäätänsä kenellekään muullekaan?
Tätä juuri alunperin tarkoitin. Minkä takia ihmiset haluavat mennä hämmentämään toisten parisuhteseen kolmanneksi osapuoleksi?Eikö jokainen ole sen verran itserakas että haluaa olla se ykkönen sille toiselle?
Mikä oikeuttaa tämän kolmannen osapuolen (tai kenenkään muunkaan )kritisoimaan ja tuomitsemaan tätä petettyä osapuolta? Tai minun parisuhdettani? Eiköhän sen jokainen pari tiedä parhaiten ihan itse.
Taisin olla aika tyhmä ja sinisilmäinen kun edes aloitin keskustelua aiheesta.
"Minä taas kysyn että mitä minun ja mieheni suhde kuuluu sinulle tai tälle toiselle tai ylipäätänsä kenellekään muullekaan? "
"Mikä oikeuttaa tämän kolmannen osapuolen (tai kenenkään muunkaan )kritisoimaan ja tuomitsemaan tätä petettyä osapuolta? Tai minun parisuhdettani? Eiköhän sen jokainen pari tiedä parhaiten ihan itse. "
Siinä sinulle vastaukset. Miksi haet tuntemattomien nettikirjoittajien hyväksyntää elämääsi sen sijaan että eläisit omaa elämääsi - muiden elämää kritisoimatta ? Hanki itsellesi lisää harrastuksia, pysyy hermotkin paremmin kasassa.
Pointti on se että sä edelleen takerrut siihen että se toinen nainen sitä ja tätä.. sun mies vieteltiin käännytettiin sua vastaan jne. Yhtälailla sulla on jyrkät mielipiteet siitä perheenrikkojasta kuin hänellä ollut silloin sinusta.. Ja mistä muusta se toinen nainen olisi mitään mielipidettään sinusta rakentanut, muuta kuin siitä mitä SINUN MIEHESI hänelle kertoi, millainen sinä olet.. Naisilla on tää petollinen hoivavietti ottaa syliinsä mies parka jota karmea eukko kotona "pieksee" nalkuttaa, ei anna ja on ruma kuin venäläinen huora, vaikka todellisuus onkin aivan muuta.. Vai kuvittelitko että miehesi on toisen naisen saanut ylistämällä sinut rakastajana ja kumppanina taivaisiin..
Ei tässä kukaan muu ole pettänyt ja valehdellut kuin sinun miehesi ja sinä olet lähtenyt leikkiin uudelleen..Mitähän lupauksia miehesi on tälläkertaa sepittänyt, ilmeisesti jotain vähintään yhtä pätevää kuin silloin tälle toiselle naisellekin kun on sinut saanut uudestaan samaan leikkiin..
Hiukan itsetuntoa nyt kehiin nainen!!!
Jokainen poimii viestistä sen, mikä koskettaa. Niin minäkin. Tässä on mietitty, että onko se toinen nainen syyllinen vai pitäiskö miestä syyttää vai omaa suhdetta. Varmaan useimmiten kaikkia. Toiset naiset yleensä ihmettelevät kovasti, miksi ex-vaimot heitä vihaavat. Tässä omakohtaisia syitä (en kyllä vihaa, mutta en nyt kauheasti arvostakaan)
1) Kun meillä ei mennyt ihan hyvin ja oltiin uupuneita vauvaperheen vanhempia talonrakennuspuuhissa, mieheni alkoi tilittää (minun tietämättäni) pahaa oloaan eräälle työkaverilleen, nuorelle avoliitossa asuvalle naiselle. Nainen oli kovin empaattinen ja oikein hakeutui miehen kanssa puheisiin, analysoimaan minun ja mieheni huonontunutta suhdetta ja siinä sivussa naisen omaa, yhtäkkiä myös niin huonoa suhdetta. Nainen on siis 30 vee ja lapseton. Meillä kolme pientä alle kouluikäistä. Asiantuntemusta siis oli.
2) Kun mieheni rakastui tähän naiseen, molemmat tahoillaan ilmoittivat eroavansa. Lapsettomasta avoliitosta se kävi kätevästi, mutta meillä se oli hiukan isompi prosessi (siis 3 pientä lasta ja avioliitto). Mies ei ollut ihan varma, puhui minulle, että on vielä paljon tunteita ja haluja minua kohtaan, mutta uusi rakkaus sykki suonissa, minkäs siinä tekee. Nainen soitteli koko ajan miehelle ja itkeskeli, kuinka tätä kaipaa ja kuinka suurin piirtein ranteensa viiltää, jos ei heti miehen kanssa voi yhteen muuttaa. Mies siinä hiukan ymmällään mutta tietysti kovasti huolissaan ja onnessaan uuden naisensa suuresta ja epätoivoisesta rakkaudesta. Pientä painostusta siis toisen naisen osalta.
3) Kun ei mies vieläkään ollut valmis lähtemään vaan ryhtyi parisuhdeterapiassa käymään kanssani, nainen hankki uuden suhteen ja näytteli vaikeasti saatavaa. Soitteli edelleen yötä myöden meille kotiin, miehelleni. Niinpä sitten mies lopulta lähti tämän naisen matkaan, koska tämä naista niin kaipasi.
4) Tämä siis tapahtui vaikka kriisi sai meidät mieheni kanssa puhumaan rakentavasti suhteemme ongelmista ja seksinkin taas maistumaan paremmalta. Meillä olisi ollut toivoa, mutta toinen nainen oli niin sinnikäs, ettei siinä ollut paljon tilaa meille.
Olen pahoillani sinulle tapahtuneesta asiasta. Elämä ei todellakaan ole oikeudenmukaista.
Tässäkin tapauksessa voi hyvin ymmärtää jos tätä "uutta naista" hieman arvostellan ja nimitelläänkin kun on mennyt työntämään "lusikkansa toisten soppaan". Nainenhan oli jo pilannut oman parisuhteensa ryhtymällä miehesi "työpaikka-terapeutiksi", ihastumalla tähän ja aloittamalla suhteen miehesi kanssa. Todella edesvastuutonta toimintaa tuolta naiselta. Samallahan hän tuli myös pilanneeksi sinun ja miehesi suhteen ja mitä luultavimmin kumpikaan ei pysty täysipainoiseen suhteeseen toistensa kanssa tällaisen "taakat" omallatunnollaan joten uskoisin heidän suhteen hyytyvän viimeistään vuoden, parin sisällä
Täytyy myöntää että oli miehesikin vastuuton ja todella typerä tehdessään tuollaisen ratkaisun. Vaimo, kolme lasta ja keskeneräinen talo saivat jäädä kun työpaikan "ymmärtäväinen hepsankeikka" astui kuvioihin mukaan.
Olisi varmaan ratkiriemukasta leikkiä ajatuksella että sinä olisit ollut se joka olisi lähtenyt yksin omaan asuntoosi ja tavannut lapsiasi joka toinen viikonloppu, jättänyt miehellesi keskeneräisen rakennustyömaan sekä kolme pientä lasta. Kuinkahan kauan uusi nainen olisi siinä tilanteessa hymyillyt onnellisena ja pyörittänyt sitä arkea mitä sinä olit tehnyt jo vuosikausia miehesi rinnalla?
Voimia sinulle nimim. "näin meillä toimi toinen nainen"
Nyt hieman ryhtiä näihin juttuihin.
Ex-vaimoissa ei kerrassaan ole mitään kiinnostavaa!
Koittakaa ymmärtää, että maailmassa on miljoona muutakin asiaa.
Jeesus, kuinka joku jaksaa olla olevinaan kiinnostava.
Exät muuttuvat entistä pahemmiksi avioeron jälkeen. Tulee se todellinen luonne esiin. Ja sitten vielä ihmettelevät että missä meni vikaan. kraistus!
Mietipä oletko sinäkään sille miehellesi ykkönen??
Mites jos itse olisit ollut yhtä sinnikäs.
Olisit napakkana naisena sanonut, että puhelut loppuvat tähän paikkaan ja sitä rataa.
Eikös tässä se yhteinen nimittäjä ole se sinun ex(?) mies, joten taas palataan lähtöruutuun.
Oisko miehesi esim.voinut laittaa telefoonin yöksi kiinni, vaihtaa numeron niin halutessaan...jos siis olisi halunnut todella ja oikeasti katkaista välit tähän toiseen naiseen.
Eipä siinä sinnikkyys auta, kun ollaan rakastuneita. Mies halusi olla kiva uudelle ja vanhalle. Enkä minä viitsinyt ruveta riitelemään, varsinkaan lasten kuullen. Sanoin kyllä, että perhe-elämä tssä menee sekaisin (ja niin se menikin), jos täytyy tuntien puheluita käydä, kun lapsia pitäis laittaa nukkumaan etc ja mies vain puhuu terapiapuheluita rakastetulleen. Olihan se myös vallan outoa. Jos olisin sanonut, että älä pidä yhteyttä, mies olisi lähtenyt heti kiitämään miettimättä ensin. Nyt oli sanonut, että jos minä tai uusi ruvetaan kiristämään, hän jättää kiristäjän. Olimme molemmat naiset puun ja kuoren välissä. Mies ei laittanut kiinni puhelinta, kun pelkäsi että uusi rakkaus tekee itselleen pahaa epätoivoissaan.
Minua ei mies uskaltaisi ikinä noin törkeesti kohdella, enkä missään nimessä antaisikaan. Jos tuollainen tapaus tulisi jostain syystä ottaisin yhteyttä tähän työkaveriin ja lopettaisin moisen pelleilyn heti alkuunsa. Eihän miehesi jättänyt kiristäjää vaan välitsi loppujen lopuksi kiristäjän, niin ymmärsin. Kylläpä on jotkut epätoivoisia ja rakkaudella ei ole mitään tekemistä tuonlaisten tapausten kanssa. Jos joku uhkaa elämänsä päättää niin missään tapauksessa ei pidä alistua uhkaajan vaatimuksiin!
esiin sen, mistä kirjoitti: TUNTEMATTOMAN KRITISOINTI JA HAUKKUMINEN!
Ja sinä menit siihen halpaan, että et edes miettinyt jutun juonta, vaan paljastit OMAN LUONTEESI.
Missään kohtaan aloittaja ei kertonut omasta täydellisyydestään, vaan siitä, kuinka asioihin suhtautuu ja niiden kanssa toimii. On aika herkkänahkaista, jos vieraan tapojen kuvailun ajattelee olevan täydellistä - sehän kertoo vain sen, millaisena lukija omaa toimintaansa pitää, ja kuinka itse vastaavissa tilanteissa toimisi.
Katkerat petetyt siis tämän palstan perinteisen luokittelun mukaan kitisoivat ja moralisoivat kakkosia. No, ketkäs jää sitten jäljelle kritisoimaan petettyjä katkeria vaimoja..?
Täällä oli kerran hauska kirjoitus - ironinen aikalailla - kakkosten herkkänahkaisuudesta. Ja sinä taioit heidät vain esiin..
Tosiaankin, ihmiset eivät näytä tajuavan sitä, että jos joku kertoo moraalisista käsityksistään - siis moraalin, joka aiemmissa keskusteluissa aina sanotaan olevan HENKILÖKOHTAISEN - ei hän kerro erinomaisuudestaan. Vähän sama on eettisten asioiden kanssa; ei niidenkään ero määritä kenenkään paremmutta.
Aiheesi oli hyvä ja asiallinen. Olisi todellakin kiva, jos nälviminen ja ominaisuuksien haukkuminen loppuuisi. Tekoja voimme kritisoida, tuomita ja arvostella ja moralisoida; niin ikään kyseenalaistaa niiden perusteluita. Ihmiset teon takana ovat aina eri asia.
Tsemppiä sinulle, ja älä kritiikistä pelästy. Keskustelua tulee aina näin arasta aiheesta. Lohdullista sinänsä, sillä kaiken kylmyyden keskellä ihmissuhteet näyttää edelleen lämmittävän ainakin puheita ;)
millekään tekemiselleni. Olen pettäjä, and that's it. Olen myös ihanan epätäydellinen.
Mistä sait päähäsi ettei pettäjä aina olisi pettäjä.
Hyvänen aika.
kenellekään kuulu, niin miks hel****ssä pistät asioitasi internettiin koko maailman luettavaksi?
Toivot että yksi tietty nainen lukis ne?
Tietenkin on ymmärrettävää että petetty osapuoli tuntee katkeruutta koska hänelle tämä kaikki yleensä tulee yllätyksenä, kuten itsellenikin tuli. Valehtelisin jos väittäisin ettei se vetänyt mieltä katkeraksi vaikka itse tiesin, ettei meillä mene kovinkaan hyvin tällä hetkellä, mutta toiveita paremmasta oli kuitenkin odotettavissa ja itseasiassa jo näköpiirissäkin.
Teitenkin, eihän koskaan voi tietää kumpi on ollut uudessa suhteessa aloitteen tekijä, oma puoliso vai se "uusi kumppani" ja jos se on ollut se uusi kumppani niin minkä tietojen perusteella hän on mukaan kuvioihin tullut. Saattaahan olla toki niinkin että oma puoliso selittää toiselle että oma avioliitto on jo loppunut ja uusi ihminen tulee mukaan "valheellisten tietojen" perusteella. Siitä on sitten pirun vaikea irroittautua jos on jo korviaan myöten rakastunut tähän "valheellisilla tiedoilla" esiintyvään aviopuolisoon. Tähän valheellisuuteen ne uudet suhteet varmasti monesti kaatuvatkin.
Itse en ole koskaan lähtenyt "rengastetun" naisen matkaan ja voin pahoin kun katson netistä ilmoituksia joissa varatut ihmiset etsivät itselleen "jännitystä" väljähtyneeseen parisuhteeseen tai muuten vaan salarakasta.
Tässä tilanteessa peräänkuuluttaisin ihmisiltä moraalia ja henkistä vastuunottoa siitä mihin on ryhtymässä. Jos tietää toisen olevan "varattu" ei missään tapauksessa kannattaisi ryhtyä sellaisen ihmisen kanssa suhteeseen. Jos kaikesta huolimatta, tieten tahtoen, ryhtyy suhteeseen, kestäköön kaiken sen paskan mitä siitä niskaansa saa. Silloin tämä "uusi ihminen" taatusti tietää ettei tule helpolla pääsemään tässä tilanteessa, oli sitten mies tai nainen.
Haavio-Mannilan ja Kontulan tutkimusten mukaan avioliiton ulkopuoliset suhteet yleisimmin syntyvät työpaikoilla, työpaikkojen pikkujouluissa tai työmatkoilla, siis työtoveriin (kuten omassa tilanteessanikin kävi). Näistä vain kymmenisen prosenttia onnistuu ja niistä kymmenestä prosentista vain viisi prosenttia tutkimusten mukaan päättyy avioliittoon tai avoliittoon joten tilastolliset todennäköisyydet tällaisen suhteen onnistumiseen ovat todella pienet.
Voi tokkiinsa. Miksi peräänkuulutat muiden ihmisten moraalia? Haluatko saarnata ja yrittää parantaa maailmaa? Sellaiselle on ihan virallinen virkakin olemassa: pappi. Mutta ken papin saarnaa kuuntelee, tehköön sen vapaaehtoisesti, menemällä itse papin luo. Kaikenlaiset uskonnosta ja muista mielipiteistään vouhkaajat valitettavasti tuputtavat näkemyksiään kaiken kansan nähtäville. Parisuhdemoralistit eivät ole sen kummoisempia. Jokainen heistä luulee tietävänsä mikä on kaikille ihmisille paras ja ainoa tapa elää. Luontoaktivisteissakin löytyy niitä jotka ampuvat yli äyräiden ja saavat asialle enemmän negatiivista mainosta kuin ajavat asiaa maltillisesti ja oikein. Myönnätkö, että teet kaiken luonnon hyväksi elintavoillasi: kierrätät, ostat vain WWF:n hyväksymiä tuotteita, et osta lapsityövoimalla tehtyjä tuotteita, et osta tuotteita joita on testattu eläinkokeilla, ostat luomuruokaa, säästät energiaa, et käytä polttoainetta tarvitsevia kulkuneuvoja, et syö tuotantokarjan lihaa, et tupakoi, et käytä alkoholia... lista olisi loputon. Mutta kysyn sen silti? Uskallan arvioida että olet ns. tavallinen keskiverto kansalainen, joka kuluttaa luonnonvaroja siinä missä muutkin. Siis, missä moraalisi?
En ole ekoihminen, vaan ns- tavallinen keskiverto kansalainen. Tuhoan maapalloa siinä missä niin monet muutkin, vaikka yritän ehkä joillain pienillä valinnoilla hieman hillitä maapallon tuhoutumista. En silti tuomitse ketään joka toimii toisin. En tuomitse ketään avioliittonsa johdosta.
Kenenkään on aivan turha alkaa syyttelemään kolmansia osapuolia ja väittämään että ovat VIENEET joltain puolison. Kyllä se puoliso itse sen päätöksen tekee. Jos olet sitten pettynyt, että olet valinnut puolisoksesi ihmisen, joka ei pysykään housuissaan, eikä rakastakaan sinua loppuelämänsä vaikka sellaista joskus on väittänytkin, niin älä syytä siitä ketään. Puolisosi on sellainen kuin on, ja sinun on hänet sellaisena hyväksyttävä. Jos haluaa mennä muiden kanssa, anna mennä. Et voi hänen elämäänsä alkaa määräillä. Hänellä on ihmisoikeudet. Tiesit kai sen. Vaikka naimisiin yleensä mennään siinä uskossa ettei erota, niin kukapa meistä näkisi tulevaisuuteen ja tietäisi miten elämässä asiat muuttuvat. Arvonsa kullakin. Joku haluaa asua yhdessä ja samassa paikassa ihan vaan periaatteen vuoksi, ajattelematta että saattaisi olla onnellisempi jossain muualla. Se on hänen asiansa. Mutta ketään ihmistä ei voi velvoittaa tai pakottaa pysymään rinnalla jos toinen haluaa mennä. Mikään ei ole kamalampaa elämää kuin periaatten takia pysytellä avioliitossa jos elämä siinä ahdistaa. Eikö se toinen puoliso sitten rakastakaan, jos haluaa että toinen elää ahdistuksessa? Kysyn vaan, mihin rakkaus silloin katoaa. Sellainen rakkaus on pelkkää itsekeskeistä omistushalua - ei rakkautta.
Kirjoituksesi kosketti ja sai ajattelemaan asiaa uudelta suunnalta. Ihmiset eivät ajattele aloittaessaan suhdetta rengastettuun että kuinka paljon se satuttaa puolisoa lapsia läheisiä, sitä mennään ja eletään niin onnen huumassa ettei tajuta oikeesti tuhon laajuutta. Itse koin kaiken todella pimeään kuiluun suistuen mutta nousu on alkanut ja toivottavasti valoa päin.
Luottamisen kynnys kyllä saanut kovan kolauksen, toivottavasti löytyy vielä mies johon uskaltaa luottaa täysillä. =)
Et tainnut lukea kirjoituksestani kuin otsikon?
En sanonutkaan että ketään pitäisi väkisin pitää huonossa suhteessa taikka kenenkään joka on onneton ja tuntuu että suhteella ei ole tulevaisuutta, pitäisi vaan kaikesta huolimatta jatkaa, "päätään betoniin hakaten".
Minä vaikutan omaan elämääni omilla valinnoillani silloin kun elän yksin mutta jos olen parisuhteessa jonkun kanssa, valintani pakostakin vaikuttavat myös kumppanini elämään, varsinkin jos ne ovat edellä kerrotun kaltaisia.
Vapaana ihmisenä minulla on vapaa tahto mutta se tuo mukanaan myös vastuun tekimisistäni ja näin ollen en ainakaan itse aio koskaan sekaantua kenenkään toisen parisuhteeseen. Jokainen "tiskatkoon ensin omat tiskinsä ja sitten vasta voi kattaa pöydän uudestaan"
Tässä tapauksessa ei ollut kyse mistään "maailmanparantajan asenteesta" (johon toki kannan oman korteni kekoon omalla vaatimattomalla panostuksellani) vaan ihmissuhteista ja avioerosta.
En suinkaa tuomitse tässä tapauksessa edes entistä puolisoani, hänellä on edelleen sijansa sydämessäni, vaan hänen tekonsa ja toimintatapansa siinä tilanteessa jossa asian olisi toki voinut hoitaa paremminkin, lopputuloksen ollessa muuten sama.
p.s. maallikkosaarnaajaksi en ole aikeissa ryhtyä.
Kylläpä oli hienoa tekstiä sinulta, oikeesti, laittoi ajattelemaan.
Kerrassaan hienoa, että maailmassa löytyy (jälleen) yksi ihminen, joka tietää miten toimitaan tilanteessa, joka tulee itsellekin yllätyksenä. Kuten että kohtaa ihmisen, joka on 'jotain enemmän', tai paremminkin joka kaataa koko maailman. Toivottavasti Sinulle joskus käy niin. Siinä ei kylmällä järjellä ole enää mitään tekemistä. Kun tuntuu että helpompaa olisi istua tulikuumalla kiukaalla tai uiskennella ahtojäiden seassa. Kun ei ajatuksiltaan saa nukutuksi, työstä ei tule mitään ja aviopuoliso ei tunnu antavan hetkeäkään omaa rauhaa -> johtaa siihen, että aviopuoliso alkaa ärsyttää. Kun "Se ihminen" (siis se toinen, jota yleisesti pidetään perheenrikkojana) vuoden kuluttua kieltäytyy mistään muusta kuin korrektista yhteydenpidosta ja yrittää vältellä sitäkin vain siksi, että olet naimisissa eikä hän halua rikkoa kenenkään perhettä. Vaikka näet hänen silmistään ja koko olemuksestaan, että kaipaus on sanoinkuvaamaton. Kyse ei ole seksistä - se tulee sitten jälkeenpäin jos on tullakseen. Kun sitten lopulta teette kuten "se toinen" haluaa: lopetatte yhteydenpidon. Yrität kieltää hänet mielestäsi, mutta se on mahdotonta. Jokainen päivä on kuin rakkaimman kuoleman jälkeen. Itkettää, ikävöi, mikään ei kiinnosta. Ennen niin iloisesta ja ulospäin suuntautuneesta ihmisestä tulee harmaa, apaattinen, epäsosiaalinen haamu.
Niin kävi minulle. Jäin perheeni luo. Inhoan miestäni. Nukumme erillään, emme tee mitään yhdessä paitsi lasten mieliksi lomamatkan, välttelemme toisiamme. Ehkä hänellä on jo toinen nainen. En tiedä eikä kiinnosta. Lapset hoidetaan rutiinilla. Olen laihtunut ja huonokuntoinen, äkeä ämmä. En tiedä minne viimeiset kolme vuotta elämästäni on mennyt. Olen vanhentunut ainakin kolme kymmentä vuotta. Kesällä tapasin Hänet sattumalta. En ollut tunnistaa, oli jollain tapaa lysähtänyt. Tervehdin väkinäisen iloisesti. Yllätys ilahdutti hänet, sai ryhdistäytymään. Niin minutkin. Lämpö levisi koko kehooni, taisin jopa hymyillä ensimmäisen kerarn kolmeen vuoteen. Oli lähellä ettemme tarrautuneet toisiimme, mutta hillitsimme. Sen tunsi jälleen, kaipauksen ja ikävän. Hän oli eronnut, asui ja eli yksin. Olin olevinani ylpeä että hän kannusti pitämään perheemme kasassa. Valehtelin. Elämä oli tylsää ja helvettiä. Lapsetkin olivat sen huomanneet. Heidän suustaan kuulee ajoittain että "Äiti on tylsä". Johtunee siitä etten innostu enää mistään, vaikka suostun heidän mielikseen melkein mihin vain. Seuraavan yön mietin miten elämä olisi mennyt jos olisin eronnut, mutta seuraavana päivänä olin jälleen oma nykyinen itseni: haamu. Siitä syystä nimimerkki jymähtänyt. En usko että tein oikean ratkaisun. Seuraavaksi ratkaisun tehnee mieheni, ja sen onnen hänelle suon.
ps. muodostin mielipiteeni tekstin, enkä otsikon mukaan ja totesin luettuani että otsikko osui kohdalleen.
"jätetty mies" -nimimerkki kertoili kuten Dr.Phil tv-ohjelmassaan miten syrjähypyistä alkaneet suhteet harvoin onnistuvat.
Kenelle nämä avioerotutkimukset ja prosentuaaliset "totuudet" ovat tarkoitettu? Luulenpa että niille jätetyille, että saavat laastaria haavoillensa, vaikka saavat sitä muutenkin.
Olet oikeassa nimimerkki "jätetty mies" mm. siinä että jos lähtee suhteeseen joutuu/joutaa kestämään kaiken sen paskan minkä niskaansa saa.
Sen paskan määrä ja sen tulosuunta on aika käsittämätön ja mielenkiintoinen.
Ystävät, sisarukset, appivanhemmat, lapset, koirat ja kissat ovat kuin tuuliviirejä, valitsemassa puolensa aina tilanteen mukaan. Ollaan sen puolella aina silloin kummanpuolelta tarvitaan hoitoapua/ruokkimista/kaupassakäyntiä/sienipiirakan ohjetta.
Jos ei Marion tämän päivän iltapäivälehden mukaan ole selvinnyt entisen miehensä syrjähypyistä ilman terapeuttia, mutta ei tuosta avioeroprosessista selviä ne uudet naisetkaan ilman terapeuttia. Kyllä ne sen verran ärhäköitä otuksia ne ex-vaimot osaavat olla. Taitavasti ottavat oppinsa "erokirjoista" ja puoltavat vihanoikeutustaan....lukihan kirjassa niin. Mutta ei sitä vihaa aina tarvitsisi niin konkretisoida ja valjastaa ystäväpiiriä ja sukua siihen samaan paskankaadantaan.
Olen oikeasti pahoillani tilanteestasi. Tuossakin tapauksessa valitasi on kuitenkin ollut sinun oma valintasi enkä väitä että se olisi ollut välttämättä mitenkään oikeaksi osoittautunut valinta.
Tottahan toki tuossa sinun tapauksessa asia ei ole ollut yksin sinun valinnastasi kiinni. Kuten itse sanoit, mies ei halunnut ryhtyä "perheenrikkojaksi" joka oli ihan kunnioitettavaa... eri asia on tietenkin sitten se, oliko se välttämättä "järkevää"...
Ainahan sitä kumpikin olisi voinut ajatella vain itseään ja omia tarpeitaan sekä "panna kaiken uusiksi" elämässään. Kukaan ei tiedä, olisitko siinä tilanteessa ollut yhtään sen onnellisempi kuin tälläkään hetkellä olet vai onko se vaan haikailua jonkun toteutumattoman unelman perään ja se tekee sinut tällä hetkellä tyytymättömäksi tilanteeseesi.
Kuten sanoin, on turha elää sellaisessa suhteessa missä missä ei ole onnea, ei tulevaisuutta, pelkästä velvollisuuden tunnosta. Myös itseään kohtaan pitää olla rehellinen. Jos olet tyytymätön parisuhteeseesi ja kumppaniisi, tee asialle jotakin, tai ainakin yritä tehdä sille jotakin.
Tiedän että rannalta on helppo huudella kun merellä on hätä ja en tahdo mitenkään viisastella mutta olisit sitten päättänyt rehellisesti avioliittosi, elänyt hetken "omillasi", alkanut vasta sen jälkeen aloittaa suhdetta tuon ihastuksesi kanssa.
Tarkoitukseni ei ole vittuilla sinulle eikä esittää mitään kaikkitietävää Metusalemia jokainen kuitenkin tekee itse omat valintansa elämässään ja vastaa myös niiden valintojensa aiheuttamista seuraumuksista.
Toivotan myös sinulle voimia ja toivon että saat elämääsi jostakin valoa ja voit vielä jonakin päivänä olla muutakin kuin "harmaa, apaattinen ja epäsosiaalinen haamu"
Olipa kummallinen viesti. Mikäs teikää vaivaa? Eikö auvo osunutkaan kohdalle vaikka herttasarjassa siltä vaikutti?
Pettäjät ja ne jotka lähtee pettäjän matkaan kumppaniksi perustelevat omia ratkaisujaan sillä että eihän tunteilleen mitään voi. Rehellinen on oltava ennenkaikkea itselleen. Eiks je?
Mutta varmaan olisi tasapuolista sallia sama oikeus jätetylle: olla rehellinen tunteilleen. Ja sosiaalinen ympäristö, joka koostuu monista ihmisistä, ehkä kissoista ja koiristakin, on myös oikeutettu tuntemaan tunteitaan ja olemaan rehellinen tunteilleen.
Minun eroni yhteydessä kävi vissiin tosiaan niin että ystäväpiiri "jäi" minulle. Eksäni ja hänen nyksänsä varmaan kuvittelevat todella että olen jotenkin lietsonut vihaisuuttani ja määrännyt tuttavani vieromaan uutta paria mutta niin se ei ole. Olen melko vihainen etenkin eksälleni ja uuteen en ole aikonut tutustua ollenkaan. Mutta en ole siitä juuri puhunut muille kuin eksälle itselleen, hän kun ei meinaa aina ymmärtää että olemme eronneet ja yrittää olla jotain muuta kuin asiaväleissä. Tuttavapiiri on saanut omat välinsä määritellä ihan itse, ja pahimmassa erokriisissä jopa toivoinkin, varsinkin eksän veljeltä, hänen asettuvan enemmän tukemaan eksääni (joka nyt sentään on lasteni isä). On kuitenkin käynyt niin että vanhat yhteiset tuttavat ovat löytäneet erittäin hyvin tiensä uuteen osoitteeseeni, mutta eksäni he ilmeisesti kokevat niin etäisenä tai muuten vaikeasti lähestyttävänä, että välit ovat viilenneet.
Tutkimukset ovat tutkimuksia ja tilastotieteilijäthän niitä varmaankin tarvitsevat tilastojaan varten joista voi seurata mihin suuntaan asiat ovat kehittyneet aikojen saatossaa.
Olen kanssasi samaa mieltä siitä ettei myöskään eroon tarvitse ulkopuolisten puuttua, se on myös kuitenkin vain niiden kahden eroavan ihmisen välinen asia. Tokihan vanhemmat ovat yleensä oman lapsensa puolella ja monesti kovinkin kärkkäitä puuttumaan tilanteeseen. Myötätuntoaan ja henkistä tukea on varmasti syytä antaa niin sukulaisten kuin ystävienkin mutta siihen paskan vuodatukseen on oikeutettu ainoastaan se ihminen jota siinä tilanteessa on väärin kohdeltu ja satutettu.
Ei siinä ketään tarvitse erotilanteessa tuomita tunteittensa mukaan elämisestä, pikemminkin kyse on siitä miten toista kohtelee tuossa tilanteessa.
Järkevä ihminen antaakin vihansa purkautua mutta ei suinkaan tartu "paistiveitseen" ja pura kiukkuaan niin konkreettisesti vaan itkee, huutaa sekä raivoaa, ja on ihan tasan oikeutettu kyseisiin toimiin sekä tunteisiin.
Minä sitten olen se joka teki sen itsekkään ratkaisun tuosta samaisesta elämän tilanteesta, kärsin haamuna, voin pahoin reilu 2 vuotta rakastin toista, kunnes otin ja lähdin tämän toisen miehen matkaan, ihmisen joka pysäytti maailmani, nosti esiin toivon, rakkauden jollaista en tiennyt olevan, tai sitten en ollut koskaan rakastanut ketään ihan oikeasti. Toi turvaa, uskalsin taas nukkua. Totesin että lapseni ei ansaitse elää katkerassa "kuolleessa" perheessä. Ja että minäkin haluan jotain hyvää, jotta jaksan vielä elää...
Nyt olen enemmän kuin onnellinen, minulla on samassa ihmisessä paras ystävä ja rakastaja, elämä on juuri sellaista kuin vain ennen haaveilin ja kuvittelin että todellisuudessa tällaista ei ole olemassakaan..
Nyt toki vasta kaksi vuotta ollut yhteiseloa, mutta edellisessä suhteessani ei koskaan tuntunut vastaavalta, edes alussa..
Miksi tein päätöksen jäädä perheeni luo? Siksi, että aviomieheni sitä pyysi koruttomasti ja tunteettomasti, ja muistutti että olin tehnyt aviolupauksen. Hänelle siis selvisi, että olin rakastunut toiseen. Hänen mielestään kun perhe oli perustettu, siitä ei erota. Hänen ehdotuksesaan muutimme eri huoneisiin, ja hän on hyväksynyt että ehkä rakastan toista. Lapsilta asia salattiin. Silti hän ei sallinut minulle onnea ja rakkautta. Häntä ei kiinnostanut p:n vertaa muu kuin se periaate että perhe pidetään kasassa, ts. rakastiko hän minua? Mieheni on muuttunut vuosien saatossa, kuten varmasti minäkin. Ihmisille käy niin. Tuolloin mietin suhteemme alkuaikoja, oliko se rakkautta vai jotain muuta. Jos häneltä kysyisi hän vastaisi rakkautta. Muistaakseni hän kyllä halusi perheen. En jälkeenpäin osaa sanoa halusiko hän minut, vaiko naisen jonka kanssa perustetaan perhe ja minä satuin osumaan kohdalle.
Toivon hänelle ja kaikille muillekin "moralisteille", että todella rakastuisivat johonkin kolmanteen ja kituisivat siinä helvetissä mihin joutuvat kun periaatteesta eivät jätä perhettään, vaan jättävät rakkauden. Sittenpä tietävät mitä muilta vaativat ja minkä puolesta moralisoivat. Loppujen lopuksi jokainen ihminen on oikeutettu rakkauteen. Se on paljon rakentavampi voima elämässä kuin viha ja katkeruus. En tarkoita ihastumisilla rakkautta. Rakkaus on jotain aivan muuta. Jos olisin kaikesta huolimatta jättänyt perheeni se olisi ollut minun valintani, ei sen toisen miehen, vaikka hän olisi kyllä pysynyt rinnallani. Tietenkään kukaan ei osaa sanoa mitä siitä olisi tullut.
Nimim. Jätetty mies ei aivan ole pysynyt linjassaan, kun lukee miten kirjoitti viestissään "Moraalia peliin" ja vertaa sitä edelliseen kirjoitukseensa jossa olisi jopa hyväksynyt että olisin jättänyt perheeni. Kuten varmaan itsekin huomaa on hyvä pitää periaatteita (tässä tapauksessa ei kuitenkaan huonoja sellaisia) ja julistaa niitä muille, mutta on hyv pitää mielessä myös että elämä ei kulje oman tahdon ja periaatteen mukaan. Siksi elämä on niin mielenkiintoista. Forrest Gumpin sanoja lainaten: Life is like a box of chocolate - you'll never know what you're gonna get. Suvaitsevaisuuteen kuulu myös muiden ihmisten tekemät ratkaisut jotka ovat ristiriidassa oman moraalin kanssa. Ihmisten tekemät ratkaisut voivat olla ristiriidassa myös heidän oman moraalinsa kanssa. Eri tilanteissa joutuu punnitsemaan asioita uudestaan. Vaikeita asioita, joista ei voi välttämättä edes puhua. Ulkopuoliset luulevat kylmäsydämiseksi ja tunteettomaksi, kun sisukset vuotavat verta. Kukapa sitä maailmalle murheitaan parkuisi? Näiden kirjoitusten ja vastausten ja viime kesäisen tapahtuman johdosta olen alkanut miettiä asioita uudelleen. Haluanko elää näin, vai haluanko elämisen arvoisen elämän.
Mä hyvin ymmärrän sitä tuskaa jota sä elät kun itsekin elin sitä, mä en vaan yksin kertaisesti jaksanut enää, mielummin olisin ollut kuollut kuin jäänyt ja siinä vaiheessa päätös lähteä sen ihmisen luo jota oikeasti rakastan ei ollut vaikea.. Mieheni ei tiennyt toisesta miehestäni, aavisti, mutta minulla ei ollut rohkeutta kertoa, koska pelkäsin tappouhkausten toteutuvan. Huora kun olin jo muutenkin..
Keskustelin asiasta monen uskovaisen kanssa mitä mieltä ovat erosta..Ja kaikilta sain saman vastauksen että ei rakkaudeton liitto kata sitä mitä avioliitolla tarkoitetaan..Täällä vouhotetaan että jumalan edessä ollaan luvattu niin myötä kuin vastoinkäymisessä, mutta todellisuudessa tehdään hävytöntä jumalanpilkkaa jatkamalla sitä syntisesti, järjettömällä tavalla vaikka toinen on sitä jo rikkonut tai rikkoo kokoajan.. Ei se elämä ole niin tarkoitettu että täällä eletään surussa ja tuskassa, me ihmiset vain määrittelemme joskus itse niin.. On toki varmasti osa ihmisistä sellaisia että lentävät kukasta kukkaan välittämättä sen enempää, mutta suurinosa varmasti tekee elämässä kaikkensa ollakseen muille ja itselleen oikeudenmukainen, se harvoin onnistuu, mutta aina voi yrittää uudelleen, virheistä oppii, joskus niitä toistaa mutta kuitenkin, en haluaisi elää valheellisessa liitossa enää päivääkään.
Sä oot vaan epätäydellinen ihminen niinkuin kaikki muutkin, ollaan heikkoja, mutta silti niin kauniita loppujenlopuksi, sä elät täällä maailmassa yksin mutta yhdessä muiden kanssa, silloin kun sinä voit hyvin, ympärilläsikin on muilla hyvä.
Jaksamisia sulle..
Olen samaa mieltä alkuperäisen kanssa ja vähän samantapaisessa tilanteessakin.
Niin, on kurjaa kun asiat eivät aina mene niinkuin kirjoissa sanotaan. Itse olen se kolmas osapuoli. En ole haukkunut ketään, enkä sitä aio tehdä. Luultavasti se on jokaisessa meistä itsestä kiinni. Tämä kolmantena osapuolena oleminen on hirvittävän raskasta myös minulle. Olen kaukana siitä viettelijättärestä, jollaiseksi varmaan helposti leimataan. Ketään en ole mihinkään pakottanut enkä hiillostanut. ENkä sitä aio tehdä.
Lässynlässyn, joku sanoo.
Mutta kun tuo sydän ei taida toimia todellakaan niinkuin järkevää olisi...
Katsotaan, miten tässä käy. Kenties palaa takaisin, en tiedä...
Ei käy kateeksi. Taidat olla niitä harvoja, jotka todella tietävät, ettei kolmas osapuoli voi sanoa kenellekään että jätäpäs nyt se siippasi ja lähde mun matkaan. Eikös? Sillä arvostaisiko kolmaskaan osapuoli sellaista miestä tai naista, joka on vietävissä minne joku muu vain haluaa? En usko. Kolmas osapuoli varmasti varmistaa turhankin tarkkaan, että varattu on tarkkaan harkinnut eron syyt, kuin myös ne syyt jotka ajoivat kolmannen syliin. Että oliko se rakkautta vaiko tyhjyyden täyttämistä. Ei kolmas osapuolikaan halua lyöttäytyä tuuliviirin kanssa kimppaan. Siksi, ehkä raskain vastuu kolmoisdraamassa on sillä joka on kahden tulen välissä. Puolisonsa ja rakastettunsa. Jokainen muu ihminen tuomitsee tämän pettäjän ristille tuosta vain, koska kuvittelevat hänet tunteettomaksi ja kylmäpäiseksi paskaksi. Pahinta petturille on, ettei juurikaan voi pohtia ongelmia kenenkään kanssa. Hän on aika yksin loppujen lopuksi. Ei ole puolueetonta tukea, ellei sitten hyviä ystäviä. Kyllä pettäjä usein tietää että erolla on seurauksensa, mutta haluaako olla eroamatta ja jää kenties ilman rakkautta. Aina ei koton odota rakastava puoliso, vaikka niin monesti lukee, että petetty on tahnyt kaikkensa rakastaakseen puolisoaan ja silti se petti ja jätti. Ja jos puoliso onkin ollut edesvastuuton mulkero niin miksi sellaisen perään sitten itketään? En ymmärrä tätä. Paha olo on hyvä purkaa, mutta paraneeko olo sillä että syydetään sonta jonkun niskaan?
Että on niitä jotka eivät koskaa sitoudu mihinkään. He ovat helposti vietävissä jos joku sormeensa napsauttaa. Jotkut vaan eivät kykene ikinä sitoutuun mihinkään pitkään suhteeseen vaan ovat niin kuin tuuliviirejä. Ehkä tuuliviirikin sitten rauhoituu vasta vanhemmiten kun tarjontaa ei enään olekkaan. Niin kauan kun tarjontaa on niin tuuliviiri vaihtaa helposti jos parisuhteessa on arki tullut.
Seikkailija tyyppisen kanssa siis ei kannata perhettä perustaa jos itse on sitoutuvaa tyyppiä. Uskoisin erojen syyksi sen että kaksi vääränlaista ihmispersoonaa on lyöttäytynyt yhteen, ja siinähän se että ei tunneta itseään eikä muitakaan nuorena kun aletaan sitä perhettä perustaan. Eikä se ihmistuntemus aina lisäänny edes iän myötä vaan tehdään lopunikää samat virheet.
Minua ihmetyttää se miksi aina kaikki luulee/uskoo/ajattelee, että jos mies/nainen pettää kumppaniaan on syy hänen parisuhteessaan?? Niin kuin monessa muussakaan asiassa, ei tässäkään asiat ole aina niin mustavalkoisia. Voihan ihmisillä olla muitakin ongelmia/kriisejä henkilökohtaisessa elämässä kuin väljähtynyt parisuhde, kuten ikäkriisit (tämä on sitten ihan ammattiauttajan suusta, ei vain minun mielen tuotetta). Silloin ihminen kenties etsii itseään tai ratkaisua ongelmaan, mutta väärästä paikasta. Heikko hetki ja sopiva "se toinen" ja näin päästäänkin pettämiseen, josta ei välttämättä olekaan enää niin helppo päästä pois, vaikka haluaisikin..
Itse olen sitä mieltä, että ei todellakaan ole aina kysymys siitä, etteikö se pettäjä rakastaisi avo-/aviopuolisoa. Kenties omien ongelmien ja arjen keskellä ei vain enää huomaa miten rakas se toinen on.. ennen kuin on liian myöhäistä..
Ja on totta, että pettäjä on itse vastuussa pettämisestään, mutta tosiasia on kuitenkin myös, että vain tietynlaisen moraalin omaava henkilö ryhtyy suhteeseen varatun henkilön kanssa. Meitä on kuitenkin moneksi...
Tiedän senkin (omasta kokemuksesta), että pettäjä selittää syyksi ongelmat parisuhteessa ja antaa tavallaan "luvan" tälle kolmannelle osapuolelle. Ja näin siis päästään siinäkin suhteessa valheiden tielle.
Itse olen ainakin pohtinut, että miksi kukaan haluaa olla "se kolmas" ja hyvin usein siis salassa.
Ja vielä siihen, että miksi ei voisi ottaa puolisoaan pettämisen jälkeen takaisin? Miksi pitäisi tehdä niin kuin yleisesti odotetaan, että kun kumppani pettää niin pellolle vain? Jos tilanne on oikeasti niin, että parisuhteessa ei ole ollut syy pettämiseen ja kumpikin osapuoli on tästä samaa mieltä ja kaikesta huolimatta rakastavat toisiaan. Tai, jos ongelmia olisi, mutta kumpikin haluaa niistä selvitä, vaikkapa ulkopuolisen henkilön avulla.
Olen tuttavapiirissäni kuullut useita "pettämis tarinoita", joista on selvitty ja parisuhde on ollut sen jälkeen entistä vahvempi. Näissä kyllä yleensäkin on ollut pettämisen "syy" juuri muu kuin ongelmat kumppaneiden välillä.
Näitä asioita voisi pohtia vaikka kuinka. Jokaisella meillä on kuitenkin omat arvot ja moraalit joiden mukaan elämme. Ei ole varmasti helppoa olla pettäjä, petetyksi tullut tai se kolmas osapuoli. Itse toivon vain, että toiset ihmiset kunnioittaisivat toisia ihmisiä ja toisten parisuhteita niin paljon, että eivät lähtisi suhteeseen varatun kanssa. Jos kyseessä on tosi rakkautta eikö voi odottaa, että se kahden ihmisen ja kenties kahta ihmistä rakastava henkilö päättää jomman kumman välillä.
Loppuun vielä (tarina olisi pitkääkin pidempi ja raskas..) oma tilanteeni tällä hetkellä..
Olin ex-mieheni kanssa yhdessä melkein viisi vuotta, joista avoliitossa kaksi vuotta ja viimeisimmän vuoden yhteinen asunto, kaksi koiraa, ei lapsia, mutta yritystä kyllä..
Rakastuimme työpaikalla, olimme töissä samalla osastolla.
Elämämme ja parisuhteemme oli mukavaa, onnellista ja rakastimme toisiamme paljon ja tunteemme myös näytimme toisillemme (kummankin mielipide eron jälkeen), ei ongelmia seksin suhteen, ainoastaan sen, että minulla ilmeisestikin vaikeuksia tulla raskaaksi. Tätäkään kumpikaan ei varsinaisesti vielä kokenut ongelmaksi parisuhteemme kannalta tai ei ainakaan tietoisesti sitä tajunnut.
Miehelleni tuli kuitenkin parisen vuotta sitten mitä ilmeisemmin todella paha ikäkriisi. Asiasta joskus vähän keskustelimmekin, mutta kuten yleensä naureskellaan 30- tai 50- kriisistä. Näin jälkeenpäin olen kuullut, että ne voivat olla oikeasti todella vakavia kriisejä ja ihminen voi käyttäytyä aivan toisin kuin normaalisti käyttäytyisi. Samaan aikaan miehelläni oli töissä jatkuvat yt-neuvottelut päällä ja hirveä työ stressi. Lähinnä tämä kaikki näkyi arjessa siinä, että mieheni oli välillä hyvinkin apea ja tavallaan vetäytyi "kuoreensa". Hän on myös ihminen joka ei osaa puhua tunteistaan eikä näin ollen edes osannut oikein kertoa mikä on vialla. Eikä varmaan edes itsekään loppujen lopuksi tiennyt mikä on vialla ja mikä mättää ja saattoipa ajatella myös olevansa tyytymätön parisuhteeseemme.. en tiedä..
Luulin siis kuitenkin kaiken olevan välillämme hyvin ja elimme yhteistä elämää kuin kuka tahansa onnellinen pariskunta... kunnes tänä keväänä mieheni käytös muuttui minua kohtaan. Hänestä tuli jotenkin kylmempi ja riidan hakuisempi. Kysyin useaan kertaan onko hänellä joku toinen ja vastaus oli ei. Käytös kuitenkin vain muuttui ja näin selkeästi, että miehelläni on TODELLA paha olla. Eräänä aamuna sitten kysyin taas, onko hänellä joku toinen ja vastaus oli "voi olla". En voi edes kuvailla miltä se tunnustus tuntui... Asiaa tietysti paljon puitiin ja keskusteltiin.. ja kävi ilmi, että mieheni ei halunnut kuitenkaan jättää minua (enkä minä siis suorilta käsin miestäni). Mieheni olo kuitenkin vain paheni ja hän teki kaikkensa, jotta minä alkaisin häntä vihaamaan. Ihmettelin sitä, että miksi hän yrittää saada minut vihaamaan itseään, jos minä olen valmis antamaan anteeksi ja hän selkeästi haluaa olla kanssani ja sanoi rakastavansa minua. Oli siis myös erittäin syvästi pahoillaan teostaan. Hän ei ole ihmisenä ollenkaan ns. pettäjä tyyppi, vaan päin vastoin, itsekin petetyksi tulleena ei ikinä olisi halunnut pettää rakastamaansa ihmistä. Itsekään ei kuitenkaan pystynyt eikä vieläkään pysty selittämään miksi. Sen tiedän, että hän kärsii ja kovasti.. Minulla oli siis koko ajan tunne, että tässä täytyy olla jotakin muutakin millä se "toinen nainen" pitää miestäni kiinni, kun mieheni ei pysty sitä suhdetta katkaisemaan, mutta ei myöskään jättämään minua. Päätin keskustella mieheni kanssa ja heitin veikkauksia mikä on kyseessä, kunnes napsahti oikeaan. Nainen oli raskaana. Tämä "toinen nainen" on myös samassa työpaikassa kuin minä.
Se miten asiat ovat menneet tuosta eteenpäin jääköön nyt kirjoittamatta...tulisi vieläkin pidempi kirjoitus..
Lähinnä pointti on se, että elämä on raakaa, julmaa tai sanotaanko, että ihmiset ovat, myös minä..jollakin tapaa..
Jokainen meistä tekee omat päätökset ja ratkaisut miten elämme elämäämme, mitä kunnioitamme, mitä annamme anteeksi ja mitä on todellinen rakkaus..
Myös minä olen joutunut tilanteeseen jossa varattu mies halusi aloittaa suhteen kanssani. Olin jyrkästi ajatusta vastaan sillä en koskaan ole hyväksynyt pettämisiä enkä halunnut olla millään tavalla osallisena sellaisessa.
Mies kuitenkin jatkoi yhteydenottojaan ja sai lopulta minut kiinnostumaan itsestään.
Sanoin useaan otteeseen että pelkään kiintyväni häneen liiaksi ja pettyväni jos mies ei eroakaan (sanoi siis olevansa eroamassa).. Yhteydenpito jatkui (emme kuitenkaan harrastaneet seksiä) ja tunsin jo olevani rakastumaisillani tähän mieheen kunnes lopulta sain kerrottua etten halua jatkaa yhteydenpitoa niin kauan kuin hän jatkaa vaimonsa kanssa asumista..ja he asuvat edelleenkin yhdessä.
Ymmärrän kyllä että petetystä tuntuu pahalle ja mielellään syyllistää kolmannen osapuolen "viettelijäksi" mutta ainakin minun tapauksessani asia tapahtui miehen aloitteesta ja hän todellakin teki kaikkensa että lopulta sai minut kiinnostumaan itsestään.
Minua kyllä kieltämättä hieman häiritsi miehen syyllistävät puheet vaimostaan, kun kuullosti siltä että kaikki ongelmat olivat enemmän tai vähemmän vaimon syytä.
Siitä miten heillä nykyisin menee minulla ei ole mitään tietoa. Tiedän kuitenkin että molemminpuolista pettämistä heillä on ollut jo ennen minua.
Tuo oli ensimmäinen ja viimeinen suhteeni varattuun mieheen, edelleenkin häntä kaipaan (vaikka ei pitäisi) mutta aika parantaa haavat, toivottavasti.
Laitapa itsellesi joku feikkinikki ja kirjaudu suomi24Treffipalstalle..laita hakusi miehille ja katsele oikein kunnolla, kuinka paljon löytyy sieltä varattuja miehiä. Avio-, avoliitossa, asumuserossa ja seurusteleviakin.. Jututapa muutamaa miestä, niin kuulet todellista parisuhteen arkipäivää.
Miksi sitten varatut ovat vallanneet nuo hakupalstat? Siksi, että omassa suhteessa joku mättää ja on helpompaa lähteä kävelemään sitten uuden suhteen löydyttyä..
Puhukaa siis ongelmistanne, ennenkuin se on myöhäistä kokonaan..
On helpointa ajatella, että pettämisen syy löytyy parisuhteen toisesta puoliskosta. Mutta ainakin meillä syy puolison virheeseen oli ikäkausi- ja muutoskriisi. Elimme onnellisesti yhdessä ja suhteemme oli toimiva kaikilla osa-alueilla. Siitä huolimatta puolisoni rakastui toiseen ero- ja sairaushuoliensa keskellä painiskelevaan ystäväänsä. Vuosien ystävyys muuttui rakastumiseksi, mutta rakkaus minua kohtaan ei muuttunut ja se rakkaus kantaa meitä edelleenkin elämään yhdessä kaiken kauheuden jälkeen.
Kiitos sinulle "sydän verellä" ajatuksistasi. Toivon sinulle onnea elämääsi!
Kyllä, kyllä todellakin olet harvinainen. nimittäin harvinaisen naiivi ja huvittava ajatuksinesi, varsinkin kun tuollaiset ajatukset tulee naiselta, jonka miehellä on ollut suhde (siis myös tunteet mukana), käsitin ettei kyse ollut siis pelkästä yhden kerran hairahduksesta.
Kun täällä saamasi kommentit eivät miellytä sinua, niin sanotkin, että suhteenne ei kuulu kenellekään. ihmettelen, että miksi sitten ylipäätään kirjoitit siitä tänne???
Itse kokeneena ja useampia tapauksia sivusta seuranneena voin kertoa sinulle, että aivan yhtä monet salasuhteet päätyvät päin vastoin kuin miehesi ja hänen ex-rakkaansa, eli se rannalle ruikuttamaan jäänyt henkilö onkin se petetty puoliso... siis ainakin käytännössä hänen ex-rakas, miehen mieleenhän sinä et pääse kurkistamaan. Kestäisikö itsetuntosi sen, että miehesi rakastaakin kahta naista? Sekin nimittäin olisi mahdollista.
Älä hehkuta erinomaisuuttasi ja paremmin miehellesi kelpaavuuttasi, äläkä tämän ex-rakkaan karmeutta, sillä et sitten tipu niin korkealta jos/kun tulevaisuutenne onkin erilainen kuin millaiseksi sinä sen olet suunnitellut.
Jos ero tulisi nykyisestä suhteestani en ikinä ottasi vakavasti sellaista ihmistä joka haukkuu exäänsä ja laittaa kaiken epäonnistumisensa hänen syyksi. Parhaillaan suhteessa elävään en sekaantuisi missään tapauksessa. Koska ihmisen pitää elää yksin ja itsenäisesti jotta alkaisin mihinkään kanssakäymiseen. Varmasti monilla on ex suhteita ja törkimykseksi luokittelen sen ja jopa itse aihetaaneeksi suhteen epäonnistumisen jos joku alkaa kaikki viat hakeen edellisestä kumppanistaan ja itsessä ei ole muka mitään syytä. Juuri tälläiset tyypithän osoittautuvat ensi huuman jälkeen oikein "sioiksi", mitä tyhmä ei ensi alkuun huomaakkaan sen takia kun hän osaa kaataa kaiken paskan edellisen kumppanin niskaan.
Olet kokeneena päässyt vaan kurkistaan sinne alapäähän ja muuhun sinua ei varmaan tarvitakkaan kuin siihen yhden asian toimitukseen. Rakkaudesta et tiedä mitään vaan koet panot muka rakkaudeksi. Jos joku ukkomies käy tyjennyksellä, onko se rakkautta? Monet eivät koe ikinä mitään rakkautta, siis hullaantumista syvempää kehenkään elinikänsä aikana. Rakkaus on pinnallinen käsitys joillekkin, mutta itse tunnen sen siksi että rakkaus on sitä että ei missään tapauksessa tee sellaista mikä loukkaa kumppania! Ihmettelen että toiset luokittelee jo tarpeiden tyydyttämisen muka rakkaudeksi!
Täytyy hiukan tulkita sinulle aloittajan tekstiä, kun ymmärrys ei näemmä riitä sinulla erilaiseen ajatteluun, kuin mitä itselläsi on..
Vastauksia ennen, siis suomennettuna ALOITUKSESSAAN aloittaja sanoi, että mitä ihmettä hänen ja miehen suhde kuuluu kenellekään; ja eikös täällä sitä yritetty tolkuttaa silloin, kun spekulointiin Turun piispan Kantolan ja pääminiteri Vanhasen suhteita.. KELLÄÄN EI OLE OIKEUTTA PUUTTUA TOISEN HENKILÖKOHTAISEEN ELÄMÄÄN!
Eri asia on sitten se, jos joku ITSE KERTOO OMASTA ELÄMÄSTÄÄN. Luemme elämänkertakirjoja, emmekä nää niitä mitenkään pahoina. On siis iso ero siinä, kuka meidän kunkin elämästä puhuu - sivullinen, joka ei tiedä kutenkaan koko totuutta, vai minä itse SUBJEKTIIVISENA kokemuksena. Huvittava olet pikemminkin sinä, kun et näin yksinkertaista käsitteistöä ymmärrä. Informaatio alalla et ainakaan työskentele.
Aloittaja ei yhdessäkään lausessa sanonut, että toisin ajatteleminen on VÄÄRIN. Hän yritti mielestäni korostaa sitä, että mahdollista on kaikki, ja että todellakin, rinnakkaissuhteissa voi käydä miten vaan. Niin ikään itsekin voisin luetella sinulle tapauksia, joissa on käynyt eri tavalla kuin sinun tarinoissa.. Ajtteleppa vaikka Kantolaa; hän ilmeisesti viettää nyt yhteiselämää salarakkaansa kanssa. Entä Vanhanen? Hän ei seurustele yhdenkään salarakkaansa kanssa; suhteet poikki. Ja nämä esimerkit ovat sellaisia, joita keltainen lehdistö jahtaa ja seuraa innolla, eli "tietoa" on molemmissa tarinoissa. Tai siis osatietoa, sillä jokainen asianosainenhan ei ole tarinaansa kokonaan julkaissut. Ja jos kaikki osapuolet kirjottaisivat oman version tapahtumista, niin sitten kai täälläkin väiteltäisiin siitä, kuka "tietää" tilanteesta "oikeiten"..
Aloittaja ei hehkuttanut erinomaisuuttaan, ihmettelen miksi hänen kirjoituksensa tulkittiin niin. Hän yksinkertaisesti kertoi mieleipiteensä aiheesta ja valotti hiukan omaa ajatteluaan ja toimintatapaansa täällä. Kyllä jokainen saa iloita siitä, että kumppanilleen "kelpaa" (karmaiseva sana ihmistä puhuttaessa!). Yleensähän täällä säälitellään petettyjä vaimoja huonon itsetunnon takia.. Annetaan jopa ohjeita, että ryhdistäydy jne. Eli oliko aloittajan terve asenne OMAAN elämäänsä ja OMAAN ajatteluunsa sinulle ylpistelyä??!! Näin sinun viestistäsi luin.
Ja minäkin mielelläni tunnustaudun hänen kaltaisekseen. Vaikka ihan joka asiasta ei ole kokemusta - omakohtaista siis..
luit niin tarkkaan, niin huomasit varmaan myös että olemme Eronneet, siis virallisesti eronneet ja nyt on tilanne se että kohta uudelleen avioitumassa. En kertonut kuinka kauan olimme erossa enkä sitä ehtikö minulla olemaan suhde johonkin toiseen näinä eron vuosina.Jos osaat noin hyvin analysoida niin voit siitäkin jotain päätellä.
Ja silti, asiani ei sinulle kuulu. En tarvitse sinun tai muidenkaan siunausta siihen. Riittää kun minulla, miehelläni ja lapsillamme on hyvä olla.
Mitä tulee siihen ettei täältä saamani kommentit miellytä minua, en paljon muuta kuin tämänkaltaista osannut odottaa.
Olen kuitenkin ilokseni huomannut että on täällä muitakin minun lisäksi jotka ajattelee samoin kuin minä.
Erityisesti Petetty mies. Kiitän sinua vastauksestasi.
sinulle, hienoa että osasit lukea tekstin sillä lailla kun se oli tarkoitettukin luettavaksi. :)
meinasin runoilla hiukan saman sävyisen aloituksen. Ehdit sitten ennen.. Joten, otan kyllä sitten osa moitteita viestistäsi itelleni - joskin sitten tulevista kehuistakin ;) - koska ehdin jo ajatella samaa asiaa.. =)))
Mutta ihan oikeasti. Voi hyvin, hoida itseäsi. Ja suhdetta sitten kumppanin kanssa yhdessä. Elämässä kaikki on todellakin mahdollista: se, että rakkaus sammuu ja sekin, että se herää uudelleen eloon.
Ja toivon kyllä, että sukupuolesta riippumatta petetty uskaltaisi kuunnella sekä omaa että pettäjän sydämen ääntä. Ja ratkaisusta riippumatta - siis ero ta yhteen paluu. Me kun emme koskaan näe toisen todellisia ajatuksia, on siis vain joskus asetuttava rohkeasti kivulle alttiiksi.
Tulipas sieltä ja parilta muultakin tulikiven katkuista tekstiä aiempaan tekstiini liittyen. teillä taisi käydä pieni väärinkäsitys, sillä tekstienne perusteella ilmeisesti luulette oman kokemukseni pohjautuvan toisena naisena olemiseen. Ehei, ei kannata tehdä omien johtopäätösten perusteella noin tiukkoja vastauksia. Nimittäin olen aikoinani itse elänyt aivan samanlaisen elämäntilanteen kuin alkuperäinenkin kirjoittaja ja tiedän myös sen kun mies jää uudelleen aloittamisen jälkeenkin kiinni pettämisestä ja vieläpä saman naisen kanssa kuin ennenkin. Että silleen täällä meillä...siksi on viisaampaa julkisesti olla ylentämättä itseään paremmaksi ihmiseksi kuin se toinen nainen.
Minä siis suhtauduin samaan asiaan erilailla kuin ap, saman kokeneena. niin se on, että vahingosta ja virheistään viisastuu, ennen ajatukseni olivatkin kuin ap:n, mutta nyt ei ole ja todellakin tiedän mistä puhun. he eivät tiedä, jotka puhuvat "minä vaan en koskaan tekisi niin ja näin", he vain kuvittelevat tietävänsä. Siinä on iso ero, kokea vai kuvitella kokevansa.
ylentänyt itseäni sen paremmaksi kuin tämä "toinen" nainen.
Kritisoin sitä että mikä oikeus hänellä on tulla hämmentämään minun parisuhdettani ja mikä oikeus hänellä on haukkua ja kritisoida minun ja mieheni suhdetta?? En minäkään luullut tietäväni millainen mieheni ja hänen suhde oli.Mutta huomasin haukkumista kuunnellessani selitteleväni hänelle,kunnes keskustelun kuluessa tajusin että perkelettäkö se hänelle tai kenellekään muullekaan kuuluu!? suutuin siitä että hän huutaa, raivoaa sanellen minulle siitä minkälainen minun toistakymmentävuotta kestänyt avioliittoni oli.
Hän joka ei ollut minua koskaan tavannutkaa ja miehenikin tuntenut vain vähän aikaa.Samalla haukkuen myös oman exänsä.
Ja mitä tulee siihen että mistä hän oli saanut tietää miten kamalaa meillä oli ennenkuin hän tuli kuviohin mukaan. Häntä itseään lainatakseni, "mies ei koskaan ole sellaista sanonut, mutta muut".
Mistä sinä voit sen tietää että minulle käy samalla tavalla kuin sinulle?Mistä voit tietää että hän aloittaa suhteen uudestaan? Et mistään
Jokainen tekee omat valintansa ja usein tarvitaan usemapikin kolhu ennenkuin oppii seuraavan valinta tilanteen tullessa eteen.
silti voin jo näinkin pitkään eläneenä sanoa että en sekaantuisi enkä sekaannu toisten ihmisten ihmis-suhteisiin. En edes ystävieni, kuuntelen ja tuen kyllä, mutta en koskaan sano mitä hänen tai jonkun toisen tulisi tehdä.Jokaisen täytyy tehdä omat valintansa ja elää niiden mukaan.Ihmettelen vain sitäkin että empatia ja myötäelmisen kyky on se mitä ei tunneta ketään muuta kuin itseään kohtaan.
aiheeseen.. :)
Kiitän omasta puolestani keskusteluun osallistuneita ja ilmoitan samalla etten itse aio enää kommentoida tätä aihetta.
Huomasin omaksi harmikseni provosoituvani ihan liikaa hyökkäävistä vastauksista.Niin monelta jäi se mitä oikeasti "tarkoitin" huomaamatta, vaan meni minun ja minun parisuhteeni haukkumiseksi.
*Kiittää ja kumartaa*
Hyvää jatkoa sinulle ja perheellesi. Osaatte antaa anteeksi ja rakastaa juuri sillä tavalla miten ihmisten tulisikin elämässään elää.
Alkuperäisen teksti oli HYVÄ!
Meillä mies lähti lapsettoman naisen matkaan. En voi muuta kuin halveksia naista, joka sotkeutui meidän kriisiimme. Eikö vapaita miehiä löytynyt, oliko epätoivo niin suuri? Rakkaudella jotkut perustelevat tekojaan, mielestäni siinä on kyllä rakkaus kaukana, kun vasta on tutustuttu ja ajatukset on alapäässä. Miehelläkin tavallinen arki jäi mielessä sitten toiseksi siinä peittojen pöllytessä. Jäin pitkän liiton jälkeen yksin pienten lasten kanssa selviämään. Vähemmästäkin tuntuu epäoikeudenmukaiselta. Kehenkään mieheen en osaa enää sitoutua. Nyt on arki astunut siihenkin suhteeseen ja entinen mieheni anelee takaisin.Itsekkyys jyllää monilla nykyään, Minä Minä Minä onko Minulla nyt täydellisen hyvä olo olenko Minä mahdollisimman onnellinen ym. ym. Heikommat (ts. uskolliset) sortukoot tieltä !
Uskon sen että nyt tuntuu epäoikeudenmukaiselta mutta ero olisi tullut myöhemmin jos mies ei sitoutunut perheeseen eikä rakkauden tunteita hänellä tullutkaan sinua kohtaan. Nämä on näitä pinnallisia ihmisiä jotka eivät koskaan sitoudu mihinkään eikä tunne mitään erityisiä tunteita ketään kohtaan. Varovaisesti koitan sanoa ettetkö mitään huomannut ennen lasten tekoo miehesi luonteesta? Jos oli pitkä liitto ennen lasten tuloo niin oliko se ennen lasten tuloo erilainen kuin lasten tulon jälkeen? Oliko lasten tulo yhteinen päätös?
Itse antaisin miehelle toisen mahdollisuuden jos on yhteisiä lapsia mutta luottamuksen luominen on vaikeaa jos sen kerran on menettänyt. Mutta kyky antaa anteeksi sekin on kasvun paikka itselle. Pitää joskus hakee myös syitä itsestään eikä kaikkee toisesta ja sehän onkin todella vaikeeta. Heikkouksien myöntäminen voi kääntäytyä vahvuudeksi ja voimavaroiksi mutta kovettua ei kannata koskaan vastoinkäymisien myötä vaan kääntää ne vahvuudekseen! Nyt vasta voisitkin osaa jotain antaa ja otta, sitoutuminen ei ehkä olisikkaan enään niin "tiukkapipoista" vaan enemmänkin sitä "antamista" ja silloinhan saakin enemmän jos osaa antaa! En tiedä ymmärrätkö mitä koitan sanoo mutta antaisit miehellesi toisen mahdollisuuden. En tietenkään tiedä kaikkee suhteeseenne liittyvää mutta mieti kannattaako kaikkee heittää miehesi hairahduksen takia yli laidan vai olisiko se kasvun paikka kummallekkin?
Pomppaan aina tälle suomi24:lle, kun Soneran Ellit alkaa tökkimään. Palstat eivät aukea ja viestit menevät bittitaivaaseen.
Kun luin jokaisen viestin alusta loppuun, niin totesin olevani onnellinen nainen. Olen jätetty jo kauan aikaa sitten. Uusia rakkauksia minulla on nolla kappaletta. Päätäni olen selvitellyt monella tavalla.
Perheterapeutti Matti Esko otti pari iltaa sitten Kantolan tapauksen esille Radio Suomen haastattelussa.
Tilastot ovat tilastoja. Meidän perheen tapaus tuskin koskaan päätyy yhteenkään tutkimukseen tai tilastoon vaikka olenkin vuosia aukonut päätäni Soneran palstoilla.
Joku kertoi olevansa haamu ja aave tyhjässä liitossaan. Ehkä paras vaihtoehto olisi elää yksinhuoltajana. Ei tuollaisesta liitosta ole kenellekään mitään iloa. Marttyyrin kruunua ei saa uhrautumalla.
En osaa kuvitella itseäni toiseksi naiseksi. En ole koskaan elänyt tunteiden vietävänä.
Ukkomieheen olen kerran eläessäni haksahtanut.
Joten kokemusta löytyy. Mies erosi vaimostaan vuosia sitten ja on jo ties kuinka monenessa avioliitossa. Lehtitietojen mukaan lapsia on ainakin kolmelle naiselle.
Minusta miehet ovat olleet aina huvittavia otuksia. Näköjään naisissakin löytyy melko vekkuleita tapauksia.
Siivosin eilen kaappeja ja löysin lasten kirjeiden välistä exän uuden onnen lähettämän joulukortin. Ensin ajattelin lähettää kortin takaisin, mutta sitten muistin. Saan taas poliisit niskaani tai sitten exän terapiakerrat taas tihenevät. Sippusin kortin pieniksi palasiksi ja laitoin roskapussiin. Tunsin jonkinasteista mielihyvää. Viha, kauna, katkeruus ja muut ikävät tunteet ovat jo haalistuneet. Tuolla kortilla ei ollut enää mitään virkaa. Se on jo toissa joulun takaa.
Tuiki tuiki tähtönen luki naisen lapsellisella käsialalla. Exä oli sutaissut etunimensä viereen.
Minusta ei olisi koskaan tuollaisen kortin lähettäjäksi.
Rakkaat toiset naiset. Lueskelin eilen Meidän Perhe-lehteä. Siellä Aula kirjoittaa kolumnissaan itsestään ja perheestään. Hänkin on toinen nainen. Yhdessäkään rivissä hän ei mainitse puolisonsa entistä perhettä. Miten noin fiksu nainen voi muuttaa entisen vaimon tilalle maatilalle. Entinen emäntä on mielestäni erittäin fiksu nainen. Tuskin hän pyörii tällä suomi24:n avioeropalstalla.
Asiasta toiseen ja kolmanteen. Eikö Marion ole jo kolmannessa liitossa. Joutuiko hän terapiaan ensimmäisen vai toisen liiton takia? Eikö Marionkin napannut varatun miehen kuolemansairaalta naiselta?
Halveksit lapsetonta naista, joka ihastui miheesi ja johon miehesi ihastui, mutta etkö halveksi omaa miestäsi,jolla on lapsia ja joka varattuna ihastui toiseen naiseen?
Oletko sen vekkulimpi kuin muutkaan ovat olleet? Ei kannata jäädä vihaansa rypeen jos on valinnut aikoinaan väärin ja mikä ihmeen pakko se on monilla naisilla perustaa perhe nuorena heti vastaantulevan ehdokkaan kanssa? Elämähän on valintoja täynnä. Valitsee sitten miten valitsee mutta ei kannata katkeroitua jos se ei menekkään ihan suunnitelmien mukaisesti. Elämää ei saa koskaan rakentaa jonkun yhden ihmisen varaan ja jos se häipyy niin mitään ei jäljelle jää tai ainoastaan jää katkeruus. Sinä olet jämähtänyt jollekkin katkeruuden tasolle ja seuraat vain jätettyjen elämää, joka ei kyllä ole ihan tervettä. Olisikohan sinulla jo aika kääntää ihan uusi sivu elämässäsi?
Toki halveksin häntäkin ristiriitaisella tavalla. On helpompi halveksia tuntematonta saati sellaista, jota on rakastanut ja jota ehkä vieläkin rakastaa, jonka on valinnut lapsiensa isäksi ja joka valitsi minut lapsiensa äidiksi. Halveksin myös itseäni, koska en pääse pettämisestä yli. En kovin paljon halveksi itseäni siksi, että mieheni meni vieraisiin. Olin pienten lasten äiti, vaativassa työssäkin ja mieheni ei paljon osallistunut arjen pyörittämiseen. Lapset muuttivat toki suhdettamme. Yhteenkuuluvaisuus lisääntyi, mutta makuukammaritouhut vähentyivät. Voimavarani eivät riittäneet pakollista arkea pidemmälle. Muutaman vuoden päästä olisi taas ollut helpompaa.
Jos vastasit minulle, kiitos sinulle. En tiedä onko exäni pinnallinen, mutta kärsimätön kyllä. Asiat pitäisi selvittää heti ja sitten unohtaa.
Lasten tulo oli yhteinen päätös ja lapset ovat koko ajan olleet ja ovat edelleenkin exälleni erittäin tärkeitä. Lasten ollessa pieniä olin väsynyt, kun arki oli minun harteillani.
Haluaisin yrittää uudestaan, mutta pelko on kova, jos tulee uudelleen petetyksi. Toisaalta, onhan tuo jo yli pari vuosikymmentä aina vaan ollut minusta kiinnostunut, joten ehkä siihen hairahduskin sitten pitää mukaan mahtua.
Eli on helpointa vierittää syy sen ulkopuolisen niskoille huolimatta siitä, että järki kyllä kertoo muidenkin syyllisyydestä, paljon suuremmasta syyllisyydestä. Mutta reilua se ei ole ketään osapuolta kohtaan heittää kaikkea lokaa sen niskaan, joka toisiksi vähiten/eniten sitä tässä kolmiodraamassa ansaitsisi, mutta mikäpä näissä asioissa reilua onkaan. Joku on täällä palstalla joskus sanonut viisaasti, että usein se salasuhde on sitä, että löydetään se oikea mutta vain väärällä hetkellä...eri asia sitten on, että voittaako siinä tilanteessa järki vai tunteet, molempia tapauksia on nähty.
Viisaasti sanottu? Enpä tiedä sen oikean löytymisestä salasuhteessa - meillä ainakin minä ja ex oltiin ihan tarpeeksi oikeat toisillemme. Kyllä se arki vaan melkein 20 vuodessa tulee väkisinkin kuvioon ja jotkut vaan haluavat kokea uudelleen sen alkuajan kiiman jonkun toisen kanssa. Eli salasuhteessa ei mielestäni yleensä suuresta rakkaudesta voi puhua kun tuskin tunnetaan toisiaan ja kiima on kova.
Usein se on just niin, että se eka vaimo/mies oli silloin aikoinaan ihan yhtä oikea kuin se uusi, joka löydetään, kun alkaa arki ahdistaa tai tulee 40 kriisi. Alku on AINA ihanaa, rakkaudelle on olemassa kaava, sen saa keneltä tahansa avioliittoneuvojalta jos haluaa. Ensin ollaan suurta yhteyttä ja sitten eriydytään ja huomataan toisen huonot puolet jota alkuhuumassa ei huomattu jne jne. Ei ne sala- toiset rakkaudet ole yleensä yhtään sen kummoisempia kuin ekatkaan. Voi tosin olla että joku niistä monista sitten jää viimeiseksi, kun ei enää jaksa etsiä uutta, tulee vanhaksi. Silloin kai sitten se vika oli paras vaikkei oliskaan,