Nut alkaa jo riittää! Olen kaksi vuotta kärsinyt finneistä ja nyt päätin että on aika tehdä jotain. Kaksi lasta olen tehnyt putkeen ja heti pillereiden lopettamisen jälkeen ja raskauden myötä naamani meni kauheaan kuntoon (ei mitään muutamia näppyjä). Ei ole naama parantunut. Kokeilin skinoren voidetta, mtta eipä näyttänyt toimivan! Ennen ei ongelmia ole ollut. Nyt olen 24-vuotias. Siispä, olen lukenut roaccutan lääkkeestä! Mitä maksaa ja paljonko kela korvaa?Onko todellakin niin tehokas kuin olen lukenut?
Vastauksia odotellen:)
Vastauksia odotellen:)
Vastaukset 10
Vanhimmat
Aika kallis se on, mutta tehokas. Itse kärsin finneistä 20 vuotta, kunnes sain Roaccutan kuurin. Minulla finnit olivat vielä sellaisia suvällä ihon alla olevia, joista jäi arpia(ja paljon). Nyt kuurista on kulunut lähes 10 vuotta ja olen todella tyytyväinen. Yksittäisiä pikkunäppyjä on silloin tällöin, mutta ei mitään aikaisempaan verrattuna.
Kuuri on aika rankka, silmät ja huulet kuivuvat ihon lisäksi, mutta kannattaa! Hintaa ei kannata murehtia, vuosien saatossa säästät lääkkeen hinnan kun et tarvitse ostella kaikenmaailman tehottomia hoitoaineita.
Itse söin n. puolen vuoden ajan roaccutania.
Tänä aikana akne hävisikin, ja olen erittäin onnellinen päästyäni eroon kipeistä ja inhottavista finneistä. Yleensä vaikutus on hyvin pitkäkestoinen ja joillakin akne parantuu lopullisesti. Itselläni kuuri loppui n. vuosi sitten ja iho on pysynyt hyvässä kunnossa sen jälkeen. Muistelisin, että koko kuurin hinta oli jotain pari tuhatta markkaa. Kallista, mutta tehokasta. Mutta ei hyvää ilman pahaa, sillä roaccutanilla on myös haittavaikutuksensa. Minulla ilmeni vain lievimpiä oireita: kasvoilla ihon hilseilyä ja punoitusta sekä huulten ja silmien kuivumista. Oireet olivat pahimmillaan kuurin alussa, mutta vähenivät pikkuhiljaa. Akne yllensä pahenee kuurin alussa, joten älä säikähdä! Muutaman kuukauden päästä huomaat varmasti jo finnien vähentyneen huomattavasti.
Jos nyt päätät aloittaa roaccutan-kuurin niin oikeen paljon tsemppiä! Loppujen lopuksi se kannattaa! :)
http://www.roche.fi/laakkeet/roaccutan.htm
Kyllä olen ehdottomasti päättänyt aloittaa roaccutan- kuurin. Hinnalla ei väliä kunhan tulokset näkyvät!Ja sitten näistä korvauksista? Luin kelan sivuilta, että jos saat lähetteen yksityiselle terveyskeskuksen kautta niin kela ei korvaa?! Tuleeko terveyskeskuksen kautta saman hintaisex kuin suoraan varata aika yksityiselle ja hakea kelalta korvaus? Pitää ottaa myös yhteyttä vakuutusyhtiöön, että korvataanko siellä jotain!Sammossa on sairausvakuutus. t:tietämätön
Taas minä. Soitin vakuutusyhtiöön ja sain selville,että vakuutus korvaa kuurin:) Maanantaina ois aika varattuna yksityiselle. Jospas kohta sais helpotusta ongelmaani. Olipahan ainakin nopeeta toimintaa kun tänään varasin ajan:)Onnea myös muille,jotka ovat pähkäilleet saman asian kanssa!
Voiko alkoholia juoda kohtuullisesti Roaccutankuurin aikana?
Nimenomaan, KOHTUULLISESTI.
Muuten lääkkeen sivuvaikutukset voimistuvat ja maksa joutuu koetukselle.
Tietääkö kukaan, että määrätäänkö Roaccuttania vain vaikeaan akneen, vai määrätäänkö sitä lievempäänkin tapoaukseen?
Olen kärsinyt aknesta noin 5-6 vuotta (mikä saattaa jostakin tuntua lyhyeltä, mutta itseäni alkaa jo tympimään). Olen kokeillut kaiken maailman finninpoistoaineita, lääkekuureja, voiteita ja muita vastaavia, eikä mikään auta.
Tuntuu turhalta jatkuvasti käydä lääkärissä, syödä lääkettä puoli vuotta ja sitten huomata, ettei taaskaan auttanut.
Ja onko se niin "tappolääkettä" kuin puhutaan?
joo roaccuttan todellakin tehoaa!!! itse söin sitä pari vuotta sitten pahaan akneen ja se paransi tilannetta huomattavasti. haittavaikutuksista peloteltiin paljon, mutta itselläni ainoa haittavakutus oli ihon kuivuminen, mutta rasvaushan siihen auttoi! itselläni vakuutus korvasi lääkkeet suurimmaksi osaksi eli itselle ei jäänyt paljoa maksettavaa eikä siis rasittanut köyhää kukkaroani liiaksi =).
Itselläni ainakin toimi. Kuureista on yli kaks vuotta aikaa eikä finnit ole enää ollut mikään ongelma. Tarvitsin kaksi kuuria 6 kk ja 3 kk mutta se auttoi!
Ennen Roaccutania söin jotakin tetrasykliiniantibiottia 4kk mutta finnnit palasiavat hoidon lopetuksen jälkeen ja vatsa oli tosi löysällä kuurin ajan!
Ohan Roaccutanissakin pitkä lista mahdollisia sivuvaikutuksia mutta yleisin ongelma on huulien kuivuminen, se tulee kaikille käyttäjille. Huulirasvaa menee! Parhaaksi huulirasvaksi itse havaitsin blistex:in purkkirasvan
On tehokas...ite käytin kun mikään muu ei auttanut....600mk/kk, mutta on hintansa väärti.
nimim. kokemusta on!!!