nainen ja lapsi

Ystävälläni erosi lapsen isästä puolitoista vuotta sitten. Lapsi on 2-vuotias. Tuo ei ole nähtävästi ollut mikään este, sillä miehiä tuntuu pyörivän ystäväni ympärillä. Ihan vakavissaankin ;)

Mä ainakin olen löytänyt oikean uneilmien prinssin itselleni. Itselläni on kaksi lasta, ja nykyisellä miehelläni ei yhtään. Hienosti on ottanut minun lapset melkein kuin omakseen. Lapset tykkäävät hänestä, ja hän lapsistani. Muutenkin tää mun nykyinen mies on sellainen, jollaisesta en olisi osannut ihanimmissakaan päiväunissa uneksia. Vihdoinkin uskon, että tässä elämässä on ihan oikeasti jokaiselle joku, joka on se ns. toinen puolisko, joka tekee elämästä täydellisen. Kuulostaa tosi kliseiseltä, mutta näin se vaan on.

Naisena vastaan: oma kiinnostukseni keneen tahansa mieheen lerpahtaisi välittömästi, jos hänellä olisi jotain lapsiani vastaan /karsastaisi sitä että minulla on lapsia. Onneksi nyt vielä ainakin olen onnellisessa parisuhteessa, mutta jos miestä ei olisi ja joutuisin tapaamaan uusia, tekisin selväksi mitä paketissa tulee. Jos se että minulla on lapsi, on miehelle ongelma niin sitten hyvästi.

No tietysti saattaahan mies vasta suhteen edettyä jo pitkälle todeta että lapsi haittaakin, mutta jotenkin en voisi kuvitella etten huomaisi tuossa miehessä sellaista sosiaalista vajavuutta jo aiemmin.

Ei varmaan suhteen aloittamista haittaisi, mutta yhteen muuttamista ym. pysyvää ja sitoutunutta toimintaa ehkä.

Taustalla on sellainen ajatus, että elättäisi jonkun vastuuttoman retaleen geenejä, "käenpoikasia".

Sen takia teitä Yh-äitejä on suomessa liikaa, kun miehet ei jaksa elättää omaa, eikä myöskään toisten muksuja. Se pakollinen paha tollasessa suhteessa on just se, että se pentu on siinä vaivoina.

Ei kiitos. Koko ajan mielessä se että elätät toisen miehen jälkikasvua.