Onko muilla ollut tälläistä käännettä työmaalla?
Oikein työpaikkakiusaamisen esimerkki.
Ei työntekijästä voi eikä saisi tehdä työnjohtajaa koskaan.
Minulla on nyt tällainen.
Kun hän oli vielä työmies oli hän siedettävä.
Meillä oli silloin eri työnjohtaja ja eri tehtävät.
Kun hänet "ylennettiin" minut siirrettiin hänen alaisuuteen hänen pyynnöstään.
Kaikki tapahtui vielä niin että minä olin viettämässä talvilomaa, enkä voinut antaa eriävää mielipidettäni.
Lomalta palattuani henkilövaihdokset olivat muutettu niin että minun entiseen työhön oli jo palkattu uusi henkilö ja en voinut siihen enää palata.
Kaiken kukkuraksi työ johon minut siirrettiin on sellaista jota yleensä tekevät työnharjoittelijat ja kesätyöntekijät.
Eli minun työtehtävät muuttuivat 90% helpommiksi
Eikä siinä enää juurikaan tarvita ammattitaitoani johon olen itseni kouluttanut ja työssäni opetellut.
Uudet työtehtävät olen tehnyt niinkuin ne kuuluukin tehdä, mutta se ei riitä pomolleni.
Hän haluaa enemmän , hän haluaa musertaa minut.
Vihjailut on lähinnä sellaisia että jos ei työt kiinosta voi painua VITTUUN.
Kun aina on tulijoita minunkin "työtehtäviä" hoitamaan.

Vastaukset 1
Vanhimmat
On Klassikko. Näitä minulla eli ilmenee
• työtehtävien sisältöön ja määrään vaikuttamisena, työnteon vaikeuttamisena, vähäarvoisten ja loukkaavien tai liian vaikeiden työtehtävien antamisena, tiedonkulun estämisenä
• sosiaalisena eristämisenä, puhumattomuutena, halventavina olankohautuksina, yhteistyöstä kieltäytymisenä, työyhteisöstä eristämisenä
• jatkuvana arvosteluna ja työn aliarviointina, moittimisena, vihjailevina ja ilkeinä puheina, maineen vahingoittamisena levittämällä juoruja
• nimittelynä, pilkkaamisena, panetteluna, puheiden vääristelynä
• fyysisellä väkivallalla uhkailuna, vahingon aiheuttamisena kohteelle
Häirintää voi tapahtua monessa muodossa, suoran henkilökohtaisen häirinnän lisäksi kirjeitse tai nykyään myös sähköpostin välityksellä.
Tämä häirinnän muoto vaikuttaa kohteeseensa vielä vahingollisemmin kuin suora henkilökohtainen häirintä, koska viestit voivat olla tulkinnanvaraisia eikä saaja voi puolustautua viestejä saadessaan.
Aika toimia.