Exän kuvia

mitä mieltä olette siitä, että säilyttää kuvia existään. Mietin vaan, että pidemmissä parisuhteissa kertyy pakostikin aika paljon esim matka- ja perhejuhlakuvia, jossa esiintyy myös senaikainen partneri. Jotenkin tuntuu vaan hölmöltä sitten hävittää tällaiset kuvat sen takia. Toisaalta on myös kiusallista katsella näitä vanhoja kuvia nykyisen kumppanin kanssa.

Kyllähän sen tietää, että molemmilla osapuolilla on menneisyys (ja se täytyykin voida hyväksyä), mutta ehkei haluaisi tulla muistututetuksi siitä kuvien välityksellä.

Ainakaan intiimempiä, esim. pusukuvia entisistä sitä nyt varmaan on tyhmää edes näyttää kumppanille, mutta onko edes oikein säilyttää niitä? Mietin vaan, että jos on oikeasti päässyt yli entisistä suhteista, eikö silloin myös voisi päästä eroon niistä konkreettisista muistoista? Jokaisesta (merkittävästä) suhteestahan jää kuitenkin jokin muisto mieleen...
61383
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Minusta tuntuisi hassulta heittää pois valokuvat, joissa ex esiintyy. Samallahan menisi paljon kuvia sukulaisista. Minusta on parempi esitellä nyksälle valokuvat exän kera kuin albumi, josta joka toinen kuva on sotattu tai revitty irti. Itse hävittäisin ne kuvat, joissa tapahtuu jotain, mitä en tutuille ilkeäisi näyttää (eli pusukuvat yms. intiimimmät).

Entisistä eroon pääsy tarkoittaa sitä ettet enää haikaile exiesi perään tai kaipaa heitä sydämmesi pohjasta takaisi rinnallesi. Ei sitä, että unohtaisit kaikki yhteiset muistot.

Äänestä

mutta enpä ole hukkaankaan heittänyt edes vanhoja kirjeitä. On tallessa jopa ensirakkauteni lähettämät kirjeet teini-iässä. On niitä muikea joskus harvoin katsella. Samalla säästän niitä lapsille, jos he haluavat joskus tutustua tarkemmin äitimuorin sielunelämään ja menneisyyteen.

Äänestä

kyllä mielestäni valokuvat säilytettävä ja saa säilyttää, minusta on ainaskin kiva katsella vuosien jälkeen :-)

mutta mieheni linja joskus ällöttää: näyttää entisten likkojen bikini kuvia rannoilta ym. ja kysyy vielä multa, että eix oo hyvännäköinen!!! hahaa.. en tiiä mikä on pointti, mutta pikkasen joskus sylettää, sen verran usein se niitä näyttelee!!

Pitäis vissii itekkii kaivaa jemmasta mun vastaavat kuvat ja kysellä, et eix oo komeita?? hahaa ;-) ei tulis kyl mieleenkään..

Äänestä

mä hyväksyn ihan sellaisten kuvien säilyttämisen, jossa on sentään muitakin kuvissa. Mutta että hääkuva hyllyssä, kuten mun poikaystävä teki...sitä en ihan sulattanu. Oltiin oltu jo vaikka kuinka kauan yhdessä ja hääkuva muoistuttamassa eksän kanssa solmitusta liitosta nökötti vaan kirjahyllyssä. Odotin jo poikaamme kun se kuva vieläkin keikkui hyllyssä. Sitten siitä päästiin, kun mies muutti kanssani asumaan.

Täytyy sanoa, että hieman outoa touhua. Mutta siihen se sitten päättyikin. Outouden tunteeseen. Ehkä hän ei päässyt irti menneestään koskaan.

Äänestä

Itse katson että elämäni kuuluu mulle joten säilytän vanhat valokuvani.. tosin ne on teipattu muoviseen salkkuun ja sijoitettu vaatekomeron ylähyllylle.

Kuitenkin, en halua niitä esitellä mutta toisaalta en tuhotakaan, olkoon nyt "välivarastossa" katson sitten ikivanhana patuna niitä jos luoja suo.

En viitsi näyttää niitä muille, turhan kiusallista. Mutta ne on osa mun elämää joten haluan säilyttää muistoni, olen jo huomannut miten rajallinen muistikapasiteetti on.

Äänestä

Ei tunnu mukavalta löytää avopuolison varastosta kuvia erittäin intiimeistä (rakastelu) hetkistä hänestä ja hänen sen aikaisesta naisystävästä! Miksi niitä pornokuvia pitää säilyttää, jos suhde ei ole toiminut ja on aloittanut uuuden suhteen? Onko tilanne sama kuin säilyttäisi pornolehtiä? Minusta ei todellakaan tuntunut mukavalta löytää rakastelukuvia varastosta. Mitäpä jos ne kuvat olisi löytänyt joku lapsi?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Lintu kirjoitti:

mitä mieltä olette siitä, että säilyttää kuvia existään. Mietin vaan, että pidemmissä parisuhteissa kertyy pakostikin aika paljon esim matka- ja perhejuhlakuvia, jossa esiintyy myös senaikainen partneri. Jotenkin tuntuu vaan hölmöltä sitten hävittää tällaiset kuvat sen takia. Toisaalta on myös kiusallista katsella näitä vanhoja kuvia nykyisen kumppanin kanssa.

Kyllähän sen tietää, että molemmilla osapuolilla on menneisyys (ja se täytyykin voida hyväksyä), mutta ehkei haluaisi tulla muistututetuksi siitä kuvien välityksellä.

Ainakaan intiimempiä, esim. pusukuvia entisistä sitä nyt varmaan on tyhmää edes näyttää kumppanille, mutta onko edes oikein säilyttää niitä? Mietin vaan, että jos on oikeasti päässyt yli entisistä suhteista, eikö silloin myös voisi päästä eroon niistä konkreettisista muistoista? Jokaisesta (merkittävästä) suhteestahan jää kuitenkin jokin muisto mieleen...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu