Logiikka

(*.*)


Mieheni, sinä tiedät paremmin kuin minä, että minulle karttuu ikää ja jonakin päivänä olen vanha.

Varjele minua puheliaisuudelta ja varsinkin siltä luulolta, että minun täytyy sanoa mielipiteeni joka asiasta ja tilanteesta.

Päästä minut taipumuksestani pyrkiä järjestämään muiden ihmisten asiat. Vapauta ajatukseni takertumasta loputtomiin yksityiskohtiin. Anna minulle siivet päästä nopeasti asiaan.

Opeta minulle armeliaisuutta, että kuuntelisin toisten valituksia.

Auta minua kestämään ne kärsivällisesti. Mutta sinetöi huuleni, etten puhuisi omista vaivoistani, vaikka ne lisääntyvät ja niistä kertominen on vuosi vuodelta hauskempaa.

Auta minua oppimaan se suurenmoinen läksy, että minäkin saatan erehtyä.

Anna minun pysyä kohtalaisen hyvänä. Pyhimys en halua olla, sellaisten kanssa on joskus ylen vaikea elää.
Mutta hapan vanha nainen ei ole ihana luomus. Tee minusta ajattelevainen, mutta ei synkkä, avulias, mutta ei komenteleva.

Niin suunnatonta viisautta kuin minun on, on sääli olla käyttämättä viimeistä rahtua myöten.

Mutta Sinä tiedät, Mieheni, että haluaisin kuitenkin pitää muutaman ystävän elämäni iltaan asti. Aamen
2499
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Happamia ovat marjat, sanoi kettu.

..."Ihmiset ovat happamia vanhoina jos eivät koskaan eläneet iloisina nuoruuttaan..."

*viisaus jonka viisas nero äsken keksi*olen muuten nainenkin vielä..*

Äänestä
  • Mieheni ja Minä, Me olemme keksineet kestävän avioliiton salaisuuden. Kaksi kertaa viikossa menemme kivaan ravintolaan, hyvää viiniä, ruokaa ja seuraa. Hän menee perjantaisin ja minä tiistaisin.

    (*%*)
    Meillä on myös erilliset sängyt. Hänen on Tampereella ja minun Turussa.

    (*%*)
    Minä vien alituiseen miestäni joka paikkaan, mutta aina hän löytää tiensä sieltä takaisin.


    (*%*)
    Kerran ...>hän juoksi roska-auton perään huutaen: "Olenko liian myöhässä?" Kuski vastasi: "Ei, et ole, hyppää lavalle vaan!"

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ellenix kirjoitti:

(*.*)


Mieheni, sinä tiedät paremmin kuin minä, että minulle karttuu ikää ja jonakin päivänä olen vanha.

Varjele minua puheliaisuudelta ja varsinkin siltä luulolta, että minun täytyy sanoa mielipiteeni joka asiasta ja tilanteesta.

Päästä minut taipumuksestani pyrkiä järjestämään muiden ihmisten asiat. Vapauta ajatukseni takertumasta loputtomiin yksityiskohtiin. Anna minulle siivet päästä nopeasti asiaan.

Opeta minulle armeliaisuutta, että kuuntelisin toisten valituksia.

Auta minua kestämään ne kärsivällisesti. Mutta sinetöi huuleni, etten puhuisi omista vaivoistani, vaikka ne lisääntyvät ja niistä kertominen on vuosi vuodelta hauskempaa.

Auta minua oppimaan se suurenmoinen läksy, että minäkin saatan erehtyä.

Anna minun pysyä kohtalaisen hyvänä. Pyhimys en halua olla, sellaisten kanssa on joskus ylen vaikea elää.
Mutta hapan vanha nainen ei ole ihana luomus. Tee minusta ajattelevainen, mutta ei synkkä, avulias, mutta ei komenteleva.

Niin suunnatonta viisautta kuin minun on, on sääli olla käyttämättä viimeistä rahtua myöten.

Mutta Sinä tiedät, Mieheni, että haluaisin kuitenkin pitää muutaman ystävän elämäni iltaan asti. Aamen

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu