Kerrompa

tarinaani parisuhteestani.
Olen naimisissa ja lapsia. Mies käy töissä ja tekee pitkiä päiviä, aamulla yleensä lupaa tulla ajoissa töistä jotta illalla olisi aikaa perheelle. Iltapäivällä soittaa että tänään menee myöhään ja jos ei perheellä ole tärkeitä juttuja joihin häntä tarvitaan,niin tulee johonkin aikaan illalla (yleensä vasta kun muut ovat jo nukkumassa).
Lapsetkin ovat huomanneet että isään ei ole luottamista, nuorimmainenkin sanoo välillä että et sinä tule kuitenkaan.
Olen sanonut miehelleni että ei lupailisi mitään kun ei pysty pitämään lupauksiaan etenkin lasten tähden. Ja alkaa tämä rassaamaan minuakin, ei voi suunnitella omaa elämää ja omia menojaan juuri ollenkaan.
Eli pikkuhiljaa olen alkanut inhoamaan mieheni työtä ja kaikkea siihen liittyvää jopa miehenikin tuntuu välillä todella vastenmieliseltä,(kotona ollessaankin hän miettii työasioita yms.)

En oikeastaan tiedä miksi kirjoitin tämän tänne mutta halusin kertoa sen "jollekkin".
Toisinaan mietin että olisiko meillä helpompaa jos asuisimme lasten kanssa jossain muualla......
3676
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Pistä kalenteriin omat menosi; anna kopio miehellesi. Silloin kun sinulla on menoa miehen "on pakko" tulla kotiin ajoissa.

Asia on nimittäin niin, että mies harvoin "vapaaehtoisesti" ottaa komennon kotona. Miehen logiikalla ajateltuna häntä ei tarvita,kun vaimo on lapsia/kotia hoitamassa. Hän voi rauhassa keskittyä töihinsä.

Äänestä

kans aina lupaili kaikkee, mutta ei sitten pitänytkään lupauksiaan. Nyt olen 21, enkä ole isäni kanssa suunnilleen missään yhteyksissä. Olen nähnyt hänet viimeksi veljeni hautajaisissa ja hautajaisten vuosipäivänä.
Sanopas sille miehelles että näinkin voi käydä.

Äänestä
  • kokeilla molempia juttuja, toivon et saan jotain muutosta aikaiseksi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


lyhykäisyydessään kirjoitti:

tarinaani parisuhteestani.
Olen naimisissa ja lapsia. Mies käy töissä ja tekee pitkiä päiviä, aamulla yleensä lupaa tulla ajoissa töistä jotta illalla olisi aikaa perheelle. Iltapäivällä soittaa että tänään menee myöhään ja jos ei perheellä ole tärkeitä juttuja joihin häntä tarvitaan,niin tulee johonkin aikaan illalla (yleensä vasta kun muut ovat jo nukkumassa).
Lapsetkin ovat huomanneet että isään ei ole luottamista, nuorimmainenkin sanoo välillä että et sinä tule kuitenkaan.
Olen sanonut miehelleni että ei lupailisi mitään kun ei pysty pitämään lupauksiaan etenkin lasten tähden. Ja alkaa tämä rassaamaan minuakin, ei voi suunnitella omaa elämää ja omia menojaan juuri ollenkaan.
Eli pikkuhiljaa olen alkanut inhoamaan mieheni työtä ja kaikkea siihen liittyvää jopa miehenikin tuntuu välillä todella vastenmieliseltä,(kotona ollessaankin hän miettii työasioita yms.)

En oikeastaan tiedä miksi kirjoitin tämän tänne mutta halusin kertoa sen "jollekkin".
Toisinaan mietin että olisiko meillä helpompaa jos asuisimme lasten kanssa jossain muualla......

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu