- Kommentoin hiukan edellä esitettyä
"adventisteista hieman" kirjoitusta:
Monet sen ovat lukeneet.
- Adventtikirkko on perustettu 1860 luvulla noin 20 vuotta tuon maailmanlopun odotuksen jälkeen.
Milller joka oli laskuopin isä ei ollut adventtikirkkon jäsen.
Hän löysi kuitenkin äärimmäisen tärkeän asian Raamatusta vaikka ei heti osunut kokonaan ja täysin oikeaan.
Jyvät akanoista karsiutuivat myös kun pettymys tuli. Tosi kristityt jatkoivat tutkimista kun havaitsivat että kysymys on täysins elvästä Ramatun profetiasta, mutta missä meni vikaan?
He selvittivät syyn ja pyysivät valoa Jumalalta ja sitä tulikin roppakaupalla että on muillekin jakaa vielä tänä päivänäkin.
A-kirkko odottaa ja opettaa takaisintulevaa Jeesusta.
Onko kristikunnalla joku muu tehtävä?
ONKO?
Jäsenmäärä on nykysin noin 15 miljoonaa ja kasvuvauhti oli miljoona suilua vuodessa 2004, mutta en tiedä miten jatkuva näin suuri vauihti on?
Jumala on järjestyksen Jumala, eikä sekamelskan Jumala jossa jokainen voi toimia ilman yhdessä sovittuja sääntöjä ja opettaa omia oppejaan joita ei ole tutkittu.
Olen joissakin piireissä tavannut näitä omia tulkintojaan opettavia eikä kukaan pane vastaan ja moiti.
MISSÄÄN KOHDIN "VIRALLINEN OPPI" EI OLE MUUTTUNUT!
Evankeliumi ei muutu, ja A-kirkko on saanut siihen valon profetian Hengen kautta, eikä siinä ole ollut mussuttamista kenelläkään.
Sen sijaan erilaisia toimintatapoja ja sääntöjä hallinnossa pohditaan tietenkin ajan ja tapojen mukaan ja tarpeiden mukaan.
EVANKELIUMIA JA RAAMATUN OPETUSTA EI OLE KIRKON TOIMESTA MUUTETTU KOSKAAN!
Oppi tutkivasta tuomiosta on Raamatun oppi ja koko VT:n uhripalvelusjärjestelmä vertauskuvasi vain tätä.
Jeesus toimii välittäjänä taivaallisesä pyhäkössä:
Hebr 8:24-25, 1-2 ja koko luku)
Eikö tämä ole Raamatun opetusta?
Oppi 2300 iltaa ja aamua on sekin Raamatun opetus, joka tuo vuoteen 1844.
Tämä on helposti laskettavissa Raamatusta, mutta vaatii syventymisen.
Dan 8:14, Tämä alkaa kun : Dan 9:24-27, (ja koko luku)
Huom vielä että Danielin kirjaa on voitu ymmärtää vasta lopun aikana : Dan 12:4,9.
Raamatun arvovalta ei ole ongelmallinen kysymys suhteessa profeettaan kun profetta itse opetti että hän johtaa vain suurempaan valoon joka on Raamattu.
Hän opetti vain Raamattua, ei muuta.
Tottakai aika on tuonut erilaista uutta valoa joit on aina pitänyt pohtia, mutta ei teologia ole muuttunut koskaan miksikään, eikä Raamatun ilmoitus.
Jokaisen kristityksi itseään nimittävän tulee huolehtia Jumalan sanan viemisestä, ja kymmenykset ovat Raamatun ratkaisu taloudellisissa asioissa.
Voidaan sanoa että "maksa kymmenykset, niin rahasi riittävät" koska Jumala siunaa heitä.
Omassa elämässäni pystyin säästämään vasta kun aloin maksamaan kymmenyksiä.
Omaisuutemme on toki kaikki Jumalan, ei vain 10%.
Olemme tietysti Jumalan talouden hoitajia.
Terveysneuvot ovat terveysvalistusta, ei lain lukemista.
Ruoka ei muuta suhdetta seurakuntaan eikä Jumalaan.
Jokainen hoitaa Pyhän Hengegen temppeliä kuten itse ymmärtää, mutta hyvin on velvollisuutemme.
"Kuka turmelee Jumalan Pyhän Hengen temppelin, sen Jumala turmelee." (en muista kohtaa)
Pastorien työsuhde toki ei voi jatkua jos opettaa vastoin kirkon opetusta.
Tämähän on selvä asia aina joka paikassa, ettei voi toimia työnantajaansa vastaan missään.
3 Moos 11 luku on Jumalan terveyneuvot, jota suositaan, mutta ei muta suhdetta seurakuntaan mikään tässä.
Uhrilahjat ovat olleet kautta aikojen kymmenysten lisäksi Jumalan tapa hoitaa evankeliumin työtä.
Kaikki aina vaapaaehtoisia.
Kukaan ei tiedä, paitsi taloudenhoitaja, mutta on vaitiolovelvollinen.
Virkoja voi hoitaa kymmenysten maksajat koska Jumalan työ edellyttää uskollisuutta kaikessa, mutta asiaa kysytään jokaiselta ja tutkitaan vain virkailijan oman lausuntojen perusteella, siis kuka vain voi valehdellakin asian ja hoitaa virkoja.Kymmensyten avulla Jumalan työ on siinä mallissa että peittää käytännössä kaikki maailman valtiot!
Kiitos Herralle !
Sieluja pelastuu, kun muut ostelee kalliita taloja mersuja, uskolliset tekee työtä lähimmäistensä eteen Herran kunniaksi.
Jokainen sielu äärettömän arvokas ja Herralle tärkeä jonka puolesta on kuollut.
Monet kristityksi itseään nimittävät tyytyvätkin vain esittämään viisasta ja haukkumaan, siloin kun pitäisi olla henkilahjoineen ja varoineen Herran työssä.
Minä en tiedä yhtäkään asiaa, jossa profeetta olisi erehtynyt!
Kuitenkin on huomoitavaa, että hän oli ihminen joka puhui myös OMISTA IHANTEISTAAN sen ajan ymmärryksellä.
KAIKKI MITÄ HÄN KIRJOTTI, EI OLLUT PROFEETALLISTA SANAA OLLENKAAN, VAAN HÄN OLI HENGELLINEN OPETTAJA JA KIRJAILIJA !
(Joka sai myös lisäksi Jumalan ilmoituksia)
Jokainen käsky on tärkeä. Jaak 2:10-12.
Raamatun mukaan sielu ei menee tietoisuuden tilaan, vaan "nukkuu" kuoleman unta.'
Saar 9: 5-6, Ps 6:6, Jes 38:18.
Raamatussa kaste liittyy uskoon. "Joka uskoo ja kastetaan pelastuu."
Jumalan seurakunta opn totuuden tukipylväs.
Ei voida ajatela että sen jäsenet koostuvat pyhittymättömistä, ateisteista ja synnin harjoittajista.
Sellainen on vastoin kaikkea kristillisyyden periaatteitá vastaan mitä Raamatussa on esitetty.
Kasteen voi ottaa kun lapsi sitä itse vaatii ja on päättänyt asian eli on tehnyt ratkaisunsa.
Sylilapset siunataan ja he ovat vanhempiensa pyhittämiä kunnes Jeesus toista pyytää ja vaatii.
1 Kor 7:14, on selvä.
Leppäivä lauantai perustuu Raamatullisen viikon 7 päivään. Meillä muutettiin sunnuntai 7 päiväksi 1.1.1973 lainsäädännöllä.
Keisari Konstantinus suuri sääti lailla sunnuntain lepopäiväksi koska oli käytännöllisempää hänen kannaltaan yhdistää se auringonjumalan juhlaan, eli siis pakanallisen menoon.'
Juamlan säätämä päivä jo Eedenissä oli viikon 7 päivä, joka oli Jumalan itsensä pyhittämä päivä.
1 Moos 2:1-2.
Olemme maailman suvaitsevaisin kirkko.
Opetamme julkisesti että Jumalan kansaan kuuluu jokainen vilpitön sielu eli kristillisistä piireistä vilpittömät sile valolle minkä ovat saaneet.
Tämä perustuu selvään Raamatun opetukseen:
Luuk 12:47-48.
Tässä oli pikainen vastaus, vaikka laajuutensa vuoksi olikin melko lailla kirjoittamista vaativa.
Pinnalta asioita raapaisin.
Käy: http://www.media7.fi/raamattuopisto
http://www.netikka.net/jarinraamattuhotelli
Jumalan rakkautta ja siunausta Kaikille
vilpitömille sieluille kaikissa piireissä
Veljenne
Jari

Vastaukset 26
Vanhimmat
Oliko pakko massapostittaa tämäkin taru? Eikö yksi kerta olisi riittänyt?
Tässä KAIKILLE !
Kirjoittanut: jarlau 10.9.2005 klo 14.16
Kommentoin hieman:
Adventtikirkko on perustettu 1860 .....
on ilmeisesti hiukan toisenlainen kuin meidän muiden.
Jarin tapauksessa hänen moraalinsa ilmeisesti joustaa ja sallii palstan sääntöjen rikkomisen.
Se meni ensin henkilökohtaisena henkilölle joka sen kirjotti.
Sitten se meni myös muiden luettavaksi.
Eikö käynyt mielessä?
Siunausta
Jari
toivottaa laurilalle Allahin suosiota ja valaistumista IPU:n merkeissä.
Eli Allah suosikoon sinua ja IPU valaiskoon.
kokemuksista hieman. Mitäköhän meinaa kun ihmiset ovat nähneet rajantaakse sydämenpysähdettyä. On taivas ja helvetti jossa on kaksi osastoa. Noissa kokemuksissa kaikki menee niin kuin raamatussa kerrotaan. Jos ihmiset nukkuvat kuoleman jälkeen niin miksi ihmiset saavat tuollaisia kokemuksia?
Tämä on mielenkiintoinen kysymys.
Huomaa ettei ihminen ole vielä kokonaan kuollut, kun sellaisia näkee.
Unetkin voivat olla sekunnin pituisia ja ihminen muistaa siitä pitkän tarinan.
Myös hallusianatioista on kyse joskus.
Raamatun sana on varma ja tosi.
Siunausta
Jari
ihmiset ovat kohtalaisen kuolleita. Sydän kun pysähtyy niin... Joku tarkoitus noilla kokemuksilla on. Väärin tehneet näkevät helvetin ja lähimmäistä rakastaneet kokevat Jumalan rakkauden. Ihmiset puhuvat niin uskomattomasta rakkaudesta että sellaista ei voi kokea täällä maan päällä. Kokemuksissa ihmiset haastelevat Jumalan kanssa ja monet ovat saaneet hyödyllistä tietoa maanpäällistä elämää varten. Tosin kokemuksia on vain parilla prosentilla niistä joiden sydän on pysähtynyt.
ko kokemuksia on.
Minun näkemykseni oli se mikä kerroin, ja voin luottaa vain Raamatun sanaan, enkä epävarmaan kokemukseen tuossa.
Ei näissä niin yhteistä nimittäjää ole näyissä, vaan ovat kovin erilaisia.
Siunausta
Jari
Paavali puhuu nähdäkseni tässä laissa tapahtuneesta muutoksesta:Ef.2:12-19 Mitä tarkoittaa???
Kol.2:14 Mitä tämä??
Kol.2:8-17 Mitä tämä kertoo???
Miksi Paavali katsoi nämä kohdat tärkeiksi selvittää
seurakunnille?
Ef 2:12-19
Raamattua tutkittaessa on aina huomoitava mitä muualla Raamatusta samasta asiasta sanotaan.
Raamattu ilman muuta eittämättä vahvista lain käskyineen olevan ikuisesti ja aina voimassa.
Tässä on kysymys tietysti uhripalvelusjärjestelmän
laeista jotka kumoutuivat ristillä tarpeettomina.
Uhripalvelusjärjestelmähän vertaukuvasi Kristuksen uhria, ja koko järjestelmä kumoutui tai (jatkuu taivaassa koska maallinen pyhäkköhän oli vain vertauskuva taivaallisesta oikeasta pyhäköstä)
Kol 2:14
Siveyslaki ja uhrimenojen lait ovat siis jyrkästi eri asioita.
Uhrimenojen lakeja tuli noudattaa Kristukseen asti. Kun Jeesus kuoli, temppelin esirippu (paksu kuin mikä) repesi keskeltä kahtia sen merkiksi että maallinen temppeli on historiaa!
Sen lait lakkásivat kaikki.
Siellä oli melkoiset velkakirjat ja syntien poisto kerran vuodessa suurena sovituspäivänä.
Kol 2:8-17
Mitähän tarkemmin tahtoisit tietää, en ryhdy joka jaetta tulkitsemaan. Täsmennä.
Kommentoin jakeet 16-17:
Nämä "sapatin päivät" olivat juhlapäiviä.
Aivan kuin meilläkin vaikkapa "pyhän kolmainaisuuden päivä" on lukuisa määrä juhlia joita Jumala ei ole asettanut.
Niitä kutsuttin sapateiksi.
Viikon lepopäivä on kokonaan toinen asia.
Raamatusta voidaan löytää vain kolme juhlaa jotka Jumala on asettanut uuden liiton uskovalle:
- Pääsiäinen
- Ehtoollinen
- Lakiin liittyvä viikottainen Herran päivä
Jumalan siunausta Sinulle
Jari
http://www.netikka.net/jarinraamattuhotelli
meiltä ei poistunut tuon Paavalin opetuksen mukaan yhtään mitään??
Meiltä poistui uhripalvelusjärjestelmän lait eli seremonialait.
En ymmärrä miksi Jumalan siveyslaki pitäisi poistaa?
Tiedäthän käskyt:
"Älä tapa, älä varasta, älä tee huorin, rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi, älä himoitse,
älä tee epäjumalia, jne...........
Ne ilmaisevat Jumalan tahdon ihmisen suhteen miten ihmisen tulee elää.
Ne ovat samalla Jumalan luonteen ilmaus, miten hyvä Jumala on. Hän suojelee ihmistä asetamalla nämä säädökset.
Siveyslaki opettaa mikä on syntiä, ja ihminen tuomitaan tämän lain mukaan. (Jaak 2:10-12)
Käy lukemassa osastolta "Jumalan laki"
mitä olen kirjoittanut ja tutki.
http://www.netikka.net/jarinraamattuhotelli
Monet yrittävät lain polkea, mutta se on eksytys pahinta laatua oleva.
Siunausta
jari
----Meiltä poistui uhripalvelusjärjestelmän lait eli seremoniala----Ompa erikoista.Kristuksenhan piti,sinun mukaasi,sitten kuolla poistaakseen suomalaisilta sellaisen seremonialain jota ei suomalaisilla ja muilla pakanoilla ollutkaan.Kovasti kummallista.Eikö sinusta???
mitä tarkoitat.
Koko VT:n aika on uhrimenojen aikaa kun Jeesusta ei ollut.
Jeesus muutti kaiken koska oli urhi josta koko järjestelmä oli vertauskuva.
http://www.netikka.net/jarinraamattuhotelli
Katso linkit ja hae tietoa.
Sittenhän sinun on helppo sanoa se aika jolloin suomalaisille on annettu uhrilaki jonka Jeesus poisti. A)Milloin suomalaisille annettiin Jeesuksen poistama uhrilaki?
B)Miloin suomalaisille annettiin kymmenen käskyä ja miten se tapahtui???.
C)Joko nyt ymmärrät??
D)Mikäli et ymmärtänyt, miten olisi oikein kysyä?
Eikö meilläkin ole löytynyt uhrikukkuloita ja monelaisia menetelmiä historiasta, miten pelottavaa Jumalaa hyvitettiin. Vietiin ruokaa yms. uhripaikoille. Historia on täynnä kertomuksia, miten suomalaisetkin ovat muinaiset pakanalliset jumalansa kokeneet ja heitä lepyttäneet. Nimiäkin historiasta löytyy näille jumalille. Ei tämä ole missään päin maailmaa uutta, vaan se on ollut ihmiskunnan käytäntö, kun he eivät ole tunteneet oikeaa Jumalaa.
Ei suomalaisille ole uhrimenojen lakeja ennettu koskaan.
Kristinusko ei ole kuin muutaman sadan vuoden vanha suomessa.
Siihen saakka suomalaiset ovat vastanneet Jumalan edessä omallatunnollaan, tehdessään päätöksiä oikeasta ja väärästä.
Laki annetiin paljon myöhemmin, ja minulla on omat epäilykseni sitä uskosta joka suomeen ensimmäisenä tuli, mutta sanotaanko että uskonpuhdistus toi varsinaisen kristinuskon suomeen. Ehkäpä alku oli tyypillistä katolista vallanpitoa? En tiedä miten 1500 luvulla esim. oli tarkoin.
Ei keskiajan katolisuus ollut mitään kristinuskoa, vaan vallanpitoa ja vainoa kristittyjä kohtaan.
Kuitenkin on hyvä huomioida etä vilpittömiä sieluja on ollut aina kaikissa piireissä.
Siunausta
jari
Palaan alkuperäseen kysymykseeni tarkennettuna.
A)Siispä mikä oli se säädös kirjoituksineen joka oli meitä vastaan???
Äskenhän annoit ymmärtää ettei sellaista säännöstä ole ollutkaan.
B)Miksi Jeesus kuoli sellaisen säädöksen poistamiseksi jota ei meillä ole koskaan ollutkaan????
Ja tämä on vasta kevyt alku.
Säädökset kirjoituksineen olivat uhripalvelusjärjestelmän lait.
Ne olivat meitä vastaan, koska olimme syntisiä.
Jeesuksessa Kristuksessa armo tuli lähemmäksi, vaikka armo on aina ollut olemassa kuitenkin. Jeesuskessa armo konkretisoitui. Ei Jumala ole armoton ollut koskaan.
Jeesuksen ristinkuolemassa uhri- eli seremonialait poistuivat.
Vastasin jo selvästi tähän.
Siunausta
Jari
Voisitko kertoa mistä sen säädöksen löytää, joka poistettiin??Eihän voi tietää mikä asia oli vastaan ellei ole paperilla mustaa:Emmehän kai ole roomalaiskatolisessa kirkossa nyt kysymässä oikeuksiemme perään ,jossa kaikki on sanottu latinaksi???
Säädöshän oli liitonarkin sivutaskussa eikä meidän
kansamme luettavissa.
Mitä siihen oli kirjoitettu?
Varmaan täältä. Pitää vähän vaivautua ottamaan Raamattua käteen.
http://www.netikka.net/jarinraamattuhotelli
Siunausta
Jari
kun kirjoitin juuri näin vaikeasta aiheesta.
Asia on laaja ja koko Raamatun peruiskysymyksiä.
Sinun tulisi tutkia Raamattua ja lukea sitä.
Koko Raamattu jakautuu kysymäsi asian vuoksi kahteen osaan VT ja UT, ja Sinä kyselet yhtä Raamatunpaikkaa?
Täälläkin asiasta on:
AIKAPROFETIA 2300 ILTAA JA AAMUA
Monet profeetat saivat suuria totuuksia Jeesuksesta välitettäväksi ihmiskunnalle.
Olemme onnekkaassa asemassa ihmiskunnan historiassa, kun voimme lukea valmista Raamatun kirjakokoelmaa.
Kun profeetta Daniel sai Jumalan ilmoitusta lopun ajoista, hän oli ymmällä ja uupunut. (Dan 8:27) Hän ei voinut ymmärtää saamaansa ilmoitusta. Siksi enkeli Gabriel ilmestyi hänelle ja opetti Danielia. (9:21-22) 8 luvussa aikaisemmin oli jäänyt selittämättä aikakysymys tarkemmin. (8:13-19) Dan 9 luvussa kerrotaan Jerusalemissa olevan maanpäällisen pyhäkön hävittämisestä, että myös aikajaksot tarkemmin.
Enkeli selitti: "Seitsemänkymmentä viikkoa on säädetty (alkup. "leikattu jostakin") Sinun kansallesi." Tämä kertoo että 70 vuosiviikon aikajakso on osa jotakin pidempää aikajaksoa.
(9:24) Raamatun aikaprofetioissa "yksi päivä" merkitsee yhtä vuotta käytännössä.
Tulemme huomaamaan että 70 vuosiviikkoa, joka oli erityisesti juutalaisille kuuluva aika, (7x70=490 vuotta) on osa 2300 aikajaksoa Raamatun profetiassa. 70 ja 2300 alkoivat yhtä aikaa. "Kuinka kauan meidän täytyy katsella tätä? Päivittäinen uhri on poissa, jumalattomuus levittää tuhoa ja pyhäkkö ja palvelus on tallattu maahan. -Niin kauan että 2300 iltaa ja aamua on kulunut, sitten nousee pyhäkkö taas kunniaan." (8:13- 14)
70 vuoden aikajakso alkoi kun annettiin käsky Jerusalemin jälleenrakentamisesta. Jos nyt selvitämme milloin käsky annettiin, pääsemme aikalaskelman lähtöajankohtaan.
"Sinun tulee tietää ja ymmärtää; siitä ajasta jolloin se sana lähti liikkeelle, Jerusalemin entiselleen palauttamisesta ja rakentamista koskevan sanan lausumisesta, on voidellun hallitsijan tuloon 7 vuosiviikkoa ja 62 vuosiviikkoa rakennetaan kaupunkia ennalleen, toreineen ja vallihautoineen. Mutta vaikeat ajat tulevat." (9:25)
Jerusalem oli raunioiksi hävitetty. Kansa oli joutunut pakkosiirtolaisuuteen Babyloniaan tottelemattomuutensa vuoksi. Persian kuningas Artaxerxses Longimanus antoi tällaisen käskyn syksyllä vuonna 457 ekr. Tämä määrää siis 2300 vuoden aikaprofetian laskelmien lähtöajankohdan. (Esra 7:11-26, 4:7-22) Huomaamme miten varma tämä vuosiluku on kun kaikki loksahtaa paikoilleen.
70 vuosiviikkoa (490 v.) koskee Juudan kansaa. (9:24-27)
69 vuosiviikkoa (483 v.) vei Messiaan toiminnan alkuun jolloin Johannes kastoi Jeesuksen.
70 vuosiviikon keskellä (vuonna 31) Jeesus ristiinnaulittiin
70 vuosiviikon päättyessä opetuslapset lähtivät julistamaan evankeliumia pakanoille, kun juutalaiset olivat ensin torjuneet evankeliumin.
Vapahtajan kuoleman jälkeen jäi vielä 3,5 vuotta Israelille annettua armonaikaa.
Ristinkuolema tapahtui keväällä 31 jkr, ja tämä 3,5 v. aika ulottuu syksyyn 34 jkr.
Evankeliumia julistettiin juutalaisille, mutta kansa ei ottanut sitä vastaan. He kivitivät Stefanuksen (Apt 6:8-15) ja torjuivat armon sanoman v. 34 jkr. Vainot alkasivat. Kansalle säädetty aika päättyi, ja evankeliumi annettiin pakanoille jotka tekisivät sen hedelmiä. (Matt 21:42-43, 1 Piet 2:9)
Loppuaika mitä jää 2300 vuodesta tuo vuoteen 1844. Tällöin Raamatun mukaan "pyhäkkö asetetaan jälleen oikeuteensa." (8:14)
Koska maallinen pyhäkkö oli lakannut olemasta temppelin esiripun revettyä kahtia (Matt 27:50-51) Jeesuksen kuollessa ristillä, ja koska maallinen pyhäkkö oli vain vertauskuva taivaallisesta pyhäköstä, on selvää että varsinainen ihmiskunnan pyhäkkö on taivaassa. (Hebr 8-9) Jeesuksen kuollessa ristillä avautui suora tie taivaaseen, eikä synnin poistamiseen tarvittu enää monimutkaista uhripalvelusjärjestelmää.
Jeesus Kristus meni kaikkein pyhimpään todelliseen pyhäkkötelttaan (Hebr 8:2) oman verensä kautta (9:12) Hän on ylin pappi temppelipalveluksessa kaikkein pyhimmässä, on meillä Jeesuksen veren kautta pääsy kaikkein pyhimpään rukoustemme välityksellä. (10:19)
(7:9-10,13-14, 27-28)
http://www.netikka.net/jarinraamattuhotelli
Jotka ovat todistamassa adv.opin paikkansapitämättömyyden.Niitä ei lainata, käytetä eikä selitetä missään adv:n kirjoituksissa koska juuri niistä käy ilmi kuinka hatara epä Raamatullinen pohja opilla on.Niiden kysyminen johtaa aina hiljaisuuteen ikäänkuin kaikkia olisi varoitettu antamasta niihin vastausta.Kuten Jarlau sanoo,===>Koko Raamattu jakautuu kysymäsi asian vuoksi kahteen osaan VT ja UT, ja Sinä kyselet yhtä Raamatunpaikkaa?====Näinhän asia on kuten kirjoitat, ja oppisi kaatuu sen mukana!!!!
ja keikkaa.
laitan asian listalle ja kirjoitan kumoutuneista asetuksita lähiaikoina.
Seuraa palstaa ja Raamattuhotellia.
Siunausta
Jari
RISTILLÄ KUMOUTUNEET KÄSKYT JA LOPUN AJAN HARHA-OPPI
"- Ja hän lakkauttaa teuras- ja ruokauhrin." (Dan 9:24-27)
Vuonna 31 jkr, 3,5 vuotta kasteensa jälkeen, Jeesus Vapahtajamme ristiinnaulittiin.
Golgatan uhriin päättyi koko uhripalvelusjärjestelmä, joka oli 4 000 vuotta viitannut ja esikuvannut ainutkertaista Jumalan Karitsaa. Koko vanhan liiton uhripalvelusjärjestelmä lakkasi. (Hebr 9:1-10) Vertauskuvat poistuivat kaikki, (Hebr 8:5) kun oikea uhri annettiin.
Kun Jeesus kuoli ristillä temppelin esirippu repesi keskeltä kahtia. (Matt 27:51)
Esirippu oli kookas, paksu ja lattiasta kattoon ulottuva verho jolla, temppeli jaettiin "pyhään" ja "kaikkein pyhimpään." Kerran vuodessa suurena sovituspäivänä ylipapilla oli lupa mennä kaikkein pyhimpään, (3 Moos 16) jolloin suurena sovituspäivänä sovitettiin kaikki kansan vuoden synnit pois.
Esiripun repeäminen oli vertauskuva siitä että synnin erottava väliseinä Jumalan ja ihmisen välillä oli nyt poissa, ja että kaikilla on suora yhteys taivaaseen Ylipapapin välityksellä. Ylipappi taivaan temppelissä on Jeesus Kristus. (Hebr 10:19) (Hebr 8)
Ristinkuolemassa lakkasivat kaikki seremonialait. (Ef 2:15, Hebr 7:11-28, 9:10, 10:1-10, Kol 2:14)
Jumalan siveyslaki (10 käskyä) on voimassa kaikkina aikoina. Jeesus itse vahvisti tämän omilla sanoillaan (Matt 5:17-19, 21,27, 19:17-19, Luuk 16:17)
Monet uskonnolliset opettajat opettavat harhaoppina että käskyt ovat poistuneet, mutta se on kavala eksytys josta Raamattu varoittaa. ( Room 3:31, 2 Piet 3:3) Laki opettaa mitä synti on, ja laki toimii kasvattajana Jumalan tahdon mukaiseen elämään. (Room 3:20, Gal 3:24, 5:22-23, Room 8:4, 1 Kor 7:19, 1 Tim 1:8-10, Room 13:8:10)
Myös apostolit opettivat kymmeniä käskyjä Jumalan tahtona uuden liiton aikana. (Jaak 2:10-12, Joh 14:15, 20-21, Ilm 14:12, 12:17, 1 Joh 2:1-3, 3:4, 5:3, Ef 6:2-3, 2 Piet 2:21)
Lopun aikana tulee uskonnollista opetusta yhä enemmän, joka hylkää Raamatun uskonnon selviä tukipylväitä ja perustuksia. Raamatun sanan tilalle halutaan ottaa ihmisjärki, ja kaikki pyritään selittämään tieteen keinoin. Raamatun kirjoituksien epäilyä pidetään viisautena, ja Raamatun sanaan tukeutuvia heikkoina. Jumalan viimeiset varoitukset ihmiskunnalle tahdotaan selittää tieteen sääntöjen mukaan kokonaan, jättäen mainitsematta, että ne ovat Raamatussa ennustettu profeettojen suulla. Profeetat eivät ole erehtyneet Raamatun ennustuksien suhteen koskaan. Yksikään profetia ei ole pettänyt, vaan jokainen on toteutunut yksityiskohtiaan myöten. Osa Raamatun profetioista toteutuu parhaillaan, ja osa odottaa toteutumistaan yhtä varmoina ja luotettavina. Todennäköisyys loppujenkin Raamatun ennustuksien toteutumiselle on siis 100% !
Ihmiskunnan viimeisen petollisimman eksytyksen tunnistaa seuraavasta: - Se tunnustaa uskoa, armoa ja Kristusta kuten pitääkin, mutta kieltää Jumalan lain ja pyhityksen. Petolliseksi sen tekee juuri se että se tapahtuu Kristuksen nimissä, eli sitä tunnustavat uskovaiset tai uskonnolliset ihmiset. Tämä Jumalan tahdon hylkäävä oppi vie harhaan monen ihmisen jo nyt, ja tulevaisuudessa tämä harhaoppi saa yhä vahvemman jalansijan uskonnollisessa maailmassa. Tämä harhaoppi pettää ne jotka eivät näe vaivaa tutkia Raamatun sanaa, ja jotka eivät ole ymmärrykselleen Raamatusta vilpittömiä. (Luuk 12:47-48) Jumalan Henki jättää ihmisen joka kapinoi ymmärryksessä Jumalaa vastaan.
Lopun aikana ihmisille luvataan rauhaa, ja että mitään hätää ei ole. Silloin yllättää loppu äkkiarvaamatta ne ihmiset jotka eivät ole valmistautuneet, ja ottaneet vaarin Raamatun sanasta. (1 Tess 5:3) Herran Hengessä vaeltavat tietävät mitä on tulossa, ja osaavat tarkkailla ajan merkkejä. (Matt 24:29-51, 25:1-13)
Pelastava usko ei ole tunne-elämyksien ja mystiikan hakemista, vaan luottamista siihen mitä Raamatussa on luvattu, elämistä Jumalan tahdon (käskyjen) mukaan, ja uskoa Jeesukseen Kristukseen, jonka kautta yksin uskosta ihminen voi tulla vanhurskaaksi.
Hyvää ajatusta sinulla nim "MOI" Kaiken lähtökohtana sinulla tehdä erotus pakanoitten ja juutalaisten välillä. Ero on jo raamatussa mutta eräät näkee itsensä kuin olisivat juutalainen Israelin kansa. Tehdään väkivaltaa ja Jumalan vastaisuutta ottaa itselleen juutalaisten perimät. Evankeliumin kannalta vain ollaan pelastuneita.