Olen jo aikuinen nainen ja elän omassa elämässä ja opiskelen. Vanhempani ovat aivan lopussa. Heillä molemmilla on paha olla ja koko perhe voi todella huonosti. Äitini on niin masentunut, että ei jaksa edes laittaa avioeroa vireille, saati sitten etsiä asuntoa, jotka ovat todella hakusassa. olen seurannut tätä sivusta jo niin kauan, että olen avioeron kannalla. Miksi vanhempani soittavat aina minulle, kun heillä on riita. Oma elämäni menee päin mäntyjä, samoin opiskeluni. En jaksa enää olla välikäsi tässä asiassa, mutta minulla on myös muita sisaruksia, joita pitää ajatella. Mikä olisi heidän etunsa mukaista? Äitini on masentunut ja kaikki asiat kaatuvat hänen päälleen, kunpa voisin majoittaa hänet jonnekin pariksi viikoksi, että hän saisi levätä ja yrittää sitten ottaa taas uusi ote elämästä. tällainen tilanne todella masentaa ja saa niin monen ihmisen elämän sekaisin. Miten voisin rohkaista äitiäni, että hän voisi ymmärtää, että myös avioeron jälkeen voi olla elämää, jopa parempaa...
Mitä tekisin
minä
4945
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
sanot molemmille vanhemmillesi, etta "olette aikuisia ihmisia ja sopikaa asiat keskenanne, mina en voi asettua kummankaan puolelle enka ratkaista teidan ongelmianne".
Sitten (jos asut kodin ulkopuolella) kutsut aitisi ns. kylaan viikoksi pariksi ja teette muuta kuin keskustelette hanen tai heidan tilanteestaan. samalla etsitte sita asuntoa hanelle yhdessa, voila - homma hoidettu parissa viikossa eika sun loppuelamassa roiku kahta aikuista helmoissa.
Etteivät löisi ongelmiaan muiden ratkaistaviksi vaan ratkaisevat ne ihan omin avuinensa! Älä ala äitisi holhoojakseen vaan kannustat häntä joko elään siinä suhteessa jos ei pääse irti tai katkaiset välit siihen asti kunnes hyväksikäyttö loppuu. Sillä vanhempasi käyttää sinua hyväkseen. Tai toinen vaihtoehto on ettet ota vanhempiasi todesta. Vanhemmathan ovat itse vastuussa omasta elämästään ja eivät voi ratkaisua tai vastuuta sälyttää kenenkään niskoille. Ole vaan välittämättä sillä joillekkin se teatteri on välttämätöntä jotta suhde toimisi edes jotenkuten. Kun et enään ole äitisi tukijana tai parisuhdeterapeuttina niin se pelleily saattaa loppua. Älä enään siis sääli äitiäsi ja anna hänen ottaa vastuu omasta elämästään ja äläkä enään puutu siihen millään lailla vaikka hän kuinka koittaisi myötätuntoo sinulta kerjätä. Älä enään yritä rohkaista ja mitään muutakaan vaan sano että ota vastuuta ja koita selviytyä itse ongelmistasi. Sillä osannehan pitäisi olla toisinpäin jotta sinä saisit apua vanhemmilta eikä toistenpäin.
"Miten voisin rohkaista äitiäni,"
Mukava huomata, että moni viihtyy tälläkin palstalla. Välistä tuntuu siltä, että avioeronneita kartetaan kuin pitaalisia.
Osaako äitisi käyttää nettiä. Pyydä häntä istumaan viereesi ja ohjaa äitisi vaikka Soneraplazan Ellien sivuille. 50 palstalla on monta mukavaa Elliä antamassa tukea.
Eronkin jälkeen on elämää. Mitähän äitisin pelkää eron tuovan tullessaan?
Pari viikkoa on aika pitkä aika lähteä kotoa jonnekin. Ehkä äitisi voisi edetä pienin askelin.
Muutama tunti pois jonnekin virkistävään harrastukseen, ulos kävelylle. Niin minä sinnittelin juopon puolisoni kanssa.
Eron jälkeen elämä on ollut kuin jatkuvaa lomaa.
Teen kahta työtä eikä väsymys paina käpälää.
Tämä on pientä entiseen sirkukseen verrattuna. Pääsen elämässäni erittäin helpolla.
Eihän sinunkaan äidillä ole enää pieniä lapsia.
Toivottavasti hän ei ole vaikeasti masentunut. Vain huonolla tuulella ja allapäin.
Olen melko varma, että uudet ihmiset ja ajatukset saavat hänet raiteille. Ei kaikki tapahdu nopeasti vaan pikkuhiljaa.
Istuta äitisi netin ääreen. Opeta surfailu kädestä pitäen. Ellien 50 palstasta on hyvä aloittaa. Siellä ei liiku pahimpia häiriköitä.
Lapsena et saa ottaa niskoillesi vanhempien murheita ja toimia heidän terapeuttina ja parisuhdeneuvojana. Sinulla on oma elämä ja heillä omansa. Nuoruutta ei saa tuhlata turhien asioiden suremiseen.
Mielestäni avioero ei ole aina paras vaihtoehto. Hankalankin miehen kanssa voi elää, kun oppii oikean elämänasenteen. Tuon asenteen voi opetella vertaisryhmässä tai sitten muuten vain itseopiskelulla. Olet ehkä lukenut juttujani jo niin monta kertaa, että pyöritän turhaan samaa levyä.
Kyllä äitisi selviää. Hän on kasvattanut oikein reippaan naisen tähän maailmaan kirjoitusjäljestäsi päätelleen. Ei äitisi voi silloin ollan ihan arkalasta kotoisin.
Pää pystyyn ja nokka tuulta päin. Kyllä elämä kantaa. Meidän perhe on siitä elävä esimerkki.
minusta voisi olla hyväksi jos vanhemmat menisi esim seurakunnan perheasiain neuvottelijan puheille. ( siellä ei paasata jumalasta, tosin en ole itse käynyt)